torstai 30. toukokuuta 2013

Kalske: Ei syytettä Antti Korhoselle

30.5. Yle

Ei syytettä Alppilan koulun opettajalle

Esitutkinnassa opettajaa oli kuulusteltu epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomiseen ja pahoinpitelyyn, koska opettaja oli 25. maaliskuuta poistanut oppilaan koulun ruokalasta voimakeinoja käyttäen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt, että hän ei nosta syytettä Alppilan koulun opettajaa vastaan.

Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan opettajalla oli oikeus määrätä oppilas poistumaan ruokalasta. Opettaja oli kuitenkin tönäistessään oppilaan ruokalasta käyttänyt ankarampia voimakeinoja kuin tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen oli puolustettavaa.

Näin menetellessään opettaja oli huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa.

Opettajan tekoa voitiin pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä siten, että se ei täyttänyt tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistöä. Kun teko oli tehty huolimattomuudesta, kysymyksessä ei ollut myöskään lievä pahoinpitely.


Kauan kesti, mutta onneksi ei mennyt kesään. Asia lienee loppuunkäsitelty.

10 kommenttia:

  1. Ei rikossyytettä opettaja A.K:lle Alppilan tapahtumista, näin on ap.valt.kunn.syytt. päättänyt. Tämähän oli myös poliisin kanta.

    Hivenen outo Kalskeen rooli tässä olikin, sillä yleensä siltä taholta puututaan kihlakunnansyyttäjien syyttämättäjättämispäätöksiin ja vastaaviin, siis valvotaan syyttäjien toimien lainmukaisuutta. Nythän poliisi ei katsonut tarpeelliseksi koko asiaa edes viedä kihlakunnansyyttäjälle, vaan olisi ollut valmis lopettamaan tutkinnan jo aikoja sitten.

    Oliko opettajan toiminta hyvää opettajuutta ruokalassa, on sitten toinen juttu.

    Hgin op. viraston päälikkö- ja johtajatason
    virkamiesten viranhoito vaikuttaa kyllä tämänkin jälkeen entistä omituisemmalta tässä asiassa. Rajuin mahdollinen sanktio opettajalle, vaikka tutkimukset kesken, valtava julkisuushakuinen oman toiminnan selittely, ja opettajan mustamaalaaminen järeällä koneistolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano: "Hgin op. viraston päällikkö- ja johtajatason
      virkamiesten viranhoito vaikuttaa kyllä tämänkin jälkeen entistä omituisemmalta tässä asiassa."

      Näin on.

      Poista
  2. Iltasanomien jutussa
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288569559114.html
    on pari juttua, joita ei ole tullut missään vaiheessa esimerkiksi opetusviraston lausunnoissa esille eikä myöskään Kalskeen päätöksessä
    http://www.vksv.oikeus.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Tiedotteet/1368801703214

    "Tuossa tilanteessa Korhonen nimitti koululaista pelleksi, jolloin koululainen ilmoitti tekevänsä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta."
    Onkohan oppilas tehnyt rikosilmoituksen, siihenkö hän tarvitsi asianajajaa?

    "Korhonen yritti vetää tai työntää koululaisen ulos ruokalasta, mutta ei onnistunut, koska koululainen vastusteli."

    "Koululainen ei loukkaantunut eikä kaatunut. Koululainen arvosteli tapahtuman ajan äänekkäästi, kiihtyneesti ja loukkaavia ilmaisuja käyttäen Korhosta."

    Olisi mielenkiintoista saada selville, mistä nämä tiedot ovat lähtöisin. Minä ainakin kuulen ensimmäistä kertaa oppilaan uhkauksesta tehdä rikosilmoitus kunnianloukkauksesta ja toisaalta ensimmäistä kertaa joku lehti kirjoittaa oppilaan kielenkäytöstä tapahtuman yhteydessä todeten, että kyseessä olivat loukkaavat ilmaisut.

    VastaaPoista
  3. Opetuslautakunta, valtakunnansyyttäjä ja poliisi, ja tietyssä mielessä muyös Suomen kansa, on nyt todennut ettei Korhonen syyllistynyt niihin asioihin joista häntä alunperin syytettiin ja joihin perustettiin hänen laiton (!) irtisanomisensa.

    Olenko nyt sitten kostonhimoinen vai mitä, mutta nämä laittoman erottamisen tehneet virkamiehet sitten..tämän jälkeen...? Tähänkö tämä nyt sitten jää? Kun pöly on laskeutunut, jatketaanko niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Työrauha on tietysti hyvin tärkeä, mutta minä puhun nyt villaisella painamisesta.

    Annan pyyhkeitä myös medialle sillä se ei ole kaivanut esiin jutun taustoja jotka ovat kaikkien tiedossa ja jotka ovat olleet tämän farssin taustalla. Media on arvaamaton kuin italialaisen operetin nainen, ensin puolella, sitten kylmä ja hylkäävä.

    Itsetunto on ollut myös tässä kovilla, sillä olen helsinkiläinen opettaja ja tänne olen kommentoinut tätä asiaa aina anonyymisti. Pelkäänkö, en tiedä, ehkä. Ainakin niin kauan kuin em. virkamiehet toimivat noin arvaamattomalla tavalla.

    Myös isompi linja on tullut tässä asiassa Helsingissä esiin: opettajan autonomian murentaminen. Virasto on muovaamassa opettajista monin tavoin opetuksen suorittajia. Opettajan perinteinen autonomia, filosofinen, pedagoginen ja kasvatuksellinen ( toki aina ops:in puitteissa) on kivi kengässä monelle nykyvirkamiehelle ja myös kasvatustieteen tutkijalle. Väärä ammatinvalinta? Tulkaa opettajiksi kun ala niin kiinnostaa, hei!

    Lopputulema tässä prosessissa on kuitenkin ollut onneksi opettajakunnan autonomian vahvistuminen. Ei anneta sitä pois ryhtymällä helposti ohjailtaviksi opetusroboteiksi. Opettajuus on kuitenkin hieno tehtävä, suosittelen tässä heti uudelleen viraston virkamiehille ja varsinkin Jyväskylän yliopiston kasvatus"tieteilijöille". Sorry.

    Hyvää kesää kaikille. Oikeus voitti.

    -t. vielä viimeisen kerran ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Itse olen sitä mieltä, että Korhosen ja OAJ:n pitää viedä asia loppuun asti, virasto on vietävä tilille. Samalla taustat tulisivat väkisin esiin. Ei saa jättää kesken.

      Kirjoitit:

      "Myös isompi linja on tullut tässä asiassa Helsingissä esiin: opettajan autonomian murentaminen. Virasto on muovaamassa opettajista monin tavoin opetuksen suorittajia."

      Asia ei ole mikään salaisuus, vaan kaikkien tiedossa. Vantaalaisena opettajana on vaikea käsittää helsinkiläistä johtamiskulttuuria.

      Opettajan autonomiaa ei saa murentaa, koska suomalaisen koulujärjestelmän voima on aina ollut opettajan autonomiassa. Ilman suomalaisen opettajan autonomiaa eivät PISA-tulokset olisivat olleet niin loistavia.

      Poista
    2. http://urataival.fi/?p=483

      - anotus

      Poista
  4. Näköjään tapaus ei vieläkään ole ohi, tänään oli Hesarin Nyt-liitteessä aiheesta niin tökerö kolumni, etten moneen vastaavaan muista tämän tapauksen tiimoilta törmänneeni:
    http://nyt.fi/20130531-puhe-ylioppilaille/#more-49020

    Näennäisesti Anu Silvfverberg on kirjoittavinaan uusille ylioppilaille, käytännössä kirjoituksen taustalla taitaa olla perussuomalaisiin kohdistuva viha. Antti Korhosta tukeneen adressin aloittaja oli perussuomalainen, Antti Korhonen ilmoitti olevansa kiinnostunut politiikkaan menemisestä, johtopäätös: Antti Korhonen on paha.

    Voi ihmetellä, onko kirjoittajalla minkäänlaista työmoraalia jäljellä, kun hän kertoo Korhosen saaneen potkut, mutta ei vaivaudu kertomaan, että opetuslautakunta peruutti irtisanomisen. Jos hän ei tiennyt, että irtisanominen on peruutettu, niin sitäkin tökerömpää.

    Tässä vielä lainaus jutusta, yli puolet uusille ylioppilaille suunnatusta jutusta käsitteli siis Antti Korhosta:

    "Kevät 2013 tullaan muistamaan tarinasta, jossa opettaja (aikuinen) käski oppilasta (nuori) ottamaan pipon päästä. Tuli riitaa. Oppilaan kaveri vaati opettajaa pyytämään anteeksi. Selkkauksen lopuksi opettaja menetti malttinsa ja työnsi nuoren voimalla portaikkoon. Hän ei myöntänyt tehneensä virhettä ja sai potkut.

    Seuraavaksi opettajien ammattiliitto OAJ alkoi puhua nuorten aikuisiin kohdistamasta väkivallasta. Tönityn pojan OAJ nimesi julkisesti ”turvallisuutta vaarantaneeksi” oppilaaksi, vaikka yksikään asiasta annettu lausunto ei ole tukenut tällaista luonnehdintaa.

    Sana häirikköoppilas vakiintui nopeasti kielenkäyttöön, ja demarien Eero Heinäluoma kiiruhti ammattiliiton aikuisten tueksi.

    Median aikuiset kertoivat asiasta aikuisille lukijoilleen; Iltalehti esimerkiksi väitti opettajan olevan potku-uhan alla, koska ”otti oppilasta hihasta kiinni”.

    Moni raivostui.

    Vantaan perussuomalaisten aktiivi perusti Facebook-ryhmän nimeltä ”Koulukuri kuntoon, valta takaisin opettajille”, ja siihen liittyi tuhansia.

    Ryhmässä vaadittiin kovempia otteita, leviteltiin tönityn alaikäisen tietoja sekä viljeltiin aikuisten kesken lisää nimityksiä, kuten ongelmanuori, häirikköteinari, kakara – sama levisi nopeasti aikuisten blogeissa ja Hommafoorumilla. Facebook-ryhmän perustaja laati myös addressin, jonka 200 000 aikuista allekirjoitti.

    Opettaja antoi lausuntoja lähes kaikissa medioissa, ja lopuksi kävi niin kuin aikuisille sellaisessa tilanteessa usein käy: häntä pyydettiin politiikkaan (perussuomalaisiin).

    Ja politiikka, hyvät ylioppilaat, on paikka, jossa aikuiset käyttävät valtaa, konkreettisesti."

    VastaaPoista
  5. "Silfverergit" ovat olevinaan vihapuheita vastaan, mutta itse ovat täynnä vihaa ja suvaitsemattomuutta.

    VastaaPoista
  6. Kahdelle ed. anonyymille, mahtavaa että tässä maassa on ihmisiä jotka osaavat ajatella loppuun saakka, mm. te!

    Kyseinen Anu S on tyypillinen establishmentin edustaja (viher-liberaali-yleisvasemmistolainen-porvari) ja hän osaa vihapuheen niksit taitavasti. Tuo porukka on sen aina hallinnut, taistolaisuudesta lähtien, nyt on vain tämän joukon poliittinen ideologia toinen.

    Suomi on valitettavasti selvästi jakautunut nyt em. valtavirtaan, ja sitten toiseen ryhmään: toisinajattelijoihin, väärinajattelijoihin, tavalliseen työväestöön ja syrjäytyneisiin.

    Ja kappas mikä orwellilaisuus : juuri tämä vähemmistö jolla ei ole puolellaan raskasta mediaa , pitääkin muka yllä sitä vihapuhetta ja tuo em. valtabooli pitää puheita vihapuhetta vastaan hyvän ihmisen lippua liehuttaen.
    Aaarggh!!! Voimia kestää tämä!!!

    Korhos-episodi oli tässä suuressa kuvassa pieni sivujuonne, mutta paljasti omalta osaltaan tuon valtakuvion kuin laboratoriotutkimus.

    Muistan kekkosajan, ne ajat ovat tulleet takaisin, meillä on vain yksi oikea tapa ajatella. Ja jos et ajattele annetun sapluunan mukaan, on se jotain mikä pitäisi hiljentää. Sitähän Korhosellekin tehtiin. Ja nyt valtamediat tekevät selväksi millä puolella ne koko ajan sittenkin olivat, omiensa.

    HS/Tiedonantaja ei muuten ole ajattelevan ihmisen valinta muutenkaan, no, te ymmärrätte sen itsekin. Itse en enää polta hihoja YLE:n, MTV:n tai Hesarin tai SK:n jutuista. Ne toimivat oman sisäisen logiikkansa mukaisesti, vaihtoehtoisia todellísuusnäkemyksiä raskaalla koneistolla torjuen. Anu S and co. on aikansa tuote 100 prosenttisesti, valmis tuote.





    VastaaPoista