Tunnelmia koulutusristeilyltä

Viikonloppu meni merellä keinuessa VOAY:n, Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen koulutusristeilyllä. Hienoa oli, että OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen oli mukana.

Edellinen puheenjohtaja on ollut kerran laivalla samaan aikaan jossakin muussa tilaisuudessa, mutta hän ei vaivautunut piipahtamaan eteemme edes vartiksi. Hän ei tullut edes tervehtimään. Sen sijaan Olli Luukkainen osoittautui mutkattomaksi ja helposti lähestyttäväksi mieheksi.

Keskustelin hetken Luukkaisen kanssa "syventävässä osiossa" eli illalla yökerhon baaritiskin liepeillä. Kysyin häneltä, onko kannaltamme järkevää, että "valtiolliset veroalet" otetaan joka kerta mukaan yhtenä osana tulopoliittisiin sopimuksiin. Tätä menoa olemme kohta täydellisessä tasaverossa, ja kunnat joutuvat kovaan säästökuuriin. Ne kuurit ovat aina olleet kovia opettajillekin.

Luukkainen sanoi, että oleellista on mitä "jää näppiin".

Mielestäni pienet palkanlisät ovat kevyttä tavaraa, kun opettajia lomautetaan tai jako- tai tukitunteja viedään. Hyvältä ei tunnu ylisuuret opetusryhmätkään.

Parasta koulutuksissa on muiden koulujen ja kouluasteiden opettajiin tutustuminen.
 
Tällä kertaa keskustelin paljon lukion ja aikuiskoulutuslaitosten opettajien kanssa. Olen kuin paikkaeläin, olen opettanut ainoastaan alakoulun puolella, joten keskustelut ovat aina avartavia.
 
Tapaus 1.
 
Kaikilla opettajilla ei ole Vantaankaan kokoisessa kaupungissa varsinaista työyhteisöä. On opettajia, jotka joutuvat työn luonteen takia toimimaan yksin.
 
Mielenkiintoista on, että suurissa lukioissa on ns. "ainekohtaisia työhuoneita", joissa työskentelevät vain tietyn aineen opettajat. Välitunnilla ei muiden aineryhmien maikkoja juuri nähdä. Ei käy kateeksi. Kopista suoraan luokkaan vain.
 
Tapaus 2.
 
Opettaja on ollut töissä yhtäjaksoisesti koko ajan, välillä 12 vuotta Ruotsissa. Kun eläkevalinnat tehtiin, hän oli Ruotsissa. Opettajalle mätkähti viisi vuotta työtä lisää, nyt hän pääsee eläkkeelle 65-vuotiaana. Hyvin toimii EU-harmonisointi. Valitus hylättiin.
 
Tapaus 3.
 
Opettaja on ollut töissä neljännesvuosisadan. Hän kertoi, että nyt hänellä on pienin luokka koskaan, 27 oppilasta. Yleensä ko. opettajan luokan koko on ollut 30 oppilasta. Sanoisin, että kyseessä on melkoinen työnsankari.
 
Tapaus 4.
 
Kysyin henkilökohtaisesti Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalolta, että voitaisinko mitään tehdä, kun esim. kesän oppilasmääräheilahtelut pistävät koulun taloudellisen kurimukseen. Kerroin hänelle oman kouluni ikävän käänteen, kun kesällä koulustamme muutti pois yli 40 oppilasta. Luokat ovat nyt pieniä, mutta rahaa ei riitä kunnolla jakotunteihin. Ekoilta ja tokilta luokilta lähti peräti kolme jakotuntia per opettaja eli ko. opettajat maksavat pienet luokkakoot omasta palkkapussistaan. Muiltakin luokilta meni yksi jakotunti.
 
Sanoin, että oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa toisien koulujen oppilaisiin nähden.
 
Kalo ei oikeastaan vastannut mitään, vaan totesi, että onhan teillä sentään nyt pienet luokkakoot.
 
Ehdotin julkisesti, että pitäisikö perustaa jonkinlainen puskurirahasto, jolla voitaisiin paikata tilapäisten heittelyjen aiheuttamia aukkoja.
 
Tapaus 5.
 
Olo on haikea, sillä pitkäaikainen toveri yhteysopettaja Ville Valkama risteili viimeisen koulutusristeilynsä. Ville lähtee eläkkeelle. Ville on tarkka huomioitsija, nytkin hän esitti risteilyn terävimmän puheenvuoron. Kun muut hymistelivät, Ville puheenvuorollaan meni suoraan asian ytimeen. Hän ihmetteli mm. lähikouluperiaatteen kustannusneutrauliutta.
 
Ammattiyhdistystoiminta tarvitsee Villen kaltaisia rehellisiä ja suoraselkäisiä ihmisiä. Pelkällä myötäilevällä hymistelyllä ei pitkälle pötkitä.