keskiviikko 28. tammikuuta 2009

"Kalapuikkopoika" aiheutti uuden piiritystilan


Iltalehti 28.1.

Vantaan piiritys: Kalapuikkopojan sytkäriä luultiin käsiaseeksi .

Sytkärin omistaja on sama poika, joka aiheutti toissa viikolla "kalapuikkokohun". Kaikki oppilaat ohjattiin ulos Vantaankosken koulusta Vantaalla. Paikalle saapui useita poliisipartioita Helsingin ja Vantaan poliisista luotiliivit päällä.

Aseeksi luultu esine osoittautui käsiaseen malliseksi sytyttimeksi, joka on nyt poliisin hallussa."

Nyt aletaan nähdä, mistä loppujen lopuksi oli siinä kalapuikkokohussa kysymys. Kyse ei ollut yhdestä kalapuikosta.

Vaikka Vantaalla ruokamäärärahat eivät ole maan kärkeä, niin yleensä oppilaat saavat ruokaa riittävästi. Kaikki opettajat tietävät, että yläkoulujen ongelma on, että kaikki oppilaat eivät syö lounastaan lainkaan. Syystä tai toisesta.

On hienoa iltalehtien kannalta, että niitä myydään paljon taitavien toimittajien hyvien kirjoitusten vuoksi. Se kalapuikkojuttu oli kirjoitettu ikävä kyllä tahallaan vääristellen. Kaikki luulivat, että poliist kutsuttiin silloin paikalle vain yhden kalapuikon takia.

Tällaiset uutiset vahvistavat ihmisten käsityksiä siitä, että kouluissa tapahtuu koko ajan jotain kamalaa, ja että kouluissa olisi suurinpiirtein jatkuva sotatila.

Tilastojen mukaan mitään rajua hyppäystä ei ole tapahtunut kouluväkivallan tai -kiusaamisen suhteen. Ongelmat ovat kärjistyneet, koska joukossa on oppilaita, joiden oikea paikka ei ole normaali luokka. Hoitopaikoista on huutava pula.

Eihän kukaan syytä Helsingin kaupungin liikennelaitosta, kun joku hullu lyö metrossa toista kirveellä päähän.

Vähitellen on tajuttava, mikä yhteys tällaisilla tapauksilla on yhteiskunnallisesti. Jotkut alkavat pudota kelkasta Suomessakin. Vastaavaa on nähty jo pitkän aikaa esim. Yhdysvalloissa.

3 kommenttia:

  1. "Kaikki opettajat tietävät, että yläkoulujen ongelma on, että kaikki oppilaat eivät syö lounastaan lainkaan. Syystä tai toisesta."

    Näin toteaa blogisti ja on tuskallisen oikeassa.

    Minä olin tutustumassa kuudesluokkalaisteni kanssa yläasteeseen, jossa emäntä toteaa lapsille: " No, täällä ei tietenkään ole pakko syödä, mutta käykää nyt mahdollisimman usein syömässä kuitenkin."

    Sama meno on niilläkin yläasteilla, joilla noin tyhmällä tavalla tuota asiaa ei todeta. Yläasteikäisten syömistä ei oikeasti valvo kukaan!

    Miettikää mitä koko päivän syömättömyys tai limu-karkki -lounas (EU-tyyliin) tekee aivoille, verensokerille jne. Ja koska ihminen on oma kehonsa, lopulta myös mielelle ja sielulle.

    Pyydänkin sinua blogisti kirjoittamaan tästä asiasta laajemmin ja vaikkapa HS:n mielipidepalstalla.

    Ihmisen perustarpeet ovat perustarpeita sen vuoksi että ne ovat p e r u starpeita. Huvittavaa leikkiä jotain comenius-projektia, taide- tai ympäristökasvatusta tms. kouluissa, jossa lapset saavat tuhota oman ruumiinsa toimintoja ruokavaliollaan opettajien ollessa asian suhteen passiivisia sivustakatsojia.


    nimin. out

    VastaaPoista
  2. Meidän kunnassa tilanne yläkoulussa kärjistyi. Me vanhemmat päätimme lähteä joukolla koululle ja olemme nyt käyneet siellä päivittäin muutaman kuukauden ajan. Tilanne on paljon rauhoittunut - opettajat kertovat, että vanhempien läsnäolo rauhoittaa lapsia ja lapset, että opettajat ovat kiltimpiä kun on vanhempia koululla.

    Ennen näitä vierailuja ihmettelin, että kuinka pienen koulun pienissä luokissa voi olla ongelmia, mutta en enää.

    Olen törmännyt kiroileviin, kenkiä heitteleviin, tupakoiviin ja mitään kieltoja, kehotuksia tai pyyntöjä tottelemattomiin nuoriin, jotka eivät tee mitään kouluasioita koulussa ja vastailevat röyhkeästi aikuisille.

    Samalla olen törmännyt heidän vanhempiinsa, jotka 'tilanteita' hoidettaessa uskovat lapsensa puhetta kyselemättä muiden kantaa ja kokonaistilannetta muilta. Juuri näiden lasten vanhemmat eivät useimmat käy koululla, he syyttävät koulua kaikesta, haukkuvat opettajia - myös lasten kuullen, koska heillä ollaan avoimia eikä pidetä salaisuuksista - ja puolustavat lapsensa kaikkia toimia tai ainakin vähättelevät heidän toimiensa vaikutusta toisiin.

    Voimme mennä kouluun ja voimme mennä kuntaan, jotta voisimme yrittää korjata tilannetta, mutta kotiin emme mekään voi mennä.

    Koulun tulee tukea kodin kasvatusta, mutta kyllä myös kodin täytyy tukea koulun kasvatusta. Lapsi oppii ryhmässä olemista nimenomaan koulussa pienilapsisissa perheissä ja meidän kotona pitäisi ymmärtää tukea koulua siinä työssä.

    Meillä ei liene montakaan sellaista, joka oikeasti tarvitsisi hoitoa vaan sellaisia, jotka hyötyisivät siitä, että koti tukisi koulun kasvatustyötä eikä sabotoisi sitä kuten nyt.

    VastaaPoista
  3. Inkivääri:

    Olet aivan oikeassa kodin tuen suhteen Itse opetan yläasteella Keski-Suomessa, tilanne ei ole vielä paha, kuten jossain etelän suuressa koulussa.

    Mutta joitain viitteitä samansuuntaisesta kehityksestä olen huomannut.

    Hienoa, että vanhemmat tulevat mukaan ylasteellakin!

    nimim. y-a ope keski-suomesta

    VastaaPoista