torstai 18. huhtikuuta 2013

Wilma - lasten rikosrekisteri?

17.4. Vantaan Sanomat


Pääkaupunkiseudun koululaisten huoltajat ovat käärmeissään Wilma-järjestelmän kautta koulusta tulevan kielteisen palautteen vuoksi.
Wilman alkuperäisenä tarkoituksena on ollut helpottaa kodin ja koulun välistä yhteistyötä sekä antaa opettajille kanava kertoa koulun tulevista tapahtumista.
Näin varmasti on edelleenkin. Se kuitenkin on surullista huomata, että Wilma on myös lapsen tai nuoren rikosrekisteri, pahoittelee espoolaisen koululaisen äiti.

Hänen mukaansa lukuvuoden aikana tulevat merkinnät myöhästymisistä tai kotitehtävien unohtamisesta ovat arkipäivää, eivätkä opettajat juuri muusta viestittelekään.
En mitenkään voi uskoa, että kodin ja koulun välinen yhteistyö paranee vain virheisiin, unohduksiin ja myöhästelyihin puuttumalla.
Aivan varmasti lasteni koulupäivissä on ollut edes joskus jotakin hyvää, josta olisi voinut mainita, harmittelee koululaisen äiti.


Wilmankin suhteen perusoletus on, kun merkintöjä ei tule, oppilaalla on koulussa kaikki hyvin.

Ennen soiteltiin tai jaeltiin muikkareita, jos paljon laiminlyötiin tehtäviä tai myöhästeltiin. Reppuvihko oli toimiva tapa viestiä, mutta viestintä vaati opettajalta paljon askartelua. Tiedote naputeltiin ja monistettiin, laput leikattiin sopivan kokoisiksi ja liimattiin vihkoon. Henkilökohtaiset viestit kirjoitettiin käsin.

Wilma on erittäin kätevä tapa viestiä, koska turhat soittelut ovat jääneet pois. Opettajienhuoneen puhelin pärisi jatkuvasti, kun huoltajat ilmoittelivat lastensa poissaoloja. 

Wilman suuri etu on sen nopeus. Vanhemmat ilmoittavat lastensa poissaolot naps vaan.

Alakoulussa on opettajia, jotka merkkaavat Wilmaan hyvin tarkkaan kaikki laiminlyönnit. Itse merkkaan vasta, jos laiminlyönnit eivät lopu huomautusten jälkeen. On inhimillistä unohtaa silloin tällöin. Alakoulussa jatkuva merkkaaminen on mielestäni kyyläystä.

Annan myönteisen palautteen vanhempainvarteissa.


Vantaan OAY:n puheenjohtaja Sami Markkanen myöntää, että vanhempien huomio pitää paikkansa.

Markkanen muistuttaa, että esimerkiksi aineopettajalla voi päivän mittaan olla jopa 150 oppilasta.
Silloin on selvää, että kovin yksilölliseen palautteeseen ei yksinkertaisesti ole voimavaroja, korostaa Markkanen.
Hän peräänkuuluttaa myös vanhempia avoimeen keskusteluun lastensa kanssa, jotta Wilma ei olisi ainoa viestikanava koulusta kotiin. (Vantaan Sanomat 17.4)


On selvää, että yläkoulussa merkataan tarkemmin kuin alakoulussa. Yläkoulussa oppilaalla ei ole sitä yhtä valvovaa silmää, vaan liuta silmiä. Kun oppilas hoitaa tehtävänsä huonosti, jokainen päivän aikaan oppilasta opettava opettaja merkkaa Wilmaan oppilaan laiminlyönnit.

Sami Markkanen peräänkuuluttaa aivan oikein, jos laiminlyönnit eivät ota loppuakseen, kotona on vakavan keskustelun paikka. Koulu on lapsen työtä.

Wilmaan kirjoitettaessa pitää olla tarkka sekä koulussa että kotona. Hermostuksissaan tai väsyneenä ei kannata avata koko Wilmaa, ettei tule kirjoitettua harkitsematonta tekstiä. Kannattaa nukkua yön yli. Suosin lyhyttä ja asiallista tekstiä. Jos on enemmän kerrottavaa, soitan mieluummin kotiin. Kirjoitettua tekstiä voi tulkita niin monin tavoin.

Tämän päivän Hesarin Mielipiteessä oli mielenkiintoinen opettaja Tuomo Sutisen kirjoitus:



Internet voi tehdä opettajista julkkiksia tahtomattaan. Kaikki opettajat tuskin ymmärtävät, kuinka laajaan levitykseen heidän arkipäiväinen toimintansa saattaa joutua.

Facebookissa on Wilma pilasi elämäni -niminen sivu, josta "tykkää" yli 49 000 ihmistä. Siellä jaetaan kuvakaappauksina merkintöjä, joita opettajat ovat syöttäneet sähköisiin reissuvihkoihin oppituntien tapahtumista. Yleensä merkinnöissä on opettajan nimikirjaimet.


Wilma pilasi elämäni -sivustolla on Facebookissa kilpailijakin, Koulun Wilma pelasi elämäni

Alakoulussa Wilmaa saa lukea vain huoltajat, mutta yläkoulussa myös oppilailla on pääsy Wilmaan. Yläkoulussa Wilma on oppilaiden työkalu. Wilmasta näkyy kurssit ja koekalenteri. Tunnollinen oppilas voi Wilman avulla suunnitella opiskeluaan.

Tietenkään ei ole tarkoitus, että huoltajille tarkoitettuja Wilma-viestejä levitellään pitkin poikin nettiä.

Pidän viestien levittämistä sairaana ilmiönä. Yhtä sairasta on kuumottaa opettajaa, kuvata salaa tapahtuma kännykällä ja levittää klippi nettiin. Edes murrosiän aivomyllerrys ei anna oikeutusta moisiin toimintoihin.

20 kommenttia:

  1. Pitikin heti tarkastaa, mitä tuli juuri kirjoitettua wilmaan. Ainakin omasta mielestä olin ihan rakentava.

    Ja hyvä kuin muistutit, pitääkin mennä heti takaisin laittamaan lupaamani plussat oppilaille eilisestä tuntityöskentelystä.

    T. yläkoulun ope

    VastaaPoista
  2. Alakoulussa aineopettajana toimivana en pitänyt lainkaan kommentistasi, että aineopettajana kyyläisin oppilaideni tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.

    Minulle Wilma on paikka, jonne merkitsen unohdukset sun muut, kun aikaisemmin tein ne erilliseen vihkoon. Kun oppilaita on 150, lukukauden lopussa arviointeja tehdessäni en ihan kaikkea muista, joten olen aina joutunut turvautumaan tällaisiin merkintöihin. Muistan hyvin ne, joilla "aina" unohtuu jotain, mutta siinäpä se. Nykyään vaan nuo merkinnät näkee Wilmassa myös huoltajat - ja luokanopettaja.

    t. alakoulun ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. alakoulun ope...

      Aineenopettajan tilanne onkin toinen kuin luokanopettajan. Minulla on vain 19 oppilasta, sinulla on 150. Siinä se ero on.

      Voit rinnastaa itsesi tässä mielessä yläkoulun maikkoihin. Jos olisin ainenopettaja, olisin Wilman ahkera käyttäjä.

      Sitäpaitsi on luokanopettajiakin, jotka merkkaavat hyvin ahkeraan mm. unohduksia. Ku

      Poista
  3. Katsoin lapseni wilma-merkintöjä tältä vuodelta. Ihan kiva neljäsluokkalainen kohtuullisen hyvin pärjäävä tyttö. Unohduksia ja myöhästymisiä on merkattu yhteensä 19 kpl. Mitään muuta merkintöjä ei ole.

    Käyn kuitenkin jokaisesta merkinnästä hänen kanssaan keskustelun. Kyselen toki muulloinkin miten menee. Olisi tietysti kiva joskus hänenlle kertoa, että olipa kiva lukea vilmasta, että olit ollut aktiivinen tunnilla.

    Vanhempainvartti oli lokakuussa. Silloin kuulin, että koulu sujuu hyvin. Niin kai sitten. Odottelen ensi lokakuuta, viimeistään silloin sitten kuulen onko näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      19 unohdusta ei ole kuin pari unohdusta kuukaudessa.

      "Vanhempainvartti oli lokakuussa. Silloin kuulin, että koulu sujuu hyvin."

      Kannattaa uskoa, kun kerrataan sanotaan.

      Poista
  4. Kehut Wilmassa innostavat oppilaita huikean paljon. Omien lasteni koulussa Wilmaan kirjataan myös kehuja kun aihetta on, ja tästä on syntynyt positiivinen kierre. Motivaatio on korkealla ja koulunkäynti on kivaa silloinkin, kun opiskeltavat asiat ovat vaikeita - eihän sitä tiedä, vaikka saisi Wilmassa asti kehuja, kun on opetellut jotakin oikein hyvin.

    VastaaPoista
  5. Tää on laajeman keskustelun paikka.
    Onko opettajan velvollisuus - siis PAKKO-merktä jokaikinen laiminlyöti? Poissaolot ymmärrän.
    Ja - kaikki vanhemmat eivät käytä wilmaa. Tuplajärjestelmä opelle siten joka tapauksessa.
    Ongelma, että läksyjä ei välitetä tehdä, opelle valtava kirjaamistyö. (inhimilliset unohdukset armahdetaan)
    Ja vanhemmat eivät avaa wilmaa!!!!
    Wilma- monitahoinen ongelma vai mahdollisuus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Ilmeisesti sekä-että.

      Kun Wilmaa käytetään oikein, se on mahdollisuus. Ja säästetään paljon aikaa.

      Mutta koulun ja kodin yhteistyö ei saa jäädä pelkästään persoonattoman Wilman varaan. On monia yhteistyön keinoja, joita todella käytetäänkin.

      Poista
  6. Vanhemmalla tai nuorella on yksityishenkilönä oikeus kertoa kolmansille, mitä hän on Wilmassa vastaanottanut. Heitä ei sido salassapitovelvollisuus samoin kuin opettajaa.

    Voi tuntua epäreilulta. Asialla on kuitenkin toinen puoli. Esimerkiksi pankin työntekijä ei voi levitellä asiakkaan kanssa käytyä kirjeenvaihtoa, mutta asiakkaalle voi olla tärkeää kertoa julkisesti, mitä pankki hänelle kirjoittelee.

    (Kirjesalaisuuden rikkominen on kyseessä vasta, jos varastaa toisen kirjeen/viestin ja levittää sitä informaatiota.)

    Sinänsä Wilma on hyvä systeemi, mutta joissain harvoissa tapauksissa tuntuu, ettei opettaja erota oleellista epäoleellisesta. Ei oikein mielenkiinto kestä lukea, kuinka lapsi vahingossa rikkoo viivottimen, ajatuksissaan piirtää vihkoon kuvan tai on tuonut tikkarin kouluun, myöhästyy noin kerran kuussa minuutin tai kaksi, kun kaikki on kuitenkin muiden opettajien mielestä kunnossa. Tästä perspektiivistä tajuaa myös tuosta sivustosta tykänneiden näkökulman.

    Vaikka kaikki mainitsemani asiat ovat rikkeitä, niin koen pikkuasioiden kirjaamisen turhauttavana ja epämotivoimana. En edes kaipaa positiivista Wilma-palautetta tasapainottamaan tätä pilkunviilaamista, vaan että oppilaille annettaisiin myös hengitystilaa.

    Oma elämäni normaalina oppilaana olisi ollut täyttä tuskaa näin tarkalla kirjaamisperiaatteella. Eikä ennen ollut sen turvallisempaa tai seesteisempää kasvaa aikuiseksi, mikä selittäisi tämän vimman rekisteröidä jokainen liikahdus; häirikköoppilaita ja päihteidenkäyttöä - aika vain kultaa 30- ja 40-kymppisten muistot.

    Kysymys on, että auttaako Wilma mitenkään ongelmaoppilaiden käytöksen moderoinnissa tai parantaako se häirikköoppilaiden tulevaisuudennäkymiä? Entä ne kiltit nuoret, joiden vanhemmat ovat jopa yli-innokkaita kontrolloimaan kaikkea lapseensa liittyvää? Wilma on taivas ainakin ylikontrolloiville vanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoa...


      Totean tähänkin, että tietenkin kyse on etiikasta ei juridiikasta.

      Poista
  7. Opettaja tekee merkintöjä Wilmaan virkavastuullaan, ja vaitiolovelvollisuus sitoo vain opettajaa. Asiakirjan salaamisen tarkoitus kun on nimenomaan suojata oppilaan yksityisyyttä eikä viranomaisten yksityisyyttä virkavastuulla toimiessaan. Ihan samalla tavalla sosiaalihuollon asiakas saa halutessaan julkaista fattasta saamansa päätöksen, eikä tämä katsota loukkaavan sosiaalitoimen virkailijan yksityisyyttä.

    VastaaPoista
  8. Kävin muuten vilkaisemassa noita facebook-sivuja. Ryhmistä suurempi, Wilma pilasi elämäni, näyttäisi itseasiassa nuorten yhteiskunnalliselta aktiivisuudelta, mihin kai nuoria koetetaan kannustaakin. Sivuston ylläpitäjähän ei näy suoraan jakaneen yhtäkään merkintää ohjelmasta, mutta sen sijaan muuta aiheeseen liittyvää, kuten Lasten oikeuksien tuki ry:n ja kiusaamisen vastaista materiaalia. Sivuston toteutus ja ylläpito olisi mielestäni niin asialliseen sävyyn hoidettua, että minusta tuo näytti enemmänkin nuorten oikealta yritykseltä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja avoimeen kansalaiskeskusteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussi...

      Ja voisihan niistä Wilma-merkinnöistä mustata ne nimikirjaimet ja mahdollinen koulun nimi. Silloin voitaisiin puhua yleisestä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

      Poista
  9. Jussi...

    En tietenkään puhunut juridiikasta, vaan etiikasta. Ei ole tarkoitus, että Wilman tietoja levitellään maailman turuilla.

    Jos toiminta jatkuu tuolla tavoin, ehkä yläkouluissa käytännöllisen Wilman käyttö tyrehtyy.

    VastaaPoista
  10. Oppilaiden & opettajien tekemiset ja tekemättäjättämiset leviävät koulusta muutoinkin kuin netin välityksellä, aivan perinteisin menetelmin, puhelimitse ja kirjeitse (asiantuntijoiden yhteistyönä).




    VastaaPoista
  11. Ehdin käyttää wilmaa vain yhden lukuvuoden ennen eläköitymistä. Wilmasta näkee todella paljon infoa: opettajien ja henkilökunnan nimet ja yhteystiedot,lukujärjestykset, kouluvuoden tapahtumat, vanhempainillat, koeaikataulut, koealueet eri oppiaineissa, liikuntasuunnitelmat (mitkä varusteet oltava mukana)ja paljon, paljon muuta. Puhumattakaan viestittelystä huoltajien kanssa tapaamisista, luokkaretkistä ym. Ihmettelen kovasti, miksi media ottaa esille ja kirjoittaa vain näistä häiriömerkinnöistä, jotka ovat vain pieni osa koko wilmasta. Toivonkin, että wilmaa esiteltäisiin laajemmin mediassa niin että nekin, jotka eivät ole siihen päässeet perehtymään, voisivat ymmärtää, mistä tässä wilma-ohjelmassa onkaan kysymys.- Voin sanoa, että wilma helpottaa opettajien työtä todella paljon ja uskon monien vanhempien myös suhtautuvan myönteisesti siihen.

    VastaaPoista
  12. On sairasta vihjailla, että siinä olisi jotain vikaa, kun lapset tietysti keskustelevat koulunkäynnistään ja opettajistaan, ehkä jopa nimiä mainiten. Tulevaisuudessa opettajia kontrolloidaankin luonnollisesti sikäli tarkemmin, että esimerkiksi työnhaun yhteydessä rehtorin on nykyistä helpompi tarkistaa, millaista keskustelua entisen työpaikan oppilaat ja vanhemmat ovat hakijasta julkisesti käyneet. Ainakaan virkamiehen ei kannata virkatehtävissään kirjoitella sellaisia hallintoalamaisiaan koskevia viestejä tai rekisterimerkintöjä, jotka eivät kestä päivänvaloa.

    VastaaPoista
  13. Tämä on vanhempi blogimerkintä, mutta Iltalehdestä bongattuani halusin tuoda tänne nuorempaa näkökulmaa. Itse olen pian 17-vuotias lukiolaistyttö, joka sai käydä koulunsa ilman Wilmaa. Hoidin kouluni hyvin, ysin keskiarvolla peruskoulu tuli päätettyä. En siis ollut häirikköoppilas ja koulu sujui. Kuulun kuitenkin niihin 50 tuhanteen, ketkä tykkäävät sivustosta "Wilma pilasi elämäni". Yksinkertaisesti siksi, kun jotkut jutut siellä ovat hauskoja ja niille saa todella nauraa.

    Tosiaan jotkut jutut ovat hauskoja ja opettajat itse tekevät itsestään pellejä kirjaamalla Wilmaan merkintöjä: "sanoi hitto, kun löi jalan pöytään", "toi tikkarin kouluun", "näytti kieltä". Hmm, kuinka uskottavalta opettaja vaikuttaa, kun kiinnittää huomiota tällaisiin ja vielä energiaakin kirjottaakseen ne Wilmaan?

    Mulla on kavereita joiden kouluissa Wilmaa on käytetty ja suurin osa on pitänyt järjestelmää nimenomaa rikosrekisterinä ja vielä erittäin huvittavana sellaisena. Wilman idea on loistava mutta tällä hetkellä se ei ole toimiva. Itse kääntäisin syyttävän sormen opettajiin (kerrankin niin päin kun yleensä oppilaathan ovat syypäitä kaikkeen, eikö niin?). Oppilaat osaavat käyttää nettiä ja elävät tekniikan mukana. He tietävät millaiset kirjoitukset saavat tykkäyksiä, minne niitä voi laittaa, että saa huomiota (jota monet Facebook sivullekin kirjoittelevat nuoret varmasti hakevat), mutta opettajat, varsinkin iäkkäämmät, hohhoi miten amatöörejä he ovatkaan. Nimeomaan koulussa pitäisi keskittyä opiskeluun ja opettamiseen, ei pilkun nussimiseen, näin karkeasti sanottuna.

    Itsellä ei ole ikinä ollut Wilmaa riesana ja hyvä niin, mutta silloinkin kyllä mun äidille laitettiin tekstareita opettajilta ja soiteltiin, kun olin väittänyt vastaan opettajalle. No niin olinkin, mutta minun, muiden oppilaiden ja lopulta jopa toisen opettajan, joka asiasta kuuli, oli kyseessä asiallinen väittely ja aiheellinen mielipiteiden perustelu. Opettaja hävisi väittelyn ja alkoi huutaa ja lopulta poisti minut luokasta.. Hmm, eli siis onko koulu opettajien diktatuurinen alue, jossa heidän sanasa on laki? Kuinka kansamme nuorista voi kasvaa itsenäisiä oman mielipiteensä omaavia ihmisiä, jos kaikki on tarkoin määrättyä ja kontrolloitua? Tästä taas päästään Wilmaan, joka todellakin on rikosrekisteri, naurettava sellainen.

    Vetoat jutussasi etiikkaan, mutta kuten todettu, juridisesti kuvia ei ole väärin jakaa. Itseä ei asia kosketa ja otan nuo jutut kevyesti huumorina. Opettajan ongelma se on jos ei pysty olemaan uskottava ja ei osaa keskittyä kuin tikkareiden bongailuun opettamisen sijaan.

    Kommenttini oli ehkä puolueellinen (olenhan oppilas itsekin) ja kärkäs, mutta pysyn sanojeni takana. Opettaja on minulle ihminen siinä missä toinen oppilaskin, ei yhtään sen pyhempi tai ylempänä. Kaikkia tulee kunnioittaa, mutta jos opettaja ei kunnioita minua tai käyttäytyy epäasiallisesti minua kohtaan, en itsekään ala nuoleskella persettä, näin karkeasti sanottuna jälleen.

    Wilma on häirikköoppilaille taivas tehdä pilaa opettajista. Hmm, ehkä tässä on opettajat ne joille tulisi antaa tarkat ohjeet sen käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukiolaistyttö...

      Voi olla, että ohjeita tullaan tarkentamaan. Varmaa on joka tapauksessa, että yläkoulun ja lukion maikat harkitsevat tarkemmin, mitä kirjoittavat Wilmaan.

      Poista
    2. Sitä voi lukiolainen vielä monesti törmätä itseään typerämpien keski-ikäisten porsaiden öykkäröintiin. Vaikka heidänkin joukossaan on ihan fiksuja ihmisiä, ovat opettajat ja monet muut pieneen aukroriteettiasemaan päässeet monasti pahimpia.

      Tämmöisissä Wilmoissa ja huutavissa opettajissa on se hyvä puoli, että niillä ei ole oppilaiden elämän kannalta lopulta juurikaan väliä. Toki se aika minkä siellä koulussa joutuu istumaan kannattaa käyttää hyvin; opettajille naureskelu Facebookissa ja omista tavoitteista ja mielenkiinnonkohteista lähtevä opiskelu ovat juurikin tällaista hyödyllistä ajanvietettä.

      Poista