torstai 4. huhtikuuta 2013

Erityisopettaja Antti Korhonen puhuu

Alppilan yläkoulu


Katso arkistosta, MTV:n 45 minuuttia, Alppilan yläkoulun erityisopettaja Antti Korhonen puhuu:


29.3. Ilta-Sanomat 


4.4. Yle



3.4. Ilta-Sanomat


Potku-uhan saanut erityisopettaja Antti Korhonen sanoi keskiviikkona MTV3:n 45 minuuttia –ohjelmassa, ettei hän ole saanut oppilaiden häiriköintitapauksissa tukea  koulun rehtorilta eikä kouluvirastolta.

– Kouluvirastossa pelätään häirikköoppilaiden häirikkövanhempia, Korhonen sanoi ohjelmassa.

Korhonen viittasi Alppilan yläasteen ruokalassa sattuneeseen välikohtaukseen viikko sitten. Korhonen poisti yhden suunsoittajan työntämällä tätä selästä. Pojan kaveri tallensi tapauksen kännykkäkameralle.

Kun koulun rehtori kuuli tapauksesta, hänen mielestään Korhonen käytti liian rajuja otteita. Oppilasta ei olisi saanut työntää eikä töniä. Rehtori vei asian poliisitutkintaan ja uhkasi Korhosta potkuilla.

Korhosen mukaan hänellä ei ollut tilanteessa mitään muuta vaihtoehtoa. Oppilas aiheutti yleistä turvattomuutta. Levottomuus olisi voinut levitä kuin vankilakapina.

– Koetin välttää väkivaltaa, mutta oppilas roikkui hämähäkkimiehen lailla ovenkarmeissa.

Alppilan ruokalan tapahtumat ja Korhosen potku-uhka ovat herättäneet sosiaalisessa mediassa ja yleisönosastolla vilkasta keskustelua, saako opettaja kuria pitäessään koskea oppilaaseen.

Korhonen sanoi ohjelmassa, että hän tulkitsi perusopetuslain 36. pykälää. Pykälän mukaan opettajalla on oikeus poistaa luokasta tai opetustilasta häiritsevä oppilas. Jos oppilas tekee vastarintaa, on oikeus käyttää välttämättömiä voimakeinoja.

– Oppilaat luulevat, että he ovat koskemattomia, Korhonen sanoi.

Oppilaat käyttävät Korhosen mukaan hyväkseen asioiden viemistä julkisuuteen. Oppilaat uhkaavat kuvata opettajaa ja provosoida.

– Olen kokenut kännykkäkameralla uhkailua, Korhonen sanoi.

Korhonen on ollut alalla seitsemän vuotta. Hänen mielestään häiriköinti on lisääntynyt viime vuosina. Opettajat ovat menettäneet auktoriteetin.

Alppilan yläasteen poliisitutkinta valmistuu torstaina.

Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan poliisitutkinnan tehnyt rehtori on jättänyt Alppilan yläasteen. Hän vaihtoi huhtikuun alussa työpaikkaa.


Alppilan tapauksessa on jotain, mitä en ymmärrä.

Katsoin MTV:n ohjelman. Antti Korhonen puhui selkeästi ja vakuuttavasti: Toimin täysin perusopetuslain pykälän 36 mukaisesti. 

Alppilan yläkoulun rehtori Sari Aarniokoski ei tullut MTV:n ohjelmaan, vaikka pyydettiin.

Ihmetellä täytyy Aarniokosken toimintaa. 

Opetusalan ammattijärjestö OAJ pitää potkuja tai niiden uhkaa ylimitoitettuina, ja muistuttaa, että käytössä on myös lievempiä keinoja, jos opettaja ylittää valtuutensa. (Yle 4.4.)

Antti Korhonen ei ole Alppilan koulun vakituinen opettaja. Väliaikainen opettaja on helppo laittaa ulos koulusta. Ei tarvitse selitellä mitään, eikä tarvitse keskustella oppilaiden vanhempien kanssa. 

Onneksi Antti Korhonen tuli julkisuuteen. Nyt keskustellaan ja haetaan rajaa.

Aarniokoskikaan ei pääse keskustelua pakoon.


Lisäys:

4.4. Helsingin Uutiset 

OAJ-pomo kummastelee opettajan potku-uhkaa

Poistaminen oli Luukkaisen tietojen mukaan tapahtunut oikein. Sen sijaan opettajan kohtelu kummastuttaa Luukkaista.

Tietojeni mukaan opettajaa tai muita asianomaisia ei kuultu tilanteen jälkeen, sanoo Luukkainen.

Luukkainen kyseenalaistaa myös tapauksen laillisuuden. Tavanomainen käytäntö on, että opettajalle annetaan ensin huomautus ja varoitus, sitten vasta hänet irtisanotaan.

Tässä tapauksessa opettajalle ilmoitettiin illalla, että ole kotona pari päivää.


Lisää ihmeteltävää.

18 kommenttia:

  1. Uskomatonta toimintaa rehtorilta. On sentään ymmärtänyt vaihtaa työpaikkaa.

    VastaaPoista
  2. Enemmän kuin ihmetellä täytyy koko episodia. Jos toimitaan pelosta käsin kuten IS:n jutussa vihjataan, on peli ja ote opetus- ja kasvatustyöhön menetetty. OAJ,lainsäädäntö ja opetus- ja kouluvirastojen ohjeistus voisi toimi opettajien tukena ja määrätä tekemään aina poliisi-ilmoituksen laittomasta kuvaamisesta. Eikö kysymyksessä ole tietoturvarikos? Miten Helsingin opetusvirasto on suhtautunut opettajan laittomaan kuvaamiseen? Tietääkö kukaan?

    Erkki Korhoselle sanoisin että odota vaaleja. :) Valitse mikä puolue tahansa. Menet noin 20 000 äänellä sisään. Saat halutessasi palkkion esimerkillisestä vastuunkantamisesta. Kansa, me isät ja äidit, kunnioittavat aina ihmistä joka käyttää järkeä ja osaa vetää todellisia perusteltuja rajoja. Vaalitunnukseksesi riittää: KORHONEN - VASTUUNKANTAJA.

    Jorma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä laitonta on julkisen tilan kuvaamisessa?
      Eivät koulut ole minkään liikesalaisuuden piirissä.
      Toinen juttu on, saako kuvattua materiaalia julkaista.

      Eikö niin? Jos ei, niin mihin "lakiin" koulussa kuvaamisen kielto perustuu?

      t. f:1,4

      Poista
  3. Tämän päivän opettajat ovat pelokasta "lullukkaväkeä". Hyvä että vielä on sellaisiakin opettajia, jotka puuttuvat esim. huonosti käyttäytyvien oppilaiden toimintaan koulussa. Oppilaiden häiriköidessä liian monet opettajat "katsovat muualle puuttumatta asiaan".

    Eivät koulujen työrauhaongelmat johdu siitä, että oppilaat olisivat tulleet hankalammaksi kuin ennen. Päin vastoin oppilasaines on nykyään helpompaa kuin esim. 70-luvulla.

    Jos opettaja pelkää oppilaita tai heidän vanhempiaan, ei homma toimi.

    Monet opettajat ovat joko liian lepsuja ja pelokkaita. Jo okl:n valintakokeissa pitäisi painottaa enemmän ryhmänhallintataitoja. Kympin oppilaat, varsinkaan kiltit opinnoissaan tunnollisesti puurtavat tytöt, eivät välttämättä ole parasta opettaja-ainesta.

    VastaaPoista
  4. Liikaa hyssytellään opettajia. Ei nekään mitää jumalia ole! Opettajien tehtävänä on nimen omaan tukea "häirikkö oppilaita" eikä sysätä niitä katujen pohjiin! Huoret ovat sentään tulevaisuutemme!

    Opettajat saavat nykyään tehdä mitä haluavat. Aina vain siirretään syy vanhempiin, jos vanhemmat haluavat keskustella opettajien oikeasti tekemistä vääryyksistä. Sehän on opettajien kiusaamista! Onhan totta, että vanhempien tulee huomioida myös mahdolliset lapsen tekemät vääryydet, mutta ei pelkästään niitä. Joskus tulisi huomioida oikeasti muitakin kuin niitä "syyttömiä" opettajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan, että liikaa hyssytellään räkänokkia! Kukaan ei sysää ketään katujen pohjiin! Keitä ne huoret ovat, siin yhdistetty sanat häirikkönuoret ovat siis huoret ja niitähän tuolla riittää! Räkänokkien vanhemmissa on vikaa! Syy on ainoastaan heidän! Me opet olemme ammattikasvattajia! Nyt räkänokkavanhempien räkäiset kakarat vannovat pahaa sekä itselleen että muille! Mitä puhut kun et tiedä asioista mitään!

      Poista
  5. Ja nyt sai potkut, harmillinen ennakkotapaus, pian oppilaat saattavat ryhtyä provosoimaan opettajia poistamaan heitä luokasta useammin, jolloin vastaavia tapauksia tulee lisää.

    VastaaPoista
  6. Lastensuojelun ammattilaisena tiedän, kuinka masentavaa on tänä päivänä toimia kasvattajana. Ja hassuahan tässä on se, kun kasvattaa ei enää saa - työntekijät joutuvat käymään alati jonkinlaista "usean rintaman sotaa": keinottomuus on leimallista koko opetus- ja kasvatusalan kentälle. Usea nuori on 18-vuotiaana itsetuntonsa huipulla - siinä uskossa, että mitä tahansa voi/saa tehdä ja seuraamuksia ei käytännössä ole. Tätäkö tässä halutaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas typerästi sanottu: "Lastensuojelun ammattilaisena tiedän, kuinka masentavaa on tänä päivänä toimia kasvattajana". Kuten lopputekstisi...
      Itselläni on teinejä ja nuoria aikuisia "lapsinani". Kodista nuo arvot ja asenteet lähtee! Jos vanhemmat on EVVK niin sellaisiksi myös heidän jälkipolvensa tulee. Kun itse lähdin opiskelemaan "opeksi" TKK tutkintojen jälkeen, niin omat lapseni sanoi että "älä tule meiän kouluun kun luokilla ne ja ne huutaa, rähisee ja räyää niin että varaopettajat itkee ja juoksee luokasta pois". Heidän pyynnöstään olen tuntiopettajan korkeammilla asteilla.
      Olen myös toiminnut vanhempaintoimikunnissa yli 20 v ja kokemukseni perusteella.... lapsia tehdään ja sen jälkeen vanhemmat jatkaa entistä nuoruuden biletystään eivätkä osaa ottaa vastuuta vanhemmuudestaan. monien mielestä se lapsi on nykyään kuin nukke... leikitään kotia kun halutaan. Tässä tulos!

      Poista
  7. Eli siis mielestäsi opettaja ei saa kuin hieman hyssytellä mekastavaa oppilasta, kun tämä ei suostu lähtemään ruokalasta opettajan käskystä, häntä ei saa ohjata ulos? Korhonen kertoi työntäneensä oppilaan ulos, koska oppilas hangoitteli vastaan. Sinun mielestäsikö on opettajan auktoriteetin väärinkäyttöä, kun käskyä uhmaava oppilas ei suostu lähtemään, vaan hangoittelee vastaan, vieläpä ottaen mahdollisesti ITSE fyysistä kontaktia opettajaan?

    VastaaPoista
  8. toi oli mun koulussa sattunut ja täytyy myöntää että alppilassa on ihan sika levotonta porukkaa, ei opettaja tehny väärin mut oppilaalla on helppo vedota vanhempaan tai valehdella vanhemmalle.

    VastaaPoista
  9. Miksi tässä ei tuotu ilmi, mitä oppilas teki ruokalassa, mikä oli syy, joka johti hänen ulostyöntämiseen. En voi itsekään esim suvaita, että ruokaa mollataan tai ruualla leikitään. Oliko oppilas esim haistatellut?

    VastaaPoista
  10. Alppilan yläaste on täysin häirikkökoulu jo itsessään. Itse kävin valitettavasti kyseistä kouluja enkä muistele missään tapauksessa lämpimästi. Opettajilta riisuttiin se pienikin valta mikä niillä oli käsissään Aarniokosken tulon jälkeen (on kai nyt neljättä vuotta Alppilan yläasteen rehtorina). Aarniokoski ei rankaise häiriköitä millään tavalla vaikka valituksia on tullut lukuisia. Vessoja on mm. pistetty tulvimaan huvikseen, vessoja on poltettu, on spreijattu hiuslakkaa ja alle on sytytetty sytkäri jotta saadaan pieni liekinheitin etc. Näistä tulee alituisesti valituksia, mutta Aarniokoski ei tee mitään asian korjaamiseksi.

    Minua henkilökohtaisesti säälittää jäljelle jääneet opettajat. He eivät saa mitään kun heti uhkaillaan poliiseilla ja potkuilla. On täysin oikein, että Korhonen puhuu tästä julkisesti ja tästä on tullut näin iso kohu. Vastaavanlaisia tapauksia on aivan liikaa ja tilanteelle on saatava loppu.

    VastaaPoista
  11. Ymmärrän osittain opettajan puolen asiasta. On varmasti haastavaa yrittää opettaa oppilaita, jotka ovat todella hankalia nuoria, mutta väkivalta on kaiken vastaista.

    Tiedän kokemuksesta, että pelkästään oppilaat eivät ole ainoita syyllisiä. Veljeni opettajat ottivat hänet silmätikuksi, kun hän oli yläasteella, ja he käyttivät sekä fyysistä että sanallista negatiivista valtaa häneen (mm. nauroivat tälle hänen naurustaan, esittivät oppilaan naurua pilkallisesti, vetivät pipon pois niin että hiuksiakin vedettiin siinä samalla, haukkuivat häntä muiden kuullen, keksivät valheellisia syytöksiä häntä kohtaan ja voisin kyllä jatkaa tätä vaikka hur mycke). Se oli suoraan sanoen yhtä helvettiä. Tämä vaikutti todella suuresti veljeni itsetuntoon.

    Onko siis todella niin, että opettajat todella ovat suuria valtiaita, jotka saavat tehdä mitä vaan "häiriö oppilaille", koska he vain ovat "häiriö oppilaita". Asiasta ei tehty mitään suurempaa juttua, koska vanhempani halusivat suojella veljeni tulevaisuutta tällaiselta pyöritykseltä.

    En tunne täysin tämän jupakan taustoja, mutta tämän jupakan myötä opettajaa on ihailtu ja oppilasta haukuttu. Ei sekään tee hyvää oppilaalle tai muille "häirikköoppilaille", kun häntä/heitä haukutaan kaikkien edessä ympäri Suomea. Ja vielä kuvittelette, että oppilaat voisivat kunnioittaa opettajia, kaiken tämän oppilaiden haukkumisen jälkeen!

    Kunnioitukset rehtorille, joka erotit opettajan, jos se hänen mielestään oli oikea ratkaisu! Opettaja, joka käyttää väkivaltaa, ei ansaitse kunnioitusta!

    On täysin totta, että häiriköiviä oppilaita pitäisi rangaista huonosta käytöksestä, mutta rangaistuksen ei täydy olla fyysistä eikä negaativista sanallista kuritusta. Opettajien asennoituminen vaikuttaa suuresti työnjälkeen.

    VastaaPoista
  12. Enkeliporsas: En nyt saanut tästä tekstistä selvää kuvaa omasta mielipiteestäsi asiaan, eli toimiko opettaja oikein vai väärin ja oliko potkut ylimitoitettu toimenpide?

    VastaaPoista
  13. Ano...olen ollut matkoilla, joten en ole voiniut kommentoida.

    Antti Korhonen toimi rajusti, mutta oikein. Potkut olivat todella väärin.

    Ihmettelen Alppilan koulun sekä entisen että nykyisen rehtorin toimintaa, vielä enemmän ihmettelen Helsingin kouluviraston toimintaa. Tietenkin asiat olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla, koulun sisällä.

    Järjen käyttö on sallittua.

    Onneksi Antti Korhonen tuli rohkeasti esiin. Nyt keskustellaan kunnolla ja Antin tapaus tulee olemaan ennakkotapaus.

    Antin ja ennen kaikkea OAJ:n pitää viedä tapaus hamaan tappiin asti. OAJ:n on tuettava Antia koko arsenaalillaan. Nyt ei saa pehmoilla, muuten opettajat ovat kouluissa täysin kädettömiä vastaavissa tapauksissa.

    Palaan asiaan.

    VastaaPoista
  14. Eniten surettaa ne kunnolla käyttäytyvät oppilaat ja nuoret, jotka ovat koulussa mielellään ja oppiakseen tulevaisuutensa varalle. Kaikki eivät ole häiriintyneitä,vaan osalla Suomen nuorista on välittävät vanhemmat, jotka ovat tehneet kaikkensa lapsiensa eteen. Yläkoululaisista osa on niitä, ketkä ovat koulussa ihan oikeasti oppiakseen, eikä pelätäkseen, mitä hullua viiripäät seuraavaksi keksivät.

    Jotenkin sitä on luullut, että 60-70- luvun lapsilla oli vaikeaa, vaikka oikeasti silloin oltiin vielä lintukodossa, koulussakin.

    VastaaPoista
  15. Ano: "Eniten surettaa ne kunnolla käyttäytyvät oppilaat ja nuoret, jotka ovat koulussa mielellään ja oppiakseen tulevaisuutensa varalle."

    Näin on.

    Heitä on kumminkin valtaosa oppilaista. Keskustelu on nyt niin kiihkeää, että luullaan, että peruskoulu oli jonkinlainen väkivallan kehto, jota se ei todellakaan ole.

    Oman kokemukseni mukaan koulu on paljon rauhoittunut, jos verrataan nykykoulua aikaan jolloin aloitin opettajan työt. 1980-luvun alussa kouluväkivalta ja -kiusaaminen oli raaempaa.

    VastaaPoista