tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pullamanifesti


Tähän on tultu, koululounaalla oli tarjolla laskiaispullia, mutta opettajille niitä ei tarjottu. 

Ruokalassa oli lappu: 

VAIN LAPSILLE

Alkaa olla todella köyhää.

Oma elämänikin on köyhempää kuin ennen. 

Vaikka olen viime vuosina saanut muodollisia palkankorotuksia, palkkaa on tullut vähemmän kuin ennen. Mekanismi on hyvin yksinkertainen, kun palkankorotuksia tulee, leikataan tunteja pois. 

Monessa kunnassa lomautellaan opettajia. 

Olen miettinyt pitkään, että pitäisikö meidän, OAJ:n, luopua pullavoittoisesta politiikasta. 

Pitäisikö pikkuhiljaa väläytellä lakkoasetta niin, että tuntuu?

Rusinat on viety pullasta ajat sitten. 

11 kommenttia:

  1. Barrikaadeille!!

    T:Ope vaan

    VastaaPoista
  2. Millä logiikalla lisätuntien menettäminen on palkanalennus?
    Itse olen ainakin tullut töihin siinä uskossa, että 24 viikkotuntia on viranhaltijalle luvattu ja että muu on iloinen yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano...

      Olet tullut töihin väärällä logiikalla.

      Leikatut tunnit ovat suoraan myös oppilailta pois. Tapoja on ainakin kolme:

      - tuntikehyksestä leikkaaminen eli viedään tuntikehys minimiin
      - viedään jakotunteja pois eli kasvatetaan opetusryhmien kokoja tuplaamalla
      - viedään tukitunteja pois eli lyödään heikkoja

      Opettaminen vaatii oppitunteja ja opettajat saavat palkkansa oppitunneista. Yksikään säädyllinen alakoulu ei toimi siten, että kaikki opettajat saavat vain 24 oppituntia opetettaviksi.




      Poista
    2. Vielä...

      Silloin, kun kunnassa tehdään oppituntien yleisvähennys, kyseessä on aina samalla opettajille palkkaleikkaus.

      Miksi muuten mikään kunta leikkaisi tuntikehyksen minimiin tai ei antaisi lapsille riittävästi tukitunteja? Tuntivähennykset ovat selkeitä säästökeinoja.

      Epäilen, että et ole opettaja ollenkaan tai sitten olet niin vasta-alkaja, että et paremmasta tiedä. Vasta-alkajaluokanopettajalle 24 oppituntia ilman ikälisiä on tuskallisen vähän, se ei riitä kunnolliseen elämiseen esim. pääkaupunkiseudulla.

      Poista
  3. Taisipa löytyä se todellinen minä-minä-keskeinen pullamössösukupolvi.

    Suomen ja kuntien taloudentilan ollessa mikä on, tämä kuulostaa lähinnä itkupillinillittämiseltä. Laskiaspullia tarjotaan niille joille niistä on eniten iloa! Mene nyt ittees, aikuinen mies. Asialliseen kunnalliseen vanhusten- ja sairaanhoitoon ei ole varaa, Suomi ja koko Eurooppa on suurimmassa lamassa vuosikymmeniin, nuorisotyöttömyys on valtavaa ja vastavalmistuneista opiskelijoista moni lähes tulkoon milta tahansa alalta valmistuvat kortistoon: harvalla alle 30-vuotiaalla on edes varaa unelmoida ikinä pääsevänsä vakituiseen työpaikkaan. Ainoa talouspoliittinen ratkaisu jonka hallitus kykenee esittämään, on hyvinvaltiota jäytävät leikkauslistat sote-himmeleiden lisäksi, eikä edes niitäkään se kykene panemaan toimeen.

    Mitä tekevät opettajat? Opettajat vaativat ylimääräistä pullaa!

    Saavutetuista eduista ei luovuta, vaikka maasta olisi jäljellä savuavat rauniot? Samalla politiikalla paperimiehet ovat tehneet itsestään tässä maassa tyystin tarpeettomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano taitaa olla työnantajan leivissä, tai sitten on muuten lukemisen ymmärtämisessä ongelmia. Onko vaikea tajuta: Kun opettajilta viedään palkkaa, lapset saavat VÄHEMMÄN OPPITUNTEJA??? ONKO OIKEIN VAI VÄÄRIN???

      - isä

      Poista
    2. Ano: "Mitä tekevät opettajat? Opettajat vaativat ylimääräistä pullaa!"

      Noinkohan?

      Taisin yllä olevassa blogikirjoituksessa vaatia jotain aivan muuta. Pikkuisen minäkin epäilen, että taidat olla kuntatyönantajan leivissä :)

      Poista
    3. Ano on opiskeleva kansalainen, joka stressaa kesäkuukausien vuokranmaksusta kun kesätyöhakemukset näyttävät jälleen tänäkin vuonna kiikutetun suoraan roskakoriin.

      Miten tämä blogikirjoitus sitten pitäisi lukea, kun ensin valitetaan kuinka köyhää on että kouluruokailuun kuuluvaa pullaa tarjotaan vain lapsille ja sitten vaaditaan lakkoasetta kehiin koska palkat eivät nouse? Jos palkat nousevat, kunnat repivät ne rahat jostain muualta, kuten tuntimääriä leikkaamalla ja muilla ratkaisuilla, joista eivät hyödy ketkään muut kuin ne onnekkaat opettajat joita kunta ei kehtaa lomauttaa tai irtisanoa. Valtiota mangutaan apuun, mutta senkään kassa ei ole pohjaton - elämme tälläkin hetkellä lainarahalla, ja Euroopassa on runsaasti esimerkkejä siitä miltä näyttää elämä lainanottoon taloutensa perustaneissa valtioissa sitten kun 'the shit has hit the fan' (kuten englanniksi sanotaan): pankit ja muut kapitalistit pitävät huolta siitä että saavat omansa, kansalaiset jätetään tarpeen vaatiessa vaikka kuolemaan nälkään ja helposti hoidettaviin sairauksiin.

      Blogisti puolestaan on muistaakseni aiemmin julistanut jäävänsä lähitulevaisuudessa eläkkeelle, mikä vain lisää ketutusta: suomalaisella yhteiskunnalla ei ole varaa nykyisiin avokätisiin eläkkeisiin, ja parhaiden tietojen mukaan teidän jälkeenne tulevat sukupolvet eivät sellaisista koskaan nauttimaan.

      Poista
  4. Onhan se aika köyhää, jos opettaja maksaa hernekeitosta ja hedelmästä noin 3,60 e eli valvonta-aterian verran ja samalla vahtii kahta luokkaa eli 45 lasta eikä saa ottaa pöydästä samoja tuotteita kuin muut. Mistä puristaa? Näinkö sivistystoimen budjetti paukkuu? Varmasti solidaarisuudesta jättävät sivistystoimessa itsekin pullansa syömättä.

    VastaaPoista
  5. Luulen, että virallinen vastaus pullapolitiikkaan olisi tällainen:

    "Ei täällä (virastossa) kuulkaa pullaa syödä. Jos syödään, otetaan oma pulla mukaan ja ihan omalla vastuulla! Mutta tässäkin asiassa ohjeistamme ennen kaikkea terveisiin elämäntapoihin.

    Se, että opettaja jättää ikään kuin vapaaehtoisesti pullan syömättä on tärkeä signaali oppilaille siitä, mitä valistunut ajattelu voi käytännössä olla. Tämä valistus oli alkuperäinen tarkoituksemme. Kouluruokaloiden seinille ilmestyneet "VAIN LAPSILLE" -laput olivat seurausta siitä, että ruokailua järjestäneen keittiöhenkilökunnan ja rehtoreiden välinen viestintä oli epäonnistunut ratkaisevassa kohdin."

    VastaaPoista
  6. Tiedotteesta unohtui tämä:

    "Korostamme, että kyseessä ei ole säästötoimi. Näissä asioissa luotamme opettajien kriittiseen ajattelukykyyn. Kenties joillekin opettajille myös VAIN LAPSILLE -lappu oli hyvä muistutus, olkoonkin ettemme olleet virtastossa ohjeistaneet tällaisiin lappuihin."

    VastaaPoista