perjantai 11. helmikuuta 2011

Voihan qwerty sentään!

HS 11.2

Tutkimus paljastaa kuntien osaamiserot tietotekniikan opetuksessa

Suomen kouluista puuttuu järjestelmällinen tietotekniikan opetus ja siihen liittyvä osaaminen. Kunnat investoivat laitteistoihin ja opetukseen erisuuruisia summia, ja koska osaamisen taso vaihtelee, toisten kuntien opetustoimet pystyvät hankkimaan laskennallisesti yhtä suurilla summilla kaksi kertaa enemmän laitteita ja opetusta kuin toisten.

"Yhteisöllinen sisällöntuottaminen innostaa oppilaita suunnittelemaan, näyttelemään, kuvaamaan ja editoimaan". kertoivat johtaja Kari Kumpulainen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta ja tutkija Laura Palmgren-Neuvonen Oulun yliopistosta.

"Lapset pääsevät kehittämään uuden ajan kansalaistaitojaan, esimerkiksi tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja sekä medialukutaitoa."


On aivan naurettavaa puhua järjestelmällisestä tietotekniikan opetuksesta. Eväitä ei ole.

Alakouluissa ei ole edes oppiainetta tietotekniikan opetukseen, vaan opetus on nivottava muun opetuksen yhteyteen. Opettajat sähläävät tietokoneiden parissa milloin minkäkin oppiaineen tunnilla.

Koneet on tungettu yhteen tietokoneluokkaan, johon pääsee yhdeksi tunniksi viikossa! Joka koulussa ei ole edes tietokoneluokkaa.

Ennen kuin aletaan puhua yhteisöllisestä sisällöntuotannosta, kuvaamisesta, editoimisesta, uuden ajan kansalaistaidoista, tiimityöskentelyistä, vuorovaikutustaidoista, medialukutaidosta tai pilviteknologiasta, on:

1. Joka koulu on varustettava tehokkaalla langattomalla verkolla.

2. Joka oppilaalle on hankittava kevyt minikannettava tietokone.

3. Alakouluun on perustettava luokille 3.-6. uusi oppiaine, tietotekniikka, kaksi oppituntia viikossa.

Kun kolme perusasiaa on kunnossa, voidaan vasta puhua tietotekniikan opettamisesta saati sitten tietotekniikan opetuksen kehittämisestä.

Leikkipuheet ovat leikkipuheita. Tietotekniikan opetuksessa on vihdoinkin siirryttävä tyhjästä sanahelinästä tekoihin.

Ei riitä, että todetaan, että koulujen, kouluasteiden ja alueiden välillä on tietotekniikan käytössä ja opetuksessa yhä suuria eroja. Toteamiseen kykenee kuka tahansa.

Sähläämistä ja tunarointia.

3 kommenttia:

  1. Näin on. Keveitä ovat, ja toiminnallisia.

    VastaaPoista
  2. Ongelma tietotekniikan opetuksessa on yksinkertaisesti se, että se on annettu matemaattisten aineiden opettajien tehtäväksi. He eivät pääse pois ohjelmoinnin juoksuhaudoistaan.

    Tämä puute kun korjataan ja otetaan asia kaikkiin aineisiin läpäisyperiaattella ja käyttämällä välineistöä hyväksi eri aineiden opetuksessa. Se on sitten siinä. Historiakin tulee mielenkiintoiseksi kun itse selvittää asia ja tekee niistä erilaisia raportteja.

    Vain harva meistä tarvitsee tarkempaa tietoa siitä miten pienet siniset miehet kuljettavat bitteja edes ja takaisin.

    VastaaPoista