torstai 24. maaliskuuta 2011

Enbusken radio-ohjelman jälkitunnelmia

Tuomas Enbuske: Yksityiskouluja vai ei?

Olin aamulla Enbusken radio-ohjelmassa. Mukana olivat opetusministeri Henna Virkkunen ja Suomen yksityiskoulujen liiton puheenjohtaja, Munkkiniemen yhteiskoulun rehtori Aki Holopainen. Aiheena oli yksityiset koulut Suomessa.

Radiossa on paljon hauskempaa kuin televisiossa. Ei ole niin kuuma, kun ei ole niitä hirveitä lamppuja hiostamassa. Radiossa saa olla muutenkin luonnollisemmin, kun televisiokamera ei ole dokumentoimassa jokaista "nenänkaivuuta".

Enbuske, Virkkunen ja Holopainen olivat miellyttäviä persoonia.

Enbuske vei keskustelua vahvasti kymyksillään. Joskus puheenvuoro piti ottaa. Enbuske oikeastaan johdatteli keskustelun suunnan yleiseen koulutuspolitiikkaan. Puolustin mielestäni vahvasti suomalaisen peruskoulun oikeutusta.

Suuria erimielisyyksiä ja kiistoja ei välillemme tullut, koska kaikki kolme pitivät koulujärjestelmäämme hyvänä. Suomalaiset yksityiskoulut eivät ole yksityisyrityksiä, vaan säätiöiden tai yhdistysten tai vastaavien ylläpitämiä. Rahoitus tulee valtiolta, koulut eivät saa tuottaa varsinaista voittoa. Omilla koulun sisäisillä järjestelyillä voidaan ohjata koulun varoja tarpeellisiin kohteisiin.

6,7 % suomalaisista lapsista tai nuorista käy yksityiskoulua, peruskouluikäisistä lapsista 2 %.

Holopainen piti hyvänä yksityiskoulujen autonomisuutta. Totesin siihen, että loppujen lopuksi suomalaiset peruskoulutkin ovat hyvin autonomisia. Koulu vastaa budjetistaan samalla tavalla kuin yksityiskoulutkin. Suomalaisella opettajalla on pedagoginen vapaus, ja peruskoulutkin voivat halutessaan profiloitua.

Huonoa ohjelmassa oli, että Enbuske antoi noin kymmenen minuutin mainospätkän Tutor House-yritykselle puhelinhaastatteluna. Tutor House antaa maksullisia tukiopetuspalveluja. Tutor Housen toimitusjohtaja Pekka Impiö ruinasi verovähennysoikeutta niille, joiden lapset yrityksen palveluja käyttävät. Ilmaisin vahvasti mielipiteeni, Tutor Houselle ja muille yksityisille opetusfirmoille ei tule suunnata verovähennysoikeutta. Mieluummin on lisättävä varoja peruskoulujen tuki- ja erityistunteihin.

Raha ei saa määrätä, keille tukipalvelut suunnataan. Köyhällä kolmen lapsen yksinhuoltajaäidillä ei ole rahaa kymmenien eurojen yksityisten tukituntien maksamiseen.

Painotin koko ajan koulutuksellisen tasa-arvon merkitystä. Lopussa sain esitettyä opetusmisterille kuningasajatukseni:

Miksei peruskoulun rahoitus voisi olla kokonaisuudessaan valtion harteilla?

Nyt lapset ovat opetuksen suhteen eriarvoisessa asemassa, opetuksen laatu ja tukipalvelut riippuvat siitä, missä lapsi asuu. Näin ei saa olla.

Samalla verotuksen painopistettä voitaisiin hilata kunnallisverotuksesta valtion tuloverotuksen suuntaan, mikä olisi yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisempaa.

Jos rahoitus siirtyisi valtiolle, silloin on ehdottomasti pidettävä huolta siitä, ettei byrokratia lisäänny. Kunnilla ei ole kiinnostusta hoitaa kiinteistöjään, päästäisiin homeongelmistakin eroon.

3 kommenttia:

  1. Kuuntelin 52 minuuttia. Hyvin tehty ohjelma- vaikka juoni välillä hukkuikin.

    Oli mukava kuulla,että vapautta pedagogiikassa arvostettiin.
    Nostit hyvin esiin yhteiskunnan osuuden. Nyt koulu korjaa muitten virheitä.

    Rohkea kysymys: ovatko kaikki opettajat yhtä hyviä, jäi kutkuttamaan.

    Kiitos

    VastaaPoista
  2. Martti...ei kait kaikki maikat yhtä hyviä ole, mutta väitän, että suomalaisten opettajien tason vaihteluväli on hyvin pieni. Niin tiukkaa on karsinta opintoihin, paljon on hakijoita.

    Ja kait itse opettajienkoulutuskin on maailmanlaajuisesti ajatellen huippuluokkaa.

    Olen tarkkaillut kouluuni tulleita uusia maikkoja, joita on melkoinen liuta. Hyviä ovat.

    Säälittää rehtorit, jotka joutuvat valkkaamaan muutamaan vapaaseen virkaan isosta tasaisesta kasasta pari onnekasta.

    VastaaPoista
  3. Rehtorilla on - näin väitetään- muutama keino vaikuttaa opetuksen ja oppimisen laatuun. Näistä ensimmäinen on opettajien valinta.

    Kaikille olisi eduksi, että valitsija on etukäteen kertonut, millaiset ovat valinnan kriteerit, siis mitä "hyvä opettaja" valitsijalle tarkoittaa.

    VastaaPoista