keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Edu Cloud

22.10. Yle 


Koulujen sähköiset oppimateriaalit voidaan saada jatkossa yhdestä nettiosoitteesta.

Opetusministeriön perustama uusi Edu Cloud -palvelu julkistettiin keskiviikkona Tampereella. Tarkoitus on uudistaa ja monipuolistaa oppimista suomalaisissa peruskouluissa.

Sähköiset oppikirjat ovat järjestelmässä kansainvälisten tietoliikenneyritysten laitteilla eli pilvipalvelimilla.

Tietokoneen kautta haettava materiaali on ainakin helpompi pitää ajan tasalla kuin painettu kirja, perustelee projektipäällikkö Jarkko Moilanen opetus- ja kulttuuriministeriöstä:

– Kun materiaali on digitaalisessa muodossa ja palvelimella, se voidaan sillä sekunnilla päivittää kaikille. Toinen asia on, että saadaan erilaiset ryhmätyökalut pilvipalvelusta oppitunneille ja niiden jälkeiseen työskentelyyn.

Kokeiluvaiheen jälkeen Edu Cloud-järjestelmä avautuu yleiseen käyttöön ensi keväänä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt palvelun, mutta jatkossa sen hallinta aiotaan siirtää oppimateriaalien tuottajille.


Päivän mielenkiintoisin koulu-uutinen, Edu Cloud luodaan Suomeen vasta nyt, kun muualla vastaavat pilvet ovat olleet jo pitkään arkipäivää. Selailin nettiä, kaikenmaailman educloudeja löytyi.

Ehdotin Edu Cloudin tapaista järjestelmää Opetushallitukselle joskus 1990-luvun puolessa välissä. Menin silloin Hakaniemen isoon, valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa. Ihmettelin kovasti rakennuksen kokoa, käytävien ja huoneiden määriä. Ihmettelin, mitä jokaisessa huoneessa oikein tehdään.

Yhdestä huoneesta löytyi virkailija, jolla oli valta ja voima. Hän sanoi minulle, että kaikki vuoden verkkohankerahat on sijoitettu Australian kanssa suoritettavaan etäopiskeluprojektiin.

Minä lähdin pois hämmentyneenä, aijaa, asia selvä, näkemiin.

Edu Cloud on mitä kannatettavin hanke, mikäli se tehdään kunnolla. Toivottavasti sinne keskitetään kaikki sähköinen oppimateriaali, ettei tarvitse leijailla ympäri ämpäri pilviä.

Selvää on, että sinne sijoitettava kaupallinen materiaali on maksullista.

Nyt hankitaan tabletteja, jotka maksavat. Sitten käytetään pilvessä olevia kaupallisia oppikirjoja, jotka maksavat. Oppilaat lukevat oppikirjoja tableteiltaan.

Noinko se sitten menee?

Kuka tekee sen maksuttoman materiaalin?

2 kommenttia:

  1. Hyvä nosto. Pilvikirja on luultavasti parempi kuin peruskoulun risainen ja vanha kierrätyskirja. En näe tietoturvaongelmaa, jos oppilas tai opiskelija tekee aiheeseen liittyviä harjoitustöitä johonkin pilveen.

    Minusta pitäisi kuitenkin pedagogisesti päättää, mitkä asiat opetellaan vanhanaikaisesti kirjoittamalla ja lukemalla ja mitkä tietokoneella.

    Minusta ainekirjoitus ja henkilökohtaiset jutut voisi tehdä kynällä ja paperilla.

    Itse en luota pilvipalveluihin, enkä aio koskaan tallettaa mitään omaa juttua vain sinne itse asiassa en käytä mitään ulkopuolista tallennuspalvelua. Koska kovalevytkin paukkuvat ja järjestelmät vaihtuvat ei niihinkään voi luottaa. Jokaisen pitäisi ymmärtää pilvi- ja digimaailman mahdollisuudet ja uhat.

    Lukion maksullisiin verkomateriaaleihin tutustuin joitain vuosia sitten. Minusta ne piti erikseen tulostaa, joten tulostus siirtyi vain kuluttajalle.

    Joka tapauksessa sähköinen yo-kirjoitus uudistus on periaatteessa hyvä ja hasstaa koko koulun. Netti on ollut aina hyvä koulun renki, jos sitä on vain osattu käyttää.

    VastaaPoista
  2. Minun mielestäni pilvi on aina ollut kova huume. En innostu kritiikittä tästäkään pilvestä.

    Risainen kierrätyskirja pitää aina tietenkin korvata, penskat ansaitsevat sen. Korvaava tuote on tietenkin hyvä, uusi ja jatkuvasti uusiutuva oppikirja. Nyt on yhdestä hernerokkalautasesta myyty tietotekniikkajäteille aika paljon sielua: Ostetaan tabletteja jotta ostetaan sähköisiä materiaaleja jotta ostetaan uusia tablettien käyttöohjelmia, päivityksiä, virustorjuntaa jotta taas ostetaan uusia tabletteja rikkoutuneiden ja vanhentuneiden tilalle plus tietenkin uusia ohjelmia, päivityksiä...
    Näin opetamme pahimmassa tapauksessa lapsille että tarvitaan koko ajan lisää uusia ja yllättävämpiä impulsseja tietokoneen ruudulta. Kyllä, näin tehdään kuuliaisia kuluttajia digipalveluille. Jo leikki-iässä! Tarvitaan ensin jokin
    s o v e l l u s , jotta voisi käyttää mitään, elämää, luoda ja keksiä mitään itse, oppia.

    Konkreettisemmin nähtynä tällä menollahan ne rahat varmasti loppuvat. Pianko opettajakunta ei olekaan vaatimassa lisää rahoitusta koulutukseen vaan lisää rahaa päivityksiin, ohjelmiin jne. jotta opetus voisi ylipäätään pyöriä? Nämä sähköiset materiaalit ovat ihan ok opetuksen lisänä, yhtenä osana opetusta monien muiden juttujen joukossa, mutta tässä on nyt sellaista teknoideologista henkeä ilmassa että ollaan myymässä viimeisetkin siemenperunat tämän pilviveikkoilun mukana. No, joku korjaa tietty ison potin. Kuka?

    Jorma

    p.s Usein kuulee väitteen että nyky-yhteiskunta pyörii vääjäämättömästi tietotekniikan ympärillä, ja siksi lapsille pitää opettaa kaikki mahdollinen koneiden käytöstä. Olen samaa mieltä siitä, että oppilaille tulee opettaa oikein hyvät atk-taidot. Mutta pyöriikö maailma tietokoneiden kautta, välityksellä niin että niistä on tullut välttämätön osa "kaikkea." Ei pyöri. Mikä sitten meitä pyörittää? Ok, vastaan, meitä pyörittää .....

    VastaaPoista