keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Oppilaan velvollisuudet

Perusopetuslaista:

35 §

Oppilaan velvollisuudet

Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta.

Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. 


Isäni Vidar teki elämäntyönsä Finnair Oy:ssä virkailijana. Olen viisivuotiaasta asti asunut Vantaalla, lentokoneet ja kerosiinin tuoksu kuuluvat elämään. Vierailin usein isäni työpaikalla. Telex-huoneessa kone tunki ulos maailmalta reikänauhaa ja tekstiä, joka repäistiin luettavaksi.

Kiehtovin Telex-muistoni on 1960-luvulta. Joko Pan Am tai TWA lähetti kaikkialle maailmaan, jokaiseen lentoyhtiöön, goodwill-viestin. Tekstin sijaan Telex sylkikin kirjaimista muodostuvaa kuvaa, hiljalleen tajusin, että kyseessä oli Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy. Sääli, että olen hukannut ko. Telex-arkin, etsin ja googlailin sitä netistä, mutta en löytänyt. 

Kennedyn kuvan alla oli teksti, jonka muistan aina:


Ask not what your country can do for you, ask what you can do for your country.


Lause on osa maailman historian tunnetuimmasta vaalipuheesta, jotkut väittävät, että kyseessä on plagiaatti, mutta hällä väliä, it's the content that counts.

Viime aikoina on puhuttu valtaisasti oppilaan oikeuksista vaikka ties mihin.

On puhuttu pipoista ja hupuista, kännykkäklipeistä ja Wilma-viesteistä. Oikeus johonkin ei aina tarkoita, että tehdään oikein. 


Julkisella paikalla valokuvia saa ottaa ihmisistä ilman lupaa ja koulu/nuorisotila on julkinen paikka –joskin sananvapauden rajoittaminen on mahdollista, jos sillä suojataan muita perusoikeuksia, esimerkiksi yksityisyydensuojaa. (Mediakasvatus.fi)


Vaikka koulu on muodollisesti julkinen paikka, se on samalla hyvin yksityinen paikka. Kaikki koulussa ei ole julkista. Esim. opetustilanne on niin yksityinen tilanne kuin olla ja voi. 

Jos joku kysyy, niin tunneille voi tulla, mutta oppituntien salaa kuvaaminen ei ole asiallista millään muotoa. Kyse ei ole juridiikasta, vaan etiikasta.

Salaa kuvaaminen ja kuvien levittäminen on väärin.

Julkisuudessa on hyvin vähän puhuttu oppilaan velvollisuuksista.

Oppilaan on käyttäydyttävä asiallisesti.

15 kommenttia:

  1. Itse olen ajatellut tämän jupakan, josta koko tämä keskustelu alkoi, erästä mahdollista positiivista seurausta.

    Koko maan media on viime viikot ollut täynnä kirjoituksia, joissa opettajilta vaaditaan kaikenlaista (tänään esim. HS Johanna Korhonen). Hyviä ja tärkeitä toiveita.
    Niitä varmasti kuunnellaan opettajakunnassa, vaikka opetuksen- ja kasvatuksen ammattilainen ei voi pomppia jokaisen ilmaan heitetyn toiveen tynnyrin perässä.

    Mutta: tämä toiminnan tason nosto on ulotettava myös oppilaisiin sekä heidän todellisiin kasvattajiinsa, vanhempiin. Keihin muihin ellei heihin?
    Itse olen lapseni tähän maailmaan tehnyt - minä ainakin tunnen että koko vastuu on minun.

    En tuo tätä näkökantaa esiin missään vinoilumielessä, vaan aivan tosiasiallisesti ja vakavasti. Monessa suunnassa on todettu, että koulurauha on heikossa jamassa. Eräs sen sadoista seurauksista oli tapaus Alppila.

    Kuten blogisti kirjoittaa meidän on kaikkien kysyttävä, mitkä ovat velvollisuutemme.

    Koululle ja opettajakunnalle sitä on nyt opetettu joka suunnalta niin, että viesti varmasti on kuultu. Kiitos media ja kriittiset kirjoittajat - minä tiedän nyt hyvin tarkkaan, mitä te meiltä tavallisilta opettajaihmisiltä haluatte ja vaaditte.

    Nyt vain samat säännöt, sama eettinen velvollisuus myös lapsille, nuorille ja
    erityisesti lasten pääasiallisille kasvattajille, kodeille, vanhemmille.

    Näin ei voi tosiaan jatkua, olemme samalla puolella, oppilaiden on opittava jo kotona maltin säilyttäminen kaikissa tilanteissa, toisten kunnioittaminen ja väkivallattomuus.

    Toivon todellakin, että kodit onnistuvat kasvatustyössään niin, että koulurauhaan on olemassa todellinen pohja. Opettajille asetetuista vaatimuksista on hyvä aloittaa. Oman esimerkin näyttäminen lienee vahvin keino kasvattaa lasta ja nuorta.

    Onnea, ja voimia. Alppila voi kääntyä vielä voitoksi, jos kaikki ymmärtävät velvollisuutensa, oikeutemme me jo hyvin tunnemme, vaikka niistä epäselvyyttä ilmassa nyt onkin.

    Tämä kansallinen tehtävä luoda maahan koulurauha kuuluu kaikille osapuolille. Itse, opettajana, yritän aloittaa sen kotoani.

    Jorma, Helsinki.

    VastaaPoista
  2. Kuvaamisen ei pitäsi olla mahdollista, koulun järjestyssäännöt kieltävät kännykän käytön oppitunnilla ilman opettajan lupaa.

    VastaaPoista
  3. Jorma:

    "Näin ei voi tosiaan jatkua, olemme samalla puolella, oppilaiden on opittava jo kotona maltin säilyttäminen kaikissa tilanteissa, toisten kunnioittaminen ja väkivallattomuus."

    Näin.

    Tästä lähtee, toivottavasti.

    VastaaPoista
  4. Koulussa saa kuvata jos on epäilys rikoksesta. Kansalaistottelemattomuus on oikeus ja joka siihen kajoaa saa tuta koko kansalaisyhteiskunnan voiman. Opettajilla ei ole oikeutta terrorisoida oppilaita ja oppilaiden turvallisuuden takaamiseksi kännykkäkuvaaminen on välttämätöntä.

    VastaaPoista
  5. Nimerkille "turvallisuus"

    Mielestäsi koulu on paikka jossa oppilas saa pelätä opettajan häneen kohdistuvaa rikosta.

    Tämän paranoian lisäksi uhkaat vielä koko "kansalaisyhteiskunnan" voimalla niin kuin opettajat ja oppilaat olisivat lähtökohtaisesti eri puolilla.
    Ihme ettet uhkaa kansalaissodalla...
    Käytät sanaa terrori. Koulun toiminnasta?

    Pakko sanoa: edustamasi kansalaisaktiivisuus ei ole todellista kansalaisaktiivisuutta, sinulla on jotain muuta mielessäsi. Tutustu kansalaisaktiivisuuden perusteisiin, ne ovat hienot. Gandhista, Mandelasta tai Kingistä olet tuolla otteellasi kaukana.

    Ja lisäksi: jos kannatat kännykkäkuvausta koulussa, kannattanet sitten myös oppilaiden toiminnan kuvaamista, jotta kaikki tallentuu ja koti saa tarkistaa miten koulussa jälkikasvu toimii.

    Olet loogisessa umpikujassa, ellet sitten kannata Iso Veli Valvoo - mallia.

    Meitä opettajia ja oppilaita yhdistää se, että meillä on sama työpaikka ja meillä on samat yhyeiset edut. Eli hellitä vähän.



    VastaaPoista
  6. Kouluissa opettajilla on selvästi jotain salattavaa muuten ei kännyköihin suhtauduttaisi niin negatiivisesti.

    VastaaPoista
  7. Jos kannattaa kännykkäkuvausta koulussa, on loogista kannattaa sen sallimista kaikkialla muuallakin, työpaikoilla saa kuvata työtovereitten ja esimiesten työntekoa, koska heitä voi aina epäillä rikoksesta. Ystäviä voi kuvata, koska saattaahan joku heistäkin juonia. Ketä tahansa voi kuvata ja panna videon nettiin, koska siinä tapahtuu kuvaajan mielestä rikos.

    Haloo, nimimerkki "turvallisuus". Eikö olisi loogisempaa vaatia julkista kameraa joka luokan ja koulun pihan nurkkaan. Siitä saataisiin todisteet kaikenlaisista sattumuksista kouluissa. Samaten kamerat työpaikoille ja joka kadulle, koska aina voi tapahtua rikos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en kuvaamista pidä ratkaisuna, mutta jos sille tiellä lähdetään, niin tuo on täysin totta. Jos halutaan alkaa kuvaamaan niin, että ei jää se terrori piiloon, niin silloin koko tilaa kuvaavat yleiskamerat ovat ainoa ratkaisu. Näkyisi sitten sekä opettaja, että piltit ja molempien touhut.

      Itsekin olen sen verran kuvien kanssa pelannut, että jos kuvausmahdollisuus on vain toisella osapuolella, niin tasapuolisuudesta ei ole tietoakaan jos niin ei haluta. Kuva valehtelee enemmän kuin yksikään kuvaaja moottoriturvalla ehtisi. Sen näki jo tuosta Alppilan tapauksessa. Jo puolet pidempi versio kuin mitä siinä aluksi julkaistiin, antoi jo toisenlaista kuvaa tapahtumista. Ja se ei mm. natsaa sen Opetusviraston "näin todella tapahtui" -raportin kanssa.

      Poista
    2. Ano...

      Omassa koulussani on pihoilla kamerat. Alunperin kamerat jouduttiin asentamaan "viikonlopputerrorin" takia. Nuorisojoukkiot viihtyivät koulun pihoilla liikaakin, ongelma oli, että alettiin rikkoa paikkoja. Kameroiden asentamisen jälkeen rikkominen loppui.

      Kamerat jäivät. Muutaman kerran niistä on ollut apua, kun on selvitetty esim. lasten välisiä tappeluja. Koulun pihoilta löytyy aina kulmia, vaikka valvojina olisi useampikin opettaja.

      Valvonnalla on kuitenkin rajansa. Koulusta ei saa tehdä vankilaa.

      Luokkiin en kameroita kaipaa, menee jo kyyläyksen puolelle. Opetustilanteen pitää olla vapaa.

      Poista
  8. turvallisuus:

    DDR, Pohjois-Korea, Neuvostoliitto...

    VastaaPoista
  9. Juuri nimerkin "turvallisuus" mulla-on-v-tu-oikeus-sä-et-mua-määrää kaltainen asennevamma on Alppilankin takana. Tuon kaltainen ajattelu kannattaa jättää omaan arvoonsa ja poika kasvamaan. Edessä on tiiliseinä johon pää ennemmin tai myöhemmin osuu - siitä sitten oppii tai sitten ei. Afrikassakin lapsisotilaat ovat niitä kaikkein julmimpia olleet. Koettakaa kestää

    VastaaPoista
  10. Ihan jo tasapuolisuudenkin vuoksi, sanonpa tähän kohtaan seuraavat sanat:

    Antti Korhosen olisi ollut opittava jo kotona maltin säilyttäminen kaikissa tilanteissa, toisten kunnioittaminen ja väkivallattomuus.
    Harmillista ihan jo hänen itsensäkin kannalta, että sitä hän ei ollut oppinut.

    Nähdäkseni "mulla-on-v-tu-oikeus-sä-et-mua-määrää" -kaltainen asennevamma on Alppilankin takana, siinä mielessä myös että Antti Korhonen koki turhan voimakkaasti sen mihin hän katsoi itsellään olevan OIKEUS perusopetuslain nojalla. Korhosen asenne oli ja näyttää edelleen olevan "mulla on OIKEUS..."

    Antti Korhosen olisi pitänyt hallita oman maltin säilyttäminen kaikissa tilanteissa, toisten kunnioittaminen ja väkivallattomuus. Jos hän olisi sen osannut, hän ei olisi nyt tuossa epämiellyttävässä tilanteessa.


    Näiden pohdintojen jälkeen voimmekin miettiä miten kosminen oikeudenmukaisuus toteutuu.

    Nimimerkki KOSMINEN OIKEUDENMUKAISUUS

    VastaaPoista
  11. Antti Korhosella lienee kosminen oikeus saada asiassaan reilu käsittely. Ja keneltäkään ei voi odottaa että maltti säilyisi joka tilanteessa. Ei keneltäkään. Ei ihminen ole mikään robotti. Edes opettaja.

    Siinä vaiheessa jos opettajiksi palkataan vain ihmisiä jotka säilyttävät maltin joka tilanteessa, niin alkaa olla aika meillä kaikilla opettelemaan kotiopetuksen järjestämistä, koska sen jälkeen 99% kouluista lakkautetaan. Ja epäilen onko siihen viimeiseenkään tarpeeksi henkilökuntaa. Ja tuon jälkeen sitä vasta asennevammaisia opettajia löytyisikin joka niemestä ja notkelmasta.

    Kosmista oikeuttako edustaa se, että opettajaa solvannut oppilas ei saanut siitä kauheasta "väkivallasta", jonka kohteeksi hän joutui edes hiertymää, koska mitään vammoja ei ole esiin tuotu, mutta opettaja menettää työnsä? Kuulostaapa tasapuoliselta. Se on varmaa että itse en todellakaan tule kosmiseen oikeudenmukaisuuteen turvautumaan, vaan johonkin reilumpaan. Vaikka terveeseen järkeen.

    Jos tuollaista "oikeutta" itse ohjenuoranani pitäisin, niin pitäisi varmaan alkaa antaa omille alaisille kenkää jos he menettävät malttinsa tai eivät hoidakkaan töitään 100% optimaalisuudella tai virheettömästi. Kumma kyllä, moistakin on sattunut. Vaikka täydellinen pitäisi olla tilanteessa kuin tilanteessa.

    Minä voisin sitten ohjata valitukset kosmiselle oikeudenmukaisuudelle.

    Tähän asti olen yrittänyt ymmärtää molempia osapuolia ja jousto on toiminut molempiin suuntiin. Kun tietää että itsekään ei varmasti ole täydellinen.

    Ja tuo toisen kunnioittaminen on kaksisuuntainen tie. Kunnioitus ansaitaan. Sietäminen on sitten eri asia.

    VastaaPoista
  12. Surullinen koko juttu. Koulumaailma on nyt jakautunut anti- ja prokorhonen pohjalta. Jos piru olisi olemassa, ei sekään pystyisi parempaan lietsomiseen. Niin, ja on tietysti sitten hyssyttelijät. Mutta: yhden pojan lässytys, yksi maltin menetys plus fyysinen poistaminen tilasta ja puoli Suomea hulluna. Huh. Joseph Gobbels ei olisi pystynyt tähän myöskään.


    Olen jo aiemmin todennut, että tämä kertoo jostakin syvemmästä virrasta yhteiskunnassa. Oma tulkintani on, että tämä on yksi tuhansista heijasteista yhteisen arvopohjan murtuessa ja markkinavetoisen yksilön vapauksia ja autonomiaa korostavan liberaaliuden ottaessa selkävoittoa Vanhasta Suomesta. Pro Antti -ihmiset huutavat hätäänsä pelätessään, onko tulevassa Suomessa mitään yhteisesti sovittuja rajoja enää olemassa. Poliittisesti maa on myös jo vaihtanut pukua, puolueet päääsääntöisesti ovat liberaaleja vasemmalta oikealle.
    Tv suoltaa täysin rajatonta....p -kaa.
    Sama tapahtuu netissä.
    Ja ostoskeskuksissa.

    Lohdutukseksi mm. nimimerkille Turvallisuus: ole huoleti, te olette varmoja voittajia. Ei rajojen puolustajilla ole mitään mahdollisuuksia "voittaa" - rajaton maailma ei sitä tue, yksilön oikeudet ovat tulevaisuutta, yhteisön oikeudet menneisyyttä.


    Jorma, Helsinki

    ( omalta osaltani lopetan tämän asian käsittelyn tähän, vähän pessimistisissä tunnelmissa vain...tosin kasvatusoptimistina jatkaen :)

    Ugh!

    VastaaPoista