Rikasta ja rutiköyhää liikuntaa

HS-STT 28.1.

Rikkaan ja suositun on helpointa nauttia koululiikunnasta

Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan, osoittaa tällä viikolla tarkastettava sosiaalipsykologian väitöstutkimus.

Väittelijä Päivi Bergin mukaan koululiikunnassa menestyvät usein parhaiten ne, jotka harrastavat vapaa-ajalla urheilua jossakin urheiluseurassa. Se on kuitenkin kallista.

Ystävien merkitys puolestaan korostuu silloin, kun ryhmä jakaantuu joukkueisiin. Jako toteutetaan nykyäänkin usein niin, että opettaja nimeää oppilaiden joukosta kapteenit, jotka valitsevat vuorotellen joukkueeseensa pelaajia. Viimeiseksi jääminen voi olla suuri häpeä.

Koulukiusaaminen näkyy kapteenijaoissa niin, etteivät kapteenit halua valita kiusattua joukkueeseensa.

Arkikokemukseni on samansuuntainen. Liikunta maksaa lajista riippumatta, köyhän lapsella ei varaa liittyä urheiluseuroihin. Kaikilla ei ole varaa edes omiin luistimiin tai suksiin. Onneksi koulullamme on kunnolliset suksi- ja luistinlainaamot liikuntatunteja varten.

Yhteiskuntamme on jakautunut kolmeen selkeään yhteiskuntaluokkaan, rikkaita ja köyhiä on tullut lisää, keskiluokka on kaventunut. Tämä näkyy kaikessa, köyhien lapsetkin alkavat syrjäytyä. Taitaa olla niin, että on aivan sama, onko kyse liikunnasta tai muista taito- tai taideaineista, niin rikkaiden lapset pärjäävät paremmin. Aivan samalla tavalla pianotunnit tai kuvataidekoulut ovat kalliita kuten liikuntaseuroissa urheileminenkin.

Liikunnassa pärjäävät lapset ovat aina olleet suositumpia kuin muut etenkin poikien keskuudessa. Siinä ei ole mitään uutta. Raha on tuonut suosiota aina.

Tuohon en usko, että jako joukkueisiin toteuttaisiin enää yllä mainitulla tavalla. Opetan liikuntaa enkä varmasti jätä ketään yksin häpeämään. Usein tehdään jengit sattumanvaraisesti tyyliin "jako kuuteen". Yleisin tapa saada tasaväkiset joukkueet on, että laitan vaikka neljä parasta valitsemaan käänteisesti kukin yhden pelaajan jengiinsä, ja loput minä laitan joukkueisiin "jaolla neljään". Aina välillä vaihtelen kapteeneita, että muutkin pääsevät vastaavaan jakohommaan, ne heikot liikkujatkin.

On lajeja, vaikka koris, jossa on oikeastaan pakko tehdä tasojengejä, jotta treenatut pelaajat eivät dominoisi liikaa. Peluutan neljää yhteen koriin peliä kerrallaan kolme vastaan kolme peleinä. Kaikki saavat kontaktin palloon ja nauttivat pelistä. Yhden korin peleissä on katukorissäännöt, joten oppilaat tuomitsevat itse pelinsä. Ohjaan vuorotellen kutakin peliä, eniten sitä "heikointa".

Koululiikunnan pitäisi olla kaikille hauskaa, nöyryyttäminen ei kulu asiaan ollenkaan. Jos joku oppilas pilkkaa toista tai ei osaa muuten käyttäytyä, pistän oppilaan istumaan loppuajaksi penkille. Seuraavalla liikuntatunnilla peli taas maittaa.

Palloilupeleissä korostetaan jatkuvasti syöttelyn merkitystä ja toisten pelaajien huomioon ottamista. Oman kunnon ja suorituskyvyn kohottaminen on koko ajan keskeistä, vasta kuudennen luokan keväällä oppilaat saavat ensimmäiset liikunnan numerot.

Alaluokkien liikunnanopetukseen kuuluu myös ohjaaminen eri liikuntalajien pariin. Koulussamme vierailee joka vuosi urheiluseuroja esittäytymässä. Nyt meillä on vuorossa voimistelu- ja käsisseurat, syksyllä oli korisseura ja viime keväänä pesisseura. Esim. käsisseura pitää viikon ajan oppitunteja luokille yhdessä luokanopettajan kanssa. Urheiluseurojen opetus on ollut aina leikinomaista, ollaan tehty lajiharjoitteita ja hauskoja ja kaikkia motivoivia viitepelejä.

Koululiikunta ei ole alkuunkaan samanlaista kuin minun lapsuudessani. On aivan varmaa, että koululiikunta tasaa oppilaiden eroja kuten peruskoulu yleensäkin. Kuinka suuret eri oppilaiden erot olisivatkaan, jos koululiikuntaa ei olisi?

Erot ovat yhteiskunnallisista syistä johtuen kasvamaan päin, osa lapsistakin putoaa kyydistä pois. Nyky-yhteiskunnallinen kehitys ei ole ollut millään tavalla tasaavaa.

"Milloin me saadaan ruokaa?"

Iltalehti 26.1.

Oppilaat jäivät ilmaan ruokaa Riihimäellä

Kuudesluokkalaiset saivat lounaaksi vain näkkileipää ja omenapaloja riihimäkeläisellä ala-asteella.

Riihimäkeläisen Kati Ravanttin 12-vuotias tytär saapui tiistaina koulusta kotiin nälkäisenä. Äiti ihmetteli, eikö tytär ollut syönyt koulussa.

- Tytär kertoi, että ruoka oli loppunut kesken, hämmästynyt Ravantti kertoo.

Tyttären mukaan osa jonon viimeisenä olleista kuudesluokkalaisista oli jäänyt ilman lämmintä ruokaa. Heille tarjottiin vain näkkileipää, ruisleipää ja omenapaloja. Lounaana olisi pitänyt olla nakkikeittoa.

Riihimäen ruokapalvelupäällikkö Ritva Pitkänen myöntää, että osa Peltosaaren ala-asteen oppilasta jäi ilman lämmintä ruokaa. Hänen mukaansa tapaus on harvinainen.

- Ruuan menekkiä on vaikea arvioida. Johtuiko sitten pakkaspäivästä vai mistä, että moni kävi syömässä. Joka päivä ei ruoka tee yhtä hyvin kauppansa, Pitkänen sanoo.

Ilmainen ja monipuolinen kouluruokailu on meille itsestään selvyys. Silloin luonnollisesti nousee haloo, jos ruokaa ei jostain syystä saada tai, jos ruoka ei vastaa oppilaiden (tai opettajien) makutottumuksia. Pitää aina muistaa, että kouluruokailu ei ole pelkkää vatsantäytettä, vaan tavoitteena on kasvattaa lapset monipuolisiin ruokailutottumuksiin.

Hyvin harvoin lapset jäävät ilman ruokaa, Riihimäellä oli tapahtunut sekaannus ruuan määrän suhteen. Inhimillisiä erehdyksiä sattuu, kouluruokailunkin suhteen. Joskus on vaikea arvioida etukäteen ruuan menekkiä.

Minulle on jäänyt pysyvästi mieleen joku amerikkalainen tutkimus jostain 1990-luvun alusta, muistaakseni tutkittiin, miksi Suomessa ja Ruotsissa hyvinvointi on jakautunut lähes kaikille. (Pitää muistaa, että tutkimuksen ajankohta oli 1990-luvun alku, meilläkin tuloerot ovat kasvaneet ja joukossamme on monia oikeita köyhiä.)

Oleellista kuitenkin oli, muistan hyvin järjestyksen, että amerikkalaisten kolmen kärki oli seuraava:

1. Kouluruokailu
2. Julkinen terveydenhoito
3. Peruskoulu

Silloin ajattelin, että siitä puhe, mistä puute. Nuo asiat eivät nyt Yhdysvalloissa mallillaan ole, Obama yrittää kovasti saada kuntoon kohta kakkosen.

Yllätys minulle oli, että kouluruokailu oli ykkönen. Amerikkalaiset perustelivat kärkisijaa loogisesti, että tyhjällä vatsalla ihminen ei jaksa käydä koulua. Minua jurppi peruskoulun kolmossija.

Suomessa kouluruokailuun kiinnitettiin huomio jo 1900-luvun alkupuolella, kun haluttiin parannusta koululaisten ravitsemisessa. Perustettiin Koulukeitttoyhdistys ry, joka lakkautettiin myöhemmin, kun koulutoimi siirtyi valtiolle ja kunnille, ja alettiin järjestää kouluruokailua kaikille.

Aina aika ajoin julkisuuteen pulpahtelee liberalistisia ehdotuksia, että kouluruokailusta luovuttaisiin. Lapset toisivat eväänsä kouluun tai kouluruokailu olisi maksullista tai sitten pidettäisiin taukoa, jolloin lapset menisivät kotiin syömään. Ruokailu jäisi kokonaan perheiden vastuulle.

Käytännön kouluihmiset tietävät, että ehdotukset ovat järjettömiä. Eväiden kanssa ei pitkälle pötkitä, kaikille ei riitä rahaa maksulliseen ruokailuun ja eipä juuri niitä vanhempia kotona keskellä päivää näy.

Olen huomannut, että oppilaat alkavat yleensä puhua ruuasta jo noin kymmenen jälkeen. "Hei, ope, milloin me saadaan ruokaa?" Omat ekaluokkalaiseni syövät yhtenä päivänä viikossa klo 10.45 ja neljänä klo 11.45. Kaikki koulun pikkuoppilaat eivät mahtuneet ykkösvuoroon, joten halusin oman luokkani ruuhkattomampaan ja rauhallisempaan ajankohtaan. Toisaalta jokut luokkani ryhmät tulevat kouluun parina päivänä kymmeneksi, joten myöhäisempi ajankohta on perusteltu.

Vantaalla kouluruokailun kustannuksia on alennettu vuosien mittaan, aterian yksikköhinta on Suomen halvimpia. Mielestäni laatu ei ole silti laskenut, usein isolla rahalla hankitaan höttöä. Saamme ravitsevaa ja hyvää ruokaa päivittäin. Perusruoka on poikaa, lihakeitot ja pastaruuat, kyllä toimii. Mehukeittopäivät harmittaa, ne taitavat olla niitä "säästöpäiviä", samoin hernekeitttopäivät.

Lapset lähes poikkeuksetta sanovat, että koulusta saa parempaa ruokaa kuin kotona, sitä se nykykiire teettää. Mummot kuulemma tekevät sitä parasta apetta.

Perhetyöntekijöitä kouluihin

HS-STT 20.1.

Kouluihin tarvittaisiin perhetyöntekijöitä, sanoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Perhetyöntekijät auttaisivat sekä oppilaita että vanhempia saamaan keskinäiset suhteensa raiteilleen.

Aulan mielestä vanhemmat jäävät liian usein yksin silloin, kun he eivät pärjää lapsensa kanssa.

Vanhemmilla pitäisi olla myös velvoitteita kodin ja koulun tiiviimpään yhteistyöhön.
Aulan mukaan kodin ja koulun yhteydenpito on Suomessa erittäin vähäistä verrattuna muihin Euroopan maihin.

Kyllähän sitä kaikkea kivaa aina ehdotella saa. Aulan ehdotus on mitä kannatettavin.

Mutta...se iso MUTTA.

Kertaan ties monenneko kerran: Suomessa kunnat maksavat pääosin peruskoulun. Kunnat ovat kuralla, rahaa ei ylimääräsitä heru. Opettajia lomautellaan pitkin Suomea ja pikkukouluja lopetellaan ja isoissa kunnissa "säästellään seinistä".

Samaan aikaan opetusministeri puhuu aivan vakavalla naamalla, että oppilaiden koulupäivää pitäisi pidentää kahdella tunnilla. Erityisopettajia ja -kouluja kaivataan lisää. Sairaalakoulupaikoista on kliininen pula. Ampumistapausten vuoksi kouluihin huudetaan psykologien ja kuraattorien ja lääkärien lisävirkoja. Kouluavustajia on liian vähän. Luokkakoot ovat joissakin kunnissa järisyttävän ylisuuria. Homekoulujakin pitäisi korjata.

Kun kaikkien ehdotusten kustannukset lasketaan yhteen, saadaan aikaan ällistyttäviä rahasummia.

No money, no honey.

Joskus sitä toivoisi, että kouluasioista päättävät viranomaiset istuisivat kaikki isoon pyöreään pöytään ja miettisivät vähän sitä priorisointia, saataisin aikaan looginen marssijärjestys. Olisi kiva, jos sen pöydän ääressä oli joku ihminen maksajapuoleltakin eli kunnista.

Se ostaa, jolla on rahaa.

Turvaa kameroista

Iltasanomat 19.1.

Työryhmä: Kouluihin valvontakamera

Muun muassa tällaisia ehdotuksia on turvallisuustyöryhmällä, jonka raportti julkistettiin tänään.

Turvasuunnitelmien tulisi pohjautua riskiarviointiin, joka tehdään koulukohtaisesti koulun ja viranomaisten yhteistyönä. Lisäksi kouluilla tulisi säännöllisesti harjoitella toimintaa erilaisissa vaaratilanteissa.

Työryhmän mukaan myös opettajakoulutuksessa pitäisi lisätä turvallisuuskoulutusta.

Kouluni sijaitsee keskellä lähiötä. Iltaisin ja viikonloppuisin osa nuorista kokoontuu koulun pihalla. Ei siinä mitään, jos paikkoja ei sotketa tai särjetä. Onpa pihalla katukoriskentätkin. Nyt tilanne näyttää olevan hallinnassa.

Aina ei näin ole ollut. Oli aika, jolloin kouluissa oli vielä talonmiehiä. Meilläkin oli, hänellä oli asunto koululla. Nyt asunto toimii iltapäiväkerhon tilana.

Talonmies piti "iltatoimintaa" omalla läsnäolollaan jollakin tavalla kurissa. Kun kunta yhdisti vahtimestarin ja talonmiehet toimet, toinen sai lähteä, ja vahtimestarista tuli kouluisäntä. Koulu jäi ilman valvontaa iltaisin tai viikonloppuisin.

(Tähän lisäys: Talonmiehen palkka oli todella pieni. Ja kun hän asui koulun asunnossa, vuokra vielä vähennettiin palkasta pois. Käytännössä ei mitään säästöä syntynyt, kun talonmiehen toimi lopetettiin. Olen aina ihmetellyt, miksi aivan ne pienpalkkaisimmat työntekijät potkitaan säästösyistä ensin pois. Pienpalkkainen kunnan työntekijä tulee halvemmaksi kunnalle kuin yksi työtön. Hän sentään tekee työtä ja maksaa veroa ja on muutenkin hyödyksi. Ihmeellistä on yhteiskuntapolitiikka joskus.)

Seuraukset olivat selvät. Ilkivalta lisääntyi, viikonloppuisin nuoria kokoontui juomaan pihalle olutta ja sotkemaan, lapsia juoksenteli koulun katolla.

Oli pakko hankkia turvakamerat. Maanantaiaamun ensimmäisiä tehtäviä kouluisännällä on valvontakameroiden kuvien tutkiminen. Viime aikoina ei kuvista ole löytynyt ihmeellisiä asioita. Kamerat auttoivat.

Nykymaailmassa on erittäin tärkeätä, että kamerat seuraavat arkipäivien kulunvalvontaa. Pidämme oppituntien aikana vain yhtä ulko-ovea auki. Apulaisrehtorin työhuone on samassa solussa ja hänen ovensa on jatkuvasti auki soluun. Käytössä on siis inhimillisetkin silmät.

Vantaalla on ajanmukainen turvallisuusohjelma. Kouluvirastoon on palkattu turvallisuusasiantuntijakin.

Suomalaista kouluvientiä

Yle 18.1.

Suomalainen peruskoulumalli viedään Abu Dhabiin

Suomen kiitettyä koulujärjestelmää viedään arabimaihin. Arabiemiraateissa sijaitseva Abu Dhabi ryhtyy nimittäin kehittämään opetusjärjestelmäänsä suomalaisopein.

Maahan aiotaan perustaa kaksi suomalaisen mallin mukaista peruskoulun ala-astetta. Suomalaisille opettajille tarjoutuu mielenkiintoisia työmahdollisuuksia, jos koulutusvientihanke etenee toivotusti. Suomesta on tarkoitus rekrytoida 18 opettajaa, kaksi rehtoria sekä muutamia erityisopettajia.

Hanketta vetää Jyväskylän yliopiston omistama konsulttiyritys, jonka johtaja neuvottelee parhaillaan Abu Dhabissa.

Koulujärjestelmää ei voida viedä maasta toiseen. Muutaman suomalaisen opettajan vieminen ei kesää tee. Jotenkin ymmärtäisin vielä sen, että suomalaiset lähtisivät kehittämään opettajien koulutusta soveltaen paikallisiin olosuhteisiin.

Koulutus jos jokin, on erittäin kulttuurisidonnaista. Valmis suomalainen malli sellaisenaan ei voi toimia muualla kuin meillä. Suomalainen koulumalli on vuosisataisen kehityksen tulos. Lisäksi jos Abu Dhabia ajatellaan, niin pitäisi tehdä melkoinen "oikaiseva aikahyppy". Ja kuinka ihmeessä esim. suomalaisen opettajan selkärankaa voidaan siirtää muualle?

Iltauutisissa sanottiin, että Abu Dhabiin mennään opettamaan neljää oppiainetta. Aika irralliselta tuntuu.

Paljon parempi olisi, että myytäisiin opettajien koulutusta. Joko Muhammed menee vuoren luo tai päinvastoin. Rahdattaisiin opiskelijoita suomalaisiin yliopistoihin ja perittäisiin opiskelusta mojova maksu. Toisaalta voitaisiin alkaa kouluttaa opettajienkouluttajia viennin tarpeisiin.

En nyt tätä hanketta tuomitse, vaikka olenkin skeptinen. Kaikenlainen vientivetoinen yritystoiminta on aina suotavaa.

Riskibisnestä

Korson koulu silloin, kun se vielä oli yhteiskoulu.

HS 16.1.

Jääkiekko-ottelu koulun liikuntatunnilla Vantaan Korsossa muuttui perjantaina niin väkivaltaiseksi, että tapahtumat päätyivät poliisin selviteltäviksi.

Laitakahinan päätteeksi yhdeksäsluokkalainen oppilas löi toista oppilasta mailalla kasvoihin. Lyöjän mukaan tuomari ei ollut puuttunut aiempaan kampitustilanteeseen, jonka jälkeen oppilas oli menettänyt hermonsa.

Rehtori Timo Rönnqvist kertoo, että nyrkkitappelut pyritään selvittämään koulun sisällä, mutta vakavammat teot siirretään virkavallan tutkittaviksi. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

Rehtorin mukaan lyönti ei ilmeisesti aiheuttanut vakavia vammoja.

Olen opettanut liikuntaa koko opettajanurani aikana. Liikunnanopetus on melkoista riskibisnestä, tunneilla voi tapahtua mitä vain.

Kerron pahimman tapauksen, mitä minulle on tapahtunut. Olin ensimmäistä tai toista vuotta opettajana Pähkinärinteen koulusssa joskus 1980-luvun alussa. Pidin sisäliikuntatuntia, pelattiin kait koripalloa ja tuomitsin peliä. Vaihtojoukkue istui penkillä, kun kuulin ylhäältä hirmuista ruminaa. Salin katossa oleva paksu rautainen näyttämölaittteen lukitus petti ja koko rotiska rämähti alas. Sen poikkiraudat kosahtivat istuvien poikien väliin ja koko höskä jäi siihen vapisemaan vaijereiden varaan. Poikkiraudat ovat aikuisen miehen ranteen paksuisia. Painoa höskällä on useita satoja kiloja.

Meillä ei ole oikeata näyttämöä, vaan siirrettävä iso rumilus, jota kouluisäntä ja miesopettajat joutuvat rahtamaan ennen ja jälkeen juhlien. Sen siirrettävän lavan kokoaminen ja purkaminen sinänsä on iso turvallisuusriski. Monta kertaa jonkun maikan käsi on ollut lähellä jäädä lavan puristuksiin.

Se putoava laite on noin seitsemän-kahdeksan metrin korkeudessa. Laite toimii näyttämöverhojen kiskona. (Kyllä joka koulussa pitäisi olla kunnon näyttämö juhlia varten. Koulu on kulttuurilaitos. Kaikki siirrettävät tai lattiasta nousevat näyttämöt ovat epäkäytännöllisiä joka suhteessa.)

En minä, eikä kukaan pojista, ollut koskenut laitteen lukituslaitteeseen, se petti itsestään. Lukituslaite oli epäkelpo.

Pojat vähän pelästyivät, mutta eivät tajunneet, kuinka lähellä heidän hengenlähtönsä oli. Minä pelästyin julmetusti, ja juoksin suoraan reksin huoneeseen ja huusin hänelle, että liikunnanopetusta ei salissa harrasteta ennen kuin näyttämölaitteen lukitus saadaan kuntoon. Se laitettiinkin kuntoon heti seuraavana päivänä.

Jos pojat olisivat istuneet vaikka puolimetriä jompaan kumpaan suuntaan, laitteen sivuraudat olisivat tappaneet neljä poikaa. Asiaa olisi alettu puida eri oikeusasteissa, ja tulos olisi ollut selvä. Minä olisin ollut pääsyyllinen tapahtumaan, koska en ollut tarkistanut liikuntasalin kuntoa.

Naamani olisi takuulla revitty iltalehtien kanteen. Uutinen olisi ollut viikon pääuutinen. Kaksimetrinen tappajaopettaja. Olisin lopettanut maikan hommat siihen.

Jääpelit ovat riskirankingissa liikunnanopetuksen kärkeä. Pojat ovat eritasoisia, ja paljon tapahtuu tahattomia yhteentörmäyksiä. Luistin voi leikata kaatumatilanteessa kurkun. Kaikki laitatörmäykset ja -kaatumiset ovat vaarallisia.

Nykyään Korson tapaiset "kuumenemiset" ovat jostain syystä lisääntyneet, ja ne tilanteet tulevat aivan puskista. Opettaja ei kerkiä tehdä yhtään mitään.

Itse en peluuta jääkiekkoa enää ollenkaan, koska lajin luonteeseen kuuluu taklaukset ja lämärit. Laji vaati myös suojuksia. Peluutan kaukalopalloa sovelletuin salibandysäännöin. Koulussa on kaukismailoja ja kypäriä lainattaviksi, pallona käytän tennispalloa. Mailaa ei saa kohottaa polven yläpuolelle ollenkaan ja taklaukset on ehdottomasti kielletty. Jos mailalla huitoo tai kampittaa toistuvasti (tai kiroilee tai haukkuu toisia), oppilas saa istua lopputunnin lumipenkassa.

Tähdennän aina herrasmiespeliä, ja homma yleensä toimii. Yritän kaikin tavoin pitää pelin kaikille hauskana leikkinä, jolloin ne hyvät kiekkopojatkin syöttelevät heikoimmilleen. Tasoitan peliä olemalla heikomman joukkueen puolustajana, mikä edistää joidenkin poikien hermohallintaa. On poikia, jotka eivät kestä tappiota ollenkaan.

Mutta vaikka kuinka sitä liiikunnanopettaja ottaisi huomioon kaikki mahdolliset turvatekijät ja opettaisi oppilaat herrasmiespeliin, Korson tapaisia ikäviä kuumenemisia ei voi täysin estää. Liikunnanopettajakaan ei pääse joka oppilaan pään sisään. Oman luokan oppilaantuntemus on aina huippuluokkaa, mutta vieraista opetettavista ryhmistä voi tulla niitä "jokereita". Yläkoulun liikunnanopettaja opettaa yleensä koko koulun poikia, kukaan ei voi tuntea kaikkia.

Olen ollut monta kertaa Korson koulussa pelaamassa koulujoukkueeni kanssa shakin Vantaan mestaruuksista. Turnaus oli aina ruokalassa. Korsolaisten yläkoululaisten ruokailukäyttäytyminen on aina ollut moitteettoman esimerkillistä, kukaan ei mölyä tai istu ruokalassa hattu päässä, astiat palautetaan asiallisesti ja kaikkialla on siistiä. Moni muu yläkoulu olisi kateellinen moiselle.

Opettajakunnan hyvästä työstä huolimatta aina silti voi tapahtua jotakin ja koulu pääsee valtakunnan ykkösmediaan. Tällaisia hermonsa menettäneitä oppilaita kouluissa on valitettavasti yhä enemmän. Usein opettajat tunnistavat oireet jo alaluokilla, mutta apua ei aina pyynnöistä huolimatta saada.

Sitäpaitsi aivan normaali ihminenkin voi menettää joskus hermonsa ja saada pultin. Ihmisiä me kaikki olemme.

Hyviä ja motivoituneita opettajia

En halua mitenkään enää kaivaa verta nenästäni, mutta laitan tähän Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksolan kirjoituksen, mikä sivuaa tätä ankaraa "miesopettajakysymystä". Muistakaa viides käsky.

Opettaja 12.1.

Koulu tarvitsee miehiä, eikä vain miehenmalliksi vaan myös monen käytännön syyn vuoksi. Kiintiöt eivät kuitenkaan ole oikea ratkaisu houkutella miehiä alalle.

Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia. Parhaiten tähän päästään parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia.

Kiintiöt johtaisivat pahimmillaan väärään suuntaan: alalle hakeutuisi niitä, joita opettaminen ja kasvattaminen ei kiinnosta eli eräänlaisia leipäpappeja, sekä niitä, joille opettajakoulutus olisi vain hätävara.

Opettaja-lehti on opetusalan järjestö- ja ammattilehti. Päätoimittaja Laaksola ei voi kirjoitella lehteen mitä sattuu, vaan pääkirjoitusten täytyy edustaa OAJ:n kantaa.

Kirjoituksen ydin löytyy lauseesta: "Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia."

Tähän ei voi muuta kuin yhtyä. Enkä hyvyydellä tarkoita pelkkää hyvää ammattitaitoa, vaan sitä alkuperäistä hyvyyttä, sellaista, mitä entisajan isoäideiltä löytyi.

Outoa minusta on "marssijärjestys", millä tähän hienoon tavoitteeseen Laaksolan mukaan päästäisiin: "parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia".

Jotta motivoineita opettajia saadaan alalle, palkkauksen kohottaminen on luonnollinen ykkönen.

Paljon puhutaan ja lätistäään ammatin arvostuksesta, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Suomessakin arvostusta mitataan palkkapussin ominaispainolla. Ihminen nykymaailmassa ei elä pelkällä arvostuksella, ikävä kyllä. Niistä hyvistä ja motivoituneista työntekijöistä taistelevat muutkin kuin opetusala.

Ja mitä ihmettä Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksilla? Minä olen luokanopettaja ja sillä siisti. Tästä ei yletä enää minnekään, minulla ei ole yhtään alaista, pysyn pahnan pohjilla ikuisesti. Rehtori on jo hallintoihminen.

Opettaja on opettaja.

Jos Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksillaan sitä, että aletaan leipoa opettajienhuoneisiin keinotekoisesti eriarvoisia opettajia, hän on täysin hakotiellä. Jos sinä Laaksola nyt satut lukemaan blogikirjoitustani, niin vastaa ihmeessä, mitä tarkoitat tällä urakehitysmahdollisuudella? Jonkinlaisia yliopettajia vai mistä on kysymys?

Juuri mikään ammatti ei ole niin tasa-arvoinen kuin opettajan työ, ja se on hienoa.

Laaksola, pappien moittiminen leipäpapeiksi ei ole oikein korrektia, eikä vihjaaminen, että joidenkin ikäluokkien opettajat olisivat valinneet ammattinsa hätävarana. Minulla on ollut monia seminaari- ja opettajakorkeakoulujen kollegoita, joille opettajuus oli sydämenasia ja he osasivat työnsä mallikelpoisesti. Heiltä minäkin nuorempana ammensin tiettyä oppia samaan aikaan, kun piti tavallaan "unohtaa" tiettyjä opiskeluajan juuri opittuja asioita, joilla ei oikeastaan ollutkaan mitään virkaa. Yliopistokaan ei tee autuaaksi.

Opettajatkin ovat aikansa tuotteita.

Opettajan ammatti on aina ollut jostain syystä houkutteleva, on melkein aivan sama, millä järjestelmällä hakijoista karsitaan parhaat opettajankoulutukseen. Vetoa on riittämättömästä palkkauksesta huolimatta. Opettajana oleminen on melko suhdannevarmaa siinä mielessä, että lapsia riittää nyt ja tulevaisuudessa.

Niin, ja siihen alkuperäiseen aiheeseen, mitä tehdään silloin, kun arvostus ja palkka eivät nouse, eikä mitään urakehitystä ole ja miehiä ei opettajiksi tule?

Toiveajattelua?

Taisto Martiskaisen aikoinaan paljonkin keskustelua herättänyt veistos "Kiikkujat tai Välitunti" (1964) on pystytetty Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevan Porolahden peruskoulun ala-asteen viereiselle nurmikolle.

Yle-Aamulehti 13.11.

Koulupäivä saattaa pidentyä

Lasten ja nuorten koulupäivät saattavat pidentyä nykyisestä. Savon Sanomien mukaan opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) on valmis lisäämään perusopetuksen tuntimäärää. Aamulehden mukaan perusopetuksen uutta tuntijakoa valmisteleva työryhmä ottanee toukokuussa kantaa oppituntien lisäämiseen.

Opetusministeri Virkkusen ja Opetushallituksen pääjohtajan Timo Lankisen mukaan oppituntien määrää on syytä lisätä, sillä Suomen peruskoululaisilla on vähemmän oppitunteja kuin muissa OECD-maissa keskimäärin. Tämä taas antaa liikaa tasoitusta muille maille.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mukaan viikossa pitäisi olla 2 -3 oppituntia enemmän, jotta OECD-maiden keskiarvo saavutettaisiin.

Yksi vaihtoehto voisi olla aamu- ja iltapäivätoiminnan muuttaminen osaksi opetusta. Jos tuntimäärää kasvatetaan, lisätään todennäköisimmin liikunnan sekä taito- ja taideaineiden määrää.
- Lisätunteja on saatava erityisesti taito- ja taideaineisiin, Virkkunen sanoo.

Otin tähän asiaan kantaa blogissani jo marraskuussa ja varmaan monta kertaa aikaisemminkin: Koulupäivät pidemmiksi.

Yhdyn täydellisesti ajatukseen siitä, että koulupäiviä pitää pidentää kahdella tunnilla per päivä.

Virkkunen haluaa lisää taito- ja taideaineita. Alakoulussa ko. tuntien asema liikuntaa lukuunottamatta on hyvä, mutta yläkoulussa ei. Joku oppilas voi seilata yläkoulun melko lailla "taidevapaasti", koska usein taideaineet on pistetty siihen "valinnaispottiin".

Jos jaettavaa olisi vain kaksi viikkotuntia, sijoittaisin molemmat lisätunnit liikuntaan. Näin liikuntaa olisi yhteensä neljä tuntia viikossa koko peruskoulun ajan. Osa nuoristamme on nyt rapakunnossa.

Suuri ongelma on, mikä taho rahoittaisi tulevat lisätunnit. Oppitunnit maksavat. Opettajat eivät tee työtään ilmaiseksi pyhällä hengellä, vaikka moni meistä kuten minäkin, tekee opetustyötä kutsumuksesta, aatteen vuoksi.

Opetushallituksesta käsin on äärimmäisen helppo esittää vaikka minkälaisia toiveita, koska koulut ovat kuntien vastuulla.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kuluvasta rahoituksesta ei saada kasaan kuin pikkupennosia. Tähän toimintaan osallistuu vain pikkuisia alakoululaisia. Peruskoulu on yhdeksänvuotinen. Kahdenkin viiikkotunnin lisäys merkitsee monen opettajan palkkaamista Suomen maahan ja monelle opettajalle lisätunteja.

Alakoulussa olisi nostettava kahdella tunnilla opettajien opetusvelvollisuutta. Yläkouluun olisi palkattava lisää opettajia. Kerhotoiminnastakaan ei voi tinkiä.

Opetus maksaa. Mistä rahat?

Suomalaisten lasten oppituntien määrä on kansallinen häpeä.

Lisäys Hesarin sivuilta:

Virkkusen mukaan tuntien lisäämisestä aiheutuvia kuluja ei voida sälyttää talousvaikeuksissa painiville kunnille.

"Jos lisäykseen päädytään, olisi rahoitus valtiovetoinen", Virkkunen sanoo.

Joululahja

Minulla on opettajienhuoneen seinällä oma kahvikuppiteline. Olen suunnitellut sen itse, sahasin valmiiseen kehykseen sopivan vaneripalan ja porasin reiän tappia varten, ja teline seinälle.

Teline oli alunperin suunniteltu Kai Franckin Kilta-kupille, mutta omani luonnollisesti putosi lattialle ja särkyi. Olen opettajanurani aikan särkenyt kaksi Kilta-kuppia, niistä muistot olen liimannut telineen yläkehykseen. Kilta-kuppeja ei tahdo enää mistään saada, joten olen siirtynyt Kaj Franckin Teema-sarjaan, jonka Franck kehitti Kilta-sarjan pohjalta. Kilta oli tavallista posliinia, Teema on kivitavaraa. Kilta on kauniimpi sarja, mutta ei se ei sopinut enää nykyajan teolliseen tuotantoon.

Kilta oli halpa jokaperheen kuppi, Teema ylellisyystavaraa. Kilta sopi paremmin omaan maailmankatsomukseeni.

Sain upean joululahjan opettajatoveriltani Mikolta, enkeliporsaan. Laitoin sen välittömästi roikkumaan tappiin. Nyt se roikkuu jo samassa nuppineulassa kuin pikkuiset pikkuhousut.

Ihmettelette varmaan telineen koristeita. Ne ovat vääräleukaisten kollegoitteni lisäyksiä telineeseen: kolme lehtileikettä ja pikkuhousut.

Korpaalin natsat sain kaveriltani viime vuonna. Olin armeijassa RUK:n toisen komppanian kirjuri, ainoa RUK:n kirjureista, joka ei saanut korpraalin jämiä. Kaverini siis lohdutti minua yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Kahvikuppitelineeni on kaunis kokonaisuus. Kun lähden eläkkeelle, otan sen mukaani ja proppaan sen keittiön seinään. En henno luopua siitä, koska olen jo kiintynyt siihen.

Kahvinjuontikulttuuri kuuluu olennaisena osana opettajienhuoneiden kulttuuriin. Eri kouluissa on erilaisia ratkaisumalleja, meillä kahvi porisee joka välitunti. Itse olen siirtynyt kokokupillisista pohjallisiin.

Kahvinjuonnin takia syön jatkuvasti sisuja, minkä oppilaani ovat aina panneet merkille. Parempi heille kumminkin on, että hengitykseni tuoksuu sisulle kuin haisee jatkuvasti vanhalle kahville. Sitä paitsi, sisut on tarkoitettu puhujille ja laulajille ainakin sisuaskin kannen mukaan. Minä ja kaikki opettajat olemme melkoisia runonlaulajia.

Muut kuin opettajat eivät tajua välituntien merkitystä meille. Ne hetket ovat melkein ainoat päivän aikana olevat aikuiskontaktit. Välitunneilla maikkojenhuoneessa huumori kukkii joka tasolla.

Iso ongelma joka opettajanhuoneessa on tiskaaminen ja keittiönurkkauksen siivoaminen. Joissain kouluissa on astianpesukone, mutta ei se auta, jonkun on tungettava ne astiat koneeseen ja pöräytettävä se käyntiin. Meillä homma hoidetaan taiteellisesti ilman astianpesukonetta eli vähän miten sattuu.

Tein kuppitelineen siksi, että pesisin itse oman kuppini ja löytäisin sen aina tapista. Kumpikaan toive ei kuitenkaan toteutunut, koska etsin kuppia milloin mistäkin, monistushuoneesta, opettajienhuoneen lokeriston päältä, jääkaapin tai tiskipöydän päältä, tietokoneen vierestä. Pöytiäkin opettajienhuoneessamme on aika liuta. Sitäpaitsi iso ongelma on, että muut opettajienhuoneen ns. viralliset kupit ovat mustia, oma pikkusiniseni hukkuu helposti massaan. Moni opettaja on ratkaissut ongelman tuomalla täysin yksilöllisen kuppinsa. Pari maikkaa on muovaillut kuppinsa itse savesta.

Työnantaja ei kustanna kahvejamme. Meillä tuodaan kahvipaketteja vuorotellen omantunnon ja kahvinjuonnin määrän mukaan. Yleensä homma on toiminut hyvin, mutta joskus on jonkun juostava lähikaupassa hakemassa täydennystä.

Joissain kouluissa kerätään rahaa kahvia varten, ja opettajat merkkaavat juomansa kupilliset erilliseen listaan. Sellainen toiminta mielestäni on stasitoimintaa. Mitä se kenellekään kuuluu, kuinka paljon juon kahvia.

Miehiä kouluihin

6.1. STT-HS

Mieskiintiöiden kannatus opettajankoulutuksessa näyttää jakavan kansan. Suomalaisista 47 prosenttia kannattaa mieskiintiöiden ottamista käyttöön opettajankoulutuksessa, ja sama määrä vastustaa ajatusta, käy ilmi Kalevan ja viiden muun maakuntalehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Naisista 55 prosenttia ottaisi kiintiöt käyttöön, miehistä vain 39 prosenttia. Yli 70 prosenttia peruskoulunopettajista on naisia.

Vuonna 1989 tasa-arvolain vastaisina poistetut kiintiöt takasivat miehille 40 prosenttia alan aloituspaikoista.


Vielä nyt sinnitellään, mutta suurten ikäluokkien opettajien ajolähtö on jo alkanut. Samalla miesten määrä vähenee entisestään.

Kaikki tämä on tiedetty jo silloin, kun aloitin opiskelut vuonna 1977.

Kohta tulee kylmät. 

Kyllä lapset miesopettajiakin tarvitsevat. Lapset tarvitsevat koulussa miehen mallia ja miesten tapaa käsitellä asioita. Ja ketkä kohta opettavat poikien liikuntaa ja teknistä käsityötä?

Toinen, vähemmälle jäänyt asia on, että koulut työyhteisöinä naisistuvat tykkänään. Naisten kanssa on oikein mukava tehdä työtä, mutta harva mies sitä aivan yksinään nauttii työstään jossain ison koulun naisistuneessa opettajistossa.

Olen itse ajatellut, että vähintään kolmannes peruskoulunopettajista pitäisi olla miehiä.

Paras ase miesten saamiseksi peruskouluun on palkkauksen selkeä nostaminen.

Saksassa opettajien palkka on hyvä, mikä takaa riittävän miesopettajien määrän.

Jos oikein hätä tulee, on pakko turvautua kiintiöihin. Monissa yhteyksissä käytetään jo naiskiintiöitä. Ainoa mieskiintiö taitaa olla varusmiespalvelus Suomen Puolustusvoimissa.