Mitä meitä vaivaa?

Blogikirjoitukseni Miehen kosketus herätti vilkasta ajatustenvaihtoa varsinkin Facebookissa. Aina silloin tällöin nostan ylös kommentin, joka on painavaa sanaa. Tällä kertaa nostin anonyymin miesopettajan, ilmeisesti helsinkiläisen, ihanasti keskusteluun provosoivan purkauksen.

Anonyymi:

Minun on pakko kirjoittaa tämä anonyyminä. Syy: olen mies (niin sekaisin Suomi on v. 2013) vrt. blogistin perusteet edellä. 



Miksi kosketus, ohjaava ja pedagoginenkin, on nykyään kriminaalia ja seksuaalista?



Ajattelen kuin maaseudun mummo, oikeasti. Syyllinen on netti ja tv, josta pursuava seksuaalisuus värjää kaiken seksuaaliseksi. En häpeä kantaani ollenkaan, uskallan jopa väittää, että niin se on. 



Tästä sähköisestä seksualisoinnista ei voi syyttää lapsia - eikä tästä voi yleisesti syyttää aikuisiakaan, joiden "vanhemmuus on kateissa", vaan yhteiskuntaamme syövää yltiöliberaalia kaiken vapautta ja kaikkeen oikeuksia korostavaa asenneilmastoa, jossa mitään ei haluta rajoittaa, koska se on fasistista ja konservatiivista. 


Aikuiset höpisevät rakkaudesta ja rajoista, mutta eivät laita niitä rajoja edes itselleen, koska jokainen haluaa olla liberaali - juuri liberaaliudesta onkin tullut oman aikamme totalitarismia, josta kukaan ei uskalla poiketa. 

Tämä vapauden irvikuva yliseksualisoi maailmamme ja nyt myös perinteisesti kaikkein vähiten seksuaalisen instituutiomme, koulun. 



Alppilan tapaus myös kertoo sen, että kun opettaja yrittää käyttää sanaa ei ja toimia hierarkisesti, johon hänellä on viranomaisena oikeus ja lainasäätäjän velvollisuus, tuomitaan myös se.

Opetusvirasto toimii siis juuri kuin se aikuinen, jonka "aikuisuus on hukassa" vaatimalla että kieltämällä rajoja samaan aikaan.

Nämä kaksoissignaalit sekoittavat lapsen kuin lapsen. 

Mitä tästä nyt seuraa? 

Mitenkä toimin koulussa tässä asaenneilmastossa tästä eteenpäin? 



No, en tietenkään koskaan koske, enkä anna kenenkään oppilaan koskea minua (sanon lujaa oppilaalle todistajien läsnäollessa: "Älä koske minuun!") enkä käytä vakavia pakkokeinoja oppilasta kohtaan koskaan. 


Jos luokka karkaa käsistä, neuvon niitä ystävällisesti tai kehotan niitä ratkaisemaan järjestysongelmansa itse, demokraattisesti neuvottelemalla liberaalin ja moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan hengessä. Tähän lienee opetusvirasto tyytyväinen. Lainsäätäjä ja opettajan etiikka vaatii minulta tietenkin toisenlaista toimintaa, mutta nyt elämme aikoja, jolloin on opportunistisesti toimittava ajan hengessä.