tiistai 20. lokakuuta 2009

"He eivät tiedä, mitä he tekevät"

HS-STT 20.10.

Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen ei usko, että uskonnonopetuksesta luovuttaisiin. Turun Sanomien haastattelema Lankinen on sitä mieltä, ettei nykyinen uskonnonopetus ole tunnustuksellista. Siten hänen mielestään sitä ei ole syytä korvata julkisuudessa puheena olleella uskontotiedon opetuksella.

Miten niin Lankinen on sitä mieltä? Tunnustuksellisen uskonnonopetuksen käsitteestä on luovuttu jo, ja se korvattiin käsitteellä oppilaan oman uskonnon opetus. Opetuksen lähtökohtana pidetään oppilaan tutustuttamista monipuolisesti uskonnolliseen kulttuuriin.

On siis aivan turha sotkea uskonnonopetusta uskonnollisiin menoihin. Tunneilla voidaan vaatia esim. "Isä meidän-rukouksen" oppimista ulkoa, mikä ei tarkoita, että oppitunneilla harjoitettaisiin varsinaisia uskonnollisia menoja esim. rukoilemalla.

Timo Lankinen on aivan oikeassa siinä, että uskonnonopetusta ei ole syytä korvata uskontotiedon opetuksella. Uskontotietoa kannattavat päättäjät siksi, että opetus tulisi halvemmaksi, koska samalla tunnilla voisivat olla melkein kaikki paitsi elämänkatsomustiedon oppilaat. Uskontotietoa kannattavat myös monet rehtorit, koska lukujärjestysten laatimiset tulisivat helpommiksi.

Uskonnonopetusta puoltavat ainakin seuraavat seikat:

1. Kun opetus annetaan julkisesti peruskouluissa ja lukioissa kuten Suomessa tehdään, niin opetusta on helppo valvoa. Esim. Yhdysvalloissa uskonnonopetus on kielletty julkisissa kouluissa, mikä on antanut kasvupohjaa erilaisille järjettömille "uskonnollisille hihhuliliikkeille".

Suomessa islamin opetus on valvottua. Monissa maissa, joissa islamin opetusta ei anneta kouluissa, opetusta voidaan antaa islamistisissa koraanikouluissa, joista jotkut voivat ajautua opetuksessaan kovin fundamentaaliseen suuntaan. Suomen peruskoulujen islamin opetus on hyvissä käsissä, mikä ei silloin lisää esim. terrorismin uhkaa.

2. Kristinuskon merkitys eurooppalaisuuteen on järisytttävä. Jos kristinuskoa ja sen ideaa ei käsitellä perusteellisesti, ei voi tajuta nykyhetkeäkään puhumattakaan historiasta tai taiteista. Jos uskonnonopetusta ei olisi, monet asiat pitäisi kumminkin opettaa esim. historian tunneilla.

3. Uskontotunnit ovat koulussa niitä ainoita hetkiä, jolloin opettaja ja oppilaat voivat todella pysähtyä ajattelemaan ja keskustelemaan elämän perusasioista kuten hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä. Joidenkin nykyperheiden moraalikasvatus on lähes olematonta, ikävä kyllä. Kouluissamme on melkoinen liuta "noko-noku-lapsia", jotka eivät koskaan tajua tehneensä mitään väärää. "Noku, toi ärsytti, siks mä löin" tai "Mitä mä nyt tein, enhän mä tehny yhtään mitään".

4. Oppilas voi halutessaan osallistua elämäntiedon opetukseen, mikäli ei kuulu kirkkoon.

Kyse on aina myös uskonnon vapaudesta.

http://www.edu.fi/page.asp?path=498,1329,1521,21829

http://www.edu.fi/peruskoulu/uskonto/perusopetuslaki.pdf
http://et-opetus.fi/

5 kommenttia:

  1. Blogisti: "Suomessa islamin opetus on valvottua. Monissa maissa, joissa islamin opetusta ei anneta kouluissa, opetusta voidaan antaa islamistisissa koraanikouluissa, joista jotkut voivat ajautua opetuksessaan kovin fundamentaaliseen suuntaan. Suomen peruskoulujen islamin opetus on hyvissä käsissä, mikä ei silloin lisää esim. terrorismin uhkaa."


    Itse en olisi yhtä varma.
    Perusteet:
    a) islamin opettajien opettajapätevyys puuttuu lähes kaikilta opettajilta (missä OAJ?)
    b) tunneilla rukoillaan useissa kouluissa
    c) jotkut islam-opettajat eivät opeta vieraita uskontoja islamtunneilla, vaikka nekin pitäisi käydä ops:in mukaan kunnolla läpi, kuten tapahtuu et:ssä, luterilaisessa ja ortodoksiopetuksessa

    Out

    Asia on suuri tabu.

    VastaaPoista
  2. Hyvin perustelet kantasi. Paria kohtaa kuitenkin kommentoin.

    3. Oikea ja väärä eivät riipu uskonnosta eivätkä uskonnon opetuksesta. Hyvä peruste kuitenkin tuo mahdollisuus pysähtyä ajattelemaan. Omat muinaiset kokemukseni uskonnon opetuksesta ei tosin tuota tue. Matikan opettaja oli se syvällisiä pohtiva. Ehkä nykyään tarvittais enempi pohtimista.

    4.

    Ei voi. Kaikissa kouluissa ei järjestetä ET-opetusta ellei riittävää määrää osallistujia ole. Ja moni ei osallistu koska pelkää leimautumista.

    2. Uskontotiedon ja historiantunneilla kristinuskon merkitys Euroopalle tulee hyvin ja laajasti esille. Ei se piiloon jää eikä pidäkkään jäädä. Opettajan opetustaidoilla on tässäkin suuri merkitys.

    Uskontotiedosta puhutaan, mutta onko jossakin sen opetusohjelman sisältöä ymmärrettävästi kuvattu?

    VastaaPoista
  3. Out...

    totta kai islamin opettajien koulutus tulee jälkijunassa, niin uusi asia islamin opetus kouluissamme kuitenkin on. Esim. oma koulussani on erittäin pätevä islamin opettaja.

    Ongelmia on. Niihin on tietysti puututtava.

    Mutta en usko, että meillä peruskouluissa opetettaisiin suoraa islamistista terroria.

    VastaaPoista
  4. Timo K.,

    tietenkin olet oikeassa siinä, että oikea tai väärä eivät riipu uskonnonopetuksesta, mutta siellä on tilaa ko. tyyppisten asioiden käsittelyyn kuten ET-opetuksessakin.

    Moni oppiaine on nykyään täyttä idioottihölkkää, niin täyteen tupattuja opetussuunnitelmat ovat tuntimääriin nähden.

    Se on totta, että joissain pikkukouluissa ET:n opetusta on vaikea järjestää oppilasmäärän pienuuden takia tai, kun opettajaa ko. oppiaineelle ei aina löydy. Vantaalla en ole nähnyt minkäänlaista leimautumista niitä oppilaita kohtaan, jotka ovat valinneet ET:n. Ennen oli toisin.

    Moni puhuu uskontotiedosta, mutta oikeastaan ei koko oppiainetta ole missään määritelty, koska koko oppiainetta ei ole.

    Olen aivan varma siitä, jos uskontotietoa alettaisiin rustata, niin siitä vasta sota ja soppa syntyisi. Kaikki samaan kasaan? Keitä sellainen oikeastaan tyydyttäisi? Minä ja monet muut alkaisimme huutaa heti uskonnon vapauden perään.

    Ja miksi oikeastaan kaikki pitäisi aina kasvattaa samaan muottiin?

    Erilaisten uskontojen pitäisi pikemminkin kasvattaa ihmisiä suvaitsevaisuuteen.

    VastaaPoista
  5. Blogisti, en väittänytkään että jotain terroria opetaan islam-tunneilla, vaan noita a,b,c kohtia. Siinä on epäkohtia kylliksi. Ja varsinkin koska niihin ei ihan oikeasti puututa poliittisista korrektius-syistä.

    Jos vastaavaa tapahtuisi valtauskonnon tunneilla olisi ope syytteessä, paikalla olisi A-zoom ja Hesari, ja kimpussa Vapaa-ajattelijoiden liitto.

    Mutta koska em. tapahtuu islam-tunneilla (ei tokia kaikkialla, en halua yleistää) asia painetaan villaisella ottamatta sitä edes puheeksi.

    Out

    Pieni vinkki muuten kaikille opettajan pätevyyden, minkä tahansa, haltijoille. TE olette päteviä opettamaan väliaikaisesti islamia. Siitä vaan tunteja pitämään :) Vaikka tunteja hoitaisi nyt viisas ja vanha ja mukava, työhön sopiva imaami, niin jokainen puutyöopettajakin voisi nyt "kaapata" häneltä islam-tunnit. Ja mikäs siinä, koska uskontoja opetetaan peruskoulussa (pitäisi opettaa) uskonnon tiedollisen ja kulttuurisen kontekstin valossa. Opepätevä ateistikin siis voisi toimia islamopettajana. Mielenkiinnolla jään odottamaan ennakkotapausta. Niin ja hei, tämä vinkki kaikille työttömille opeille oikein hyvä....

    VastaaPoista