maanantai 11. tammikuuta 2010

Joululahja

Minulla on opettajienhuoneen seinällä oma kahvikuppiteline. Olen suunnitellut sen itse, sahasin valmiiseen kehykseen sopivan vaneripalan ja porasin reiän tappia varten, ja teline seinälle.

Teline oli alunperin suunniteltu Kai Franckin Kilta-kupille, mutta omani luonnollisesti putosi lattialle ja särkyi. Olen opettajanurani aikan särkenyt kaksi Kilta-kuppia, niistä muistot olen liimannut telineen yläkehykseen. Kilta-kuppeja ei tahdo enää mistään saada, joten olen siirtynyt Kaj Franckin Teema-sarjaan, jonka Franck kehitti Kilta-sarjan pohjalta. Kilta oli tavallista posliinia, Teema on kivitavaraa. Kilta on kauniimpi sarja, mutta ei se ei sopinut enää nykyajan teolliseen tuotantoon.

Kilta oli halpa jokaperheen kuppi, Teema ylellisyystavaraa. Kilta sopi paremmin omaan maailmankatsomukseeni.

Sain upean joululahjan opettajatoveriltani Mikolta, enkeliporsaan. Laitoin sen välittömästi roikkumaan tappiin. Nyt se roikkuu jo samassa nuppineulassa kuin pikkuiset pikkuhousut.

Ihmettelette varmaan telineen koristeita. Ne ovat vääräleukaisten kollegoitteni lisäyksiä telineeseen: kolme lehtileikettä ja pikkuhousut.

Korpaalin natsat sain kaveriltani viime vuonna. Olin armeijassa RUK:n toisen komppanian kirjuri, ainoa RUK:n kirjureista, joka ei saanut korpraalin jämiä. Kaverini siis lohdutti minua yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Kahvikuppitelineeni on kaunis kokonaisuus. Kun lähden eläkkeelle, otan sen mukaani ja proppaan sen keittiön seinään. En henno luopua siitä, koska olen jo kiintynyt siihen.

Kahvinjuontikulttuuri kuuluu olennaisena osana opettajienhuoneiden kulttuuriin. Eri kouluissa on erilaisia ratkaisumalleja, meillä kahvi porisee joka välitunti. Itse olen siirtynyt kokokupillisista pohjallisiin.

Kahvinjuonnin takia syön jatkuvasti sisuja, minkä oppilaani ovat aina panneet merkille. Parempi heille kumminkin on, että hengitykseni tuoksuu sisulle kuin haisee jatkuvasti vanhalle kahville. Sitä paitsi, sisut on tarkoitettu puhujille ja laulajille ainakin sisuaskin kannen mukaan. Minä ja kaikki opettajat olemme melkoisia runonlaulajia.

Muut kuin opettajat eivät tajua välituntien merkitystä meille. Ne hetket ovat melkein ainoat päivän aikana olevat aikuiskontaktit. Välitunneilla maikkojenhuoneessa huumori kukkii joka tasolla.

Iso ongelma joka opettajanhuoneessa on tiskaaminen ja keittiönurkkauksen siivoaminen. Joissain kouluissa on astianpesukone, mutta ei se auta, jonkun on tungettava ne astiat koneeseen ja pöräytettävä se käyntiin. Meillä homma hoidetaan taiteellisesti ilman astianpesukonetta eli vähän miten sattuu.

Tein kuppitelineen siksi, että pesisin itse oman kuppini ja löytäisin sen aina tapista. Kumpikaan toive ei kuitenkaan toteutunut, koska etsin kuppia milloin mistäkin, monistushuoneesta, opettajienhuoneen lokeriston päältä, jääkaapin tai tiskipöydän päältä, tietokoneen vierestä. Pöytiäkin opettajienhuoneessamme on aika liuta. Sitäpaitsi iso ongelma on, että muut opettajienhuoneen ns. viralliset kupit ovat mustia, oma pikkusiniseni hukkuu helposti massaan. Moni opettaja on ratkaissut ongelman tuomalla täysin yksilöllisen kuppinsa. Pari maikkaa on muovaillut kuppinsa itse savesta.

Työnantaja ei kustanna kahvejamme. Meillä tuodaan kahvipaketteja vuorotellen omantunnon ja kahvinjuonnin määrän mukaan. Yleensä homma on toiminut hyvin, mutta joskus on jonkun juostava lähikaupassa hakemassa täydennystä.

Joissain kouluissa kerätään rahaa kahvia varten, ja opettajat merkkaavat juomansa kupilliset erilliseen listaan. Sellainen toiminta mielestäni on stasitoimintaa. Mitä se kenellekään kuuluu, kuinka paljon juon kahvia.

5 kommenttia:

  1. Hauska juttu. Tuollaistahan se on opettajan suuri pieni elämä, minun, sinun, kaikkien opejen. Huumori, sikahuumorikin, keskustelu ja kursailematon avoimuus ovat parasta tässä työssä. Itse kuulun siihen joukkoon että uskallan tunnustaa ja puhua mitä tahansa kenelle tahansa noin minuutin tutustumisen jälkeen. Olen myös niin turhamainen että aina kun joku sijainen istuu penkillä korvat punaisena minun ja kollegoiden puheista, tuntuu se aina pieneltä voitolta. Hauskinta tiettyjen juttujen jälkeen on kaikille opeopiskelijoille sen täsmentäminen että he ovat ehdottomasti valinneet väärän alan. Annan mielelläni opinnonohjausta siitä, mitä nuorten ja lahjakkaiden kannattaisi opiskella. Jos jäävät silti opettajiksi, onhan joku sentään varoittanut, heh. Sellaisia ovat yksinkertaisen miesopettajan ilot.

    Niin ja vielä: koska olen reputtanut positiivisen asenteen kurssini, niin tapani mukaan hieman valitankin aiheeseen liittyen. On olemassa niitäkin opettajia, jotka puhuvat (ei meillä!) opehuoneen paskanjauhajista, eli juuri meistä sohvajauhajista: TE kyykäärmeen sikiöt! KESKUSTELU ei koskaan ole paskanjauhantaa. Sen vaihtoehtona on mykkyys, poissaolevuus ja kohtaamattomuus. Loppujen lopuksi on ihan sama mistä puhutaan, jos ollaan puheessamme läsnä. Sanat ovat kohtaamisen väline! JES. '

    OUT

    VastaaPoista
  2. Työyhteisöissä, toki pääasiassa sijaisena kylläkin, on aina mukava kuunnella ja liittyä teidän sohvajauhajien juttuihin. Oma huumorini on kyllä sen verran, hmm, toisten tuntemista vaativaa, etten sitä viljele. Mutta mykkä työyhteisö on kamala! Sellaisiakin olen nähnyt, tai sitten vain muuten kyräileviä ja myrkyttyneitä. Masentavia paikkoja sellaiset kahvi- ja opehuoneet.

    Sitä ihmettelen joissain kouluissa, että avustajat jyvitetään omaan nurkkaansa. Pahimmissa kouluissa avustajat on hätistelty omaan kahvitilaansa kokonaan, lievemmissä vain pois "opettajien pöydästä". Monissa kouluissa onneksi avustajat sentään ovat tasa-arvoisessa asemassa opejen kanssa.

    Oppilaista riittää kyllä huumorinjuurta keskusteluun :D

    VastaaPoista
  3. Joo..meillä kaikki on sikinsokin siellä sohvilla, niin sijaiset kuin vakinaisetkin. Olen ollut töissä kolmessa koulussa, samanlainen on ollut meininki kaikissa.

    Perjantaihuumori on vielä oma lukunsa, kaikki ovat jo väsyneitä ja odottavat viikonloppua, parhaat jutut irtoaa juuri silloin.

    Sääli vaan, että ne välkät kestävät vain vähän yli 10 minuuttia. Aika usein porukkaa jää kahvittelemaan vielä koulupäivän jälkeenkin.

    No, se opettaminen on kumminkin se pääasia.

    VastaaPoista