Kuva: Yle
Iltalehti 8.8.
Vanhempainliitto kummastelee Opetusalan ammattijärjestön puheita vanhempien ärhäkkyydestä
Voisiko opettaja huolehtia lapsen peseytymisestä? Mitä tehdä, kun lapsi ei suostu laittamaan reppua selkäänsä? Kuinka kertoa lapselle ikävästä asiasta?
Kouluvuotta aloittelevat opettajat joutuvat varautumaan paitsi hämmentyneisiin ekaluokkalaisiin, myös yhä erikoisempia vaatimuksia esittäviin vanhempiin. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan raja koulun ja kodin velvollisuuksien välillä on hukassa yhä useammalta vanhemmalta.
- Edellä mainitut esimerkit saattavat kuulostaa vitsiltä, mutta ne on poimittu tosielämästä. Vanhemmat odottavat koululta välillä niin valtavasti, että vaatimuksissa mennään yli.
Luukkainen selittää kehitystä yhteiskunnan yksilöllistymisellä. Jos lapsi saa kotona tahtonsa poikkeuksetta läpi, koulumaailmassa syntyy väistämättä yhteentörmäyksiä.
Luukkaisen mukaan opettajat joutuvat yhä useammin tarkistamaan OAJ:n juristeilta, mikä kuuluu koulun ja mikä kodin vastuulle. Vaikka varsinaisia oikeusprosesseja ei ole käyty, mutta jotkut vanhemmat uhkailevat niillä.
Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö Vanhempainliittoa Luukkaisen näkemys kummastuttaa. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilan mukaan ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että vanhemmat kovistelisivat opettajia juristeilla. Kurttila pitää mahdollisia tapauksia marginaalisina.
OAJ:n uuden puheenjohtajan ensimmäinen "suuri julkinen avaus" kohdistuu mielenkiintoiseen suuntaan, vanhempiin. Itse odotin perinteistä edunvalvonta-avausta, joka olisi liittynyt opettajien palkkaukseen.
Totta on, että nykyvanhemmat ovat vaativampia kuin ennen, mikä on oikein. Lasten koulutus kustannetaan julkisin verovaroin, on oikein valvoa, miten niitä rahoja käytetään. Pidän hyvin positiivisena, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Koulut ja opettajat ovat suorastaan aktivoineet vanhempia pidennetyillä vanhempienvarteilla, johtokunnilla ja luokkatoimikunnilla, Wilmoilla ja koulun kotisivuilla ja tiedotuslehtisillä.
Terve aktiivisuus vanhempien taholta on mitä tervetulleinta. Yhteistyö auttaa lasta ja ehkäisee monia väärinkäsityksiä.
Olen Luukkaisen kanssa samaa mieltä yhteiskunnan yltiöyksilöllistymisestä, mikä koulussakin on johtanut Luukkaisen kuvailemiin ylilyönteihin. Minulla on sellainen kuva, että mitä koulutetumpi huoltaja on, sitä helpommin kouluun "hyökätään". Vantaalla on siinä mielessä helpompi olla opettajana kuin Espoossa.
Koulu on oiva paikka turhautuneelle isälle tai äidille purkaa paineita tai huonoa omatuntoa. Opettaja on melko puolustuskyvytön tällaisissa tapauksissa. On epäsoveliasta räyhätä takaisin. Opettajienkoulutuksessa ei juuri opeteta, kuinka vanhempien kanssa toimitaan.
Ikävää on, että joissakin tapauksissa ei noudateta sovittua "marssijärjestystä", ensin opettaja, sitten rehtori, vaan soitellaan suoraan koulutoimenjohtajille ja opetushallituksiin. Juristeilla uhkailua tapahtuu jo. Minua ei kolmenkymmenen vuoden aikana ole kertaakaan uhattu lakimiehellä, mutta ymmärrän, millaista ahdistusta sellainen saa aikaan yksittäisessä opettajassa.
Olen urani alkutaipaleella saanut kyllä yhden tappouhkauksen. Ei se kivalta tuntunut. Kun pidin liikuntatunteja urheilukentällä, oli pakko kahden vuoden ajan tiirailla lähikerrostalojen parvekkeita, jospa aseen piippu sieltä vilahtaisi. Minua ei ammuttu.
Kaikinpuolinen uhkailu on pahasta.
Sekin on totta, että varsinkin alakoulunopettajat joutuvat antamaan selkeitä ohjeita joillekin vanhemmille, kun he apua pyytävät. En ole koskaan pitänyt sitä ongelmana. Annan aina neuvoja, jos joku neuvojani kaipaa.
Vanhemmat ovat opettajien tärkein yhteistyökumppani. Sekä vanhemmat että opettajat tähtäävät samaan päämäärään, lapsen hyvään.
Vanhempainliitto kummastelee Opetusalan ammattijärjestön puheita vanhempien ärhäkkyydestä
Voisiko opettaja huolehtia lapsen peseytymisestä? Mitä tehdä, kun lapsi ei suostu laittamaan reppua selkäänsä? Kuinka kertoa lapselle ikävästä asiasta?
Kouluvuotta aloittelevat opettajat joutuvat varautumaan paitsi hämmentyneisiin ekaluokkalaisiin, myös yhä erikoisempia vaatimuksia esittäviin vanhempiin. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan raja koulun ja kodin velvollisuuksien välillä on hukassa yhä useammalta vanhemmalta.
- Edellä mainitut esimerkit saattavat kuulostaa vitsiltä, mutta ne on poimittu tosielämästä. Vanhemmat odottavat koululta välillä niin valtavasti, että vaatimuksissa mennään yli.
Luukkainen selittää kehitystä yhteiskunnan yksilöllistymisellä. Jos lapsi saa kotona tahtonsa poikkeuksetta läpi, koulumaailmassa syntyy väistämättä yhteentörmäyksiä.
Luukkaisen mukaan opettajat joutuvat yhä useammin tarkistamaan OAJ:n juristeilta, mikä kuuluu koulun ja mikä kodin vastuulle. Vaikka varsinaisia oikeusprosesseja ei ole käyty, mutta jotkut vanhemmat uhkailevat niillä.
Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö Vanhempainliittoa Luukkaisen näkemys kummastuttaa. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilan mukaan ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että vanhemmat kovistelisivat opettajia juristeilla. Kurttila pitää mahdollisia tapauksia marginaalisina.
OAJ:n uuden puheenjohtajan ensimmäinen "suuri julkinen avaus" kohdistuu mielenkiintoiseen suuntaan, vanhempiin. Itse odotin perinteistä edunvalvonta-avausta, joka olisi liittynyt opettajien palkkaukseen.
Totta on, että nykyvanhemmat ovat vaativampia kuin ennen, mikä on oikein. Lasten koulutus kustannetaan julkisin verovaroin, on oikein valvoa, miten niitä rahoja käytetään. Pidän hyvin positiivisena, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Koulut ja opettajat ovat suorastaan aktivoineet vanhempia pidennetyillä vanhempienvarteilla, johtokunnilla ja luokkatoimikunnilla, Wilmoilla ja koulun kotisivuilla ja tiedotuslehtisillä.
Terve aktiivisuus vanhempien taholta on mitä tervetulleinta. Yhteistyö auttaa lasta ja ehkäisee monia väärinkäsityksiä.
Olen Luukkaisen kanssa samaa mieltä yhteiskunnan yltiöyksilöllistymisestä, mikä koulussakin on johtanut Luukkaisen kuvailemiin ylilyönteihin. Minulla on sellainen kuva, että mitä koulutetumpi huoltaja on, sitä helpommin kouluun "hyökätään". Vantaalla on siinä mielessä helpompi olla opettajana kuin Espoossa.
Koulu on oiva paikka turhautuneelle isälle tai äidille purkaa paineita tai huonoa omatuntoa. Opettaja on melko puolustuskyvytön tällaisissa tapauksissa. On epäsoveliasta räyhätä takaisin. Opettajienkoulutuksessa ei juuri opeteta, kuinka vanhempien kanssa toimitaan.
Ikävää on, että joissakin tapauksissa ei noudateta sovittua "marssijärjestystä", ensin opettaja, sitten rehtori, vaan soitellaan suoraan koulutoimenjohtajille ja opetushallituksiin. Juristeilla uhkailua tapahtuu jo. Minua ei kolmenkymmenen vuoden aikana ole kertaakaan uhattu lakimiehellä, mutta ymmärrän, millaista ahdistusta sellainen saa aikaan yksittäisessä opettajassa.
Olen urani alkutaipaleella saanut kyllä yhden tappouhkauksen. Ei se kivalta tuntunut. Kun pidin liikuntatunteja urheilukentällä, oli pakko kahden vuoden ajan tiirailla lähikerrostalojen parvekkeita, jospa aseen piippu sieltä vilahtaisi. Minua ei ammuttu.
Kaikinpuolinen uhkailu on pahasta.
Sekin on totta, että varsinkin alakoulunopettajat joutuvat antamaan selkeitä ohjeita joillekin vanhemmille, kun he apua pyytävät. En ole koskaan pitänyt sitä ongelmana. Annan aina neuvoja, jos joku neuvojani kaipaa.
Vanhemmat ovat opettajien tärkein yhteistyökumppani. Sekä vanhemmat että opettajat tähtäävät samaan päämäärään, lapsen hyvään.
Tekstit
Mainio kirjoitus.
VastaaPoista