tiistai 9. lokakuuta 2012

Suomen Rumin Maikka ! (todella RUMA) ! - osa 2.

Iltalehti 9.10.

Opettajat kriittisiä kollegoiden ulkonäön suhteen

Filosofian maisteri Marjo Kamila tutki väitöskirjassaan opettajien käsityksiä siitä, miltä opettajat saavat näyttää.

Harva Kamilan tutkima opettaja puhui omasta ulkonäöstään, mutta kollegan ulkoasusta löydettiin huomautettavaa. Opettajat tekevät päätelmiä mielikuvien pohjalta esimerkiksi kollegan uskottavuudesta ja auktoriteetista.

Kamila tunnisti neljä erilaista näkökantaa, joiden kautta opettajat pyrkivät määrittelemään suotavan opettajankuvan: mallikansalaisopettajat, epäsovinnaiset, esteetit ja seksualisoidut.

Pahimmillaan opettaja jätetään palkkaamatta ulkoasunsa lähettämien vaikutelmien perusteella.


Nyt Marjo Kamila on saanut väitöskirjansa valmiiksi. Kirjoitin aiheesta noin vuosi sitten:

Suomen Rumin Maikka ! (todella RUMA) !

Aihe herättää varmaan paljon ajateltavaa ja keskustelua. Ensimmäiseksi sitä miettii, miksi tällainen tutkimus on tehty. Luulisi olevan paljon muutakin tutkittavaa kuin opettajan ulkonäkö. Äkkiseltään aihe tuntuu suorastaan pinnalliselta.

Tutkimustulokset kumminkin hätkähdyttävät. Opettaja voidaan ulkonäön takia tuomita ammattiin soveltumattomaksi tai voidaan jättää palkkaamatta.

En suoraan sanoen tiedä, kuinka suhtaudun koko tutkimukseen. Ainakin sitä alkaa miettiä omaa ulkonäköään. Riitänkö? Onko pukeutumiseni asiallista?

Jokainen opettaja uutista lukiessaan alkaa lokeroida itseään ja muita opettajia neljään opettajankuvaan. Minä en koe olevani mallikansalaisopettaja, epäsovinnainen tai esteetti, saati sitten seksualisoitu. Mikä minä sitten olen, kaksimetrinen sinivalkoinen ufo?

Johtuuko tällaiset tutkimusaiheet siitä, että opettajista selvästi suurin osa on naisia? Minulla on sellainen käsitys, että mieskollegani tuskin miettivät omaa ulkonäköään päivät pääksytysten.

Opettaja, mihin lokeroon sinä kuulut? Et kai sinä arvioi kollegoitasi ulkonäön suhteen? Rehtori, oletko palkannut opettajia ulkonäön perusteella?

Mitä oppilaat ajattelevat opettajastaan? Entä heidän vanhempansa?

5 kommenttia:

  1. Ulkonäöstä pohditaan muuallakin, Oppitori:

    http://saaressa.blogspot.fi/2012/10/milta-suomalaiset-nayttavat.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+Oppitori+(Oppitori)

    VastaaPoista
  2. Onpa ajankohtainen... oliko se vasemmistoliitto vai mikä porukka, joka pilkkasi netissä perussuomalaisten ehdokkainen ulkonäköä. Tavallisen näköisille suomalaisille miehille ja naisille irvailtiin vasemmalta oikein jopa professoritasolta saakka. Siis eläköön vaan vapaus, veljeys ja tasa-arvo...?

    Nykypolvi todellakin miettii liikaa omaa ja muiden ulkonäköä, imagoa, brändiä ja muuta b-shittia. Keskimääräinen miesope tuskin on huolissaan omasta ulkonäöstään, oli se millainen tahansa - juuri niin kuin blogisti kirjoitti.

    Kuten eräs eronnut ystäväni sanoi, olet sitten pitkä tai pätkä, tumma tai vaalea, rikas tai köyhä, ei ole mitään hätää ollut Vanhan tanssikellarissa koskaan. Suomi on l e m p e ä
    maa-

    Sama opealalla. Jos opet, miehet ja naiset, alkavat miettiä ulkonäköään tai edes ulkonäkönsä miettimistä opetyössä, niin kyllä me emme sitä arvostusta ansaitse, minkä puutetta joskus valitamme. Tosin puvuntakki päällä on joskus kiva mennä töihin, kaikki kysyy: Mitä nyt?

    Opettajaksi tarvitaan ja kaikille varmasti riittää aikuinen koulutettu opettaja, jolla on taju siitä mitä se tekee. Tosin yksi ulkonäkö vinkki olisi kyllä minullakin: hymy ja viisas nauru ovat kyllä kaunista katseltavaa. En mene kuitenkaan sitä peilin edessä opettelemaan.

    Karmilan väitöksen tuloksiin en usko. Katsokaa nyt vaikka ympärillenne.

    Jorma

    VastaaPoista
  3. Muuten hyvä, mutta miksi olit lisännyt pahalla LSD tripillä olleen Pelle Miljoonan kuvan juttuusi.

    VastaaPoista
  4. Koskettava tarina😢

    VastaaPoista
  5. Hui että nykynuoria...... Tuommoisen pitäisi olla jo laitonta huhuhuh!

    VastaaPoista