maanantai 24. maaliskuuta 2014

Suvivirsi kuuluu suomalaiseen traditioon


24.3. Vantaan Sanomat


Eduskunnan perustuslakivaliokunnan entiset puheenjohtajat Ben Zyskowicz (kok) ja Kimmo Sasi (kok) moittivat poikkeuksellisen tiukoin sanankääntein apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen tulkintaa koulujen uskonnollissävytteisistä tilaisuuksista.

Zyskowiczin ja Sasin mukaan Puumalaisen maanantaina antama ratkaisu on ”virheellinen ja väärä”.

Apulaisoikeuskansleri Puumalainen katsoi, että esimerkiksi virsien ja rukousten tuominen osaksi koulujen juhlatilaisuuksia voi rikkoa uskonnottomien kansalaisten perusoikeuksia.
Zyskowiczin ja Sasin mukaan lausunto on yllättävä.

Viime vuosina on vakiintuneesti tulkittu, että perusoikeuksiin liittyviä esteitä suvivirren laulamiselle koulun kevätkauden päätösjuhlassa ei ole. Näin on viimeksi äskettäin todennut eduskunnan oikeusasiamies, kaksikko muistuttaa yhteisessä tiedotteessa.

Zyskowiczin ja Sasin mukaan voimassa olevat tulkinnat perustuvat eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjauksiin uskonnonvapaudesta sekä historiallisiin perinteisiin.



Varma kevään merkki on keskustelu Suvivirrestä. Yhdyn täysin siihen, mitä sekä Zyskowicz että Sasi toteavat: Ei kuulu Puumalaiselle

Suvivirsi koulujen kevätjuhlissa ei ole uskonnon harjoittamista, vaan suomalaista traditiota. 

Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että Suvivirsi kuuluu koulujen kevätjuhlaan samalla tavalla kuin Enkeli taivaan kuuluu joulujuhliin. Suvivirresta apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiselle kanteli pieni vähemmistö, uskonnottomat. Pieni vähemmistö ei voi kanteluillaan ohjata valtaväestön toimintaa.

Päivän Iltalehdessä otetaan kantaa sopivatko uskonnolliset tilaisuudet kouluihin. Kysymys on huono, koska koulujen kevätjuhlat eivät ole uskonnollisia tilaisuuksia. Uskonnollisia tilaisuuksia ovat kevät- ja joulukirkot sekä seurakuntien järjestämät aamunavaukset, joihin uskonnottomien ei ole pakko tulla.

Iltalehden pikakyselyssä 82 %  on sitä mieltä, että uskonnolliset tilaisuudet sopivat kouluihin, 18 % on niitä vastaan. Jos olisi kysytty pelkästä Suvirresta, uskon, että puolesta lukema olisi korkeampi kuin 82 %.

Selvä enemmistö suomalaisista on luterilaisia. Ketään oppilasta ei pakoteta kevätjuhlissa laulamaan Suvivirttä. Jos kuunteleminen on ylivoimaisen vaikeaa, juhlasta voi jäädä pois.

Puumalainen loukkaa ratkaisullaan suomalaista enemmistöä.

Koulun varsinaiseen uskonnonopetukseen ei kuulu uskonnon harjoittaminen.


Suomen Luokanopettajat katsoo, ettei mm. Suvivirren laulaminen koulun kevätjuhlissa tee tilaisuudesta uskonnollista tilaisuutta. (Pohjalainen 24.3.)

21 kommenttia:

  1. Eikö se mene niin, että maassa maan tavalla. Lauletaan vaan suvivirsi, se on kaunis. Ja jos kovin lukuisasti on maahanmuutajia, niin voidaan sen lisäksi laulaa heidänkin laulunsa.

    VastaaPoista
  2. "Suvivirresta apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiselle kanteli pieni vähemmistö, uskonnottomat. Pieni vähemmistö ei voi kanteluillaan ohjata valtaväestön toimintaa."

    *Eräät* uskonnottomat.

    Olin otsikon luettuani jo aikeissa liittyä perinteiden puolustajiin ja sanoa ryhtyväni oitis perustamaan 'Ateistit Suviverren puolesta ry.':tä, mutta totta puhuen luettuani tämän Enkeliporsaan "valtaväestö määrää ja oksat pois, ei vähemmistöä tarvitse kunnioittaa etenkään, jos se on pieni ja uskonnoton vähemmistö ja kehtaa loukata *enemmistöä*" -henkisen julistuksen, jossa saman tien kaikki uskonnottomat niputettiin yhdeksi vähemmistöksi luterilaisia ja Suvivirttä vastaan.

    Lisäksi Iltalehden nettikyselyt eivät ole tilasto, pikemminkin rikos järkeä ja tilastollista tutkimusta vastaan. Sellaisten lukujen mainitseminen vakavissaan on varsin noloa. Äly hoi älä jätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano: ""valtaväestö määrää ja oksat pois, ei vähemmistöä tarvitse kunnioittaa etenkään, jos se on pieni ja uskonnoton vähemmistö ja kehtaa loukata *enemmistöä*""

      Jestas sentään Ano, mitä vääristelyä. Noinhan en kirjoittanut.

      Missään vaiheessa en ole kirjoittanut, että vähemmistön oikeuksia ei tarvitse kunnioittaa. Kirjoitin siitä, että myös enemmistön oikeuksia pitäisi kunnioittaa.

      Kirjoitin myös, että Puumalainen loukkaa ratkaisullaan suomalaista enemmistöä. En kirjoittanut, että pieni ja uskonnoton vähemmistö kehtaa loukata enemmistöä.

      Ano, menepäs äkkiä lukemisen ymmärtämisen kurssille.

      Jos taas ymmärsit kirjoittamani, vääristit sitä kommentillasi törkeästi.

      Poista
    2. Ohhoijaa Ano...Melkoista tulkintaa Lundellin tekstistä.

      Poista
    3. Aikaisempi Ano tässä. Pyydän anteeksi kiihkoksissa kirjoitettua tekstiä.

      "Missään vaiheessa en ole kirjoittanut, että vähemmistön oikeuksia ei tarvitse kunnioittaa. Kirjoitin siitä, että myös enemmistön oikeuksia pitäisi kunnioittaa.

      Kirjoitin myös, että Puumalainen loukkaa ratkaisullaan suomalaista enemmistöä. En kirjoittanut, että pieni ja uskonnoton vähemmistö kehtaa loukata enemmistöä."

      ...mainittua kiihtymistä allekirjoittaneessa herätti tosin kyllä aikaisemman kappaleen lause, yhdessä toteamuksen 'enemmistö on luterilaisia' kanssa:

      "Suvivirresta apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaiselle kanteli pieni vähemmistö, uskonnottomat. Pieni vähemmistö ei voi kanteluillaan ohjata valtaväestön toimintaa."

      ..mikä herätti kysymyksen: eikö edes silloin voi ohjata kun valtaväestö tekee uskonnollisista tilaisuuksistaan peruskoulun puolivirallista ohjelmaa? (Oma kokemukseni valtaväestön toiminnasta.)

      Kiihdyksissäni mokasin siinä että menin kuvittelemaan blogistin vastauksen ja haukkumaan kuvittelemani vastauksen.

      Poista
    4. Minä olen kiihtynyt sata kertaa sataan kertaa, ja nopeasti. Aatteen vuoksi pitääkin kiihtyä.

      Poista
  3. Onko suvivirsi oikeastaan virsi muuten kun nimeltään ? Minun mielestä tämä on ennemminkin kevään tulosta ja luonnon heräämisestä kesään kertova laulu.

    VastaaPoista
  4. jos menet muslimimaihin, sinun täytyy kunnioitta heidän uskontoaan eikö niin? miksi siis suomessa meidän uskontoa ei tarvitse kunnioittaa?

    ei sitä jumalan sanaa kuitenkaan niin paljoo ole toitotettu, että se jotenkin ylitsepääsemättömän häiritsevää olisi. suvivirrellä ei ainakaan mun mielestä ole mitenkään suoranaista yhteyttä jumalaan tai ylipäätään uskontoon.

    lisättäkööt tähän viellä se, että monessa eri uskonnoissa on myös paljon yhteistä. Jokaisessa on jumala(osalla useampi jumala), ja jumalaa pitää kunnioittaa. on olemassa asiat mitkä on hyväksyttyjä, ja mitkä on kiellettyjä. Jumalia rukoillaan, ja heiltä pyydetään anteeksi antoa.

    En käsitä, että miksi siihen uskontoon pitää koko ajan puuttua? muuhun uskontoon kuuluvat vaativat, että heidän pitää saada harjoittaa omaa uskontoaan, mutta MIKSI me emme saisi?

    jos he väittävät, että se on väärin heidän uskontoaan kohtaan, jos mitään meidän uskontoon liittyvää heidän on koskaan pakko kuulla, niin eikös se ole myös väärin meitä kohtaan, kun emme saa harjoittaa uskontoamme yhtä vapaasti?

    En ole mikään super uskovainen, mutta on mielestäni väärin, että käytetään vähemmistöä verukkeena siihen, että voidaan taas sorkkia evankelisluterilaisten uskontoa. milloin ihmiset ymmärtävät, ettei kenelläkään ole oikeutta muuttaa kenekään uskontoa vaan sen takia, että jollakin muulla on eri uskonto ja kulttuuri?

    maassa maan tavalla tai maasta pois, niin se menee muuallakin. Miksi meidän pitää aina joustaa ja ymmärtää ja antaa periksi, kun eivät hekään tunnu koskaan mistään periksi antavan?

    milloin pitäisi antaa adaptio poikeus ja oikeus avioliittoon homopareille, ja millon pitäisi kitkeä kaikki uskonnollisuus pois kouluista ja tarhoista. mitä seuravaaksi? kielletäänkö kirkotkin, kun onhan se väärin, että sellasia on kaiken kansan nähtävänä?

    onhan se hyvä, että yritetään olla tasapuolisia ja mukavia vähemmistöille, mutta viimeaikoina ei ole enemmistölle paljoon ymäärrystä tai tasapuolisuutta herunut. tälläinen toiminta vaan lisää sitä rasismia ja eriarvoisuutta ja vihaa vähemmistöjä kohtaan.

    suomessa kuitenkin on jokaisella oikeus uskoa mihin haluaa ja harjoittaa omaa uskontoaan. meneppä koittamaan samaa muslimimaihin... niiltä ei välttämättä sitä ymmärrystä ihan niin paljoo heru..

    VastaaPoista
  5. Kannattaa muistaa tässä kiihkeydessä asian pst. ja vs. että varsinaiset maahanmuuttajat eivät ole vaatimassa tuon tms. virsien, laulujen kieltämistä, vaan nimenomaan supisuomalaiset elämäntapa-oikeuksien vaatijat, usein pol. fil. kannaltaan arvoliberaalit ja itseään kriittisinä ihmisinä pitävät aktiiviateistit. Kaikille muille ko.laulu sopii hyvin. Myös suurimmalle osalle ateisteista. No big deal at all.

    Mutta maailmahan on nykyään tälläinen. Kaikki kokevat että ihmisellä on rajaton "ihmisoikeus" vaatia itselleen kaikkia mahdollisia "ihmisoikeuksia" mitä nyt mieleen sattuu juolahtamaan. Heti-mulle-tänne-nyt-kaikki-mun-oikeudet,,,,
    Velvollisuuksista onkin sitten vähemmän puhetta.

    Minua on joskus harmittanut pahimmillaan, huonoimmillaan hyvinkin tunnustuksellisena ja yhden ulottuvuuden ajatusmallina esiintyvä voimakas ympäristö"kasvatus." Tulikiven- ja helvetinkatkuiset maailmanlopun-, parannuksen ja synnintunnon ihminen-on-paha -saarnat mediassa ja vähän kaikkialla. En kuitenkaan vaadi ihmisoikeuksiini ja subjektiivisiin kokemuksiini, en edes tieteelliseen tutkimukseen vedoten, kaiken ympäristömateriaalin sensurointia, tarkastamista, sertifikointia. Kieltämisestä puhumattakaan. Antaa mieluummin kaikkien kukkien kukkia. Vähän vinossakin.

    Eli no hätä ns. brutaali-liberaalit. Tuolla yhdellä virrellä kukaan ei yritä manipuloida ketään. Tuo laulu on elämää. Ei sen kummempaa.

    Jorma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkos tämä täne kirjoittelkeva, uskonnottomia haukkuva Jorma oikealta nimeltään Jorma Turpeenniemi

      Poista
  6. Jotkut hupsut uskonnollisfanaattiset poliitikot ovat ryhtyneet vaatimaan että perustuslakivaliokunta kumoaisi kannanotollaan apulaisoikeuskanslerin päätöksen.

    Ei riitä enää mikään pelkkä perustuslakivaliokunnan kannanotto tähän.
    Alin mahdollinen säännös joka edes jotenkin voisi riittää suvivirteenpakottajien haluaman tuloksen aikaansaamiseksi, olisi laki siitä asiasta.

    Lakikaan ei välttämättä riitä, koska Korkeimmilla oikeuksilla Suomessa on tehtävänä päättää, että perustuslain perusoikeuksien kanssa ristiriidassa olevaa tavallista lakia ei saa soveltaa. Ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tehtävänä on tuomita Suomi ihmisoikeusrikoksesta, jos Suomessa on laki joka rikkoo ihmisoikeussopimusta.
    Mutta ainakaan mikään lakia alempi ei tule riittämään tässä.

    Tämä samanlainen asia on testattu perustuslain kannalta jo vuonna 2003, kun jotkut poliitikot (kuten silloinen ministeri Tanja Karpela) halusivat väen vängällä määrätä jollakin valiokuntamielipiteellä että Presidentin pitää virkatehtävänään antaa nk rukouspäiväjulistuksia. Silloin tuli tutkituksi, perustuslakivaliokunnassakin, se että mitkään valiokuntien kannanotot eivät riitä. Siitä sitten syntyi oma Lakiesityksensä, esitys rukouspäiväjulistuksen antamisesta tasavallan presidentin virkatehtävänä. Mikään vähempi ei olisi siinäkään riittänyt.

    Rukouspäivän julistaminen presidentin pakkotehtävänä ja Suvivirren laulattaminen koulun johdolla koulujuhlassa, ovat molemmat hyvin samanlaisia, uskonnonvapautta samalla tavoin rusikoivia hommia. Molemmat uskonnollisia. Molemmat johtavat siihen että monille ihmisille tulee jonkinasteinen pakko kuunnella virkatahon ääntelehtimää uskontoa. Molemmissa jokin säädetään nimenomaan virkatahon hommiin, toinen näistä presidentille, toinen kouluille. Koulut ja presidentti ovat viranomaisia ja julkisia “laitoksia”.

    Alleviivaan vielä kerran rautalangasta, että Rukouspäiväjulistustakaan ei perustuslaillisesti katsottu voitavan riittävästi säätää millään valiokunnan kannanotoilla, vaan katsottiin tarvittavan laki.

    VastaaPoista
  7. Kai-Ari Lundell,

    arveletko että on riittämätöntä että uskovaiset voivat laulaa Suvivirttään omissa kirkoissaan, seurakuntasaleissaan, lauluilloissaan ja jumalanpalveluksissaan ?

    Olen hieman hämmentynyt tästä ongelmasta: Estävätkö seurakunnat suvivirren laulajia saapumasta kirkkotiloihin? Tuovatko suvivirrenlaulajat mukanaan vaikkapa liikaa hiekkaa kengissään Seurakunnan mielestä, kun tuntuu olevan jotenkin niin ylivoimaista että heidän suvivirsilaulamishalunsa saisi luonnollisen täyttymyksensä virsille tarkoitetuissa seurakunnan tiloissa???

    Ovatko kirkot tupaten täynnä silloin kun siellä lauletaan suvivirttä? Sellaisestako johtuu että seurakunnan tiloihin mahtumattomat suvivirrenlaulajat tarvitsevat virrelleen sijaa maallisissa kouluissa?

    Väittääkö joku vakavissaan että kirkkoon ei mahtuisi nämä ihmiset laulamaan Suvivirttä?

    Voisivatko suvivirrenlaulajat hoitaa suvivirtensä kirkossa. Kiitos.

    VastaaPoista
  8. ulos vaan kaikki uskonnolliset ohjelmanumerot koulun juhlista ja koulun arjesta

    VastaaPoista
  9. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on kirjoittanut laadullisesti hyvin korkeatasoisen ja asiallisesti erittäin hyvin perustellun päätöksen.

    Uskonnollis-konservatiivien on turha vouhkata tästä.


    Kirkkojuristi Voipio: apulaisoikeuskanslerin päätös on hyvin perusteltu
    http://www.kotimaa24.fi/mutta-kun-juna-jo-meni/
    Eläkkeellä oleva kirkon työmarkkinajohtaja, varatuomari Risto Voipio kirjoittaa hyvin arvostavasti Puumalaisen ratkaisusta.
    "Päätös on hyvin laadittu ja siinä on perusteellisesti ja perustellusti pohdittu ja selostettu ajankohtaista asiaa.
    Päätöstä kannattaisikin nyt kirkon päättäjien kammareissa lukea huolella ja rauhassa... Päätöksen kuvaaminen suvivirsi-päätökseksi on banaali yksinkertaistus, joka vie ajatukset harhaan pääasiasta.
    Mikko Puumalainen esittää hyvin selkeästi nykyisen uskonnonvapauslainsäädännön ja sen oikeudelliset tulkinnat."
    Näin siis arvioi varatuomari Risto Voipio, täysinpalvellut lainoppinut kirkkoneuvos.

    VastaaPoista
  10. Vastustan blogistin mielipidettä. Puumalainen ei loukkaa ratkaisullaan suomalaista enemmistöä. Kyseiset voivat mennä laulamaan suvivirttä kirkkoon. Suvivirttä haluavien positiivinen uskonnonvapaus ei ole vaarassa, koska suvivirsi on heille tarjolla ja monessa kirkollisessa paikassa.

    Vähemmistö ei ehkä voi määrätä enemmistön käyttäytymistä eikä toiveita, mutta se on varmaa että vähemmistön oikeuksilla on asema joilla tietyissä tilanteissa saadaan määrätä viranomaisten toimintaa, eli kouluja.
    Kukaan ei estä enemmistöä laulamasta suvivirttä seurakunnissaan. Sen sijaan tilevaisuudessa jopa virkasyytteiden uhka kyllä ohjaa koulujen johtohenkilöt pitämään ihmisiä erottelevia ja ihmisoikeuksia rikkovia uskonnollisia traditioita poissa kouluista.

    Kansleri ei pääsääntöisesti voi puuttua yksityisten ihmisten käyttäytymiseen etenkään vapaa-ajallaan, mutta kansleri on velvollinen puuttumaan viranomaisten ja virkamiesten väärään toimintaan.

    Ottaen huomioon, että perustuslakimme säätää oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin velvollisuuksiksi valvoa laillisuutta ja etenkin perus- ja ihmisoikeuksien totetumista muun muassa koulujen, koulunjohtajien ja virkasuhteisten opettajien toiminnassa, olen täysin eri mieltä blogistin kirjoittaman tiedon kanssa ja sanon että tämä asia kuuluu Puumalaiselle, hänen virkavelvollisuutenaan.
    Sasi ja Zyskowicz käyttäytyvät kuin halpahintaiset populistit ja ihan tahallaan vastoin parempaa tietoaan väittävät kanslerin virkavelvollisuuksista toisin kuin perustuslaki. Asia kuuluu Puumalaiselle, toisin kuin Zasi ja Syskovitsi otsikoivat.

    YLE:n pikakyselyssä kävi ilmi, että 77% suomalaisista katsoo että nykyisellään kirkon ja kooulun siteet ovat liian läheiset. Siis 77% vastaajista haluaisi kirkkoa enemmän pois kouluista.

    VastaaPoista
  11. Sama Anonyymi vyörytti putkeen viisi kommenttia, yhden jouduin sensuroimaan, koska kommentissa parjattiin paria tunnettua suomalaista politiikkoa.

    Luulen jopa tietäväni, kuka kirjoittaja on, millä sinänsä ei ole väliä.

    Ano, esittämäsi mielipiteet ovat sen verran voimakkaita, että tule seuraavalla kerralla esiin rehdisti omalla nimelläsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TIMO LAITAKARI: "Ei anneta sen pilata riemua, ettei kukaan edes yrittänyt kieltää Suvivirttä"



      Mopo keuli taas näyttävästi, mutta pääasia, että Suvivirsi pelastui. Ei anneta sen pilata riemua, ettei kukaan edes yrittänyt kieltää Suvivirttä. Voitto mikä voitto.

      Kaikki alkoi siitä, kun apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen viikko sitten linjasi uskonnon asemaa kouluissa ja kehotti Opetushallitusta päivittämän ohjeistustaan uskonnollisten tilaisuuksien järjestämiseksi.

      Puumalainen ei ottanut sanallakaan kantaa Suvivirteen. Hän käsitteli lähinnä aamuhartauksia ja jumalanpalveluksia.

      Laulun ympärillä vellonut hysteerinen kuhina sisältää modernin kohun kaikki elementit: 1) alkoi tyhjästä 2) kiihtyi hetkessä myrskyksi 3) perustui väärinkäsitykseen 4) ei johtanut mihinkään.

      Jos media olisi tehnyt työnsä kunnolla, koko kohu olisi jäänyt syntymättä. Jos jokainen enemmistön oikeuksista vaahdonnut kansanedustaja ja kolumnisti olisi malttanut lukea Puumalaisen tekstin, kansakunta ei olisi saanut kokea Suvivirren yhdistävää voimaa.

      Nyt päätoimittajat pääsivät paheksumaan sydämen kyllyydestä. Kansa sai päivittäiset päiviteltävänsä. Poliitikolle koitti kaivattu tilaisuus puolustaa suomalaista elämäntapaa sopivan harmittomassa asiassa.

      Kummallisinta kohussa oli, että moni kansanedustajakin keksi syyttää asiassa apulaisoikeuskansleria, joka vain teki työnsä ja tulkitsi kansanedustajien säätämiä lakeja. Jos kansanedustaja haluaa tehdä Suvivirrestä kansalaisoikeuden tai -velvollisuuden, hänen pitää säätää siitä laki.

      Riemastuttavin vastaus olemattomaan uhkaan oli oopperapomo Lilli Paasikiven innovoima Suvivirsi-tapahtuma. Kun riittävän yksinkertainen ongelma yhdistetään täydelliseen tietämättömyyteen, saadaan laulutaiteilijatkin houkuteltua barrikadeille.


      Kirjoittaja Timo Laitakari on Etelä-Saimaan yhteiskuntatoimituksen esimies.

      Niin että tällaisesta se Lundellikin ryhtyi mölisemään...

      Poista
    2. Hienoa, Timo, että tulit omalla nimelläsi esiin.

      Mölisemiseni perusidea on:

      "Suvivirsi koulujen kevätjuhlissa ei ole uskonnon harjoittamista, vaan suomalaista traditiota."

      Tunnen ateisteja, joille koulujen joulu- ja kevätjuhlat eivät tuota ongelmia, joulu- tai kevätkirkkoon he eivät lapsiaan tietenkään lähetä.

      Näyttää siltä, että pienelle ääriryhmälle, fundamentalistisille ateisteille, jopa uskonnonvapaus on ongelma. Suvivirrestäkin se suurin mölinä tuli juuri tästä suunnasta.

      Kannattaa lukaista Ylen juttu, jossa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Outi Mäkelä ottaa kantaa Puumalaisen ratkaisuun:

      http://yle.fi/uutiset/perustuslakivaliokunta_kasittelee_suvivirtta_uudelleen_lahiviikkoina__varapuheenjohtaja_arvostelee_apulaisoikeuskanslerin_ratkaisua/7157166

      Toisaalta kannattaa lukaista myös Puumalaisen vastaus Suvivirsi-ratkaisun arvosteluun:

      http://yle.fi/uutiset/suvivirsi-ratkaisun_tehnyt_apulaisoikeuskansleri_vastaa_arvosteluun_emme_kiella_mitaan__toimme_esiin_ongelman/7157209

      Lundell ei tuonut esiin Suvirttä, vaan aivan muut tahot.

      http://yle.fi/uutiset/suvivirren_laulaminen_kouluissa_uuteen_harkintaan/7152153

      HS 24.3:

      "Uskonnollisia tilaisuuksia ovat muun muassa koulujen aamunavaukset ja päättäjäisjuhlat, joissa on virsiä, rukouksia tai muuta sisältöä, joka heijastaa uskonnollista vakaumusta, kertoo päätöstä valmistellut esittelijäneuvos Outi Kostama Yle Uutisille.

      Tilaisuuksia ei määrätä välittömästi lopetettavaksi, mutta koulujen ja Opetushallituksen on Kostaman mukaan pohdittava, mikä on jatkossa oikea tapa järjestää niitä.

      Samalla uuteen pohdintaan nousee Suvivirren laulaminen kouluissa. Viime elokuussa Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja linjasi, että Suvivirren laulaminen ei tee koulun kevätjuhlasta uskonnollista tilaisuutta, mutta ratkaisun vuoksi tarvitaan uusi linjaus.

      – Kyllä Suvivirsikin on uskonnollinen. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisussa todetaan, että yksittäisellä virrellä on merkitystä, Kostama sanoo."

      Lundell:

      Lopetan Suvivirsi-keskustelun tällä kertaa tähän. Katsotaan, mikä myllytys ensi vuoden kevääksi saadaan aikaan.

      Poista
    3. Tarkemmin kuin luin 2.4. klo 15.00 lähetetyn kommentin, niin Anohan se sieltä taas kirjoitteli, eikä Timo Laitkari.

      Poista
  12. Kommentoin aiemmin tässä ketjussa ns. brutaali-liberalismia (eli nykykäsitystä omien subjektiivisten oikeuksien ja tuntemusten tuottamaa vaatimusta ympäröivän maailman muuttamisesta mieleisekseen) ja tämän ketjun ajatuksenjuoksu todistaakin arvoliberalismin brutaalista nykysuunnasta. Suvirsi kertoo minulle Suomen kulttuurihistoriasta ja luonnosta (vaikka ruotsalainen biisi onkin) upealla tavalla. Jos joku pelkää sanaa Jumala (vaikka kukaan ei pelkää m-taa miestä eikä Virginia Woolfiakaan) niin paljon että sanan lausuminen pitää eliminoida julkisista tiloista, minusta oli syytä alkaa miettiä omaa psykopatologiaa.

    Sanan Jumala lausuminen tai laulaminenkaan tuskin täyttää uskonnonharjoituksen tunnusmerkkejä. Jos tietty yksittäinen erismini ja sana tuottaa noin suuria mielleyhtymiä ettei ikään kuin voi estää itseään harjoittamasta uskontoa, ja kokee sen loukkauksena oikeuksiaan kohtaan, mitä ne nyt sitten ovatkin, olisin minä ainakin itsestäni huolissani.

    En siis lähtisi sanojen Jumala, Jahve, God, Allah jne. poistamisen linjoille kaikesta kulttuurin harjoittamisesta vaikka loogisen ja puritaanin ateistin on sellaista sitten kai vaadittava. Mutta kenen mielenrauhan puolesta hän sen sitten tekee? Jospa ne ei-kristityt, ei-muslimit jne. osaavat ihan itse päättää, ilman kieltolakejakin, harjoittavatko he uskontoa vai eivät. Monen vapaa-ajattelijan mielestä he nimenomaan eivät osaa. Tarvitaan puumalaisia.

    (Suvivirsihän on tässä sivuseikka. Kysymys on ihan muusta. Jos jotakin kiinnostaa kehotankin tutustumaan ns. kultuurimarxismin paradigmaan joka vaikuttaa vahvasti arvoliberalismin/arvonihilismin taustalla. Kysymys ei ole vasemmistolaisuudesta, vaan eräänlaisesta kultuurivallankumouksesta jossa halutaan muuttaa rajulla tavalla tietyt kulttuuriset perusasetukset, mm. ydinperheen, sen ihan kauhean jäänteen, asema. Tavoite on kulttuurin kokonaisvaltainen muuttaminen kaikilla tasoilla. Suvivirsi on tässä pelissä pelkkä pelinappula. Ehkä Laitakari tietää tästä jotakin. )

    Jorma



    VastaaPoista