sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Esiopetus kaikille

HS 1.2.

"Selvitysmies Pentti Arajärvi ehdottaa maahanmuuttajien kotouttamisraportissaan esiopetuksen sisällyttämistä oppivelvollisuuslakiin.

Ammattiyhdistysliike kehittelee varmasti kokonaan oman taistonsa lastentarhanopettajien ja peruskoulunopettajien erilaisista palkkaus- ja työaikaehdoista."

Arajärven ehdotus on hyvä. Loputkin kolme-neljä prosenttia lapsista saadaan esiopetuksen piiriin.

Ongelma on ollut, että osa maahanmuuttajataustaisista lapsista ei ole käynyt esikoulua. Heille esikoulu olisi oiva paikka vahvistaa suomen kielen taitoa ja tutustua suomalaiseen kulttuuriin.

Jostain syystä esim. somalialaistytöt elävät hyvin perhekeskeistä elämää. Moni heistä törmää suomalaiseen kulttuurin kunnolla vasta koulun ensimmäisellä luokalla. Oman arkikokemukseni perusteella heidän suomen kielen perustaitonsa ovat selvästi jäljessä verrattuna samanikäisiin somalialaispoikiin.

Suurin osa koulunsa aloittavista somalialaislapsista on syntynyt Suomessa, silti tyttöjen sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin on heikkoa. Esikoulu kaikille auttaa sopeutumisessa.

Ihmeeellinen oli Hesarin pääkirjoituksen heitto, että ay-liike kehittelee oman taistonsa lastentarhanopettajien ja peruskoulunopettajien erilaisista palkkaus- ja työaikaehdoista.

Ay-liikkeellä ei ole sellaisia tarpeita. Tiedetään varmasti, että jotkut kunnat ovat valmiita säästöinnossaan laittamaan lastentarhanopettajia alkuopetukseen. Tästä on kysymys. Ei siinä ay-liikkeen kehittelyjä tarvita.

Lasten ja opettajien etu on lähes aina yhteinen. Kuvitella saattaa, jos ay-liike ei olisi laittanut stoppia kaikkein järjettömimpiin säästökeinoihin esim. lomautuksiin. Kun opettajat lomautetaan, oppilaat eivät saa kunnon opetusta.

Ay-liike on ankarasti yrittänyt pienentää myös luokkakokoja tuloksetta. Nyt ylärajaa ei ole.

Olen huomannut moneen otteeseen, että jotkut Helsingin Sanomien toimittajat ovat hyvin ay-vastaisia.

Heidän oma liittonsa Journalistiliitto on risainen ja heikommista heikoin. Toimittajien palkat ovat alle opettajien keskitason ja heidän järjestäymisasteensa ei ole samaa luokkaa kuin opettajien.

2 kommenttia:

  1. Minulla on helsinkiläisenä lastentarhanopettajana sellainen käsitys, että maahanmuuttajaperheet ovat mielellään tuoneet lapsensa suomalaisen yhteiskunnallisen varhaiskasvatuksen piiriin juuri siitä syystä, että toivovat lastensa oppivan hyvää suomea ja menestyvän uudessa kotimaassaan.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on nimenomaan näin. Kyse on vain osasta maahanmuuttajataustaisista lapsista, juuri tähän Arajärvi puuttui.

    Ja muutenkin vain 3-4 % kaikista lapsista ei käy esikoulua, joten "esikoulu kaikille" olisi hyvä.

    VastaaPoista