keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Koriksia ekaluokkalaisille

Iltalehti 23.9.

Suomen koripalloliitto lahjoitti yhteensä 5000 koripalloa ala-asteiden 1.luokille Etelä-Suomessa. Tämä tarkoittaa kahta koripalloa per luokka.


Koripallolahjoituksen kävi vastaanottamassa Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa kulttuuri-ja urheiluministeri Stefan Wallin, jolla näytti pallo pomppivan taidokkaasti hyppysissä.

Se on ihan sama mitä nuori harrastaa, kunhan mahdollisimman moni hikoilee ja liikkuu, totesi Wallin.

Pussihukkien junioripäällikkö Millla Haglund kävi lahjoittamassa pallot myös minun ekalle luokalleni.

Seurat käyvät kouluilla aktiivisesti markkinoimassa lajejaan. Pidetään oppitunteja kaikille luokille, ja houkutellaan samalla uusia harrastajia lajin piiriin. Kaikki keinot lasten liikunnan lisäämiseksi ovat hyvästä, sillä liikunnan puutteen ja huonon kunnon näkee jo alakoulun yläluokilla.

Oppilaat ovat "jakautuneet" oman arkinäkemykseni mukaan liikunnan suhteen lähes yhtä suureen kolmeen osaan: paljon liikkuvat, tavalliset ja vähän liikkuvat. Ero näkyy liikuntatunneilla räikeästi. Vielä 1990-luvun alussa suurin osa oppilaista jaksoi liikkua, osasi hiihtää tai luistella. Erot kasvavat oppilaiden iän myötä.

Vähän liikkuvien oppilaiden osuus on kasvanut, tavallisten liikkujien osuus on supistunut.

Syitä on monia. Aika moni lapsi kuljetetaan kouluun tai kouluun tullaan bussilla. Pihaleikkien osuus lasten vapaa-ajasta on vähentynyt viihteen kustannuksella, pelataan konsolipelejä ja katsellaan televisiota.

Asun aivan urheilukentän vieressä. Kentällä ei oikeastaan näy kuin seurojen järjestämää liikuntaa. Lasten porukkapelit ovat lähes historiaa. Vielä parikymmentä vuotta sitten lapset pelasivat kaikenmaailman pikkupelejä yhdessä ilta illan jälkeen.

Huolestuttavaa on vanhempien lasten polkupyörällä ajamisen vähentyminen. Vanhemmat ostavat lapsilleen moposkoottereita, joilla pörrätään ympäriinsä. Ongelmallista on, että moposkoottereilla sotketaan urheilukenttiä, ja aamuisin, kun pitäisi aloittaa liikuntatunti oppilaiden kanssa, kentttä on "rundattu" epämiellyttäväksi. Olen jutellut parin kentänhoitajan kanssa, ongelma on suuri.

Olen joutunut lisäämään perusliikunnan osuutta liikunnanopetuksessa selvästi. Joka toinen tunti juostaan tai kävellään tai hiihdetään, jotta lasten kestävyyskunto pysyy edes jollakin tasolla. Koulumme pururata on ahkerassa käytössä, siellä juostaan ja talvisin hiihdetään. On hienoa nähdä lasten kehitys esim. hiihdossa. Kun otan pojat vastaan vitosella, muutamat pojat osaavat tuskin hiihtää, mutta kuudennella painetaan iloisesti pitkin purua, ja lumi pöllyää!

Koripallotunneilla peluutan neljää pikkupeliä, ns. katukoriksen säännöillä, kolme vastaan kolme peliä. Kaikki pääsevät palloon "kiinni". Joukkueet jaetaan pelaamisen harrastuksen mukaan, jotta kaikki saavat nauttia pelaamisesta.

Sisäliikuntakaudella tuntien alussa tehdään lihaskuntoa edistäviä liikkeitä. Sitten vasta palloillaan. Voimistelun osuus on vähentynyt nykykoululiikunnanopetuksessa ikävä kyllä. Kaikkea ei ehdi kahden viikkotunnin aikana tehdä kunnolla.

Kilpailullisen, henkeen ja vereen urheilua ei nykyliikunnanopetuksessa enää juuri ole. Esim. joukkueiden jaot tehdään siten, ettei kukaan jää viimeiseksi häpeissään seisoskelemaan. Koko ajan tähdätään liikunnan iloon ja omaehtoisen arkiliikunnan lisäämiseen.

Liikunnan osuutta pitäisi lisätä kahdella viikkotunnilla, jotta koulun tarjoamaa perusliikuntaa voitaisiin lisätä. Hyvä liikuntatuntien jakomalli voisi olla isoilla oppilailla 2, 1, 1 ja pienillä oppilailla 1,1,1,1.

Liikuntakerhojen osuutta olisi lisättävä. Kaikki eivät urheile seuroissa. Koulussamme kokeiltiin viime lukuvuonna "vähemmän liikkuvien isojen poikien liikuntakerhoa". Kerho sai suosion, koska esim. salibandya pelattaessa kaikki saivat kosketuksen palloon ja paljon liikunnan riemua.

Lapsilla on paljon luppoaikaa heti koulun jälkeen. Miksi koulu ei voisi liikuttaa heitä silloin?

Päävastuu lasten liikuttamisesta on aina vanhemmilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti