lauantai 7. maaliskuuta 2015

Rehellinen professori

6.3. Iltalehti

Professori arvostelee opettajia ja puolustautuu: ”1970-luvulla olin koulussa sijaisena yhden päivän”

– Minusta on sanottu, että minulla ei ole päivääkään kokemusta, mutta se ei pidä paikkaansa. 1970-luvulla olin koulussa sijaisena yhden päivän. Se oli kyllä hirveä kokemus, en saanut pidettyä kuria yhtään, Saloviita muistelee. 


Olen arvostellut erityispedagogiikan professori Timo Saloviidan ajatuksia blogissani useaan otteeseen. En ole käyttänyt kovin silkkistä otetta, kun olen tekstiä näppäimistöllä hakannut.

On annettava tunnustus Saloviidalle rehellisyydestä. Hän tuo suoraan esiin oman mielipiteensä, jotka eivät ainakaan opettajia jätä kylmäksi. 

Iltalehti kysyi kaikkia askarruttavan päivänpolttavan kysymyksen:

Onko Saloviita toiminut riviopettajana?

On. 

Yhden päivän.

Jos sinua kiinnostaa Saloviita-kirjoitukseni, paina blogini vasemmalla alhaalla olevista tunnisteista Saloviita Timo.

2 kommenttia:

  1. Pisteet rehellisyydestä, tosiaan, hyvä Timo, mutta "lennonopettaja ilman lentokokemusta" ei edelleenkään tunnu hyvältä, vaan silkalta bluffilta varsinkin jos katsoo olevansa kompetentti lausumaan ehdottomia moraaaliarvostelmia opettajan työstä.

    Mutta tälläinen maamme kai on: kvasi-asiantuntijoiden luvattu maa. En ole leikkauslistojen ystävä, mutta nyt kyllä taas nousi esiin ajatus yliopistojen virkojen määrällisestä ja laadullisesta tarkistamisesta. Siellä näyttäisi olevan tyhjää tilaa työhuoneissa aika paljon. Tutkia pitää ja saa mutta hutkimiselle joku raja pitäisi sentään olla.

    VastaaPoista
  2. Aika erikoista arvostelua Lundellilta, koska professori Saloviita on psykologi. Miksi hän olisi toiminut opettajana kauemmin? Psykologi tekee psykologin työtä ja opettaja tekee opettajan työtä.

    Professori Saloviita on tutkija, joka antaa suosituksia tieteellisten tutkimustulosten perusteella. Ei sen vuoksi tarvitse olla itse opettaja. Antavathan lääkäritkin hoitosuosituksia ja ohjeita hoitohenkilökunnalle, itse varsinaisesti hoitotyöhön osallistumatta.

    VastaaPoista