perjantai 30. marraskuuta 2012

Digitaalisen tiedon haavekuvia

"Lasten oma Aapinen" oli minun aapiseni, jonka avulla opin lukemaan ekalla luokalla Veromiehen koulussa Helsingin maalaiskunnassa v. 1963. Opettajani oli kansakoulunopettaja Annikki Virtanen. Alku oli minulle vaikeaa, opin lukemaan vasta pääsiäisen jälkeen. Opettaja Virtanen oli kärsivällinen ihminen.

Ekalta luokalta muistan parhaiten havaintovälineiden huipun, pahvisen satataulun punaisine ja sinisine mylpyröineen. Satataulu oli maaginen.

Yritin googlaamalla etsiä pahvisen satataulun kuvaa. En löytänyt muita kuin muovisia ja rumia satatauluja.


Yle 29.11.

Koulukirja voittaa vielä tabletin

Koulujen tietoteknistä kehitystä 15 vuotta seurannut tutkija Liisa Ilomäki Helsingin yliopistosta löytää hidasteluun monta syytä. Niistä ensimmäinen on se, että olemme liian tarrautuneita yhden oppikirjan totuuteen.

- Se on ollut kirjakeskeisen koulumme suuri ongelma, että tieto on oppikirjoissa. Todellisuudessa tieto on kaikkialla, se on suhteellista ja kumuloituvaa. Uusi digitaalinen teknologia sallii tämänkaltaisen ajattelun läpiviemisen, painottaa Ilomäki.

Toinen hidastelusyytösten kohde ovat yleensä kustantajat, jotka eivät kehitä riittävästi sähköisiä aineistoja koulujen käyttöön. Sekä Sanoma Pro että Otava vakuuttavat, että kehitystyötä tehdään jatkuvasti, mutta läpimurron aika ei ole vielä. Ensin koulujen täytyy muun muassa hankkia lisää tietokoneita.


Kaikki tietävät, että tieto on suhteellista ja kumuloituvaa. Alakoulussa tuskin kannattaa painottaa, että tieto on suhteellista ja kumuloituvaa. Alakoulussa ja yläkoulussa opetellaan vielä aivan perusasioita.

Pädit ja tietokoneet ovat motivoivia apuvälineitä, mutta oppikirjan korvaajiksi niistä ei ole. Oppikirjan etu on, että se pysäyttää ajattelemaan. Oppikirja on staattinen, teksti ei hyppele, eikä kirja päästä oppilasta leikkimään väärillä sivustoilla.

Nykylapsi on ympäröity kaikenmaailman sähköisillä vempaimilla. On hyvä, että joskus keskitytään rauhassa johonkin, mikä ei liiku, vilku ja pidä mölyä.

Savimöntti, sivellin ja paperi, höylä ja kalikka, virkkuukoukku ja lankakerä, lyijykynä ja ainevihko ovat edelleen tärkeitä.

Minua ärsyttää vietävästi puheet pädeistä ja tietokoneista ja digitaalisesta tiedosta koulussa, kun ei ole varaa niihin. Tyypillisessä koulussa on yksi atk-luokka. Oppilaat pääsevät luokkaan kerran viikossa.

Alakoulussa ei ole tietotekniikalle edes omaa oppiainetta, jossa voisi opettaa vempainten peruskäytön. Sanotaan vaan, että "tietotekniikka pitää integroida oppisisältöihin". Koko ajan on aikapula muutenkin, kun ollaan tuntikehyksen alarajoilla. Ylimääräistä aikaa ei ole.

Keväällä ajattelimme, että hankitaan luokallinen läppäreitä, joita voidaan kärryssä helposti liikuttaa luokkiin. Kouluun piti tulla langaton verkko. Ei tullut. Koneet vanhenevat varastossa, koska koneisiin kirjautuminenkin vaatii verkon.

- Olemme valmiita julkaisemaan täysin sähköisen opiskeluympäristön, kunhan oppilaitoksilla on tasavertaiset, luotettavasti toimivat välineet sen käyttämiseen sekä valmius ja halu siihen, muotoilee Sanoma Pron viestintäpäällikkö Kirsi Valta-Makkonen. (Yle)

Kirsi Valta-Makkonen ja opettajat saavat odotella loppuikänsä, kunnes kaikilla oppilaitoksilla on tasavertaiset, luotettavasti toimivat välineet sen käyttämiseen ja valmius ja halu siihen.

- Verkossa oleva materiaali on suureksi osaksi täysin käyttökelvotonta koulutarkoitukseen. Kustantajat ovat kyllä tehneet aineistoja, mutta kukaan ei ole valmis maksamaan niistä. Ja ilmaista hyvää palvelua ei ole, tutkija Ilomäki korostaa. (Yle)

Tutkija Ilomäki on tasan oikeassa.

Ennen kuin aletaan haaveilla digitaalisesta oppimisesta, koulun perusasiat on saatava kuntoon.

Luokkakoot on pidettävä pieninä. Minimitunneilla ei pitkälle pötkitä. On pidettävä huoli, että on riittävästi jako- ja tukitunteja. Koulun tukipalvelut on pidettävä hyvällä tasolla.

On kyse koulutuksellisesta tasa-arvosta.

Kerron esimerkin, joka kertoo, missä todellisuudessa mennään. Kollegani tarvitsi kirjekuorta lähettääkseen oppilaan oppimissuunnitelman kotiin luettavaksi ja tarkistettavaksi. Koulusihteeri joutui toteamaan, että kirjekuoria ei ole eikä niitä voida ostaa, koska on hankkimiskielto.

Rahaa ei ole.

2 kommenttia:

  1. Blogisti: "Kaikki tietävät, että tieto on suhteellista ja kumuloituvaa. Alakoulussa tuskin kannattaa painottaa, että tieto on suhteellista ja kumuloituvaa. Alakoulussa ja yläkoulussa opetellaan vielä aivan perusasioita."

    tuo oli täysosuma blogistilta. Nykyään hoetaan kaikkilla: "Pitää olla mediakriittinen, pitää osata lukea kriittisesti tietoa, pitää epäillä, epäillä, kyseenalaistaa, kyseenalaistaa."

    Näin onkin mutta tämä on johtanut siihen että ihmiset eivät osaa muuta kuin limbon: " Mistä sitä kuitenkaan tietää onko tuokaan totta? "

    Ennen kuin voi olla oikeasti kriittinen täytyisi tuo olla hallussa edes pienimuotoinen perusyleissivistys sanoisinko ainakin historian, poliittisen historian uskonnon, filosofian, maantieteen, biologian, fysiikan, taiteen ja kirjallisuuden alueilta. Ennen tuo opittiin jo koulussa, ihan totta! Nyt tosiaan lapsia vain hämmennetään turhaan opettamalla heitä väärin perustein epäilemään kaikkea. Se on kyynistä.

    Lapset pitäisi opettaa luottamaan tiedon hankkimisen järkevyyteen ensin ennen kuin heidät opetetaan kyseenalaistamaan kaikkea.

    Itse tunnen useita k a i k k e a kyseenalaistavia ihmisiä. He ovat salaliittoteorioidensa vankeja ja solmussa kun eivät osaa luotaa enää mihinkään kuin omaan epäluottamukseensa.

    Eli tiede, taide, järki ja tunne koulussa tasapainoon. Verkkopedagogisilla klikkauksilla ei opita kuin sirpaleita sieltä täältä.
    Monipuolisesti monista eri asioista kiinnostunut opettaja on parasta pedagogiikkaa
    ja paras malli lapselle tiedon valon etsimisen aloittamiseksi.

    Huh. Olinpa pateettinen. Mutta olen tosissani.
    Eli opetellaan ne pääkaupungit ja presidentit ensin...ulkoa...!

    Jorma

    VastaaPoista
  2. Meidänkin kuntaan hankittiin kuulemma alakouluun jotain pädejä, näin luin lehdestä, ja sitten heti seuraavalla viikolla napsahti hankintakielto.

    Hauskinta tässä digitaalimeuhkaamisessa on se, että voi tuntea itsensä lähes kapinalliseksi ja radikaaliksi, kun ei suostu ihan suin päin suitsuttamaan kaikenlaista uutta härpäkettä ja sovellusta. Ja minä sentään olen jopa kiinnostunut hyödyntämääm sosiaalista mediaa opetuskäytössä, mutta en missään nimessä perustaitojen oppimisen ja harjaannuttamisen kustannuksella.

    Heikkojen kirjoittajien tekstit eivät kummoisesti ole tasoltaan parempia, oli ne sitten kirjoitettu käsin tai koneella. Koneella on helppo napata netistä joku toisen tekemä kirjaesitelmä, mutta jos teksti pitää olla käsinkirjoitettu, ei nykymuksu jaksa alkaa edes kopioida tekstiä mistään. Kaikkein parasta on teettää kaikki kirjoitushommat koulussa. Silloin opettaja voi auttaa. Kolmessa oppitunnissa ehtii kirjoittamaan hienosti tolkullisen tekstin.

    Ja on se kumma, että ulkoaopettelusta on tehty hirmuinen peikko. Minä yritän joka luokka-asteelle löytää jonkun järjellisen kokonaisuuden, joka oppilaiden täytyisi opetella ulkoa. Seiskoilla ne ovat alistuskonjuktiot, kasilla moduksien tunnukset ja ysilla muutamat kirjallisuuden historiaan liittyvät vuosiluvut, kuten ensimmäinen suomenkielinen kirja, uusromantiikan aika, realismin synty jne. Minusta ne nyt vain kuuluvat yleissivistykseen.

    Ope-70
    (poikkeuksellisesti nimimerkillä)

    VastaaPoista