perjantai 6. maaliskuuta 2009

Alkoholisoituneiden äitien pakkohoito?


Katselin juuri äsken A-zoomia, missä aiheena oli FAS-lapset. FAS eli fetaalialkoholisyndrooma on oireyhtymä, jota tavataan raskauden aikana alkoholin toksisille vaikutuksille altistuneilla lapsilla.

Suomeksi sanottuna: äiti on juonut liikaa viinaa odotusaikanaan.

Ohjelmassa haastateltiin Miiaa, joka on synnyttänyt kolme lasta ja odottaa paraikaa neljättä lasta. Kolme ensimmäistä lasta on otettu huostaan ja elävät sijaiskodissa.

Tutkimusten mukaan vain 17 prosenttia FAS-lapsista selviää normaalin opetuksen mukana, muut tarvitsevat erityistä tukea. Lapset tarvitsevat lähes aina henkilökohtaisen avustajan ja opetussuunnitelman.

Eikö näille Miioille voida tehdä mitään?

On paljon puhuttu alkoholisti- ja huumeäitien pakkohoidosta. A-zoomia katsellessani en voinut olla ajattelematta, että selkeä hoitoonohjaus tai pakkohoito olisi syytä kehittää.

Tulevalla lapsella on oikeus tasapainoiseen elämään. Uuden ihmisen elämä on tärkeämpi kuin alkoholisoituneen äidin, ja kyllä sen pakkohoidon perimmäinen tarkoitus on auttaa myös alkoholisoitunutta äitiä.

1 kommentti:

  1. Menisin paljon pidemmälle: Pakkosterilointi kaikille alkoholistinaisille jotka ovat hedelmällisessä iässä!

    VastaaPoista