Opettaja ei ole lääkäri

17.10. HS Pääkirjoitus

Opettajalta ei pidä vaatia lääkärin asiantuntemusta

Eri­tyis­tä huo­len­pi­toa tar­vit­se­vien las­ten si­joit­ta­mi­nen mui­den op­pi­lai­den jouk­koon edel­lyt­tää, et­tä tar­vit­ta­vaa tu­kea an­ne­taan muun ope­tuk­sen ohel­la. Myös on­gel­miin pi­tää puut­tua no­peas­ti ja suun­ni­tel­mal­li­ses­ti eri alo­jen asian­tun­ti­joi­den voi­min.

Val­tio ei ole osoit­ta­nut aiem­paa te­hok­kaam­mak­si tar­koi­tet­tuun jär­jes­tel­mään py­sy­vää li­sä­ra­hoi­tus­ta. Kun­tien kou­lu­toi­meen ja ter­veys­pal­ve­lui­hin koh­dis­tu­vien leik­kaus­pai­nei­den vuok­si var­hai­sen ja yk­si­löl­li­sen puut­tu­mi­sen hy­viä aja­tuk­sia on ko­ko ajan vai­keam­pi muut­taa teo­rias­ta käy­tän­nök­si.

Oppi­lai­den oi­rei­lun taus­tal­la on usein psyyk­ki­siä on­gel­mia, ei­kä opet­ta­jien pi­dä yrit­tää­kään teh­dä diag­noo­se­ja tai mui­ta ter­vey­den­huol­lon am­mat­ti­lai­sil­le kuu­lu­via töi­tä. Ope­tus­alan am­mat­ti­jär­jes­tö OAJ on aja­nut ku­rin­pi­to­kei­no­jen laa­jen­ta­mis­ta, mut­ta ku­rin­pi­dol­la­kin puu­tu­taan enem­män seu­rauk­siin kuin syi­hin.

Mo­net opet­ta­jat väit­tä­vät, et­tä kou­lu­jen työ­rau­ha on vii­me vuo­si­na sel­väs­ti hei­ken­ty­nyt. Tä­män vuo­den ai­ka­na pel­käs­tään Hel­sin­gis­sä opet­ta­jat ovat ra­por­toi­neet uh­kaa­vas­ta op­pi­laas­ta 200 ker­taa.

Opet­ta­jia­kin hei­kom­mas­sa ase­mas­sa ovat op­pi­laat: hei­hin koh­dis­tu­via uh­kia ja vä­ki­val­taa ei ti­las­toi­da, ei­kä häi­riöi­den vai­ku­tus­ta las­ten op­pi­mi­seen ja ke­hi­tyk­seen voi­da edes mi­ta­ta.

Oi­keus­kans­le­ri kiin­nit­ti al­ku­vuo­des­ta huo­mio­ta op­pi­las­huol­lon suu­riin on­gel­miin. Jo­pa 20 pro­sen­tia nuo­ris­ta kär­sii mie­len­ter­vey­den häi­riöis­tä, mut­ta jo­ka vii­den­nes­sä kun­nas­sa ei ole lain­kaan kou­lu­psy­ko­lo­gin tai -ku­raat­to­rin pal­ve­lui­ta.


On erittäin hyvä, että oppilashuollon puutteista alkavat puhua muutkin kuin opettajat.

On päivänselvää, että opettaja ei ole lääkäri.

Silti silloin tällöin opettajille yritetään sälyttää terveydenhoidollisia tehtäviä. Kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa todetaan, usein oppilaiden oireilun taustalla on psyykkisiä ongelmia. Niitä ratkomaan tarvitaan oman alansa ammattilaisia. Opettajien pääasiallinen tehtävä on yhä edelleen opettaminen.

On hämmästyttävää, että lähikouluperiaatetta eli kaikkien oppilaiden sijoittelua tavallisiin luokkiin ja kouluihin on alettu toteuttaa puolivillaisesti.

On köyhiä kuntia, joilla ei ole lähikouluperiaatteen toteuttamiseen rahaa. On myös kuntia, joilla ei ole minkäänlaista rotia, ei noudateta edes lakia. Joka viidennessä kunnassa ei ole oppilashuollollisia palveluja juuri ollenkaan. Ei palkata koulupsykologeja tai -kuraattoreita. Lyödään laimin kouluterveyspalvelut, kaikki lapset eivät saa säännöllisiä koululääkärin tarkastuksia.

On ihmeellistä, että Suomessa ei ole kunnollista valvontaa.

Kunnat saavat järjestää kouluterveyspalvelut kuin pellossa. Pahiten laistetaan mielenterveyden häiriöistä kärsivien lapsien hoito. Ajatellaan, että kyllä koulussa se maikka hommat hoitaa.

Alkuviikosta las­tenp­sy­kiat­ri, Ter­vey­den ja hy­vin­voin­nin lai­tok­sen eri­tyis­asian­tun­ti­ja Jukka Mäkelä totesi Hesarissa, että kal­lii­den tut­ki­mus­jak­so­jen si­jaan voi­si ol­la jär­ke­väm­pää pal­ka­ta lap­sel­le kouluun oma avus­ta­ja! Annan Mäkelälle tästä lausunnosta vuoden pro-peruskoulu-puupää-mitalin. Kuinka etääntynyt koulumaailman arjesta erityisasiantuntija Mäkelä voikaan olla?

Vai tarkoittiko Mäkelä, että avustaja olisi koulutettu lääkäri tai lastenpsykiatri?

Kun arvioidaan, että jopa 20 prosenttia lapsista kärsii mielenterveyshäiriöistä, voidaan hyvällä omatunnolla puhua julkisesta heitteillejätöstä.

Kun lapsi on pieni, voidaan jotain vielä tehdä. Lapsen kasvaessa ongelmat pahenevat ja kasautuvat, parantaminen on aina vain vaikeampaa. Aikuisen hoito on hyvin kallista.

Koska lähikouluperiaatetta on alettu toteuttaa, siihen on myös panostettava.

1. Opettajia kannattaa kuunnella.

2. Sairaalakoulujärjestelmää on kehitettävä tai apu on tuotava suoraan kouluille oppilaan luo.

3. Tuki on voimakkaasti suunnattava tärkeimpään nivelvaiheeseen, esikouluun ja peruskoulun kolmelle ensimmäiselle luokalle.

4. Luokkakoot on pidettävä pienenä vaikka hampaat irvessä.

Nyt on kertakaikkiaan aika lopettaa lullukkamainen löpinä ja ryhdyttävä joka tasolla puheista tekoihin.

pro peruskoulu: Suomalaiset lastenpsykiatrian asiantuntijat, Pontius Pilatus - pesen käteni?