tiistai 15. maaliskuuta 2011

Taidetta kouluihin!

HS 15.3.

Oppilaat hallitsevat taitoaineet vain tyydyttävästi

Musiikin, kuvataiteen ja käsityön osaaminen peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten keskuudessa on keskimäärin välttävää tai enintään tyydyttävää, kertoo Opetushallituksen tekemä arvio.

Arviointi kohdistui ensimmäistä kertaa taide- ja taitoaineisiin.

Tietoja ja vähän itse taitojakin mitanneet testit tehtiin viime keväänä 152 koulussa, ja niihin osallistui liki viisi tuhatta oppilasta.

Kaikissa kolmessa oppiaineessa osaamisessa oli tuntuvia eroja oppilaiden välillä. Erot johtuivat pitkälti siitä, että vain osa oli opiskellut näitä aineita valinnaisina myös ylimmillä luokilla.

Opettajat ja rehtorit valittivat, että opetusaikaa taitoaineisiin on aivan liian vähän, ja toisinaan kyseisiä tunteja saatetaan käyttää jopa muiden aineiden kokeisiin.

Tulos oli aivan odotettu.

En ole koskaan ymmärtänyt, että oppilaat pistetään yläkoulussa valitsemaan esim. musiikin ja kuvataiteen väliltä. Kaikki tarvitsevat sekä musiikkia että kuvataidetta. Taiteet ovat yksi ihmisyyden perusta.

Alakoulun tuntimäärät taito- ja taitoaineiden suhteen ovat riittävät liikuntaa lukuunottamatta. Liikuntaa on vain kaksi viikkotuntia, käsittämättömän vähän. Liikunnan määrä tulisi tuplata.

Oikeat viikkotuntimäärät kaikille oppilaille läpi peruskoulun pitäisi olla:

- liikunta 4 vt

- musiikki 2 vt

- kuvataide 2 vt

- käsityö 2 vt

Joskus tuntuu, että koulu on oppilaille liian teoriapainoitteinen, ei ole tilaa hengittää. Oppiminen vaatii ilmaa, aikaa, opittua pitää sulatella. Lapsi ei voi olla mikään tietolikasanko, joka tuupataan ääriään myöten täyteen.

On totta, että taitoaineita käytetään surutta muiden oppiaineiden tarpeisiin. Alakoulussa ei ole oppiainetta nimeltä tietotekniikka. Kuuden vuoden ajan opettajat taiteilevat minkä oppiaineiden tunneille tietotekniikan opetus tungetaan. Olen tänä lukuvuonna opettanut tietotekniikkaa toisella kuvataiteen tunnilla.

Monet opettajat pitävät kuvista jonkinlaisena muiden oppiaineiden apuaineena, kuvistunneilla tehdään ties minkälaisia biologian, maantiedon tai historian projekteja. Kyllä kuvataide on kuvataidetta omine oppisisältöineen ja tavoitteineen.

Olen aivan varma, että tulevaisuudessa tarvitaan muutakin kuin "insinöörivetoista" suunnittelua. Hyvä esimerkki löytyy älypuhelimista, Apple vetoaa ihmisiin aivan eri tavalla kuin teknisesti monipuolisempi Nokia. Muotoilulla ja mielikuvilla on kovassa kilpailussa sijansa, tarvitaan eri alojen ristivetoa.

3 kommenttia:

  1. Tärkeää pohdintaa. Ongelmana on viikkotuntiajan riittävyys kaikkeen hyvään ja tärkeään, niinkuin ymmärrät.

    VastaaPoista
  2. Pari pointtia:

    - ekan ja toisen luokan naurettavan lyhyet koulupäivät eivät ole toimivia; lapsille hehkutetaan ennen koulua suurta ja mahtavaa koulunalkua ja sitten kun se alkaa edessä on täydellinen antikliimaksi: päivät päättyvät klo 12! Siinä moni pikku mieli pettyy kun koulu on eskariakin helpompi.

    - blogistin kanta liiallisesta teoriasta on kyseenalainen; kun ottaa esim. jonkun uskonnon tai historian kirjan, niin kyllä niiden sisältämä varsinainen tiedollinen oppiaines on todella vaatimatonta tasoa; minulla on kokemusta siitä kuinka oppilaat turhautuvat loputtomaan leikkimiseen ja piirtelyyn kuudennenkin luokan oppikirjoissa

    -olen samaa mieltä liikunnan tuntien lisäämisestä mutta suomalainen koulu ei ihan totta ole liian vaativa, päinvastoin

    Out

    VastaaPoista
  3. Minä opin musiikkitunnilla, että en osaa laulaa, kuvaamataidontunnilla, että en osaa piirtää ja liikuntatunnilla, että en osaa liikkua. Mitään hyötyä tai iloa niistä ei ollut eikä ole.
    Arvaa, kannatanko kaikkien noiden aineiden muuttamista vapaaehtoisiksi viimeistään yläkoulussa?

    VastaaPoista