maanantai 20. toukokuuta 2013

Alueellista yhdistysliikuntaa


Periaatteessa työhyvinvointi on työnantajan kontolla, mutta mikään ei estä työntekijöitä heittämästä omaa lusikkaa työhyvinvointisoppaan. Pääkaupunkiseudun työnantajilla on erilaisia käytäntöjä, esim. Espoossa jaetaan työntekijöille sata uimahallilippua per vuosi, mikä herätti muissa hieman kateutta. Yksi kädenojennus työntekijöiden hyvinvoinnille voisi olla liikuntaseteli, silloin työntekijä saisi valita itse miten liikkuu.

Olen Vantaan opettajien liikuntavastaava. Tehtävää hoiti kolmisenkymmentä vuotta hyvin innokas ja ansioitunut liikunnan yleismies Jukka Vartianen Kivimäen koulusta. Vartianen sai arvokkaan Kansainvälisen olympiakomitean palkinnon koululiikunnan saralla tehdystä työstä.

Tänään Akava-talossa kokoontuivat ensimmäistä kertaa Pääkaupunkiseudun kaupunkien liikuntavastaavat. Keskustelimme alueella jo toimivista hyvistä käytännöistä. Vantaan opettajat satsaavat jokavuotiseen Siuntion työnhyvinvointiviikonloppuun, johon pääsee nelisenkymmentä yhdistyksen jäsentä kerrallaan. Lisäksi maksetaan Naisten kympin joukkueiden ja Koululiikuntaliiton kisoihin osallistuvien opettajien osallistumismaksut. Espoon opettajat satsaavat viikottaisiin jumpparyhmiin kuntosaleilla.

Nykyaika ei ole järin yhteisöllistä, mikä näkyy mm. KLL:n opettajien kesäkisojen osanottajien melko jyrkkänä vähentymisenä. KLL yrittää aktivoida opettajia OAJ:n alueellisten yhdistysten kautta. Tiedotus sekä KLL:sta sekä paikallisyhdistyksistä on hyvin hankalaa, koska opettajat kouluineen ovat hajallaan. 

Yhteistyötä tarvitaan. Sovimme, että yhteistyöryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa.

Uusina ideoina nousivat esiin Pääkaupunkiseudun opettajien vuosittaiset golf- ja tenniskisat. Kisavastuut kiertävät ja tehdään yhteistyötä paikallisten seurojen kanssa. Ehdotettiin myös erilaisia kursseja aloitteleville opettajille esim. golfissa, tenniksessä ja tanssissa.

Vantaalla toimi pitkään upea opettajien koulujen välinen lentissarja, joka on supistunut yhden päivän turnaukseksi. Lentissarja oli massiivinen, oli pari koulua, joilla oli sarjassa jopa kolme joukkuetta. Nyt lentis ei jostain syystä ole enää pääkaupunkiseudulla pop, on hyvin vähän pelaajia. 

Salibandya pelataan monessa koulussa. Mietin, olisiko mahdollista järjestää maikkojen koulujen välinen salibandysarja sekajoukkuein? Kentällä voisi pelata neljä naismaikkaa ja kaksi miesmaikkaa kerrallaan per joukkue. Ensin pelattaisiin kahden lohkon alkusarja, lopuksi pelattaisiin neljän joukkueen loppusarja, välierät ja loppuottelut.

Ajattelin, että Vantaan maikkojen kulttuuri- ja liikuntatiedotusta voisi kehittää blogilla, johon olisi linkki yhdistyksen sivuilta. Blogin päivittäminen on hyvin nopeaa. 

2 kommenttia:

  1. Kannatan blogia! :)
    Jatkoideaksi: koulujen väliset keilailuturnaukset

    VastaaPoista
  2. Keilaturnaus on mahtava idea! Varmaan tulee porukkaa. Vois ajatella että olisi nelihenkinen jengi, kaksi naista ja kaksi miestä per koulu?

    Blogi helpottaa myös yhdistyksen sivujen hoitoa, kun sekä kulttuuri- että liikuntavastaava päivittä itse suoraan siihen VOAY-blogiin.

    VastaaPoista