torstai 3. marraskuuta 2011

Peruskouluun uudet lomajaksotukset ja lisää oppitunteja?

Nyt niputetaan asioita yhteen oikein urakalla. Kun Kauppakamari ehdotti uudenlaista lomien jaksotusta, Hesari yhdisti ehdotuksen vähimmäistuntimäärien nostoon.

Kesälomilla ja vähimmäistuntimäärien nostolla ei ole välttämättä mitään tekemistä toistensa kanssa.

Voidaanhan pitää nykyiset lomat, vaikka oppilaiden vähimmäistuntimääriä vähän nostettaisiinkin. Pidennettäisiin vain oppilaiden koulupäiviä, jotka ovat Suomessa lyhyitä.

YLE 3.11.

Kauppakamarit: Koulujen lomat uusiksi

Keskuskauppakamari on tehnyt aloitteen opetus- ja kulttuuriministeriölle koulujen loma-aikojen muuttamiseksi. Sen mukaan Suomen matkailuala hyötyisi suuresti, jos koulujen kesälomia siirrettäisiin kahdella viikolla eteenpäin ja talvilomaviikkoja jaksotettaisiin pidemmälle ajalle.

Keskuskauppakamari ja kauppakamarit ovat jättäneet opetusministeri Jukka Gustafssonille (sd.) aloitteen, jossa toivotaan ministeriön selvittävän, mitä vaikutuksia koulujen loma-aikojen siirtämisellä ja hiihtolomien porrastamisella olisi.

- Suomen vetovoima matkailumaana ja matkailualan liiketoimintaedellytykset voisivat parantua huomattavasti. Lomien siirron vaikutuksia on syytä ainakin tutkia, sanoo pääekonomisti Maarit Lindström.

Enkeliporsas:

Taas sama laulu raikaa. Olen pahoillani Maarit Lindström, mutta koulua ei voida kehittää yhden elinkeinon ehdoilla.

Matkailuelinkeinon kilpailukykyä kehitetään tietenkin suomalaisen matkailun houkuttelevuutta lisäämällä.

Oppilaat ovat aika väsyneitä opiskeluun toukokuun viimeisillä ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Jotkut oppilaat ovat kuin lentoon lähdössä, kesätaivas siintää niin houkuttelevalta. En siirtäisi kesäloman aloitusta päivälläkään.

HS 3.11.

Koulupäivän pidentämiselle kannatusta

Peruskoulun vähimmäistuntimäärää sietäisi kasvattaa ainakin alaluokilla. Tätä mieltä olivat useimmat asiantuntijat, joita opetus- ja kulttuuriministeriö kuuli torstaina perusopetuksen tuntijaon uudistamista varten.

Enkeliporsas:

Olen samaa mieltä. Peruskoulussa oppilailla on melko vähän oppitunteja.

Aivan hyvin voitaisiin nostaa esim. liikunnan opetusta neljään viikkotuntiin.

Läheskään kaikki oppilaat eivät liiku terveyden kannalta riittävästi. Olen esittänyt mallia 2 + 1 + 1. Kaksi tuntia olisi nykyisen kaltaista liikunnanopetusta. 1 + 1 käytettäisiin perusliikuntaan, retkeilyyn, kävelyyn ja juoksemiseen, uimiseen, hiihtämiseen. 1 + 1 voitaisiin jakaa myös neljään puolen tunnin jaksoon, näin oppilailla olisi liikuntaa joka päivä.

Yläkoulussa jotkut oppilaat seilaavat yläkoulunsa läpi minimaalisella panostuksella taideaineisiin. Kaikki lapset ja nuoret tarvitsevat musiikkia ja kuvataidetta.

Nyt uhkana on, kun taide- ja taitoaineiden määrää tullaan nostamaan, että nosto tehdään esim. reaalioppiaineiden tuntimääriä vähentämällä. Matematiikan ja äidinkielen tuntimääriä ei voida vähentää. Kielipalettia ei voida pienentää, koska meillä valinnanmahdollisuudet ovat suppeat pakkoruotsin takia.

Lapin kauppakamarin matkailuvaliokunnan puheenjohtaja Rauno Posion mukaan hiihtolomien porrastamisella olisi myönteistä vaikutusta hotellikapasiteetin tehokkaaseen käyttöön. Lomalaiset täyttäisivät hiihtokeskusten majoituskapasiteettia tasaisemmin pitempään ja myös saavutettavuus paranisi, kun lento- ja junapaikkoja olisi enemmän tarjolla.

Enkeliporsas:

Rauno Posio, peruskoululla ei ole mitään tekemistä Lapin hotellikapasiteetin kanssa. Lappilaisten matkailuyrittäjien on tarjottava parempia ja kilpailukykyisempiä palveluita, muuten ihmiset karkaavat tylysti etelän lämpöön.

"Suomen koululaisilla on OECD-maista kolmanneksi pienin tuntimäärä", muistutti Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland. Alaluokkalaisten lyhyistä päivistä koituu pulmia myös perheille.

Enkeliporsas:

Yhdyn täysin Mirjam Kallandin näkemykseen. On hämmästyttävää huomata, että suomalaisten lasten tuntimäärät ovat OECD:n kolmanneksi pienimmät. Järjestöön kuuluu sellaisiakin maita kuin Meksiko ja Turkki.

- 1.-3. luokkalaisten koulupäivät voisivat olla viisituntisia. 

- 4.-6. luokkalaisille kuusituntiset koulupäivät kuluvat helposti.

- Yläkoululaiset kestävät seitsemäntuntiset koulupäivät aivan hyvin.

Nykyperuskoulua leimaava piirre on alituinen kiire. Lisätunneilla voitaisiin vähentää alituisen hopun tuntua.

Vähimmäistuntimäärän maltillista nostoa etenkin alaluokilla kannattivat myös esimerkiksi Suomen Yrittäjien, Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n, sosiaali- ja terveysministeriön, Suomen rehtoreitten sekä Espoon, Tampereen ja Jyväskylän kaupunkien edustajat.

Suomen kuntaliiton kehittämispäällikkö Juha Karvonen ei näe vähimmäistuntimäärän nostolle tarvetta.

Enkeliporsas:

Juha Karvosen lausunnossa ei ole mitään yllättävää.

4 kommenttia:

  1. kunhan vaan ei samalla kaadeta opseihin lisätuntien verran lisäsisältöjä entisten päälle

    VastaaPoista
  2. Sitä minäkin pelkään...tupattu, tupatumpi, tupatuin...

    Erittäin hauskaa oli, kun historian ja maantiedon osuutta vähennettiin (ainakin alakoulussa), kansainvälisyyskasvatus laitettiin "läpimenoksi" kaiken muun ohelle. Historia ja maantieto ovat kansainvälisyyskasvatuksen kulmakiviä.

    Nyt on oppilaita, jotka eivät hallitse esim. karttaa kunnolla. Katso siinä sitten uutisia ja analysoi.

    VastaaPoista
  3. Nykykoululaisilla ei ole käytössä kartastoja. 80-luvun alussa me saimme kartaston ikiomaksi. Valitettavasti se ei ole enää käyttökelpoinen omille lapsilleni :) Meillä onneksi on kaikenlaisia karttakirjoja kotona, mutta joka kodista ei sellaista välttämättä löydy. Ja kyllähän maantiedon ope voi vihjailla muksuille, että he pyytäisivät sellaisen joululahjaksi, mutta eikös peruskoulun henkeen kuulu, että kaikki oppimateriaalit tulisi saada koulusta.

    Meidän koulussamme yläkoululaisten lukkarit ovat nyt jo tupaten täynnä. Lähes joka päivä opetusta on 8-15. Seiskoilla on onneksi paljon taide- ja taitoaineita: kotitaloutta, musiikkia, kuvaamataitoa, liikuntaa ja käsitöitä. Kahdeksilla ja yhdeksänsillä luokilla on mahdollisuus valita valinnaisiksi lisäliikuntaa, käsitöitä, atk:ta, luovaa kirjoittamista, draamaa, saksaa, ranskaa, lisäenglantia tai -ruotsia tai vaikkapa tähtitiedettä. Päivät venyvät edelleen lähes poikkeuksetta seitsemäntuntisiksi. Käsittääkseni meilläkin on kehys puristettu aika tiukaksi, mutta jos tunteja tulisi lisää, oppilaat olisivat koulussa kahdeksasta neljään tai sitten ehkä valinnaisuutta ei olisi enää niin paljon...

    VastaaPoista
  4. Anna-Maria...

    Tuo 8-15 koulupäivä on riittävä. Hyvä, että päiviä on täydennetty taito- ja taideaineilla.

    VastaaPoista