Tuhotöitä Jakomäessä ja puita nurin Tukholmassa

Juuri kun pääsin kehumasta Helsinkiä...

(Pitäiskö minun maksaa 3 euroa kuukaudessa lisää Hesarin digiversiosta? Kun ostan sen himoitun iPadin, maksan varmasti.)

Hesarin paperiversiosta:

HS 29.8.

Jakomäen peruskoulun alakoulurakennuksessa opiskelee nyt myös 200 yläkoululaista.

Yläkoulun rakennuksen ilmanvaihtokonehuoneeseen murtauduttiin elokuun alussa, ja huoneen vesipiste jätettiin auki.

Noin kaksi viikkoa ennen koulujen alkua tehty tuhotyö aiheutti vesivahingon, jonka korjaustyöt pakottivat yläkoulun siirtymään muualle.

"Aika toimia oli lyhyt, mutta siihen nähden kaikki sujui hyvin. On valtava rasitus aloittaa koulutyö tällä tavalla, ja henkilökunnalta on vaadittu yhteen hiileen puhaltamista", kertoo Jakomäen peruskoulun rehtori Ulla-Maija Vähäsarja.

Aivan järjetöntä ilkivaltaa...

Eilen kirjoitin Helsingin noudattamasta syrjäytymisen ehkäisystä eli positiivisesta diskriminaatiosta, ja nyt on tapahtunut tällaista. Olen aivan varma, että juuri Jakomäen koulu on saanut ko. rahallista tukea.

Lähiön elämän sykli on selkeä. Rakennus- ja alkuvuosina ilmenee paljon ongelmia, ilki- ja väkivaltaa, työrauhaongelmia kouluissa. Pikkuhiljaa ongelmat vähenevät, kunnes lähiö on mukava paikka asua.

Kymmenisen vuotta sitten tutkittiin lasten viihtyvyyttä erilaisissa asuinympäristöissä:

1. pikkukaupungit
2. lähiöt
3. suuret keskustataajamat
4. maaseutu

Tulos yllätti monet. Lapset ja nuoret kaipaavat kavereita ja harrastuksia. Pikkukaupungeissa ja lähiöissä sekä kaverit että harrastukset ovat lähellä. Maaseudulla kaikki on vähintään mopomatkan päässä.

"Ennen vanhaan", kun Jagis oli vastarakennettu nuori lähiö, siellä tapahtui kaikenlaista ikävää. Nyt en ole pitkään aikaan kuullut sieltä mitään negatiivista. Taloja on remontoitu mukaviksi asua ja ihmiset viihtyvät.

Oikeastaan tämä "vesivahinko" ei ole mikään tihutyö, vaan selvää terroria. Toivottavasti myyrät saadaan kiinni ja vastuuseen.

Erik Sylvester Höglund

YLE Areena 31.9.

Vanhat puut ilkivallan kohteena Tukholmassa

Käräjille pääsee vaikka puista - ainakin Ruotsissa.

Ruotsissa on poliisitutkinnassa useita tapauksia, joissa kansalaiset ovat tuhonneet vanhoja puita esimerkiksi järvimaiseman vuoksi. Vahingonkorvausvaateet ovat muhkeita, kun puita kiinteistön arvon korottamiseksi hävitetään muualtakin kuin omalta tontilta.

Tukholmassa myrkytettiin arvopuita, harvinaisia salavia, näköalan takia. Ihmeelliseksi tapaukset tekee, etteivät kaadetut puut sijaitse kaatajan maalla, vaan yleisessä puistossa.

Pikkutunneilla hiivitään poraamaan puiden tyviin reikiä, joihin ruiskutetaan tappavaa myrkkyä. Aineet ovat niin voimakkaita, että maaperä joudutaan myöhemmin puhdistamaan.

Vastaavaa on tapahtunut myös Suomessa. Espoon kaupunki on tehnyt hienon päätöksen. Kaikkia rantoja ei rakenneta, vaan asutuksen ja meren välissä säilytetään vihreä kaistale ja rantoja pitkin kulkee kävely- ja pyörätie.

Eikös joku pösilö Espoossakin ole kaatanut moottorisahalla puiston puita näköalansa takia.

Nykyitsekyydellä ei ole mitään rajaa. Elämme sairasta itsekkyyden aikakautta.

Mieluummin porkkanaa kuin keppiä

Hieno uutinen Hesarin paperiversiosta:

HS 29.8.

Syrjäytymisen ehkäisyyn lisää rahaa

Ensi vuonna syrjäytymisen ehkäisyn tuki suomenkielisille kouluille kaksinkertaistuu 3,1 miljoonaan euroon, jos Helsingin opetusviraston budjettiehdotus toteutuu suunnitellusti.

Lisärahaa olisi tulossa liki puolelle Helsingin kouluista. Opetuslautakunta päättää asiasta tänään.

Alhaisen tulo- ja koulutustason alueilla sijaitsevien koulujen tukeminen aloitettiin Helsingissä kymmenen vuotta sitten. Koulut voivat käyttää rahan haluamallaan tavallaan syrjäytymisen ehkäisyyn. Määrärahaa saavat koulut valitaan joka kolmas vuosi.

Maatullin ala-aste saa koko potista noin 33 000 euroa. Oppilasta kohden raha on noin 100 euroa. Tuella on pienennetty luokkakokoja sekä hankittu oppimateriaaleja ja lainasuksia oppilaille.

"Kaikki me olemme maailmalta nähneet, mitä alueelliset erot voivat saada aikaan, jos se kohdistuu lapsiin ja nuoriin", toteaa koulun rehtori Heli Siljama.

Rehtori Siljama osuu asian ytimeen.

Viimeaikaisista uutisista mieleen tulee Englannin mellakat. Iso-Britannia on epätasa-arvoisen koulutuksen maa. Olen viime vuosina juossut jalkapallon perässä ympäri Iso-Britanniaa. Ei tarvitse olla järin viisas yhteiskuntatieteilijä huomatakseen, mistä on kysymys. On alueita, jotka tuovat mieleen 1700-luvun teollisen vallankumouksen Englannin. Lohdutonta.

Tottenhamin stadion sijaitsee White Hart Lanella, joka oli pahimpia mellakka-alueita. Kaikesta näki, että alue ei ole ollut positiivisen diskriminaation kohteena, päinvastoin. Samantapaisia alueita löytyi Liverpoolista Anfieldin liepeiltä ja Newcastlesta, lähes jokaisesta suuresta kaupungista. Syrjäytyneitä nuoria, alkoholia ja narkkareita.

Onneksi heillä sentään on jalkapallo, joka lajina alunperin kehitettiinkin syrjäytymisen ehkäisyyn. Pelille tehtiin säännöt, ettei tarvinnut humalaisena tapella ja juosta pallon perässä kahden kylän väliä. Isojen tehtaiden omistajat halusivat miehet maanantaiksi töihin selvinä ilman sen suurempia luunmurtumia tai ruhjevammoja.

Kun heikommassa asemassa olevia ryhmiä tai asuinalueita tuetaan, puhutaan positiivisesta diskriminaatiosta. Kun tukeminen aloitettiin, olin opettajana Helsingissä. Tuntui hyvältä. Elämä voi joskus olla oikeudenmukaistakin.

Joidenkin tutkimusten mukaan merkittävin tekijä lapsen koulumenestyksen suhteen on äidin koulutustaso. Mitä koulutetumpi äiti on, sitä paremmat mahdollisuudet lapsella on selviytyä elämässä. Arkihavaintoni tukevat tätä käsitystä. Suomessa ei ole valtavia määriä teiniäitejä kuten tietyissä maissa on.

Kun syrjäytymisen ehkäisyyn annetaan rahaa, ei ko. rahaa kannata syytää kaikenmaailman peleihin ja vehkeisiin. Maatullin alakoulussa rahat on suunnattu oikein. Luokkakoolla on erittäin suuri merkitys, jos luokassa on monia maahanmuuttajia tai erityisoppilaita.

Sydäntä lämmittää huomata, että koululle on hankittu lainasuksia lapsille. Läheskään kaikilla perheillä ei ole rahaa kalliisiin urheiluvarusteisiin, mikä on huomattu myös omassa koulussani. Meilläkin on suksia lapsille lainattaviksi.

Olisi äärimmäisen noloa ja ikävää pistää köyhien perheiden lapset patikkapolulle, kun rikkaiden lapset lähtevät sivakoimaan hienoilla suksillaan.

Koulutuksellisen tasa-arvon puolesta on taisteltava.

Yksi mestyksemme kulmakivi on ollut, että kaikille annetaan mahdollisuus - kouluttautua ja pärjätä elämässä. Kyvyt ja halut ratkaisevat, ei isäpapan kukkaro.

Jatkuva sotatila?

Miller, Douglas, The Swiss at War

Opettaja 26.8.

Kodin ja koulun päivä

Tuomas Kurttila tuomas.kurttila@vanhempainliitto.fi

Viime viikkoina olemme saaneet lukea toinen toistaan kärjekkäämpiä otsikoita suomalaisesta kouluarjesta. Opettajat ovat kertoneet kauhukakaroista ja hirviövanhemmista. Vanhemmat ovat kertoneet väkivaltaisista ja henkistä kiusaamista harjoittavista opettajista. Lapsilta on saatu kommentteja molemmista.

Todellisuus syntyy sanoista ja puheesta. Tosiasiat väistyvät, kun mielikuvat jyräävät. Näin on käymässä peruskoulua koskien. Toivon, että palaamme vastuullisille raiteille. Suurimmaksi häviäjäksi jää muutoin lapsi.

Yhteinen tehtävämme, kodin ja koulun, on rakentaa kouluarjesta turvallista ja hyvää. Keskinäisen kunnioituksen ja kohtaamisen ilmapiiriä on siksi vahvistettava. Tämä vaatii meiltä aikuisilta erityisesti yhtä asiaa: koti- ja ammattikasvatus eivät saa nakertaa toistensa uskottavuutta. Me olemme kumppaneita, emme vihollisia. Välissämme ei ole muuri, välissämme on silta.

Vanhemmat voivat tukea opettajien työtä ja luokkarauhaa. Tapa, jolla vanhemmat puhuvat lastensa kuullen koulusta ja opettajasta, tukee tai nakertaa opettajan auktoriteettia. Suomen vanhempainliiton ja sitä kautta tuhansien vanhempainyhdistysten viesti on: opettajaa ja koulua ei kritisoida lapsen kuullen.

Samalla toivon, että opettajat tukevat vanhempien kasvatusauktoriteetin muodostumista. Ratkaisevan tärkeää on, etteivät opettajat kritisoi vanhempia julkisesti tai opettajainhuoneessakaan. Käytäville kaikuu.

Pisteet Tuomas Kurttilalle

Julkisuuteen nousee kaikein kärjekkäimmät kouluun liittyvät asiat ja ilmiöt, kuristaja- ja kalapuikkopojat ja teippaajamaikat. Tavallinen koulun arki on samanlaista kuin ennenkin, opetetaan ja opiskellaan, tehdään työtä. Työtavat ja opiskelun välineet ovat kehittyneet, lapset ovat välittömämpiä ja avoimempia kuin ennen kuten muukin yhteiskunta on.

Kodin ja koulun välinen yhteistyö on kehittynyt rajusti viime vuosina.

Kun kävin kansakoulua 1960-luvulla, yleensä vanhemmat eivät ottaneet kouluun yhteyttä ollenkaan. Isä talutti minut ekalle luokalle koulun pihaan, äidin kanssa menimme kaksistaan ilmoittautumaan oppikouluun. Joskus jompikumpi vanhemmista kävi oppilastöiden näyttelyssä, muistaakseni opettajille he eivät koskaan puhuneet sanaakaan. Ylioppilasjuhlissa annettiin ruusukimppu käteen ja otetiin Kodakilla pari kuvaa.

Oma koulunkäyntini oli hyvin itsenäistä, ei siihen puututtu, meni syteen tai saveen. Vanhempani luottivat kolmeen poikaansa.

Nyt on Wilmaa ja arviointipalavereja, luokkatoimikuntaa ja kodin ja koulun yhteistyöpäiviä, johtokuntaa ja vanhempainyhdistyksiä. Yleisesti ottaen vanhemmat tukevat lastensa koulunkäyntiä aivan eri tavalla kuin ennen.

Opettajana en voi valittaa.

Ylilyöntejä on aina ollut puolin ja toisin. Ylilyönnitkin ovat osa elämää, koulu ei todellakaan ole irrallinen osa yhteiskuntaa. Opettajankaan ei pidä lähteä hötkyilemään, jos joku vanhemmista "hyökkää rajusti koulua kohtaan". Pinnassa on oltava jonkinverran sitkonahkaa, kaikkea ei pidä ottaa itseensä.

Aivan suvereenisti suurin osa oppilaista on aivan tavallisia lapsia iloineen ja murheineen. Iltalehtien lööpit ovat aivan eri asia kuin koulujen arkitodellisuus.

Tänään koin opettamisen iloa "Leijona-" eli Lions Quest-tunneilla.

Oppilaat olivat kaaressa ja keskustelimme tunteista. (Tähän on todettava, että en ole tunne-elämän expertti.) Oppilaat viittailivat aktiivisesti ja olivat nykylasten tapaan hyvin avoimia. Oli hienoa huomata, että työskentelyvaihe ja koonti sujuivat upeasti ilman ylenmääräistä hälyä ja tönimistä.

Oppimisessa ja kasvamisessa kehitys on parasta mitä tiedän. Oppilaiden edistys pitää opettajan hengissä.

Ottaa pattiin

Koulumme kenttä laitettiin isolla rahalla kuntoon muutama vuosi sitten. Kenttä on ilmeisesti ennen ollut vetistä suontapaista aluetta. Vesi jäi kentälle laajoiksi lammikoiksi lillumaan, koska ojat eivät vetäneet.

Urheilukentän pohja aukaistiin valtavilla koneilla ja kunnostettiin perinpohjin. Kentän reunalle laitettiin korkeat metalliaidat. Paikalle tuotiin neljä uutta hienoa jalkapallomaalia verkkoineen.

Verkkoja katkottiin sytkäreillä niin, että pallot viuhahtelivat läpi isoista reistä. Nyt kesällä ennen koulun alkua verkot uusittiin. Pidin ensimmäiset liikuntatunnit viime maanantaina ja ihastelin upeita vihreitä maaliverkkoja. Kun aloimme siirtää maaleja paikoilleen, huomasin, että jo joku oli ehtinyt sytkäreineen paikalle.

Masentavaa.

Mikä nuorta ihmistä vaivaa, kun tullaan polttelemaan verkkoja rikki? Kenttää käyttää ahkerasti iltaisin myös Vantaan Jalkapalloseura.

Koulun yläpihalla on hieno asfaltoitu koriskenttä. Lapset pelaavat kentällä ahkerasti korista välituntisin ja myös kouluajan ulkopuolella. Olen joutunut vaihtamaan korisukkia tiuhaan tahtiin ilkivallan takia. Viimeeksi hankin rautaiset ulkokorissukat. Nekin rikottiin. Rikkojilla täytyi olla työkalut mukanaan.

Pitääkö antaa periksi ja antaa olla? Ei ilmoiteta rikkoutuneista futisverkoista, ei vaihdeta revittyjä korisukkia.

Maanantain ensimmäiset liikuntatunnit ovat ilkeitä, koska ensin pitää käydä läpi urheilukenttä. Katsoa, ettei alueelta löydy rikottuja pulloja. Kerran huomasin, että maalivahdin alueella hiekan läpi pilkotti lasinsiru. Kun tarkastelin lähemmin, huomasin, että veskarin alueelle oli hiekan alle piilotettu useita pullonpohjia. Veskari dyykatessa maahan olisi voinut repiä verisuoniaan auki oikein kunnolla.

Koulussamme on OAJ:n opettajille tarkoitettu "Pieni laillisuusopas", sellainen taskupainos. Liikunnanopetus on jollain tavalla lainsuojattoman hommaa. Tapahtuu lähes mitä vain opettaja vedetään vastuuseen. Jos luistinrataa ei ole huollettu ja radalta löytyy roska, johon oppilas luistelee ja loukkaantuu pahasti, opettaja viedään vastuuseen, ei esim. kentän omistaja, kunta.

Perusteluina aina on, että opettajan on ennen kuin oppilaat päästetään kentälle, tarkastettava kenttä.

Siksi aamutunneilla teen pienen tarkastuskierroksen kentällä, ettei niitä rikottuja pulloja tai lasinsiruja löydy. Talvisin teen luistelukierroksen ja noukin erkan ja mailanpalat ja kaikenmaailman karkkipaperit pois.

Koulu ei ole vankila

Iltalehti 24.8.

Koulupoika kuristi toisen tajuttomaksi

13-vuotias koulupoika kuristi rajusti toista poikaa kesken koulupäivän syntyneessä tappelussa Sastamalassa Pirkanmaalla.

Kuristetuksi joutunut 13-vuotias poika menetti hetkeksi tajuntansa ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Koulun rehtorin mukaan hänelle ei kuitenkaan tullut pysyviä vammoja.

Kuristaminen tapahtui tiistaina päivällä Sylvään koululla Sastamalassa. Välitunnilla syntynyttä tappelua ja kuristamista oli seuraamassa iso joukko koulun oppilaita, jotka eivät puuttuneet tilanteeseen.

Rehtori Jari Anderssonin mukaan tilanne alkoi molempien osapuolten haukuttua toisiaan. Tämän jälkeen pojat ryhtyivät tappelemaan ja tarttuivat toisiaan kurkuista kiinni.

- Ympärillä olleiden nuorten reaktio hämmästyttää. He nauroivat vieressä, Andersson sanoo.

Rehtorin mukaan tilanne selvitetään tarkasti koulussa.

- Sellaista legioonaa valvojia ei ole, että oppilaita pystyttäisiin joka hetki vahtimaan ja tällaiset tilanteet estämään, rehtori toteaa.

Nykytrendi on, että kouluväkivalta lemahtaa helposti julkisuuteen, mikä luo kuvaa, että kouluväkivalta olisi lisääntynyt. En tiedä, mikä on tilanne, ja onko ennen vanhaan väkivaltatapauksia edes tilastoitu.

Koulun pihoilla välituntivalvonnnassa enää harvoin olen joutunut erottelemaan tappelevia poikapareja. Ennen sellainen oli arkipäivää.

Minulla on sellainen tuntuma, että ne harvat väkivaltatapaukset, joita on esiintynyt, ovat raaistuneet. Voidaan puhua silmittömästä väkivallasta.
Sylvään koulun kuristamistapaus on oiva esimerkki silmittömästä väkivallasta, ei pysähdytä, jatketaan kuristamista miltei loppuun saakka. Enää ei noudateta "sääntöjä".

Kun koulussa tapahtuu ikäviä, rehtori "joutuu framille" selittelemään. Rehtori Jan Andersson kertoo ilmeisesti kuten on tapahtunutkin. On rehtoreita, jotka vastaavissa tapauksissa kieltäytyvät puhumasta tai kaunistelevat asioita. Niin ei saa tehdä.

Andersson toteaa, että ympärillä olevien puuttumattomuus hämmästyttää. He vain nauroivat vieressä, vaikka oppilastoveri oli tukehtumaisillaan. Mistä tämä kertoo?

- Ympärillä olleiden nuorten reaktio hämmästyttää. He nauroivat vieressä.

- Sellaista legioonaa valvojia ei ole, että oppilaita pystyttäisiin joka hetki vahtimaan ja tällaiset tilanteet estämään, rehtori toteaa.

Anderssonin kommentit olivat realistisuudessaan loistavia. Moni pelkurireksi olisi todennut, että pitäisi lisätä valvontaa. Normaalivalvonnan pitäisi riittää. Pelkurireksi ei olisi kertonut ympärillä nauravista oppilaista yhtään mitään. Hän olisi peittelemällä suojellut "koulunsa mainetta".

Koulu ei ole vankila, eikä sitä saa sellaiseksi tehdä. Pitää ymmärtää, että koulu on kuin pienoisyhteiskunta, jossa kaikenlaiset ihmiset kohtaavat toisensa. On tultava toimeen kaikkien kanssa.

Kun koulu päättyy, alkaa ihmisten todellinen eriytyminen toisistaan. Alkaa syntyä erilaisia "pienoisyhteiskuntia" omine arvoineen, "mun maailmoja".

Elämme hyvin sekulaaria aikaa, joskus tuntuu, että joka toinen vastaantulija on luonut oman uskontonsa. Ei ole enää yleistä auktoriteettia, jonka perässä kuljettaisiin. Ei ole enää yhteisiä arvoja.

Joku luo uskontonsa iduista, joku joogasta, joku maan palvonnasta, mitään inhimillistä rajaa ihmisen keksimiskyvylle ei näytä olevan. Haetaan ääritiloja.

Yksi järkyttävimmistä on väkivaltauskonto. Uskotaan väkivallan kaikkivoipuuteen. Julkisuuteen putkahtelee käsittämättömiä paloittelumurhia tai rikoksen uusijoita, jotka ketjuttavat raakoja ihmistappoja.

Tyypillinen väkivaltauskonnon esimerkki on Oslon Utöyan massamurha. Olettaa voi, että häiriintyneet lapset tai nuoret saavat esimerkkiä jostakin.

Todennäköisesti Sylvään koulun tapauksessa kuristavalle pojalle tuli päähän musta aukko, minne hän kuristaessaan sukelsi.

Vihapuhetta musiikintunneilla

Aamulla lukiessani Hesarin Mielipidettä, hieraisin silmiäni. Filosofian sukupuolentutkimuksen tohtori ja dosentti Taru Leppänen väittää, että suomalaisuus on alakoulujen musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia.

Voi olla, että blogikirjoituksellani pistän pääni mehiläispesään.

Otteita Leppäsen mielipidekirjoituksesta:

HS 23.8.

Laulujen sisältämä nationalismi otettava puheeksi koulussa

Opetusmateriaaleissa saattaa olla vihapuhetta läheisesti muistuttavia piirteitä. Vihapuheen kannalta kiinnostavia ovat esimerkiksi alakoulujen  musiikin oppikirjasarjat ja niihin sisältyvät itsenäisyyspäivän viettoon liittyvät nationalistiset laulut.

 "Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen", todetaan peruskoulun opetussuunnitelmassa. Näiden arvojen tulisi toteutua musiikinopetuksessakin.

Suomalaisuus on alakoulujen musiikinkirjoissa ensisijaisesti miehiin liittyvä asia. Maamme-laulussa Suomi on "maa kallis isien". Siniristilipussa "Isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan. Ilomielellä sun jäljessäs käymme tein isäin astumaan". Kansallisuuden ja maskuliinisuuden sidos säilyy vahvana myös uudemmissa lauluissa. Vuodelta 1999 olevassa laulussa Nostetaan lippu salkoon todetaan maamme varttuneen "isoisän ikään".

Kasvatustieteilijä Sirpa Lappalainen on esittänyt, että suomalaisen heteroseksuaalisen maskuliinisuuden tärkeä rakennusosa on valmius puolustaa fyysistä kansallista tilaa. Musiikin oppikirjojen nationalistiset laulut ovat mukana kasvattamassa pieniä poikia tähän tehtävään.

Suomalaisuuden esittäminen maskuliinisena ja sen kytkeminen väkivaltaan ei edistä peruskoulun opetussuunnitelman toteutumista. Lauluohjelmiston sensurointi ei ole ratkaisu ongelmiin. Askel peruskoulun arvopohjan toteutumiseen olisi, että musiikin oppikirjoissa ja oppitunneilla nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa. Tällaisenaan oppikirjasarjat eivät tarjoa välineitä kulttuurien kohtaamiseen liittyvien eettisten kysymysten käsittelemiseen.


Minä olen kokenut suomalaisuuden aina hyvin feminiinisenä. Suomen karttaa kuvataan usein Suomi-neitona. Kun opetan suomea ja sen kielioppia, oppiaineena on äidinkieli.

Äidinkieltä opetetaan koulussa noin viisi kertaa enemmän kuin musiikkia.

Nykymusiikkitunneilla lauletaan enää hyvin harvoin yllä kuvattuja kolmea laulua. Maamme ja Siniristilippu opetetaan kyllä ja niitä lauletaan yhdessä kerran vuodessa itsenäisyyspäivänä. Laulut kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperintöön.

Ainakaan minä en rinnastaisi ko. lauluja vihapuheeseen.

Jos niitä musiikinkirjoja oikein kunnolla plaraa, niistä löytyy kaikenmaailman lauluja, jotka edistävät rauhaa ja ystävyyttä eri kansojen kesken.

Musiikinopetus ei ole irrallinen osa kaikesta muusta peruskoulussa opetettavasta.

Koulussa opetetaan mm. historiaa ja maantietoa, jotka auttavat oppilaita ymmärtämään asioita laajemmin. On ensimmäinen kerta, kun kuulen, että musiikinopetus sotii ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, demokratiaa jne. vastaan.

Leppänen ehdottaa, että musiikin oppitunneilla nostettaisiin nationalismin, sukupuolen ja väkivallan teemoja esille ja käsiteltäisiin niitä kriittisesti oppilaiden kanssa. Leppäselle totean, että musiikin tunteja peruskoulussa on hävyttömän vähän.

Jos musiikin opetussuunnitelmat kiinnostaa, kannattaa katsoa vaikka Myyrmäen alueellista opetussuunnitelmaa musiikin osalta.

http://www.edu.vantaa.fi/pahkis/ops/22_musiikki.htm

Musiikin opettamiseen kuuluu paljon muutakin kuin musiikin oppikirjat.

Leppäsen ehdottamia asioita käsitellään muissa oppiaineissa. Musiikintunneilla pitäisi keritä laulaa ja soittaa ja saada elämyksiäkin, tuottaa iloa lapsille.

Sirpa Lappalaisen lausehirviö "suomalaisuuden heteroseksuaalisuuden maskuliinisuuden tärkeä rakennusosa on valmius puolustaa fyysistä kansallista tilaa" on järjetön. Puhuuko Lappalainen miehisyydestä? 

Väite, että "musiikin oppikirjojen nationalistiset laulut ovat mukana kasvattamassa pieniä poikia tähän tehtävään" on vielä järjettömämpi. Siis musiikintunneilla opetetaan poikia sotimaan ja tappamaan? Olenko käsittänyt oikein?

On selvää, että 1940-luvulla kouluissa nostettiin puolustustahtoa ja isänmaallista henkeä laulamalla, mutta ne ajat ovat kaukana takana. Nykykoululaisista pyritään kasvattamaan rakentavia ja rauhaa rakastavia kansalaisia, olivat he se sitten poikia tai tyttöjä.

Suomen Rumin Maikka ! (todella RUMA) !

The Most Beautiful Teacher in Sweden

Googlasin kurillani sanaparilla beautiful teacher - ällistyin, löysin ruotsalaisen sivuston, The Most Beautiful Teacher In Sweden ! (really HOT) ! Ensin luulin, että kyseessä on huumorisivusto, mutta ei näin taida olla. Sivuilla pääsee arvioimaan opettajien ulkonäköä. Sitä en tiedä, ovatko opettajat itse lähettäneet kuvansa arvioitaviksi.

Hmmm...milloin tulee Suomen Rumin Maikka ! (todella RUMA) ! ? Äkkiä sivusto pystyyn, lähetän oman kuvani sinne välittömästi, voisin vaikka pärjätä.

Iltalehti 22.8.

Paineet ajavat opettajat kauneusleikkauksiin

Satuttavin ulkonäkökritiikki tulee usein opettajanhuoneessa

Opettaja joutuu miettimään hyvinkin tarkasti, hyväksytäänkö hänet luokassa ja varsinkin opettajanhuoneessa. Opettaja on kuin esiintyvä taiteilija, joka astuu päivittäin yleisön eteen arvioitavaksi. Vaikka ulkonäön ei pitäisi olla opetustyön pääasia, lähes yhdeksän naisopettajaa kymmenestä kuulee toistuvasti oppilailta kommentteja ulkonäöstään.

Oikeanlainen ope

Oppilaat kommentoivat opettajien ulkonäköä varsin suorasukaisesti, mutta satuttavin kritiikki kuullaan usein opettajanhuoneessa, tietää tutkija Marjo Kamila.

Miesopettaja pääsevät vähemmällä kommentoinnilla, mutta heistäkin arvioinnin kohteena on kuusi kymmenestä. Miehille arvioinnin kestäminen voi olla vaikeaa, koska joka kymmenes kommentti on kielteinen. Naisopettajien kuulemista arvioista vain neljä prosenttia on moittivia.

Nämä tiedot selvisivät Opettaja-lehden tekemästä tutkimuksesta jo pari vuotta sitten, ja uusin lukukausi alkoi mitä todennäköisemmin samoissa merkeissä.

Nyt tutkija Kamila valmistelee aiheesta väitöskirjaa, jota varten hän on haastatellut 130 opettajaa. Lue painetusta Iltalehdestä, mitä "vääränlainen" pukeutuminen voi pahimmillaan aiheuttaa. Maanantain lehdessä kerrotaan myös, missä yllättävässä kuussa on isoin sesonki opettajien kauneusleikkauksissa.

Kuinka pinnalliseksi maailma on muuttunutkaan!

Olen aina ajatellut, että opettajat ovat ikään kuin hengen tuotteita ja välittäjiä, jotka siirtävät sivistystä ja kulttuuriperintöä seuraavalle sukupolvelle.

Olen näköjään väärässä - hoploppia ja tositeeveetä, sitä vaan lisää, niin oppilaat viihtyvät...

Eniten minua ihmetyttää, Miesopettajat pääsevät vähemmällä kommentoinnilla, mutta heistäkin arvioinnin kohteena on kuusi kymmenestä.

Tätä on vaikea uskoa, kuusi kymmenestä miesmaikasta! Menkää neidit kauneushoitolaan siitä valittamasta. Kun käyn jalkapallovaelluksillani Iso-Britanniassa, olen löytänyt monia pubien miestenvessoja, joissa ei ole peilejä lainkaan.

Miehet eivät kuulemma tarvitse peilejä.

(Hei, kohta mun tunti alkaa! Pitää lopettaa ja mennä vessaan...miss mun fööni ja meikit on? Oonks mä jättänyt mun meikkipussin himaan, ei perhana?)

Meitä kehutaan niin, että hävettää

Iltasanomat 21.8.


Suomalaista koulujärjestelmää ylistetään taas

Suomen saavutukset lasten koulutuksessa ovat saaneet muut kansat tekemään kotiläksynsä, kertoo Smithsonian-verkkolehti.

Yhdysvaltain valtion rahoittaman koulutus- ja tutkimuslaitoksen verkkolehdessä kehutaan vuolaasti suomalaista peruskoulutusta.

Artikkelissa kerrotaan Suomessa asuvasta kosovolaispojasta, jolla oli oppimisvaikeuksia koulussa.

Suomalaiskoulun rehtori päätti jättää pojan luokalle, ja sen jälkeen hänen opiskeluunsa alettiin erityisesti panostaa.

- Tämä tarina yksittäisestä pelastetusta pojasta kertoo siitä, miten pieni pohjoismainen yhteiskunta on saanut niin ällistyttävät tulokset koulutuksessa, toimittaja Lynnel Hancock kirjoittaa artikkelissaan.

Hancock kirjoittaa, että "Mitä tahansa se vaatiikaan" -asenne ei ole vain yksittäisen koulun opettajilla, vaan kaikki suomalaiset opettajat kaikissa Suomen koulussa ajattelevat samalla tavalla.

- Koulut ovat tarpeeksi pieniä, jotta opettajat tuntevat oppilaansa. Jos jokin metodi ei toimi, opettajat keskustelevat keskenään paremman opetustavan löytämiseksi, Hancock jatkaa.

Suomalaisen koulujärjestelmän kerrotaan muuttuneen noin 40 vuotta sitten, jolloin koulutus oli osa suomalaisen talouden toipumissuunnitelmaa.

- Opettajilla ei ollut aavistustakaan siitä, että koulutus oli niin tasokasta. Vasta vuoden 2000 PISA-tulosten yhteydessä suomalaisille selvisi, että suomalaiset oppilaat ovat maailman parhaita lukijoita, Hancock toteaa.

"Mitä tahansa se vaatiikaan" -asenne 

Hanckock kirjoittaa, että kaikilla suomalaisilla opettajilla on vastaava asenne, mikä on paljon sanottu. Hyvä on, jos näin on.

Totta on, että suomalainen opettajisto on korkeatasoista. Syitä on kaksi:

- opettajan ammatissa on edelleen palkkauspuutteistaan huolimatta vetovoimaa
- suomalainen opettajienkoulutus on hyvää ja tasalaatuista.

Me uskomme pohjoismaiseen demokratiaan ja hyvinvointivaltiomalliin vaikka hampaat irvessä.

Koulut ovat tarpeeksi pieniä, jotta opettajat tuntevat oppilaansa.

Toivottavasti kaikesta tehokkuusajattelusta huolimatta koulut tulevaisuudessakin pidetään pieninä. On päivänselvää, kun luokat ja koulut ovat pieniä, opettajat tuntevat oppilaansa paremmin kuin suurissa kouluissa. Voimme keskittyä yksilöön.

Opettajilla ei ollut aavistustakaan siitä, että koulutus oli niin tasokasta.

Minulla oli kyllä aavistus. Ilman hyvää koulutusta emme olisi voineet pärjätä kansainvälisesti monilla aloilla niin hyvin kuten olemme pärjänneet. Yksi lempifraasejani on ollut - ei Nokiakaan ole voinut sikistä pyhästä hengestä. Kyllä moinen menestys on vaatinut paljon koulutusta ja työtä.

Toisaalta olen pienestä pitäen matkustellut paljon. Monessa maassa näki yhtä ja toista.

Suomalainen yhteiskunta on tavallaan aina ollut talonpoikainen yhteiskunta, jossa yksilöllä on suuri merkitys. Meillä on edelleen pedagoginen vapaus toteuttaa itseämme. Monessa maassa opettajien opettamista kahlitaan tavalla tai toisella.

Kukaan ei tule luokkahuoneisiimme määräilemään, kuinka me opetamme. Meihin luotetaan.

Monet koulujärjestelmämme karikot on hoidettu "talvisodan hengellä". Periksi ei anneta.

Muistan hyvin, kun meitä lomautettiin. Yhteen luokkaan tungettiin pahimmillaan kaksi isoa luokallista lapsia. Opetin silloin kolmatta luokkaa, luokkaani laitettiin 30 pulpetillista oppilaita lisää. Yhteensä minulla oli 60 oppilasta. Koskaan aikaisemmin tai sen jälkeen en ole suunnitellut opetustani yhtä tarkkaan.

Hancockin kosovolaispoikaesimerkki kertoo paljon. Missä maassa maahanmuuttajiin panostetaan niin paljon kuin meillä? Maahanmuuttajat ovat integroituneet maahamme erinomaisesti, merkittävä syy tähän on varmasti ollut koulutus.

Tyhmyyden aikakausi

Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylälle pitäisi antaa "Vuosikymmenen rautalankapalkinto", niin hyvin hän osaa konkretisoida kasvatukseen liittyviä asioita.

Asiat, joista hän nyt kirjoittaa, ovat hyvin yksinkertaisia.

Ennen täysin kouluttamattomat mummot ja papatkin tajusivat lastenkasvatuksen periaatteet. Oma mummoni, Hanna, jota mammaksi kutsuttiin, kävi ainoastaan kiertokoulun. Ei hänelle kenenkään tarvinnut rautalangasta vääntää, kuinka lapsia kasvatetaan.

Hän käytti maalaisjärkeä.

Nyt tehdään lapsia, mutta ei kasvateta heitä.

Olen aikaisemmin nimennyt aikakautemme "Ahneuden aikakaudeksi". Oikea nimitys voisi aivan hyvin olla myös "Tyhmyyden aikakausi".

Koulutusjärjestelmämme ei näytä tuottavan "viisaita ihmisiä". Paljon voidaan oppia ja erikoistua johonkin hilavitkuttimeen, mutta harva ymmärtää laajempia syy-seuraussuhteita.

Tuotamme kapea-alaisia ihmisiä.

Opettaja 19.8.

Kasvattajan pitää kasvattaa

Saksalainen lastenpsykiatri Michael Winterhoff laukoi Helsingin Sanomien haastattelussa heinäkuussa epämiellyttäviä väitteitä.

Winterhoffin mukaan nykyajan suuri ongelma on se, että aikuisen ja lapsen roolit ovat sekoittuneet. Vanhemmat kerjäävät lastensa suosiota ja rakkautta, mutta harva tämän tiedostaa tai myöntää. Kun yli puolet lapsista on jo häiriintyneitä, edessä on kulttuurin tuho, psykiatri kärjistää.

Enkeliporsas:

Narkissos!

Jotkut vanhemmat eivät ainoastaan kerjää lastensa suosiota ja rakkautta, tiedän lapsia, jotka ovat hoitaneet vanhempiaan. Nyt en puhu aikuisista lapsista, en lähimainkaan.

Monet tutkijat ovat korostaneet parikymmentä vuotta, että lapsen on hankittava tietonsa itsenäisesti, vain silloin se on todellista tietoa. Opetus on heistä pääsääntöisesti lasta manipuloivaa tietomyrkyn annostelua, lapsen oman ajattelun kieltämistä.

Enkeliporsas:

Nykyajan "leikkaa ja liimaa - opiskelu" tehdään tietokoneella. "Mailataan ja liitetään".

Mitä pienempi lapsi on, sitä heikompaa on "itsenäisen tiedon hankinta". Olen aina ihmetellyt, mitä itsenäisen tiedon hankinta on. Miksi sama asia pitää joka kerta uudelleen keksiä? Eikö ihmiskunta ole iät ja ajat rakentanut tulevaisuutensa edellissukupolvien opeille?

Kyllä opettaja saa opettaa, hänen suorastaan pitää opettaa. Tietenkin oppilaille tulee antaa iän myötä yhä enemmän itsenäistä vastuuta opiskelustaan, mutta ei enempää kuin kehitysvaihe edellyttää.

Nykykoulussa esiintyy paljon käyttäytymishäiriöitä, joiden perussyynä on lepsu kotikasvatus. Vaikka oppilas ei noudata sääntöjä, häntä ei saa käskeä, korkeintaan maanitella ja pyydellä, kuten kotona tehdään.

Enkeliporsas:

Ongelma on jokaiselle nykymaikalle tuttu. Jos lapselle kotona ei ole asetettu rajoja, koulun ja opettajien on hyvin vaikea niitä rajoja asettaa niin, että ne pitävät.

Hyvin harva "koulun ulkopuolinen" ihminen tietää, kuinka paljon korjaavia toimia opettajat tekevät. Pahimmillaan "lapsi pitää rakentaa uudelleen", mikä syö valtaisasti koulutuksen voimavaroja.

Vanhempien on osattava kasvattaa lapsiaan kuin aikuiset, ohjaten, vaatien ja näyttäen esimerkkiä. Tärkeintä kasvatuksessa on johdonmukainen lujuus, mikä on aivan eri asia kuin ankara, alistava kuri.

Enkeliporsas:

Olen joskus kirjoittanut, että sana kuri on rehabilitoitava. Opettajan on luotava luokkaansa järjestys. Jos sitä ei ole, sekasorto ja älämölö eivät edistä oppimista.

Kirjoitin eilen: Lämmin, demokraattinen luokkahuoneilmasto, jota opettaja ohjailee oikeaan suuntaan, voi johdattaa oppilaat hallitsemaan itsensä opiskelutilanteessa. Puhutaan itsekurista.

Alistava kuri on historiaa.

Koulun olisi oltava kasvattava pienoisyhteiskunta. Koulussa opetetaan, opiskellaan ja opitaan. Tärkeintä on kuitenkin oppilaiden kasvattaminen ja kasvaminen itseään ja muita arvostaviksi eheiksi ihmisiksi.

Enkeliporsas:

On aivan absurdia, että kasvatustieteen emeritusprofessorin pitää kirjoittaa Opettaja-lehteen, opettajille, että koulussa opetetaan, opiskellaan ja opitaan.

Hienointa Uusikylää:

Tärkeintä on kuitenkin oppilaiden kasvattaminen ja kasvaminen itseään ja muita arvostaviksi eheiksi ihmisiksi.

Enkeliporsas:

Tiedolla ei ole mitään merkitystä, jos ihmisestä kasvaa arvoton möykky.

Koulusta ei saa tulla projektitehdas eikä sirkus, eivätkä opettajat saa heittäytyä narreiksi tai sätkynukeiksi suosion, julkisuuden tai rahan vuoksi. Hyvä opettaja on ammattiaan arvostava pedagogi, joka kantaa moraalisen vastuun työstään.

Enkeliporsas:

Kaiken "koulutöryn" alla on oppilas. Oleellista on, että meillä on aikaa kohdata hänet.

Me nykymaikat olemme sätkynukkeja, se on myönnettävä. Meidät on onnistuneesti hivutettu narujen päihin.

Häiriköimällä PISA-kärkeen?

siobhancurious.wordpress.com

YLE 18.8.

Meluisa koululuokka voi olla myös hyvä asia

Hälisevä koululuokka ei välttämättä heikennä oppilaiden oppimistuloksia. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaisoppilaat kokevat luokkansa meluisaksi, mutta oppimistulokset ovat hyviä. Suomalaisasiantuntijan mukaan häly voi olla joko myönteistä tai kielteistä.

Keväällä julkaistun OECD-tutkimuksen mukaan Suomessa lähes puolet koululaisista kokee, ettei opettaja saa nopeasti luokkaa hiljaiseksi. Suomi sijoittui 65 maan kurivertailussa kolmanneksi viimeiseksi Kreikan ja Argentiinan edelle. Kärjessä oli useita kovan kurin maita, kuten Japani, Kazakstan, Romania ja Korea.

Tutkimuksen mukaan kuri tuotti yleensä hyviä oppimistuloksia. Suomi onkin poikkeus, sillä tulokset ovat hälystä huolimatta hyviä. Tätä voi selittää sillä, että hälinä ei ole aina kielteistä, sanoo professori Kirsi Tirri Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta.

- Voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta hälinästä. Suomessa on hyvin demokraattinen luokkahuoneilmasto. Meillä on koko ajan koulutettu opettajia siihen, että opiskelijat ja oppilaat pitää aktivoida. Totta kai se tuottaa niin sanotusti enemmän hälyä, Tirri sanoo.

Varsinaista työn aiheuttamaa hälyä luokassa en koe meluksi. Häliseminen ja häiriköinti eivät kuulu opiskeluun tai työntekoon.

Ulkoinen kuri voi tuottaa hyviä hetkellisiä oppimistuloksia kuten yllä todetaan. Ulkoinen kuri ei aina johda sisäiseen kuriin, itsekuriin. On maita, jossa tämä onnistuu, esim. Japani.

Lämmin, demokraattinen luokkahuoneilmasto, jota opettaja ohjailee oikeaan suuntaan, voi johdattaa oppilaat hallitsemaan itsensä opiskelutilanteessa.

Suomessa ilmapiiri luokkahuoneessa on aivan ainutlaatuista. Meillä se yritetään rakentaa positiivisen vuorovaikutuksen eikä ankaran autoritäärisen kurinpidollisen lähestymistavan kautta.

Joskus tuntuu, että Suomessa luokkahuoneiden ilmapiiri on päästetty liian ainutlaatuiseksi.

Huutelut ja häiriköinnit eivät kuulu asiaan ja eivät paranna oppimistuloksia. Taannoinen Suomen PISA-menestyksen innoittama hollantilaisopettajien vierailu kertoo paljon. Hollantilaismaikat eivät käsittäneet ollenkaan, kun suomalaisoppilaat meuhkasivat luokissa ja eivät hallinneet hyviä käytöstapoja. Maikat kääntyivät närkästyneinä kantapailtään ja lensivät takaisin Amsterdamiin.

Meidän olisi löydettävä kultainen keskitie, saatava luokkiin myönteinen, toisia kunnioittava ja kannustava työskentelyilmapiiri, joka vie hyviin oppimistuloksiin.

Olemme vaivihkaa siirtyneet yhteisöllisestä kulttuurista minäkeskeiseen "mä-mulle-mä oon tärkee-mull on oikeus huudella mitä sattuu-mitä välii" - kulttuuriin. Pitää antaa arvo toisillekin.

Olen näkevinäni muutoksentuulia parempaan suuntaan. Hyvät tavat ovat tulossa takaisin kunniaan.

Professori Kirsi Tirri huomauttaa, ettei häiriköintiä tai kiusaamista pidä sallia. Pedagogisesti taitavalla opettajalla on yhä keinoja puuttua ikävyyksiin.

Tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista koululaisista kokee, ettei opettaja saa nopeasti luokkaa hiljaiseksi.

Joukko-oppia, parhaita opettajia ja tiedettä lukioissa

HS 16.8.

Hesarin paperiversion D- osassa, Tiede, oli hauskoja opetukseen liittyviä artikkeleita. Sääli, ettei tätä sivua löydy HS:n nettiversiosta.


1. Joukko-opin nousu ja tuho (otsikosta tulee mieleen Natsi-Saksan nousu ja tuho, hmm...vrt. DDR ja joukko-oppi)

Olen joskus blogannut, että olen sitä ikäluokkaa, joka ei ole juuri joukko-oppia kohdannut. Kun "joukko-oppi tuli muotiin" olin jo lukiossa. Matikan maikka tuli närkästyneenä luokkaan ja totesi, että "uusi matikka" on tullut opetussuunnitelmiin.

Hän piirsi taululle pari mylpyrää kuvaten unioneita, käsitteli joukko-opin alkeet kymmenessä minuutissa, ja sanoi, että "se oli siinä, nyt siirrytään takaisin matematiikkaan".

Kun valmistuin maikaksi, matematiikka oli palautunut suurinpiirtein omille vuosisataisille uomilleen.

70-luvun ekaluokkalaisia käy sääliksi. Olen selaillut ajan oppikirjoja, kaikkea kokeiltiin, oppimateriaali oli surkeaa.

Numero viisi ei ollut enää vain kaksi omenaa ja kolme appelsiinia, vaan se yhteinen ominaisuus, joka on kaikilla niillä joukoilla, joissa on yhtä monta alkiota kuin ihmisen käden yhden käden sormien muodostamassa joukossa.

M.O.T.


2. Parhaat opettajat pienemmille lapsille

Osaavat opettajat ovat lapsen oppimiselle yhtä tärkeitä kuin pienet luokkakoot.

Aivan varmasti näin on. Vaikka luokassa olisi vain kolme oppilasta ja maikka surkea, niin oppimisen taso jää huonoksi. Tämä ei tarkoita, ettei pienistä luokista ole hyötyä, suomalaisten maikkojen taso on sattuneesta hyvin korkea.

"On tärkeää, että osaavia opettajia on kaikilla kouluasteilla. Mutta jos resurssit ovat rajalliset, olisi järkevintä järjestää paras opetus pienimmille lapsille", sanoo tutkija Spyros Konstantopoulos Michiganin yliopistosta.

Michiganin yliopiston tutkimuksessa selvisi, että jo lastentartarhanopettajan taidot heijastuvat lapsen myöhempään kehitykseen esimerkiksi lukemisessa ja laskennossa. Lukemisen osalta erot olivat selkeimpiä.

Niin päivänselvää tekstiä kuin olla ja voi.

Alussa tehdään suurin tasaava työ.

Myöhemmin yläkouluissa, lukioissa ja muissa keskiasteen oppilaitoksissa ja yliopistoissa työ on helpompaa. Oppilasaines (tosiasiassa inhoan sanaa oppilasaines tai - materia, koska on kyse omasta jälkikasvustamme, ihmiset eivät voi olla muokattavaa massaa) on jo tasalaatuisempaa.

Mielenkiintoista on, että pienten lasten opettamista ei arvosteta yhtä paljon kuin vaikkapa lukion opettajien työtä. Alakoulun maikat ovat palkkapaariaa, pahnan pohjimmaisia.

Alakouluissa tehdään rajua työtä, jotta myöhemmillä kouluasteilla olisi helpompaa.


3. Lukion ei kuulu olla yliopisto - aivan loistavia Timo Airaksisen aivoituksia

Otsikoita uusimmasta Tiede-lehdestä: "Koulun fysiikka jumiutui sadan vuoden taakse", "Koulu opettaa 100 vuotta vanha fysiikkaa", "Fysiikassa tulos on synkkä, ja biologiastakin puuttuu punainen lanka".

Tiede-lehti haukkuu väärää puuta, ja siltä näköjään puuttuu ymmärrys koulun olemuksesta. Koulun oppiaineet ja opetussuunnitelmien perusteet ovat eri asia kuin yliopistoissa opetettava "oikea" tiede, joka alan johtavilla professoreilla on hallussaan.

Aidosti tieteellinen oppikirja ei valitettavasti ole käyttökelpoinen. Opettajat vierastavat sellaista.

Filosofian professori Airaksinen on asian ytimessä. Koulun opetuksen periaate on opettaa eri alojen perusteita, joita esim. yliopistot jalostavat opiskelijoissaan.

Peruskoulut ja lukiot eivät ole sen kummemmin yliopistojen tai työelämänkään tykinruokaa.

Koulun opetus suhteutuu aina siihen, mitä opiskelija pystyy ottamaan tai haluaa ottaa vastaan. Opettajat puolestaan opettavat, mitä osaavat.

Peruskoulun tai lukion tehtävänä ei ole kasvattaa minkään tieteen- tai teollisuuden alan putkiaivoja. Yleissivistävissä kouluissa ei voi opettaa kaikkea perinpohjin. Erikoistuva opiskelu tapahtuu myöhemmin.

Sitä paitsi, me myös kasvatamme lapsia ja nuoria. Mitä nuoremmista lapsista on kyse, sitä korkeampi on kasvatuksen kiilan osuus suhteessa varsinaiseen opetukseen.

Boys and girls - here we come!

HS 14.8.

Pojat päätyvät tyttöjä useammin erityisopetukseen

Pojat päätyvät selvästi tyttöjä useammin erityisopetukseen, kirjoittaa Turun Sanomat.

Noin 12 prosenttia peruskoulua käyvistä pojista oli kokoaikaisessa erityisopetuksessa. Tyttöjä erityisopetuksessa oli vain noin kuusi prosenttia.

Tunne-elämän häiriöiden ja sopeutumisvaikeuksien vuoksi erityisopetukseen siirrettiin kuusi kertaa enemmän poikia kuin tyttöjä, selviää Tilastokeskuksen viime syyskuun tilastoista.

"Poikajoukon kulttuuri on suuntautunut elämään koulun ulkopuolella: työelämään ja siihen, mitä tapahtuu kadulla. Sitä ei kiinnosta koulun kulttuuri, eikä se arvosta sitä", selittää Turun yliopiston kasvatustieteen professori Risto Rinne.

Tytöt myös pärjäävät koulussa merkittävästi paremmin. Esimerkiksi lukutaitoa mittaavasta Pisa-tutkimuksesta selvisi, että vain viidessä maassa ero tyttöjen ja poikien välillä on suurempi kuin Suomessa. Tutkijan mukaan ero vastaa noin puolentoista kouluvuoden edistystä.

Kaiken olemassa olevan järjen mukaan poikien ja tyttöjen tunne-elämän häiriöiden määrässä ei voi olla suuria eroja.

Risto Rinteen mukaan poikajoukon kulttuuri suuntautuu koulun ulkopuolelle. Alakoulussa pojat ovat vielä lähes yhtä innostuneita käymään koulua kuin pojat. Silti selkeä alakoulujen erityisluokkien enemmistö on poikia.

PISA-tutkimukset tehdään yläkouluikäisille. Yläkouluikäiset pojat ovat vahvasti murrosiässä, ja silloin he suuntautuvatkin koulun ulkopuolelle.

Arkikokemukseni mukaan tytöt lutviutuvat kouluelämään poikia paremmin. Onko peruskoulu tehty tytöille?

Onneksi pojat tulevat ja kirivät peruskoulun jälkeen.

Oma koulunkäyntini käy hyvästä esimerkistä, vaikka silloin ei peruskoulua ollutkaan. Kansakoulun neljästä ensimmäisen luokan opiskelusta en muista mitään, kait roikuin mukana.

Oppikouluun pyrkiminen pisti puntteihini vipinää. Pääsykokeet olivat tiukat, puolet pyrkijöistä jäi rannalle.

Keskikoulun viimeisen luokan todistukseni keskiarvo oli 6.6. Lukioon pääsi 7.8 keskiarvolla. Keväällä piti punnertaa tosissaan.

Lukionkin velttoilin. Kuuntelin sängyssä progressiivista musiikkia ja haaveilin, lueskelin romaaneita ja Avotakkaa. Oppitunneilla en tehnyt mitään, kasvoin kuin pentele ja finnit kukkivat naamassa. Piirtelin marginaaleihin ja katselin ikkunoista ulos. Usein paneuduin katselemaan tyttöjen pullottavia villapaitojen etumuksia.

Vain ainekirjoitus- ja kuvataidetunneilla heräsin eloon. Viimeinen lukiovuosi piti taistella.

Luulen, että opin silti jotain. Kuuntelemalla. Sen ajat oppikoulumaikat osasivat loistavasti kerronnan jalon taidon. Luennoiva opetustyyli sopi minulle hyvin. Luulen, että opin "alitajuisesti".

Varusmiespalvelu meni miten meni, sitten olikin vuorossa pyrinnöt opettajienkoulutukseen.

Vain pakko tai kilpailutilanne sai minut lukemaan tai taistelemaan. Luulen, että samoin on muidenkin poikien laita.

Miksi opettajat pistävät poikia erityisluokille kaksi kertaa enemmän kuin poikia? Eivät pojat ole sen tyhmempiä kuin tytötkään.

Kun pojat kokevat ongelmia, he oirehtivat näkyvästi. Hiljaisten tyttöjen ongelmia ei aina huomaa, vaikka kuinka kaivelisi.

Moni tyttö istuu hiljaa pulpetissaan läpi kouluajan. Keskiarvot ja hetkelliset oppimistulokset eivät kerroa kaikkea.

Olen syyllinen syntisäkki

Ben Quilty

Vanhempien siedettävä kritiikkiä

Sunnuntai Hesarin Mielipide-sivulla oli aivan upea kirjoitus nimimerkiltä "Ammatillisen perhekodin äiti". Kolahti.

Monta kertaa on tullut esille, että muun muassa opettajien työtä vaikeuttaa vanhempien röyhkeä asenne. Koska opettajista on tehty täysin puolustuskyvyttömiä, voisimme kenties keskittää huomiomme tämä ongelman ratkomiseen.

Rajua tekstiä. Suvereenisti suurin osa vanhemmista on onneksi terveitä ja yhteistyökykyisiä ihmisiä. En ole koskaan opettajana vanhempia kohdatessani koennut olevani täysin puolustuskyvytön. Voi olla, että tietyt "opettajatyypit vetävät röyhkeitä vanhempia" kimppuunsa.

Lehtikeskustelun tyyli on ylivarovainen. Lähes kaikki jutut päättyvät jonkun asiantuntijan kommenttiin siitä, että vanhempia ei tule syyllistää, sillä he tekevät jo parhaansa. Kaikki eivät varmasti tee.

Tämä on totisinta totta! Jos asiat ovat pielessä, ongelma pitää tunnistaa ja siitä pitää puhua suoraan.

Vanhemmuuten kuuluu aina syyllisyydentunto. Isät ja äidit miettivät usein jälkikäteen, että ehkä siinä ja siinä tilanteessa olisi pitänyt toisin.

Muutama vuosi sitten olin ällöttävässä tilanteessa. Pohdittiin joukolla, kuinka oppilaan elämä saataisiin takaisin oikeille raiteille. Paikalla minun lisäkseni oli leegio ammattilaisia, oli psykologia, kuraattoria, terveydenhoitajaa ja sosiaalityöntekijää sekä kyseinen oppilas että hänen vanhempansa. Kaikki vain hymyilivät, vaikka asia oli äärimmäisen vakava. Missään vaiheessa asiaan ytimeen ei tartuttu. Vanhempien annettiin puhua puuta heinää, kukaan meistä ammattilaisista ei pyrkinyt estämään sitä, mitään ei sanottu vanhemmille suoraan.

Pari erityisopettajakaveriani lopetti opettajan työt väsyttyään tehottomaan ja jatkuvaan palaveeraamiseen ja vatvomiseen. Mitään ei saatu aikaan, mistään oikeista asioista ei puhuttu, saatiin aikaan vain paperipinkkoja, joita pyöriteltiin vuodesta toiseen.

Vanhemmilla on vastuu paitsi lapsensa kasvattamisesta myös omasta kasvustaan ihmisenä ja kasvattajina. Tästä näkökulmasta katsottuna sopiva määrä syyllisyydentuntoa on myös hyväksi - sen puuttuminen tai toisaalta valtavassa itsesäälin tunteessa rypeminen taas ei ole.

Kuinka moni meistä kasvatusalan ammattilaisista on koskaan sanonut suoraan jollekin vanhemmalle, että "sinulla on vastuu lapsesi kasvattamisesta"?

Nyt tunnen syyllisyyttä sekä vanhempana että opettajana.

Terve syyllisyydentunto voi auttaa ihmistä ottamaan vastuun omasta elämästään ja sen jälkeen vapautumaan siitä. Koskaan ei ole myöhäistä tulla paremmaksi vanhemmaksi.

Terve syyllisyydentunto on hieno sanapari, joka pitää ottaa käyttöön esim. vanhempainilloissa.

Kasvattajan täytyy uskaltaa olla myös se "paska ämmä". Aina ei voi olla kivaa, aikuisellakaan.

Näin on.

Pitää ottaa huomioon, että mielipidekirjoituksen kirjoitti ammatillisen perhekodin äiti, joka kohtaa ainoastaan ongelmaperheitä. Siksi kirjoitus oli näin suora. Tavallisen luokan opettajana on huomattavasti helpompaa.

Opettajuus muistuttaa vanhemmuutta, sillä myös opettajuuteen kuuluu syyllisyydentunto. Kaiken voisi aina tehdä paremminkin. Terveen opettajan on tunnettava rajansa ja ymmärrettävä, että aivan kaikkia asioita ei voi saada kuntoon. On oltava myös realisti. Muuten kaatuu.

Koulun työrauha heikentynyt?

HS 11.8.
Vanhemmat: Koulun työrauha heikentynyt

Työrauha peruskoulussa on lasten vanhempien mielestä heikentynyt hieman kahdessa vuodessa. Tämä käy ilmi Suomen vanhempainliiton viime keväänä tekemästä verkkokyselystä, johon vastasi noin 1 600 huoltajaa.

Edellinen vanhempainbarometri on vuodelta 2009.

Hyvänä lasten työrauhaa piti nyt yli 60 prosenttia 1.–6. luokkien oppilaitten vanhemmista. Yläkoulun oppilaitten vanhemmista tyytyväisiä oli vain alle puolet.

Molemmissa ryhmissä tyytyväisten osuus oli laskenut kahdeksan prosenttiyksikköä.

Samankaltainen ero näkyy myös siinä, onko opettajalla vanhempien mielestä riittävästi aikaa oppilaalle.

"Kuilu ala- ja yläkoulujen välillä on huolestuttava", sanoo vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Vanhempien huoli työrauhasta pitää Kurttilan mukaan ottaa vakavasti. Toisaalta hänen mukaansa ei ole syytä lietsoa pelkoa, jonka mukaan kaikki oppilaat olisivat häiriintyneitä, työolosuhteet mahdottomia ja opettajat ja vanhemmat koko ajan tukkanuottasilla.

En tiedä, mistä on tullut sellainen kuva, että koulujen työrauha olisi huonontunut vuosi vuodelta. Ehkä aika kultaa muistot.

Kun aloitin opettajan työt 1980-luvulla työrauhaongelmat olivat samaa luokkaa kuin nyt. En ole huomannut työrauhan suhteen suuria heittelyjä.

Varmaan nykyvanhemmat seuraavat lastensa koulunkäyntiä tiiviimmiin kuin ennen. Työrauhan lisäksi koulukiusaaminen on ollut julkisuudessa vahvasti esillä, vaikka kouluissa koulukiusaamiseen on kiinnitetty huomiota enemmän kuin koskaan.

Ennen kiusattiin laajemmin ja rajummin ja väkivaltaisemmin. Välitunneilla on enää harvoin poikien välisiä tappeluitakaan, joita pitää mennä rauhoittelemaan. Veri lentää hyvin harvoin.

Oma isäni Vidar kävi koulua sota-aikana ja sen jälkeen mm. Helsingin Eläintarhan kansakoulussa ja Kallion yhteiskoulussa. Silloin tappelut ja koulukiusaamiset olivat todellista arkipäivää. Armoa ei annettu ollenkaan. Kansakoulussa ei uskaltanut mennä vessankaan, kun isommat pojat polttivat siellä tupakkaa, selkään olisi saanut. Koulumatkat olivat järkyttäviä, Alppilasta piti kerätä isompi porukka oppikoulupoikia, muuten koulumatkalla läpi muitten poikien reviirien olisi saanut turpaan.

Oma kouluaikani 1960-70 luvuilla ei ollut niin rajua, mutta selvästi tappelujen ja kiusaamisten suhteen rankempaa kuin nyt.

Kurttila on aivan oikeassa, ettei ole mitään syytä lietsoa, jonka mukaan kaikki lapset ovat häiriintyneitä. Ylivoimaisesti suurin osa lapsista on aivan tavallisia kivoja lapsia.

Kurttila toteaa, että kuilu ala- ja yläkoulujen välillä on huolestuttava. Voin rauhoitella, ettei näin ole. 12-13-vuotiaalle lapselle yläkouluun siirtyminen on odotettu ja aivan luonnollinen elämänvaihe. Kun olen jutellut omien entisten oppilaitteni kanssa, jotka ovat yläkoulussa, siirtymisongelmia ei ole juuri ollut.

Nykyiset yläkoulun aineenopettajat ovat kouluttautuneet tehtäväänsä perinjuurin ja osaavat asiansa. Toista oli peruskoulun siirtymävaiheessa, jolloin joukossa oli joitakin pettyneitä, osin katkeroituneitakin entisiä oppikoulunopettajia, joita järkytti kovasti kohdata koko ikäluokan kirjo.

Niin...ja silloin isäni ja minun kouluaikoinani ei ollut mitään vanhempainbarometreja. Oikeastaan vanhempia ei kiinnostanut lastensa koulunkäynnit hevosenpöläytystäkään.

Lisää taito- ja taideaineita?

http://www.abstractdigitalartgallery.com/

HS 11.8.

Ministeri Gustafsson lupasi kouluun lisää taito- ja taideaineita

Naantali. Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) lupaa lisää taito- ja taideaineita kouluihin. Päätös asiasta tehdään tämän hallituskauden aikana.

Gustafsson puhui torstaina Naantalissa järjestetyssä Presidenttifoorumissa.
Ministeri korosti, että taidetta ja kulttuuritoimintaa pitäisi ajatella kaikilla politiikanaloilla.

"Taide ja kulttuuri eivät siis kuulu vain omaan kapeaan sektoriin, vaan niillä on laaja ja merkittävä vaikutus koko yhteiskunnassa, ihmisten hyvinvoinnissa ja kestävän ja viihtyisän elinympäristön luomisessa."

Jukka Gustafsson on aloittanut vauhdikkaasti. Odotan aiheesta mielenkiinnolla tarkempia linjauksia.

Alakoulussa taito- ja taideaineita on riittävästi. Vain liikuntaa on liian vähän. Osa oppilaista alkaa olla rapakunnossa. Liikuntaa pitäisi olla 4 viikkotuntia läpi peruskoulun.

Ongelma on yläkoulussa ja lukiossa. Liian varhain oppilas saa valita pois musiikin tai kuvataiteen, jotka kuuluvat kaikille ihmisille.

Viime vuosina meillä on keskitytty liian kapea-alaiseen koulutukseen. On korostettu tehokkuutta tai voi olla, että taka-ajatuksena on ollut kasvattaa "tykinruokaa" työelämän palvelukseen.

Olen aivan varma siitä, että tulevaisuudessa tarvitaan esim. insinöörejä, jotka ovat perehtyneet kunnolla musiikkiin tai kuvataiteeseen. Tarvitaan uusia "poikkitieteellisiä tai -taiteellisia" innovaatioita. Koneita kasataan halvemmalla kuin meillä.

Uniikki käsityö on vahvassa nousussa. Yksi uusi oppiaine peruskouluun voisi olla artesaanitaito, jossa yhdistyisi sekä käsityö että kuvataide.

Tietenkin Gustafssonin kulttuuriavauksesta tulee kova poru. Koska raha opetuksessa ei riitä kaikkeen, niin jotain on otettava pois. Parilla viikkotunnilla peruskoulussa opetusta voidaan kyllä huoleta lisätä, kansainvälisesti ajatellen suomalaisten lasten koulupäivä on hyvin lyhyt.

Kaksi "turhantuntuista oppiainetta" meillä kyllä on, vava ja tt. Vava-tunneilla oppilaat saavat valita keinotekoisesta tarjottimesta haluamansa kurssin, tarjotin on usein melkoista väkisin kasattua sillisalaattia. Tt-tunneilla opettajan pitäisi opetttaa jotain valinnaista taito- tai taideainetta, mutta usein ko. tuntia pidetään jonkinlaisena reservituntina. Tehdään mitä sattuu, mikä on jäänyt tekemättä.

Ensi alkuun riittäisi aivan hyvin, kun luovuttaisiin näistä kahdesta teennäisestä oppiaineesta ja sijoitettaisiin nämä tunnit vaikka liikuntaan. Yläkouluun pitänee kait antaa lisäresurssia, jotta kaikki oppilaat saisivat nauttia sekä musiikista että kuviksesta.

Elokuva- ja mediakasvatus on jäänyt aivan lapsipuolen asemaan. Yläkouluun voisi aivan hyvin järjestää ko. kursseja. Hesarin artikkelin kuvassa Jukka Gustafssonin vieressä istui Peter von Bagh, mikä siirsi ajatukseni elokuvan suuntaan. Tosiasia kumminkin on, että nykyihminen viettää median ääressä varmaan puoli elämäänsä.

"Hän tekee kaiken sen, mitä joku muu ei tee"

YLE 9.8.

Rehtorin pestistä on tullut kaatoluokka

Rehtorin tehtävät herättävät yhä vähemmän kiinnostusta kouluissa. Avoinna olevaa rehtorinpaikkaa hakee nykyisin vain muutama kelpoisuusehdot täyttävä hakija. Rehtoreiden etujärjestön nokkamiehen mukaan rehtorin toimenkuva on hajonnut, eikä työaika enää riitä töiden tekemiseen.

Jyväskylän Cygnaeus-lukion käytävät ovat vielä autiot mutta koulun rehtori Ari Pokka on jo paikalla valmistelemassa alkavaa kouluvuotta. Suomen Rehtoriyhdistyksen puheenjohtajanakin toimiva Pokka tarkkailee rehtorin työtä näköalapaikalta. Hän tietää myös syyn siihen, miksi rehtorius ei kiinnosta.

-Jokainen järkevä ihminen miettii vastaako ajankäyttö, palkkaus ja vastuu keskenään toisiaan. Ja minä väittäisin, että oman ajan hallinta on yksi keskeisiä syitä siihen, miksi nuoret ja vähän varttuneemmatkin miettivät, kannattaako tähän pestiin lähteä.

Tilanne on ollut jo pitkään sellainen, etta avoinna olevaan paikkaan hakee vain muutama kelpoisuusehdot täyttävä hakija. Vaikeinta taitaa olla, kun rehtoreita haetaan yläkouluihin.

En usko, että syynä olisi rehtoreiden palkkaus.

Rehtoreista on tullut sylkykuppeja.

Kunnat ovat siirtäneet paljon päätäntävaltaa kouluille. Yksi syy on, että monessa kunnassa on sivistysviraston henkilökuntaa supistettu. Kaikenmaailman liplappua pitää täyttää, kun koulun tasolla byrokratian määrä on kasvanut.

Vielä 1980-luvulla rehtorit jakoivat hyvää, nyt he joutuvat tekemään myös ikäviä päätöksiä.

Kunnat siirtävät mielellään säästöt koulun tasolle. Helpointa on kiristää tuntikehystä eli vähennetään oppitunteja. Koulun rehtori jouttuu miettimään, kuinka vähennys tehdään, vähennetäänkö tuki- ja tai jakotunteja, otetaanko kerhotunnit pois. Kun opettajilta leikataan palkkaa, rehtori koetaan helposti nylkyrinä. Jos mikään ei auta, joudutaan vähentämään henkilökuntaa. Rehtori on se henkilö, joka joutuu katsomaan irstisanottavaa opettajaa silmästä silmään.

Rahan kanssa puljaaminen ei ole kivaa silloin, kun rahaa on vähän. Koko ajan pitää miettiä riittävätkö rahat budjettivuoden loppuun asti.

Monesta rehtorista on tullut koppiorja, hyvä, kun koko miestä tai naista näkyy. Pedagoginen johtajuus jää monelle haaveeksi. Isossa koulussa rehtori etääntyy oppilaiden arjesta, kun rehtorin omia opetustunteja on hyvin vähän. Moni pikkuoppilas ei enää välttämättä tiedä, kuka on koulun rehtori tai mitä rehtori tekee koulussa.

Nykyreksit joutuvat ottamaan vastaan ryöppyjä vanhemmilta. Rehtori "suodattaa" asiattomimmat hyökkäykset, niin ettei opettajan tarvitse kaikkea kuulla. Jos koulussa tapahtuu jotain todella ikävää, rehtori joutuu sitä lehdille selittelemään.

Rehtorin työpaineita on yritetty jakaa. Esim. kotikunnassani Vantaalla on siirrytty koulun suunnitteluryhmistä koulun johtoryhmiin. Johtoryhmä koostuu muutamasta halukkaasta opettajasta. Suuri ongelma on, että vaikka vastuuta ja päätäntävaltaa saatiin hieman jaettua useammalle henkilölle, vastuu ja palkkaus ei tässäkään tapauksessa kohtaa, ei ollenkaan. Johtoryhmän jäsen saa minimaalisen yhden palkkaluokan korvauksen, mikä ei tee ryhmän jäsenyydestä houkuttavaa.

Tulevaisuudessa todennäköisesti koulun tasolla johtajuutta tullaan jakamaan laajemmin. Nykytilanne alkaa olla kestämätön. Yhden ihmisen showlla ei nykymaailmassa enää pitkälle pötkitä.

Kaikesta huolimatta Pokka vakuuttaa viidentoista rehtorivuoden jälkeenkin tekevänsä tyytyväisenä työtään.

-Tämä on yksi kouluelämän hienoimpia töitä. Kaikkine pienine vastuksineen ja ongelmineen.

Onneksi joku kokee rehtorin työnsä vielä noin. Reksit paiskivat töitä silloin, kun minä olen vielä kesälaitumilla.

Kun mikään ei auta...

YLE 9.8.
OAJ: Ryhmäkoot eivät pienene ilman pakkoa

Opetusalan ammattijärjestön mukaan valtion kunnille tarjoama lisärahoitus opetusryhmien pienentämiseksi ei toimi toivotun tehokkaasti. Eilisen YLE Uutisten selvityksen mukaan luokkakoot ovat viime vuosina pienentyneet vain hieman, vaikka siihen on tarjottu merkittävästi korvamerkittyä lisärahaa.

Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentäminen kuuluu edellishallituksen tavoin myös nykyhallituksen tavoitteisiin. Seuraavina vuosina kunnille annetaan yhteensä 35 miljoonaa euroa lisää, jotta luokkakoot eivät ryöstäytyisi käsistä.

- Olennaista on se, että kunnat saavat valtionosuutta ja lisärahaa siihen tarkoitukseen, eli ryhmäkokojen pienentämiseen, opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.), kertoo.

Opetusalan ammattijärjestön mukaan lisärahoitus ei välttämättä pure itse ongelmaan. Järjestön mukaan aiemmin myönnetyillä tuilla on useissa kunnissa vain paikattu sivistystoimesta revittyjä säästöjä.


YLE Uutisten selvityksen mukaan ryhmäkoot ovat pienentyneet vain hieman, vaikka on tarjottu merkittävästi korvamerkittyä lisärahaa!

Kuntien sivistystoimi on kunnille oiva säästämisen kohde. Palkkaleikkauksia helpottaa opettajien palkkausjärjestelmä. Opettajat saavat palkkansa pidettyjen oppituntien mukaan, on helppo napsia pois tuki- tai jakotunteja kerhotunneista puhumattakaan. Sivistystoimen ylivoimaisesti suurin menoerä on opettajien palkat.

Missään ei määritellä eksaktisti oppilaille annettavan tuki- tai jakotuntien määrää.

Esim. tänä lukuvuonna oman kouluni oppilasmäärän yllättävä vähentyminen teki meille kepposet. Jotta pienet luokkakoot voitiin säilyttää, piti jakotunteja ottaa pois, ensimmäisiltä ja toisilta luokilta jakotunnit vähenivät jopa neljästä viikkotunnista yhteen.

Toinen vaihtoehto olisi ollut, että luokkia olisi yhdistelty jälleen ylisuuriksi, yli 30 oppilaan ryhmiksi. Muutama opettaja olisi silloin kokonaan irtisanottu. Järkevänkokoisia opetusryhmiä on todella ikävää yhdistellä suuriksi. Sellaisesta pelistä ei pidä kukaan, ei oppilaat, ei vanhemmat tai opettajat.

Kuvitellaan, että on kolme kohtuullisen kokoista luokkaa, 21, 21 ja 22 oppilasta, yhteensä 64 oppilasta. Jos näistä kolmesta mukavankokoisesta luokasta tehtäisiin kaksi luokkaa, muodostuisi kaksi 32 oppilaan luokkaa. Kyllä siitä melkoinen haloo nousisi!

Opettajien palkkaleikkaukset kohdistuvat aina lasten opetukseen.

Tuntuu erittäin oudolta, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa lapset saavat eri määrän opetusta asuinpaikan mukaan. Kaiken lisäksi tuki- ja jakotuntien vähentämiset heikentävät oppimisvaikeuksista kärsivien lasten opettamisen mahdollisuuksia. Säästöissä aina heikot kärsivät eniten.

En voi muuta kuin toitottaa - ryhmäkokojen maksimikoot on määriteltävä laissa. Lisäksi on määriteltävä minimijako- ja tukituntien määrät.

Lasten opetuksella keplottelusäästäminen on kertakaikkiaan saatava loppumaan. Kaikenmaailman kauniita ja yleviä juhlapuheita opetuksen tärkeydestä kyllä pidetään. Kehutaan suomalaisen koulujärjestelmän korkeaa tasoa ja suomalaisten opettajien ammattitaitoa ja PISA-menestyksellä pullistellaan.

Ja heti, kun silmä välttää, säästetään ja kurjistetaan koulutointa, opettajien mahdollisuuksia opettaa. Suurimpina kärsijöinä ovat omat lapsemme.

Kondomiauttomaatteja yläkouluihin?

Iltalehti 8.8.

Tamperelainen: Kondomiautomaatteja yritetään yläkouluihin

Kondomien maahantuontiin, markkinointiin ja myyntiin keskittyneen Safe Play Finland Oy:n toimitusjohtaja Jani Sarpin mielestä kondomien saatavuus auttaisi pakettien ostoa ujostelevia nuoria ja vähentäisi ei-toivottuja raskauksia sekä sukupuolitauteja.

Safe Play veisi kohtuuhintaiset kondomit käyttöohjeineen yläkouluihin heti ja maksutta. Luvan antavien opetusviranomaisten asenteet ei kuitenkaan vielä ole kypsiä uutuudelle, vaikka kondomeista ei automaateissa myytävien karkkien ja limsojen tapaan aiheudu terveyshaittoja.

Tampereen kaupungin perusopetuksen johtaja Veli-Matti Kanerva naurahtaa ajatukselle kondomiautomaateista kouluissa.

- Ymmärrän ehdotuksen heittona ja onhan kondomin käyttö terveyskasvatukseen liittyvä asia, Kanerva kertoo.

Olen samaa mieltä Veli-Matti Kanervan kanssa.

Koulu ei ole markkinapaikka.

Kouluun ei tarvitse asennella minkäänlaisia automaatteja. Automaatit ovat tarpeellisia sellaisissa maissa, joissa ei ole kouluruokailua ollenkaan.

Koulun tehtävä on antaa lapsille ja nuorille terveyskasvatusta kuten Kanerva toteaa. Terveyskasvatuksen osana on seksivalistus ehkäisyineen ja kondomeineen.

Kyllä niitä kondomeita muualtakin saa.

Kännykällä turvaa

HS-STT 8.8.

Koululaisen kännykkä tuo vanhemmille turvallisuuden tunnetta

Yhä useampi ekaluokkalainen lähtee koulutielle kännykkä repussaan. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten mediabarometri 2010 -tutkimuksen mukaan jo 82 prosentilla seitsemänvuotiaista ja 94 prosentilla kahdeksanvuotiaista suomalaislapsista on oma kännykkä.

Puhelimen hankintaa perustellaan yleensä sillä, että lapsi saa helposti yhteyden vanhempiinsa. Kyselyyn vastasi viime vuonna vajaat 750 perhettä.

Teleyhtiö DNA:n tuore koululaistutkimus puolestaan kertoo, että yli puolet ekaluokkalaisista käyttää kännykkää soittelun lisäksi myös pelaamiseen ja valokuvien ottamiseen. Nettikyselyyn vastasi lähes 800 vanhempaa.

DNA:n tutkimuksen mukaan tärkeimmät syyt puhelimen hankintaan ovat koulun alkaminen ja vanhempien turvallisuuden tunne.

Jokainen vanhempi joutuu pohtimaan varustetaanko oma ekaluokkalainen kännykällä vai ei. Kun kolme vanhinta lastani aloittivat koulutiensä, ei kännyköitä vielä ollut yleisessä käytössä. Nuorimmat kaksi lastani lähtivät kouluun kolmisen vuotta sitten vuoden välein.

Pidin tuolloin itsestään selvänä, että pikkukoululaisilleni hankittiin kännykät. Ensimmäisellä luokalla lapseni pääsivät vielä iltapäiväkerhoon, mutta jo toisella luokalla piti pärjätä iltapäivät omin voimin. Silloin kännyköitä alettiin käyttä todenteolla.

Kuvataidekoulut, pianotunnit ja korikset alkavat lapsilla usein jo ennen kuin me vanhemmat olemme tulleet töistä kotiin. Varmistussoitot ovat olleet tarpeen.

Koulussa opettajana lasten kanssa olemme keskustelleet kännykkäetiketistä. Kouluaikana kännykkää ei saa käyttää kuin tositarpeeseen ja luvalla. Kätevää on, kun vanhemmat tekstiviestillä ilmoittavat, milloin lapsen pitää pitää mennä vaikkapa kouluhammaslääkäriin. Enää ei minun juuri tarvitse kiinnitellä työpöytääni muistitarralappuja niin paljon kuin ennen.

Oppilaat ovat ymmärtäneet aivan hyvin, ettei kännykkää saa räplaillä tunneilla tai välituntisin. Luulen, että tarpeeton kännykkäräpläily on yleisempää yläkouluissa ja lukioissa.

Keskellä kesää minulle tuli puhelu teleyhtiöstä, koska lasteni sopimukset olivat katkolla. Yleensä, kun minulle jotain "puhelinmarkkinoidaan", suljen puhelimen melkein heti ja tylysti. Nyt myyjä oli todella taitava, hän aloitti toteamalla, että poikani puhelimen nettikustannukset ovat noin 12 euroa kuukaudessa. Teleyhtiö tarjosi yhden euron kuukausimaksua rajattomalla nettiyhteydellä, lisäksi hän tarjosi älypuhelinta yksi euro per kuukausi 24 kuukauden ajan. Alensipa hän vielä hiukan puhelujen hintaakin.

Hankin välittömästi molemmille lapsilleni älypuhelimet. Nyt lapsillani on tietokone ja netti koko ajan mukanaan. Olimme sopineet, että lapset saavat käyttää tavallista tietokonetta tunnin ajan per päivä.

Meille vanhemmille tuli uusi ongelma. Jouduimme pitämään palaverin ja miettimään, miten suhtaudutaan lasten kännykän nettikäyttöön.

Kotona pystymme suurinpiirtein valvomaan lasten päivittäistä tietokoneen käyttöä. Jos lapset roikkuvat netissä ylenmäärin, voi näppäimistön viedä hätätapauksessa vaikka töihin mukaan. Pelit loppuu siihen.

Nettikännykkä on koko ajan lasten mukana.

Ei auttanut muu kuin keskustella lasten kanssa ja todeta, että kännykän nettikäyttöön pätee "samat lait" kuin tietsikan käyttöönkin. Neuvoin ja neuvon koko ajan, kuinka nettikännykkää käytetään.

Lasten kännyköissä on onneksi helppo ja käyttäjäystävällinen Android toisin kuin minulla. Omassa puhelimessani on sotkuinen ja vaikeasti viriteltävä Symbian, joka aiheuttaa minulle harmaita hiuksia. Toisaalta kännykässäni on markkinoiden paras kamera, jota käytän hyvin paljon. On mahtaavaa, kun kamera on koko ajan mukana.

Vihakirjoittelua

Hulk

HS 2.8.

Opettajat: Vihapuhe näkyy äidinkielen kirjoitustehtävissä

Äidinkielet opettajat törmäävät peruskoulujen ja toisen asteen koulutuksen oppitunneilla vihapuheeseen melko usein. Oppilaat saattavat arvostella teksteissään ankaraan sävyyn esimerkiksi etnisiä vähemmistöjä, sanoo äidinkielen opettajien liiton puheenjohtaja, lehtori Minna Harmanen.

"Oppilailla on joistakin asioista tiukkoja mielipiteitä, joita ei perustella. Perinteisiä aiheita ovat esimerkiksi negatiivinen suhtautuminen ruotsin opiskeluun, maahanmuuttajiin ja erilaisiin ihmisiin."

Harmasen mukaan ilmiö ei ole uusi, vaan esimerkiksi ruotsin kielestä on kirjoitettu kärkkäästi jo useiden vuosien ajan. Oppilaiden kovasanaisimmat tekstit ajoittuvat yläkouluihin, sillä lukiossa mielipiteitä pitää jo osata perustella monipuolisesti.

"Kyseessä on samantapainen ilmiö kuin vihakirjoittelu netissä. Koulussa tietysti kirjoitetaan aina omalla nimellä ja se hillitsee monia."

Vihapuhe käsitteenä pulpahti voimakkaasti pintaan Oslon tragedian jälkeen.

On puhuttu paljon netin vihakirjoittelusta. Eilen asiaan otti vahvasti kantaa presidentti Halonen. Hän toivoi, että hallitus huolehtii, etteivät rasismi ja vihapuheet lisäänny. Kaikki toivovat samaa, mutta luulen, ettei hallitus pysty asiaan vaikuttamaan. Nettiä on mahdoton kahlita.

Tietenkin hallitus pystyy muuttamaan heikommassa asemassa olevien ihmisten elämää, jos niin halutaan. Syrjäytymiseen on puututtava ajoissa. Nuorille on taattava opiskelupaikat ja heidät on tavalla tai toisella työllistettävä mahdollisimman nopeasti. Ketään ei saa jättää roikkumaan tyhjän päälle katkeroitumaan. Viha pulppuaa katkeruudesta.

Koulussa ei vihakirjoittelua tule sallia ja kirjoitteluun on puututtava ja asiasta on keskusteltava. Vihaa toisia ihmisiä kohtaan ja rasismia sisältävät tekstit on lähetettävä kotiin vanhemmille luettaviksi vaikka kirjattuina kirjeinä. Ammuskelutapauksissa kaikki on tullut yllätyksenä ampujan vanhemmille.

Joskus tuntuu, että koulussakin ollaan liian sallivia kirjoittelun suhteen. Pidetään tärkeänä, että oppilas ylipäätään kirjoittaa. "On hyvä, että oppilas luo ja purkaa tuntojaan" sisällöstä huolimatta. Pitäisikö ottaa "punaiset henkselit" uudelleen käyttöön?

Nykykoulu on turhan suorittava. Hölkätään kurssista kurssin perään ja arvioidaan päivät pääksytysten. Jääkö opettajille aikaa oppilaiden aitoon kohtaamiseen?

Suomalaisten ampumatapausten jälkeen puhuttiin hurskaita koulun mielenterveyspalvelujen tärkeydestä.

Mitään ei ole tapahtunut. Kuraattoreita ja psykologeja on liian vähän, lääkärit käyvät kouluilla liian harvoin jos ollenkaan. Kouluterveydenhoitajista on tehty jonkinlaisia tilastonpitäjiä.

Yhdellä psykologilla tai kuraattorilla on useita kouluja ja yli tuhatkin oppilasta. Aikaa per oppilas on minimaalisen vähän. Hiljainen, vihaa hautova oppilas voi jäädä kaiken ulkopuolelle.

Koulussa luokkakoolla on ensisijainen merkitys vihan havaitsemisessa. Isossa ryhmässä opettajalla ei ole aikaa oppilaille samalla tavalla kuin pienessä. "Aineiden korjauskin" on silloin yhtä hölkkää.

Yksi ratkaisu voisi olla kirjallisuuden määrällisessä painottamisessa. Kirjoja lukemalla lasten maailmankuva avartuu ratkaisevasti. Kirjoja voidaan käyttää keppihevosina, koska niiden avulla asioista voidaan puhua vapaammin ja neutraalimmin.

Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että kirjallisuus ja luova kirjoittaminen eriytettäisiin omaksi oppiaineekseen. Nyt äidinkielen aines on liian hajanaista ja sekavaa, minkä näkee oppikirjoistakin, sillisalaattia.

Luokkakoille lakisääteinen yläraja

Yle 21.7.

Opetusministeri supistaisi kouluverkkoa

Kouluverkkoa on karsittava, jotta se vastaisi paremmin tulevien ikäluokkien kokoja, sanoo uusi opetusministeri Jukka Gustafsson. Hänen mukaansa hallituksen tavoitteena on lakkauttamisista huolimatta pienentää perusopetuksen ryhmäkokoja. Säästöjä haetaan esimerkiksi lukioiden ja ammattikoulujen yhteistyötä lisäämällä.

Gustafsson (sd.) ei kuitenkaan kirjaisi tarkkoja luokkien kokorajoituksia sellaisenaan lakitekstiin. Hän ottaisi mallia päiväkotimaailmasta, jossa ohjaajien ja lasten suhde on hieman väljemmin määritelty.

- Tällä hetkellä erityisesti alaluokkien opetuskoot vaihtelevat suuresti. Tavoitteena on tiukka normitus, jolla suurista ryhmistä päästään eroon, mutta jos lailla määrätään tarkka koko, siitä tulee helposti sekä minimi että maksimi, Gustafsson sanoo Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.


Uutinen on jäänyt kesälaitumillani pimentoon.

Uusi opetusministerimme on aloittanut ihanan reippaasti. Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämistavoitteet ovat suoranaista mannaa riviopettajalle.

Minimi-maksimi-mantraan en yhdy. Mitään porsaanreikää koulun järjestäjille eli kunnille ei saa jättää. Jos oppilasmäärä luokassa nousee yli rajan, opettajalle on maksettava siitä korvaus.

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani esittänyt, että realistiset maksimiluokkakoot peruskoulussa olisivat:

- 1.-3. luokat 20 oppilasta
- 4.-9. luokat 24 oppilasta

Alarajaa en asettaisi.

Gustafssonille - parasta tiukkaa normitusta on asettaa perusopetuksen ryhmäkoille lakisääteinen yläraja.

Kouluverkon supistamisen suhteen kannattaa olla varovainen. Koskaan ei tiedä, milloin ja missä räjähtää vauvabuumi.

Opettajille lisäpalkkaa hankalista oppilaista?

HS 7.8.

Sunnuntaisuomalainen: Yhä useampi opettaja saa lisäpalkkaa hankalista oppilaista

Hankalien oppilaiden opettamisesta maksettavia palkanlisiä saa vastaisuudessa yhä useampi opettaja. Opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) mukaan valtio aikoo antaa lisää rahaa perusopetukseen kunnissa, joissa on esimerkiksi maahanmuuttajia.

Kunnat voivat käyttää lisärahoja hankalien lasten opettamisesta opettajille maksettaviin lisiin. Asiasta kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.

Hankalien lapsien opettamisesta maksetaan erityistä lisää jo nyt kymmenissä kunnissa. Lisää sanotaan haasteellisen luokan lisäksi.

Luokan haasteellisuutta opettajalle lisää esimerkiksi se, että luokassa on huonosti suomea puhuvia maahanmuuttajia tai oppilaita, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Myös suuri ryhmäkoko voi lisätä haasteellisuutta, kuten sekin, että vanhempiin täytyy pitää erityisen paljon yhteyttä.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ennakoi Sunnuntaisuomalaisessa, että haasteellisen luokan lisän maksaminen yleistyy nopeasti. Päätäntävalta lisän maksamisesta kuuluu kunnille.

Toivottavasti Gustafssonin sana pitää.

Vantaalaisena opettajana, jolla on ollut haastavia oppilaita luokassaan iät ja ajat, olen ihmetellyt, miksei moista rahaa ole ennen jaettu. Parhaimmillaan luokassani on ollut kuusi maahanmuutajaoppilasta ja liuta erityisoppilaita päälle. Mitään lisäkorvausta ei herunut. Luokassa ei ollut edes avustajaa.

Tulevaisuudessa erityisoppilaita integroidaan tavallisiin luokkiin yhä enemmän, ja aivan varmaa on, että rahaa ei liikene lisää päteviin koulunkäyntiavustajiin. Pysyvä samanaikaisopetus erityisopettajan kanssa jäänee myös haaveeksi.

Ihmeellistä on, että luokkakoko ei ole vaikuttanut palkkaukseen.

Jos teet enemmän työtä, saat samaa palkkaa kuin muutkin opettajat. On aivan sama onko opettajalla 10 tai 30 oppilasta. Jossain vaiheessa suurten kuntien opettajat yrittivät saada aikaan oikeudenmukaisen korvauksen suurista luokista, mutta silloin suurin osa opettajista opetti pikkuluokkia, eikä asia edennyt puusta pitkään.