maanantai 8. lokakuuta 2012

Kouluruokailu 14. - hevosetkin nauravat ruotsalaisille


Iltalehti 8.10.
Falunissa koululaiset olivat tottuneet saamaan lounaalla tuoretta leipää ja 15 eri kasvista, mutta nyt siitä on tehty loppu.
Kaupunginhallituksen mukaan keittäjä Annika Erikssonin loihtima kouluruoka on liian hyvää, mikä ei ole reilua muiden koulujen oppilaita kohtaan. 
Keittäjä Annika Eriksson vakuuttaa, ettei hänen monipuolisempi kouluruokansa ole maksanut sen enempää kuin muidenkaan. Hän lisää pitävänsä tehtävänään tarjota oppilaille useita eri vaihtoehtoja.
Eriksson on nyt joutunut rajoittamaan kasvistarjonnan puoleen entisestä ja korvaamaan itse leivotut leivät kaupasta ostetuilla. Erikssonin perinteisesti pääsiäisenä ja jouluna tekemien noutopöytien tarjoilut ovat myös uhattuina.

Pieni vinkki Ruotsin kouluviranomaisille:
Lopettakaa koulujen omat keittiöt, antakaa potkut koulujen omille emännille ja keittäjille ja ulkoistakaa koko roska. Silloin kaikki saavat takuulla tasalaatuista teollista moskaa. Ostakaa Brasiliasta laivatolkulla edullista rehusoijaa ja syöttäkää sitä lapsille.
Koulun keittiö on koulun sydän ja osaava emäntä on koulun henki.
Kaikki tietävät, että armeijat ryömivät vatsallaan. Oppilaatkaan eivät opi tyhjällä vatsalla. Ei ole järkevää valmistaa ruokaa, jota kukaan ei syö. Keittäjä Annika Eriksson on julistettava kouluruokapyhimykseksi.
Ruotsalaiset, nouskaa kouluruokakapinaan! 
Oman kouluni oppilaat ja oppilaat ovat tämän lukuvuoden syksynä olleet hyvin tyytyväisiä oman koulun keittiön antimiin. Soija on jätetty pois. Salaatteja tarjotaan paria-kolmea lajia lähes joka lounaalla. Ruokalajivalikoima on ollut sellainen, että oppilaat syövät. Perinteisiä, hyviä suomalaisia ruokalajeja on palautettu ruokalistalle.
Keittiön henkilökunta on saanut hyvää palautetta.
Yleinen jupina ja napina on jäänyt pois, mikä on lisännyt koulutyytyväisyyttä. Ihmeellistä on, että emäntämme käytettävissä oleva raha on pieni, ja silti laatua on pystytty nostamaan.

2 kommenttia:

  1. Yleensä Suomessakin vain valitetaan.

    Hienoa kuulla että menee hyvin !

    Se auttaa muitakin jaksamaan!

    VastaaPoista
  2. Samoin Japanissa saa hyvää kouluruokaa. En ihmettele että elävät keskimäärin pisimpään koko maailmassa. http://i.imgur.com/PRrcD.jpg

    VastaaPoista