tiistai 16. lokakuuta 2012

Puukot ja puntarit piiloon


HS 16.10.

Gustafsson: Opettajien saatava lisää keinoja puuttua vaaratilanteisiin

Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) mielestä koulut ja opettajat tarvitsevat lisää keinoja puuttua vaaratilanteisiin. Esimerkiksi puukot pitää saada pois kouluista.

Sompion koulussa Keravalla tapahtui maanantaina vaaratilanne, jossa 13-vuotiaan tytön epäillään uhkailleen puukolla muita oppilaita. Keravalla tiistaina vieraillut Gustafsson sanoi olevansa huolestunut tällaisista tapauksista. Hänestä kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään koulussa.

Opetusministeriössä valmistellaan parhaillaan esitystä perusopetuslain muuttamisesta. Pohdinnassa on muun muassa se, pitäisikö opettajille antaa oikeus ottaa vaarallinen esine pois oppilaalta. Esityksen pitäisi olla valmis vuodenvaihteessa.

Nykylain mukaan opettaja ei saa tutkia oppilaiden laukkuja tai taskuja.


Näinhän se aina menee, pitää ensin tapahtua jotain oikein ikävää ennen kuin reagoidaan. Opettajia olisi syytä kuunnella hieman aiemmin.


Opettajille on lisätty vaivihkaa uusia velvollisuuksia, oikeuksia ei.

On outoa, että pitää joka pikkulinkkarin takia poliisit koululle kutsua. Poliiseja on vähän ja heillä on paljon muutakin tekemistä.

Olen aina ollut opettajan takavarikointioikeuden kannalla.

Sama koskee opettajan oikeutta tutkia oppilaiden pulpetteja, kaappeja tai reppuja. Yläkoululaisen lukittu kaappi voi olla melkoinen aarreaitta. Kaapista voidaan välittää vaikka huumeita muille oppilaille. Koulu ei saa olla huumeiden välityspaikka.

Tiedän, että opettaja ei ole poliisi, mutta liian vaikeiksi ei asioita kannata tehdä. Opetusministeri on oikeassa siinä, että puukot pitäisi saada pois kouluista, ja että kenenkään ei pitäisi joutua pelkäämään koulussa.

Luulen, että suuri osa opettajista on aina takavarikoinut vaaralliset esineet. Kaikki opettajat eivät ole edes tienneet, että puukkojen ja puntareiden takavarikointi on ollut kiellettyä. Opettajat ovat käyttäneet maalaisjärkeä teräaseita takavarikoidessaan.

Olen joutunut joskus takavarikoimaan linkkarin oppilaalta. Kukaan ei ole koskaan valittanut. Kenenkään isä ei ole koskaan kehdannut hakea linkkaria koululta, vaikka takavarikoinnista on ilmoitettu kotiin.

Onneksi nykyalakoululaiset eivät enää linkkareita mukanaan kanniskele. Käsityötunneilla huomaa, että on monia, jotka eivät ole koskaan vuolleet pajupilliä.

Taitaa olla niin, että pahimmat aseet löytyvät luokan saksitelineestä. Kun lapsi saa raivarin, sakset ovat lähellä.

Toivottavasti perusopetuslain muutos takavarikointioikeuden suhteen toteutuu.

3 kommenttia:

  1. Vihdoin viimein jotain tapahtumassa. Toivotaan ettei ennen voimaantuloa taas törmätä yllättävään tilanteeseen jossain koulussa.

    VastaaPoista
  2. "Käsityötunneilla huomaa, että on monia, jotka eivät ole koskaan vuolleet pajupilliä."

    Onko tämä nyt hyvä vai paha?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Paha. Kyllä suomalaisen ihmisen pitää osata vuolla ja samalla tajuta, mikä on puukon oikea tarkoitus.

      Poista