KKKK - kivan koulun kivat kerhot

Yle 30.9.

Harrastuskerhot ovat palanneet peruskouluihin. Valtion rahoituksen turvin on perustettu tänä ja viime vuonna tuhansia uusia koulukerhoja. Kerhot ehtivät vähentyä murto-osaan 1990-luvun huippuvuosista.

Esimerkiksi Vantaalla on perustettu valtion avustuksella kymmeniä uusia koulukerhoja. Nyt kaupungin useimmissa kouluissa on yksi tai useampi harrastuskerho. Kerhoissa harrastetaan paljon liikuntaa ja musiikkia mutta myös muun muassa teatteria ja lautapelejä.

Kerhojen pyörittämiseen on monta hyvää syytä, sanoo vantaalaisessa Pähkinärinteen koulussa kolmas- ja neljäsluokkalaisten palloilukerhoa vetävä luokanopettaja Tiina Nissinen.

- Lapset pitävät kerhoista, koska niissä tehdään kivoja asioita. Täällä saa myös liikkua. Koulussa voisi olla enemmänkin liikuntaa, Nissinen pohtii.

On erinomaista, että on huomattu jälleen koulun kerhojen merkitys lapsille. Joillakin ihmisillä on kummallinen käsitys, että koulu on vain suorittamista varten. Kurssia kurssin perään, jä sitten voidaan pahoin.

On paljon puhuttu oppilaiden "viihtymisestä" suomalaisissa kouluissa. Juuri kerhot ja muu "vapaa toiminta" lisää kouluviihtyvyyttä. Sellaista muuta kerhojen lisäksi on sadut ja kertomukset, kuorot ja bändit, näytelmät ja urheilukilpailut, opintoretket ja leirikoulut. Kaikki tällainen toiminta edistää lasten sosiaalistumista aivan eri tavalla kuin pelkkä pulpetissa yksin istuminen.

Lapsi on muutakin kuin pelkkä "tiedon syöttöporsas", mitä nykyajan tehokkuusajattelijat pitävät optimitilana. Tehokkuusajattelijat itkevät luovuuden perään, mutta sellaista oppiainetta kuin luovuus ei ole. Luovuutta ei voi kaataa saavista niskaan.

Koulumme on osallistunut ns. ETAM-projektiin, ennalta ehkäisevän työn malli. Tavoitteena on lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy varhaisen tuen keinoin. Koulun kerhot ovat kaikille lapsille avoimia ja ilmaisia, millaisia kaikki harrastukset ei nykypäivänä lähimainkaan ole.

Koulumme tekee yhteistyötä nuoriso- ja sosiaalitoimen, seurakunnan, Pähkinärinneseuran, Lions Clubin ja erilaisten urheilu- ja harrastustoimijoiden kanssa.

Olemme kartoittaneet koulumme lasten osallistumisen harrastustoimintaan ja ohjaamme oppilaita kartoituksen pohjalta koulun kerhoihin. Olemme hakeneet ja saaneet koulun ulkopuolista rahoitusta kerhotoimintaamme. Kerhoja tukee myös nuorisotoimi ja muut yhteistyökumppanit.

Myös Vantaan koulutoimi on alkanut uudelleen satsata kerhotoimintaan, mikä on hyvä.

Yhteistyö muistuttaa hyvin paljon muualla toteutettuja "Koulu keskellä kylää" - tyyppisiä ohjelmia. Hyvin toimiva vastaava malli löytyy Itä-Vantaalta Länsimäestä, jossa toiminnasta on pitkät ja tulokselliset kokemukset.

Yksi syy kerhojen lisäämiseen on ollut joidenkin lasten liikunnan vähäisyys ja kunnon heikkous. Koulun virallinen liikuntatarjonta ei riitä lasten kunnon kohottamiseksi.

Olen aina ollut kerhoaatteen intomielinen kannattaja. Olen vetänyt koko urani ajan shakkikerhoa ja välillä muitakin kerhoja. Tottakai olen shakkijoukkueeni kanssa osallistunut kilpailutoimintaankin kuten kunnan tai Suomen mestaruuskisoihin.

Mutta kerhotoiminnassa ei kilpailullisuus ole tärkeintä. Shakissa lapset oppivat kunnioittamaan toisiaan pelaamalla kaikenikäisiä ja -tasoisia lapsia vastaan. He oppivat sekä voittamaan että häviämään, samalla he oppivat ajattelemaan ja toimimaan kärsivällisen pitkäjännitteisesti, ja keskittymään.

Vielä 1990-luvun alussa shakkikerhoja oli valtaisasti. Kunnan kisat olivat suuri ja tasokas tapahtuma. Nyt kerhoja on enää muutama. Toivottavasti kerhoinnostus elpyy.

Löytyypä koulustamme opettaja, joka on vuosikymmeniä uhrannut aikaansa välituntisin, kun hän on pyörittänyt koulun kuoroja tai näytelmäryhmiä. Aatteen vuoksi.

Kolmannella luokalla oleva Otso Pasanen pitää palloilukerhosta etenkin sählyn takia. Elmo Martelaa puolestaan miellyttää kerhon monipuolisuus.

- Täällä saa harrastaa montaa lajia. Joka lajia ei voi harrastaa joukkueessa, Martela sanoo.

Kannattaako opettajista tehdä katkeria?

Joillakin ammateilla kuten lääkäreillä, tuomareilla, ja opettajilla, on oma ammattietiikkansa ja eettiset periaatteensa, jotka on tarkkaan pohdittu ja kirjattu. Puhutaan eettisistä ohjeistoista.

Lääkäreillä ja tuomareilla on jopa omat valat, jotka on vannottava. Meillä opettajilla ei sellaisia valoja ole. Oletetaan, että kaikki, jotka ovat valinneet tämän ammatin, ovat eettisesti korkeatasoisia ihmisiä. Se ikään kuin kuuluu tämän ammatin pirtaan.

Kaikkien säästö- ja lomautuskohkaamisten keskellä on syytä jokaisen opettajan sillon tällöin vilkuilla OAJ:n sivuja ja etsiä opettajan ammattietiikkaa ja eettisiä periaatteita koskevat ohjeistot. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi.

Opettajan paras työkalu näissä asioissa on tietenkin hänen oma esimerkkinsä. Selkeä ohjenuora kaikessa opettajan toiminnassa on:

Opettajan on aina ajateltava lasten parasta.

Nykymaailma tosin tuottaa opettajille monia ristiriitaisia tilanteita.

Ajatellaanpa, millaisiin tilanteisiin opettajaa ajetaan, kun häntä lomautetaan tai oppilailta viedään jako- tai tukitunnit pois. Opettaja voi alkaa pitää ilmaisia tukitunteja oppilaille koulupäivän jälkeen, joku toinen toteaa vain, että se oli nyt siinä, oppilas jää yksinkertaisesti vain jälkeen. Kumpi toimii oikein?

Luulen, että kummankaan opettajan toiminnassa ei ole moitteen sijaa. Kyllä tässä tapauksessa on aivan joku muu taho kuin opettaja toiminut eetisesti ja moraalisesti väärin.

Se on aivan varmaa, että kaikki nykyopettajat potevat huonoa omatuntoa jostakin.

Niin valtavat paineet meille asetetaan. Kukaan ei ole sellainen jonglööri, että voisi saavuttaa oppilaidensa kanssa opetussuunnitelman kaikki tavoitteet nykyisillä resursseilla.

Espoolaiset ja porvoolaiset, ja miltei kahdenkymmenen muunkin kunnan opettajat, on ajettu ikävään nurkkaan. Opettaa ja kasvattaa pitäisi, mutta sitä ei anneta tehdä kunnolla.

Opettajista ei pidä tehdä katkeria tai väliinpitämättömiä. Joku meistä voi opettaa sinun lastasi.

Opetusalalla esiin tuleviin asioihin ottaa kantaa eettinen neuvottelukunta, jonka kokoonpano on:

Helsingin Yliopiston vararehtori Hannele Niemi, puheenjohtaja
Rehtori Jari Honkala, jäsen
Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Juha Sihvola, varapuheenjohtaja
Dosentti Terho Pursiainen, jäsen
Professori Tuula Tamminen, jäsen
Neuvottelukunnan sihteerinä toimii erityisasiantuntija Riitta Sarras toimistosta.

Neuvottelukunnan tehtävästä:

Neuvottelukunta voi ottaa kantaa ja antaa lausuntoja OAJ:n hallituksen, opetusalan viranomaisten, jäsenistön, työantajan, vanhempien tai opiskelijoiden pyynnöstä opetusalan ammattietiikkaan liittyvistä kysymyksistä.

Mene ihmeessä ja lue se ohjeisto. Ei sinun tarvitse olla opettajakaan.

http://www.oaj.fi
Ammattietiikka

Sieltä löytyy myös mielenkiintoisia neuvottelukunnan antamia kannanottoja.

Mietteitä koulutusristeilyltä

Olin OAJ:n Itä-Uudenmaan piirin järjestämällä koulutusristeilyllä. Paikalla oli vantaalaisia ja uusmaalaisten pikkukuntien koulujen yhteysopettajia. Opettajat ovat kuin paikkaeläimiä, toimitaan omassa luokassa ja omassa koulussa ja omassa kunnassa. Siksi on aina avartavaa nähdä muiden koulujen opettajia eri kunnista.

Lisäksi oli hauska tutustua Tukholmaan.

Koulutusta oli paljon, perjantaina koulupäivän jälkeen oli hieman raskasta istua Gabriellan luentosalissa. Koulutusta oli sekä perjantaina että lauantaina neljä tuntia.

Täytyy sanoa, että koulutusristeily antoi meille kaikille paljon mietittävää.

1. Eläkkeellä oleva entinen OAJ:n lakimies Markku Poutala kertoi opettajien oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista. Poutala osasi esittää asiansa selkeästi ja huumorintajuisesti.

Opettajan vastuu on laaja, joskus se voi jopa pelottaa. Ajatelkaa vaikkapa liikunnanopetusta. Mitä kaikkea liikuntatunneilla voikaan tapahtua?

Luin aikoinaan "Opettajan pienen lakioppaan", suurin osa esimerkeistä oli juuri liikuntatunneilta. Liikunnanopettaja on melkein lainsuojaton. Tapahtuu tunneilla mitä tahansa, syy on aina opettajan. Muut vetäytyvät järjestelmällisesti vastuusta.

Otetaaan esimerkki. Jos urheilukentän kunto on huono, eikä opettaja ole kerinnyt tarkastaa kentän kuntoa, ja jotakin tapahtuu. Syytettä ei saa kentän hoitaja tai kunta, vaan aina opettaja.

Toinen suuri riski on opintoretket ja leirikoulut. Jokainen retki on erikseen aina mainittava etukäteen koulun vuosisuunnitelmassa. Retket on aina suunniteltava perusteellisesti. Spontaanien retkien ollessa kyseessä, opettaja on vaarallisilla vesillä.

Onneksi kaikilla on OAJ:n vastuuvakuutus, joka takaa meille avun oikeustapauksissa.

2. Lomautukset ja säästöt puhuttivat paljon. OAJ:n valtuuston jäsen Eija Pajari kertoi Porvoon lomautuksista. Kaikille tuli paha mieli porvoolaisten lasten ja opettajien puolesta. Taas lyödään. Vantaalaisille opettajille tuli väkisin mieleen 1990-luvun tapahtumat seurauksineen.

Säästöjen mekanismi on selvä. Aloitetaan ensin tuntikehyksestä, poistetaan jako- ja tukitunnit ja kerhot. Annetaan minimitunnit ja suuret ryhmät. Lopetetaan pikkukouluja. Sitten painostetaan opettajia vapaaehtoisiin lomarahavaihtoihin tai vastaaviin, lopuksi lomautetaan.

Oppilaiden vanhempia sumutetaan puhumalla tuntikehyksen leikkauksesta. Kuka "siviili-ihminen" tietää, mikä on tuntikehys? Kun tuntikehystä leikataan, oppilas saa vähemmän opetusta kuin muut. Kun opettajia lomautetaan, valehdellaan, että opetus ei kärsi.

Kyllä opetus kärsii. Oppilaan oppiminen kärsii tai ehtyy.

Toivon, että espoolaisten ja porvoolaisten oppilaiden vanhemmat jaksaisivat taistella lastensa puolesta. Opettajia ei kuunnella, heidät sivuutetaan päätöksenteossa.

3. Opettajat Erkki Toivanen ja Ulla Puukangas antoivat paljon ajattelimisen aihetta. Kun koulu on säästökuurilla, miten käy opettajan ammattietiikan? Opettajan on aina ajateltava lasten parasta. Kun kunta lomauttaa opettajansa, lapsen etu ei toteudu. Päinvastoin.

Opettaja joutuu tällöin miettimään omaa asemaansa ja toimintaansa. Opettaja syyllistyy helposti ilman omaa syytään. Ja töiden kasautuminen voi heikentää opettajan mielenterveyttä.

Tunne on aivan sama kuin lääkärillä, jolta kielletään parantaminen, kun sairas ihminen tulee vastaanotolle. Opettajan tehtävä on opettaa ja kasvattaa ja auttaa oppilasta.

4. Itä-Uudenmaan opettajien vahva mies, OAJn hallituksen jäsen Kari Kinnunen toi meille järjestön terveiset. Kari Kinnnunen on eritysiopetuksen asiantuntija, ja on erittäin huolissaan tulevasta erityisopetuslaista, jota valmistellaan paraikaa.

Lain idea on kaikessa lyhykäisyydessään seuraava:

Erityisoppilaita sijoitetaan yleisluokkkiin. Mitään ylärajaa ryhmäkoolle ei aseteta, luokassa voi olla yli 30 oppilasta, joista vaikka kymmenen voi olla erityisoppilaita. Opettajan on pärjättävä luokassa yksin.

Yksittäisen opettajan työmäärä tulee kasvamaan hätkähdyttävästi. Voi olla, että monen opettajan selkä tulee taittumaan.

Saako se erityisoppilas kunnon tukea joukon jatkona yleisopetuksessa? Ja miten käy "tavallisten oppilaiden"? Saavatko he tulevaisuudessa yksillöllistä huomiota ollenkaan, kun opettajan kaikki huomio kohdistuu erityisoppilaisiin?

5. Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok) oli laivalla samaan aikaan Koululiikuntaliiton tilaisuudessa. Hän piipahti ja kertoi, mitä sivistysvaliokuntaan nyt kuuluu.

Erityisopetuslaki on menossa eduskunnassa läpi niin, että kajahtaa.

Soraääniä ei ole juuri ollut paitsi asiantuntijoilta, opettajilta. Tämän päivän Hesarissa sekä OAJ:n Olli Luukkainen että Suomen erityiskasvatuksen liiton Jaanet Salminen totesivat, että lainmuutoksen henki on hyvä, mutta se pitäisi toteuttaa vähitellen, koska rahaa ei ole osoitettu riittävästi.

Vaje on sellaiset 350 miljoonaa euroa per vuosi.

Sävel on selvä: Kustannukset eivät saa nousta, rahaa ei tule.

Espoon pommi!

HS 25.9.

Espoossa suunnitellaan nyt suurempia säästöjä perusopetuksesta kuin mihin oltiin valmiita 1990-luvun laman aikaan.

Virkamiesesityksen mukaan perusopetuksesta nipistettäisiin jopa kymmenesosa opetustunneista. Tämä tarkoittaisi käytännössä jakotunneista luopumista.

Kun tuntikehystä leikataan tai jakotunneista luovutaan, kyyti on silloin kylmää.

Tavallinen ihminen hämätään "virallisella kapulakielellä", kun puhutaan tuntikehyksen leikkaamisesta. Selkokielellä: Nyt irtisanotaan opettajia, kahdesta viiten opettajaan per koulu. Potkaistaan persuksille niin, että opettajienhuoneiden kamanat vinkuvat.

Espoolainen lapsi tulee kärsimään. Espoolainen: sinun lapsesi.

Vantaalaisena opettajana on vähän vaikea lähteä neuvomaan muuten kuin: Älkää tehkö sitä! Meillä on muistissa 1990-luvun lomautukset ja sen seuraukset.

Espoolaiset, voitte ottaa mallia meidän Vantaa-sopimuksestamme. Toistaiseksi meillä on jakotunnit, pari tukituntia, jopa kerhotunteja jäljellä.

Vantaalla yritetään huonommalla veropohjalla kuin Espoossa pitää palikkataloa kasassa. Meillä nostettiin veroäyriä puolella prosentilla. Hyvää tahtoa on. Kevät tosin jännittää täälläkin ankarasti.

Ks. http://karikinnunen.blogspot.com/

Espoolaiset, ennen kuin teette yhtään mitään, tulkaa itärajanne puolelta kyselemään, mitä tuon luokan säästöt merkitsevät. Voitte kysellä myös omalta sivistystoimen johtajaltanne Aulis Pitkälältä. Hän joutui toteuttamaan Vantaan massiiviset säästöt kymmenisen vuotta sitten oltuaan Vantaan sivistystoimen johtajana.

"Opetuksen laadusta ei missään nimessä saa tinkiä", lautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi (kok) totesi.

Herran lettas sentään, millaista hurskastelua! Kokoomuslainen espoolaispoliitikko itkee, kun opettajia irtisanotaan. Mikä puolue aivan loppuun asti kunnasta kuin kunnasta riippumatta taistelee veronkorotuksia vastaan?

Marika Niemen toteamus on härskiydessään sitä luokkaa, että naurattaa. Puolueesi on johdonmukaisesti vastustanut veroäyrin korottamista. Ja nyt on lirit housuissa.

Nostakaa veroäyriänne. Teillä Espoossa on rahaa, paljon enemmän kuin meillä täällä itärajanne takana.

Mitään ei saa ilmaiseksi. Kysykää itseltänne, mikä on kunnan tehtävä. Painostakaa edustajianne, varsinkin niitä kokoomuspoliitikkoja, joita näytätte joukottain äänestävän.

Älkää missään nimessä uskoko heidän ensimmäisiin vastauksiinsa ja vesiselityksiinsä.

Kotiopetusta

Keskisuomalainen 22.9.

Liki 400 suomalaista lasta käy koulua kotonaan tai epävirallisissa pienkouluissa. Kotiopetuksen suosio on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Suomessa ei ole koulupakkoa, vaan oppivelvollisuus. Siksi lasten kotiopetus on laillista ja pelkkä ilmoitus lapsen jäämisestä kotiin opetettavaksi riittää. Asuinkunnan on kuitenkin valvottava opintojen edistymistä. Käytännössä se tapahtuu testien avulla.

Tavallisin syy kotiopetukseen on uskonnollinen vakaumus.

Nykyperuskoulu ei ole järin uskonnollinen, virallisesta uskonnonopetuksesta voi jättäytyä pois kuten esimerkiksi jehovantodistajat tekevät. Heidän lapsensa käyvät peruskoulua, mutta he hoitavat uskontokasvatuksen itse, ei se sen kummempaa ole.

Olen monesti miettinyt kotiopetuksen vaikutuksia lapseen, tai pikemminkin, mistä lapsi jää silloin paitsi.

Tavallisen peruskouluopetuksen vahvuus on, että lapset sosiaalistuvat, näkevät, että on muunkinlaisia ihmisiä ja toimintamalleja ja ajatustapoja kuin se oma.

Kuinka kotiopetuksessa hoidetaan taito- jaa taitoaineet? Äidinkieli, matematiikka, kielet, historia, fysiikka ja kemia, biologia ja maantieto? Eikä peruskoulu koostu pelkästään oppiaineista.

Kuka yksityinen "tavallinen ihminen" hallitsee kaiken?

En tiedä, miten oppiminen oikein käytännössä testataan. Tehdäänkö kunto- ja taitotestejä, laulukokeita, piirustus- ja maalausnäytteitä? Miten mitataan esim. juuri sosiaalistuminen?

Peruskoulussa opitaan ja omaksutaan niin monia asioita, että en jaksa millään uskoa siihen, että joku yksin kotonaan kykenee samaan. Eipä juuri tarvitse kuin vilkaista opetussuunnitelmia, kyllä sen oman isän tai äidin taytyy olla ihmemies tai -nainen, jos luulee pystyvänsä samaan kuin yhdeksänvuotinen peruskoulu kymmenine opettajineen.

Meillä opettajilla on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta hoitaa hommat niin, että oppilaat saavuttaisivat lähimainkaan kaikkia heille asetettuja tavoitteita.

Minä rinnastan kotiopetuksen nykyhetken itsekkääseen "mä ja mä ajatteluun".

Jyrääkö vanhempien päätösvalta omien lastensa suhteen tässä tapauksessa lasten oikeudet?

Koriksia ekaluokkalaisille

Iltalehti 23.9.

Suomen koripalloliitto lahjoitti yhteensä 5000 koripalloa ala-asteiden 1.luokille Etelä-Suomessa. Tämä tarkoittaa kahta koripalloa per luokka.

Koripallolahjoituksen kävi vastaanottamassa Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa kulttuuri-ja urheiluministeri Stefan Wallin, jolla näytti pallo pomppivan taidokkaasti hyppysissä.

Se on ihan sama mitä nuori harrastaa, kunhan mahdollisimman moni hikoilee ja liikkuu, totesi Wallin.

Pussihukkien junioripäällikkö Millla Haglund kävi lahjoittamassa pallot myös minun ekalle luokalleni.

Seurat käyvät kouluilla aktiivisesti markkinoimassa lajejaan. Pidetään oppitunteja kaikille luokille, ja houkutellaan samalla uusia harrastajia lajin piiriin. Kaikki keinot lasten liikunnan lisäämiseksi ovat hyvästä, sillä liikunnan puutteen ja huonon kunnon näkee jo alakoulun yläluokilla.

Oppilaat ovat "jakautuneet" oman arkinäkemykseni mukaan liikunnan suhteen lähes yhtä suureen kolmeen osaan: paljon liikkuvat, tavalliset ja vähän liikkuvat. Ero näkyy liikuntatunneilla räikeästi. Vielä 1990-luvun alussa suurin osa oppilaista jaksoi liikkua, osasi hiihtää tai luistella. Erot kasvavat oppilaiden iän myötä.

Vähän liikkuvien oppilaiden osuus on kasvanut, tavallisten liikkujien osuus on supistunut.

Syitä on monia. Aika moni lapsi kuljetetaan kouluun tai kouluun tullaan bussilla. Pihaleikkien osuus lasten vapaa-ajasta on vähentynyt viihteen kustannuksella, pelataan konsolipelejä ja katsellaan televisiota.

Asun aivan urheilukentän vieressä. Kentällä ei oikeastaan näy kuin seurojen järjestämää liikuntaa. Lasten porukkapelit ovat lähes historiaa. Vielä parikymmentä vuotta sitten lapset pelasivat kaikenmaailman pikkupelejä yhdessä ilta illan jälkeen.

Huolestuttavaa on vanhempien lasten polkupyörällä ajamisen vähentyminen. Vanhemmat ostavat lapsilleen moposkoottereita, joilla pörrätään ympäriinsä. Ongelmallista on, että moposkoottereilla sotketaan urheilukenttiä, ja aamuisin, kun pitäisi aloittaa liikuntatunti oppilaiden kanssa, kentttä on "rundattu" epämiellyttäväksi. Olen jutellut parin kentänhoitajan kanssa, ongelma on suuri.

Olen joutunut lisäämään perusliikunnan osuutta liikunnanopetuksessa selvästi. Joka toinen tunti juostaan tai kävellään tai hiihdetään, jotta lasten kestävyyskunto pysyy edes jollakin tasolla. Koulumme pururata on ahkerassa käytössä, siellä juostaan ja talvisin hiihdetään. On hienoa nähdä lasten kehitys esim. hiihdossa. Kun otan pojat vastaan vitosella, muutamat pojat osaavat tuskin hiihtää, mutta kuudennella painetaan iloisesti pitkin purua, ja lumi pöllyää!

Koripallotunneilla peluutan neljää pikkupeliä, ns. katukoriksen säännöillä, kolme vastaan kolme peliä. Kaikki pääsevät palloon "kiinni". Joukkueet jaetaan pelaamisen harrastuksen mukaan, jotta kaikki saavat nauttia pelaamisesta.

Sisäliikuntakaudella tuntien alussa tehdään lihaskuntoa edistäviä liikkeitä. Sitten vasta palloillaan. Voimistelun osuus on vähentynyt nykykoululiikunnanopetuksessa ikävä kyllä. Kaikkea ei ehdi kahden viikkotunnin aikana tehdä kunnolla.

Kilpailullisen, henkeen ja vereen urheilua ei nykyliikunnanopetuksessa enää juuri ole. Esim. joukkueiden jaot tehdään siten, ettei kukaan jää viimeiseksi häpeissään seisoskelemaan. Koko ajan tähdätään liikunnan iloon ja omaehtoisen arkiliikunnan lisäämiseen.

Liikunnan osuutta pitäisi lisätä kahdella viikkotunnilla, jotta koulun tarjoamaa perusliikuntaa voitaisiin lisätä. Hyvä liikuntatuntien jakomalli voisi olla isoilla oppilailla 2, 1, 1 ja pienillä oppilailla 1,1,1,1.

Liikuntakerhojen osuutta olisi lisättävä. Kaikki eivät urheile seuroissa. Koulussamme kokeiltiin viime lukuvuonna "vähemmän liikkuvien isojen poikien liikuntakerhoa". Kerho sai suosion, koska esim. salibandya pelattaessa kaikki saivat kosketuksen palloon ja paljon liikunnan riemua.

Lapsilla on paljon luppoaikaa heti koulun jälkeen. Miksi koulu ei voisi liikuttaa heitä silloin?

Päävastuu lasten liikuttamisesta on aina vanhemmilla.

Keisarin uudet vaatteet

Tänään kolahti postilaatikkoon Luokanopettajaliiton lehti. Luokanopettajien järjestäytymisaste omaan liittoonsa on ällistyttävän pieni verrattuna esimerkiksi voimaikkaisiin aineenopettajien liittoihin kuten Äidinkielenopettajien liitto tai Matematiikanopettajien liitto.

Nyt on sama askellus sekä luokanopettajilla että aineenopettajilla. Samalla tavalla viedään. Ja kun opettajia viedään, viedään aina myös oppilaita.

Luokanopettaja 21.9.

Ote Martti Hellströmin ansiokkaasta pääkirjoituksesta:

1990-luvulla kouluhallintoa alettiin ajaa alas, ja päätösvaltaa delegoitiin kunnille. Seuraukset näkee - jos uskaltaa katsoa. Kun kansallisen koulutuspolitiikan keskiöön on juuri nostettu opetuksen laatu: opetusryhmien pienentäminen, tuen vahvistaminen ja kerhotoiminan elvyttäminen, osa kunnista vie koulujaan päinvastaiseen suuntaan. Härskeimmät kunnat ovat siirtyneet opettajattomaan opetukseen lomauttamalla opettajat! Sillälailla.

Löytyisikö kouluhallinnosta Jukka Sarjalan kaltaisia voimahahmoja, jotka isännän äänellä lohkaisisivat, että koulutuspolitiikkaan ei ole annettu veto-oikeutta?

Vastaan heti Hellströmin kysymykseen: ei löydy.

Missä ovat nyt yhdenvertaisen peruskoulun puolustajat?

Ykköspuolustaja taitaa olla kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä, jonka humanistisia kirjoituksia onneksi aika usein näkee.

Kuvaavaa on, että hallitus hallituksen jälkeen opetusministereiksi nimitetään heikkoja ministereitä, joita pääministerin ja valtiovarainministerin on aina helppo vedättää. "Minimistä tulee maksimi" lausuu opetusministeri kauniit silmät televisokameroihin kohdistettuina. Ja läpi menee, ja samaa mantraa hokevat onnettomat opetustoimenjohtajat ympäri Suomen maata.

"Laatukriteeristö on johtamisen väline, jonka kautta arvioidaan toiminnan nykytilaa ja parannetaan sitä."

Ja hoplaa...paljon vaaditaan, mutta vähän annetaan.

Keisarin uudet vaatteet.

Kuntien säästöleikkuri siivuttaa

Yle 21.9.

Kunnat aikovat ensi vuonna säästää eniten opetusmenoista, kertoo YLE Uutisten kunnanjohtajille tekemä kysely. Kysely paljastaa myös, että säästöjä haetaan sijaisten ja määräaikaisten työntekijöiden kustannuksella. Kuntaveron nostamista harkitsee lähes puolet vastaajakunnista.

YLE Uutisten kyselyyn vastanneista kunnista 30 prosenttia (54 kuntaa 181:sta) valitsi vaihtoehdoista opetuksen, kun kysyttiin, mistä palveluista kunta aikoo säästä eniten. Toiseksi useimmin kunnanjohtajat mainitsivat terveydenhoidon ensisijaiseksi säästökohteeksi. Terveydenhoidosta eniten aikoi leikata 17,7 prosenttia vastaajista (32 kuntaa).

Jep, jep. Kyselyn tulos tuskin oli yllättävä.

Kuntalaiset itse eivät halua, että kunnan peruspalveluista leikataan. Terveydenhoitoa ja koulutusta pidetään kuntien ydinpalveluina.

Opetuksesta on helppo leikata, koska oppilaat eivät juuri valita. Sama koskee uusimpien tietojen mukaan myös vanhusten palveluja. Sängyssä makaava vanhus ei valita.

Heikkoja lyödään.

Tuntikehyksestä on helppo näpsäistä tunti pois. Kuka huomaa, jos tukiopetusta tai kerhoja ei pidetä? Palkataan epäpäteviä ihmisiä opettajiksi, eipä tarvitse maksaa sitä kesäpalkkaa, ja muutenkin tulee halvemmaksi. Pikkukunnissa on nokkelasti huomattu, että opettajia voidaan lomautella tapaan pe-la-su-ma.

Mukavaa "säästöä" saadaan, kun opettajilta viedään valvontaruokailuetu, ja oppilaat jätetään yksikseen einehtimään soppaa.

Koulumateriaalia kierrätetään "ekologisesti", sama uskonnonkirja voi kulkea jopa kymmenen ikäluokan edustajan käsissä. Kuviksessa piirretään ja maalataan aina siihen iänikuiseen valkoiseen A-kolmoseen.

Säästökeinoja on monia, mielikuvituksella ei ole mitään rajaa. Pikkuporsaanreikiä on kiva käyttää, ja hauska niitä on oikein suurennuslasilla etsiskellä.

Opetuksesta säästäminen on aina tulevaisuudesta säästämistä. Onko Suomi enää sivistysvaltio? Viekö ahneus meidät allikkoon?

Rahaa on. Kyse on aina siitä, miten raha jaetaan.

Olen löytänyt suuren ilon!

Opetan pitkästä aikaa ekaa luokkaa.

Ilo.

Yleensä opetan vitosia ja kutosia, otan oppilaat vastaan ja vien heidät yläkouluun. En väitä, etteikö 12-13-vuotiailta lapsilta vielä löydy oppimisen iloa, mutta aina se ei näy päällepäin. Joillekin oppilaille koulu on suorastaan vastenmielistä.

Joskus sitä ihmettelee, että mihin se ilo matkan varrella oikein häviää.

Tänä aamuna minulla oli peräkkäin kaksi ekan luokan liikuntaryhmää. Lähdimme kiertämään koulumme lähistöllä olevaa lampea, jonka ympäri kiertää luonnonkaunis kävelytie.

Sain suorastaan pidätellä oppilaita, etteivät he liian aikaisin olisi lähteneet juoksemaan. Liikunnan ilo ja riemu oli rajaton. Kukaan ei nurissut. Hiekka vaan pöllysi, kun oppilaat kirmasivat juoksemaan. Joka iikka.

Jostain syystä olen aina rakastanut vohvelikangastöitä, joten aloitin käsityöt luonnollisesti vohvelilla. Joka oppilas innolla pujottelee neulallaan tehden hauskoja kuvioita. Eräskin poika hihkaisi kesken oppituntia kovaan ääneen: Tää on kivaa!

Myöhemmin kaikki pojat eivät enää pidä tekstiilikäsitöistä.

Opetan luokkaani tulevat vuodet aina yläkouluun saakka. Olen löytänyt uuden mission: oppimisen ilon pitkittäminen.

Suosittelen kaikille urautuneille alakoulun yläluokkien opettajille lämpimästi ekaa luokkaa.

Keskustelutilaisuus erityisopetuksesta

16.9.

Tänään pidettiin "Perusopetuslaki muuttuu - väheneekö erityisopetus?" keskustelutilaisuus Eduskunnan kansalaisinfossa.

Kokoonkutsujana oli sosiaalidemokraatit, heistä paikalla olivat kansanedustajat Tuula Peltonen ja Pauliina Viitamies.

Alustajina toimivat OAJ:n koulutusasian päällikkö Olli Luukkainen ja Suomen erityiskasvatuksen liiton puheenjohtaja Jaanet Salminen.

Minä sain kunnian pitää puheenvuoron siitä, mitä käytännössä tarkoittaa, että erityisopetus järjestetään yleisopetuksen yhteydessä. Minulla on kokemusta siitä, koska Vantaa on ollut edelläkävijä erityisoppilaiden integroimisessa yleisopetukseen. Luokillani on ollut monia erityisoppilaita.

Kaikkien kolmen puheenvuoroista tuli ilmi, että "ajatus on hyvä, mutta..."

Lakiesityksen vaikutuksista yleisperusteluissa todetaan selkeästi:

"Esityksessä ei ehdoteta uusien tukimuotojen lisäämistä, vaan käytössä olevien keinojen nykyistä suunnitelmallisempaa ja tehokkaampaa käyttämistä.

Tehostettua ja erityistä tukea koskevilla ehdotuksilla ei siten olisi suoranaisestti merkittäviä kustannusvaikutuksia."

Kaikki paikalla olijat olivat sitä mieltä, että kustannusvaikutuksia tulee kyllä syntymään. Lakiehdotuksen henki on kuitenkin toisenlainen eli rahaa ei tule. Eikä kunnat lähitulevaisuudessa tule satsamaan koulutoimiinsa yhtään enempää rahaa kuin nyt, päinvastoin.

Me opettajat olemme usein naiiveja ja herkkäuskoisia ihmisiä. Nyt ei kannata olla. Kyllä se teho tullaan repimään opettajien selkänahoista.

Lakiehdotus tulee lisäämään paljon opettajien paperityötä, mikä tulee viemään aikaa varsinaisesta perustehtävästä eli opettamisesta ja kasvattamisesta.

Mielenkiintoista on, että yleisluokille ei aseteta oppilasmäärille kattorajaa. Mitään maksimimäärää ei aseteta yleisluokkaan sijoitettaville erityisoppilaillekaan.

Periaatteessa on mahdollista, että luokassa voi olla vaikkapa 36 oppilasta, joista 12 on erityisoppilaita. On siinä sitten sillä tavallisella luokanopettajalla melkoinen työ yksinään opettaa moista revohkaa!

Tämä ei ole mikään heitto. Ystävälläni oli pari vuotta sitten 37 oppilaan luokka. Tänään jalkapalloturnauksessa eräs opettaja kertoi tuskastuneena, että hänen opetuksensa on muuttunut miltei "natsitoiminnaksi". Hänellä on 34 oppilaan luokka.

Pahimmillaan luokat ovat oppilasvarastoja.

Mielestäni lakiesitys voisi jäädä odottamaan parempia taloudellisia aikoja, jotta opettajat saavat vähän "kättä pidempää" erityisoppilaiden opetukseen yleisluokissa.

Väistämättä luokanopettajana tulee mieleen, että tässä asetetaan nokikkain erityisoppilaiden ja ns. tavallisten oppilaiden edut. Jos opettaja uhraa aikansa muutamalle erityisoppilaalle, muut jäävät helposti hunningolle.

Olen puhunut jo pitkään julkisesta heitteillejätöstä. Sitä tapahtuu muaallakin kuin koulutuksessa, vrt. vanhustenhoito.

Että sellaiset on ajat nyt.

Käsittääkseni Opetushallituksen pääjohtaja on esittänyt eriävän mielipiteen lakiesityksestä. Mutta monista asiantuntijoiden mielipiteistä huolimatta esitys on menossa läpi niin, että heilahtaa.

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090109.pdf

Opettajat onnettomia netin hyödyntäjiä?

14.9.

Peruskoulu- ja lukio-opettajat eivät osaa hyödyntää nettiä riittävästi opetustyössään, selviää kymmenen yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Opettajat turvautuvat useimmiten oppikirjojen materiaaleihin, vaikka netissä olisi runsaasti opettajille suunnattua ilmaista materiaalia.

Kehityspäällikkö Esa Niemi kertoo Oulun yliopistosta, että opettajien tiedonhakutaidot ovat puutteellisia, minkä takia he eivät löydä materiaalia netistä. Niemen mukaan nettiä pitäisi hyödyntää oppikirjojen rinnalla, jotta opetus olisi entistä monipuolisempaa.

Niinpä.

Kehityspäällikkö Esa Niemi Oulun yliopistosta voisi oikeastaan jalkautua ja katsastella, millaisissa olosuhteissa joissakin kouluissa opetustyötä tehdään.

Liitutaulu ei ole internet.

Internetin tehokas käyttö edellyttää kunnollista tietokonekantaa. Luokissa pitää ehdottomasti olla opettajalle oma tietokone, joka on kytketty heittimeen. Koulumme on omilla varoilla hankkinut joka luokkaan koneen heittimineen sekä dokumenttikamerat. Johan alkoi tulla tehoa internetin käyttöön opetuksessa.

Itse käytän nettiä paljon historian, maantiedon ja biologian sekä kuvataiteen opetuksessa. Myös mediaopetuksessa netti on oiva, kaikki uutiset ja ylet ja sanomalehdet ovat heti saatavilla. Ajankohtaisten asioiden käsittely on nyt miellyttävää.

Usein varsinaiset nettiin pohjautuvat opetusohjelmat ovat liian simpppeleitä ja tylsiä. Se perinteinen matikan kirja on edelleen rautaa!

Netti on kyllä mukava pikkulisä opetuksen monipuolistamiseen kuten Esa Niemi toteaa. Eikä se vanha liitutaulukaan niin surkea ole. Se ei ainakaan hurise.

Herätkää pahvit!

Tupsupahvit

Liittyvätkö nämä kaksi Hesarin aamun uutista toisiinsa?

HS 10.9.

1. Katainen antaisi kuntien rikkoa lakia laman helpottamiseksi.

Mielenkiintoista. Ensimmäistä kertaa kuulen valtiovallan edustajan kehottavan rikkomaan lakia, asialla on vieläpä valtionvarainministeri. Lainsäätäjä kehottaa rikkomaan lakia? Järjetöntä.

2. Kuntatyönantajien etujärjestön työmarkkinajohtaja Markku Jalonen: "Näyttää siltä, että esimerkiksi opettajien lomautusten vaikutuksia pyritään minimoimaan lomauttamalla opettajat perjantaista maanantaihin."

Markku Jalonen pelaa täyttä sikaa. Hän tietää varmasti opettajien palkkauksen perusteet.

Ja miksi juuri opettajat? En ole koskaan kuullut, että muiden ammattiryhmien edustajia olisi lomautettu viikonlopuiksi.

Kuvitellaanpa tilanne, että kunnat noudattaisivat Jalosen kehotusta. Todennäköisesti OAJ laittaisi koko Suomen kiinni lastentarhoista yliopistoihin. Säästöä tulisi, mutta kärsimään joutuisivat lapset ja nuoret kautta linjan.

Onko OAJ hereillä nyt? Soiko Erkki Kangasniemen kello ollenkaan?

ADHD-tarkkaivaisuushäiriön arvoitus ratkennut?

Yle 9.9.

Amerikkalaistutkijat ovat ratkaisseet ADHD-tarkkaavaisuushäiriön arvoituksen, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Tutkijat ovat nyt ensi kertaa pystyneet todentamaan, että ADHD-häiriöisten aivoissa välittäjäaine dopamiini ei käyttäydy kuten se normaalisti käyttäytyisi.

Kertakaikkiaan hieno uutinen.

Keskittymisvaikeudet, impulsiivisuus ja ylivilkkaus joutavat historiaan? Jospa nyt löydetään uusia hoitokeinoja oireyhtymän hoitoon, voikohan dopamiinia esim. rokottaa?

Katsoin Wikipediasta, mitä se dopamiini oikein on:

Dopamiinin merkitys hermoston toiminnassa on monitahoinen ja osittain epäselvä. Kuitenkin se on aivojen hypotalamuksen erittämä hormoni, joka ehkäisee aivolisäkkeen etulohkossa toisen hormonin - prolaktiinin - eritystä verenkiertoon.

Tyvitumakkeissa dopamiinia tuotetaan liikesäätelyä varten, ja sen puute aiheuttaa muun muassa liikehäiriöitä ja dystoniaa. Dopamiini osallistuu myös tunteiden säätelyyn, ja eräät huumausaineet vaikuttavatkin tähän hormoniin.

Dopamiini kuuluu katekoliamiinien ryhmään ja toimii adrenaliinin sekä noradrenaliinin esiasteena ja sillä on näiden ohella sydämen sykettä ja verenpainetta nostava vaikutus.

Onpahan ihmeaine. Dopamiinin puute heijastuu myös Parkinsonin tautiin.

Kaikkea sitä oppii.

Liian vähän oppitunteja?

Taloussanomat 8.9

Suomessa peruskoululaisille luokkaopetusta on toiseksi vähiten OECD-maista. Vain Virossa vähimmäistuntimäärä oli vielä pienempi.

Asia ilmenee länsimaiden yhteistyöjärjestön OECD:n tänään julkaisemasta koulutusvertailusta.

Opettajille tämä ei ollut mikään yllätys, tuntuu, että koko ajan on kiire. Opetussuunnitelmat suhteessa oppituntien määriin ovat ahtaat. Tiukkaan pakattua tavaraa. Joskus tuntuu, että oppilaat ovat kuin "tietosankoja", tietoa kaadetaan, keskusteluun jää turhan vähän aikaa.

Monesta opettajasta tuntuu, että meno on yhtä hölkkää asiasta toiseen. Pysähtymisen tai miettimisen paikkoja ei juuri ole.

Suomalaisen peruskoulun tehot ovat ihmeteltävän hyviä suhteessa opettamiseen käytettyyn aikaan. Joidenkin asioiden oppiminen vaatii silti muhimista.

Kyllä isojen peruskoululaisten iltapäivissä olisi tilaa vielä parille oppitunnille. Eipä tarvitsisi vetelehtiä yksin kotona.

Miksi koulussa on aina kiire?

Tänään oli koulussamme liikuntapäivä. Pakkasimme koulumme pienimmät oppilaat busseihin ja huristimme Luukkiin, jossa kävelimme "luontovitosen". Syksyinen luonto oli kaunis kaikkine lahottajasienineen.

Kun kävelin, minulla oli aikaa ajatella. Ajattelin koulua ja kiirettä. Nyt, kun opetan ekaa luokkaa, minusta tuntuu, että minulla ei ole kiire. Minulla on aikaa lukea oppilaille ääneen vaikkapa satuja, aloitin A:sta, Andersenista. Voi olla, että tokalla luokalla pääsen G:hen, Grimmin veljeksiin.

Melkein aina olen opettanut alakoulun vitosia tai kutosia. Viime vuosina on tuntunut, että en ehdi tehdä juuri mitään. Opetussuunnitelmat on tungettu täyteen tavaraa, ja jos kaikki ei mahdu oppiaineiden sisältöihin, niin lisäksi on erilaisia aihekokonaisuuksia, jotka pitää käydä läpi. ATK-opetukselle ei ole varattu aikaa ollenkaan, vaan se pitää ujuttaa muun opetuksen oheen.

Nykykoulussa on lisäksi paljon erilaista happeningiä koulujen välisistä urheilukisoista eri yhteisöjen kouluvierailuihin. Ne kyllä katkaisevat arjen koulurutiinit mukavasti, mutta opetusaikaa jää aina vaan vähemmän.

Arviointiin tuntuu kuluvan aivan liian paljon aikaa. Wilman arviointilomakkeet ovat sellaisia, että aina ei edes opettajat tunnu saavan niistä selvää.

Mestari on se opettaja, joka saa tapettua kiireen tunnun pois. En ymmärrä ollenkaan, miksi pienillä lapsilla on stressiä, joka syntyy kiireestä tai liiallisista vaatimuksista.

Koulun pitäisi olla kiireetön paikka. Kyllä lapset aikuisiksi kasvettuaan saavat tuta kiireestä aivan riittävästi. Aikamme yksi leimaavimmista piirteistä on iänikuinen kiire, oravanpyörässä ollaan.

Kauno on kuollut

Yle 3.9.

Viisi vuotta sitten tehty kirjainuudistus on hankaloittanut kirjoittamisen opettamista ja oppimista kouluissa. Opetushallituksen mukaan tarkoituksena oli helpottaa käsin kirjoittamista, mutta luokanopettajien mielestä uudistus epäonnistui.

Luulen, että kyse on siitä, että moni opettaja yhä edelleen ajattelee asiaa "wanhan kaunon" kantilta. Kaunokirjoitusta ei enää ole, eikä sitä ole siksi syytä lapsilta odottaakaan.

On luonnollista, että alkuopetuksessa keskitytään tiukasti käsin kirjoittamisen ulkoisiin sääntöihin kuten kirjainten muotoihin ja kirjainten sitomisiin toisiinsa. Joku malli on aina oltava.

Lopullisena tavoitteena on kuitenkin sujuva käsiala, joka on luettavaa. Viitos-kuutosluokilla alkaa oppilaiden varsinaisen oman käsialan muotoutuminen. Alkaa olla aivan sama, onko se ja se kirjain piirretty prikulleen alkuopetuksessa opittujen sääntöjen mukaan.

Jos joku oppilas ei osaa piirtää oikein esim. isoa G-kirjainta, sanon hänelle, että piirrä se vaikka tikkukirjain G:llä ja sido se kunnolla seuraavan kirjaimeen.

Ajatelkaapa itse: Kuinka paljon oikeastaan enää kirjoitat käsin? Etkö useinmiten käytäkin tietokonetta ja jotain kirjoitusohjelmaa?

Teimme viime lukuvuonna kuutosluokkalaisten kanssa ns. pitkiä kirjoitelmia ATK-tunneilla. Tulos yllätti minut täysin. Edes "heikoille" poikaoppilaille kirjoittaminen ei ollut enää tuskaa, vaan luova prosessi. Kirjoitelmista tuli pitkiä, ja ihme ja kumma, sain tekstistä selvän ja jopa oikeinkirjoitus sujui.

Muoto ei sittenkään ole niin tärkeää, tärkeää on aina sisältö.

Kyllä meidän pitää aina miettiä, mikä on asian ydin ja tärkeää ennen kuin alamme leikkiä lillukanvarsilla.

Puolalaista perunaa!

Yle 3.9.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) vaatii kuntapäättäjiltä vastuullisuutta ruokahankinnoissa. Anttila on tyrmistynyt tiedoista, että esimerkiksi kouluruokailussa on käytetty puolalaista perunaa.

Minäkin olen yhtä tyrmistynyt kuin ministeri Sirkka-Liisa Anttila. Hankitaan saman tien historian kirjat Venäjältä ja opettajat huitsin nevadasta.

Kyllä kuntapäättäjillä kaikessa säästämisvimmassaan pitäisi joku moraali olla.

Kaikenmaailman kilpailutus kunnissa on mennyt aivan liian pitkälle. Ihme, että yhden lyijykynäpätkän ostaminen ei vaadi moniportaista kilpailuttamista.

Tyyppiesimerkki löytyy kotikunnastani. Kouluille tuli lukuvuoden aluksi tilausbussin kilpailuttamisohjeet. Joka opintoretkelle pitäisi kilpailuttaa kolmea ennalta määrättyä liikennöitsijää.

Joukkoon ei kuulu se halvin yhtiö, jota koulumme säännönmukaisesti käyttää. Minusta tällainen kilpailuttaminen vaikuttaa pikemminkin kartellilta.

Jos aletaan kilpailuttaa, kilpailutetaan sitten kunnolla ja rehdisti.

Mutta eikö perunan pitäisi ainakin olla kotimaista? Pitääkö meidän hivuuttaa suomalainen maanviljelys lopullisesti henkihieveriin?

Ällöttävää.

Onneksi peruskoulu on koko kansan koulu!

HS 2.9.

TALLINNA. Paikasta ensimmäisellä luokalla saa Tallinnassa kisata ihan tosissaan. Seitsenvuotiaat lapset kiertävät useissa pääsykokeissa keväällä, jotta pääsisivät opiskelemaan vanhempien toivomaan kouluun. Kilpailu ensimmäiselle luokalle voi olla jopa kovempaa kuin yliopistoon.

Esimerkiksi Tallinnan 21. koulun ensimmäiselle luokalle pääsi joka kuudes pyrkineistä. Monilla heistä on takanaan lukuisat pääsykokeet.

Koko Viron 147 000 koululaisesta niin sanottua eliittikoulua käy noin 7 000 lasta.

Olen koko kansan yhteisen koulun ja peruskouluaatteen läpitunkema.

Yllä oleva uutinen saa minut hetkessä kylmille väreille. Ajatus siitä, että pienet seitsenvuotiaat lapset pistetään kilpailemaan ensimmäisestä koulupaikastaan, saa minut miltei oksennuskohtauksen partaalle.

Suomessakin on piirejä, jotka ovat sitä mieltä, että kaikille yhtäläinen peruskoulu ei ole hyvä asia. Halutaan kouluvertailuja ja julkisia listoja, vaikka suomalainen koululaitos tuottaa maailman parasta tulosta. Halutaan rikkaiden lasten pikkureservaatteja.

Olin muutamia vuosia sitten ammattiyhdistykseni koulutusristeilyllä. Istuin takarivillä kuten aina. Hämmästykseni oli suuri, kun puhujaksi oli kutsuttu silloisen Teollisuuden ja Työnantajain keskusliiton nokkamiehiin kuuluva Seppo Riski. Hän totesi ykskantaan charmanttiin tyyliinsä, että heidän kannaltaan peruskoulu ei ole hyvästä. Ihmettelin kovasti, että Riskin kommentti aiheutti kohahduksen vain takarivistössä. Opettajilta irtosi vain pientä kohteliasta buuausta.

Mieltävä nostattava uutinen tämän päivän Hesarista:

"Suomen vahvuudet oli mietitty hyvin: koulutus, turvallisuus ja se, että asiat toimivat, ovat erittäin tärkeitä tekijöitä", Jorma Ollila sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa vieraillessaan Merirastilan ala-asteella.

Kaikenmaailman peruskoulun nakertaminen on pahasta.

Onneksi PISA-tutkimukset ovat kaataneet täyssangollisen kylmää vettä näiden nakertajien niskaan. Tällä hetkellä ei oikein kukaan kehtaa ääneen puhua erilliskoululaitoksen puolesta. Mutta uskokaa tai älkää, heitä on kyllä, ihmisiä, jotka haluavat eliittikouluja myös Suomeen.

Minä en kaipaa Suomeen lasten mielenterveysongelmia tai kasvavia itsemurhalukuja - joissakin maissa uuvuttava kilpailu lasten kesken on johtanut suuriin ongelmiin.

Miksi virolaiset eivät kehtaa tulla Suomeen katsomaan ja ottamaan opiksi, millainen on yksi maailman parhaimpiin kuuluva koulutusjärjestelmä?

Kamerakielto

STT 29.8.

Kajaanissa Hauholan koulu kielsi tänä syksynä toisten oppilaiden ja opettajien kuvaamisen ja äänittämisen koulualueella, ellei se liity koulutyöhön. Kielto kirjattiin koulun järjestyssääntöihin.

"Aloite asiasta tuli opettajilta. Haluamme näin ennaltaehkäistä netissä tapahtuvaa kiusaamista", kertoo rehtori Arto Koskivirta.

Aika vaikeata on. Tiettyjen yksityiskohtaisten sääntöjen kirjaaminen järjestyssääntöön on turhaa, koska sääntöjen noudattamista ei voida valvoa kunnolla.

Nettikiusaamisen käsittely koulussa on äärimmäisen hankalaa, koska kiusaaminen suoritetaan vapaa-ajalla kaikenmaailman irc-gallerioiden ja keskustelufoorumeiden kautta.

Nettietikettiä pitäisi opettaa jatkuvasti tietotekniikkaopetuksen ohessa.

Koulussani aloitettiin tänä vuonna KiVa koulu projekti, jonka avulla kokemusten perusteella on saatu ns. perinteistä kiusaamista vähennettyä selvästi. Mielenkiintoista on nähdä, kuinka juuri nettikiusaaminen saadaan nivottua tähän ohjelmaan.

Ehkä se kotoa käsin suoritettu nettikiusaaminen taitaa sittenkin olla jo poliisiasia, koulun mahdollisuudet asian selvittelyssä ovat aika pienet.

OAJ: Koulut eivät voi kuitenkaan estää kuvaamista kouluissa kokonaan. Koulu on julkinen paikka, jossa laki sallii kuvaamisen.

Yllä oleva tuskin tarkoittaa sitä, että oppilaat saaavat huseerata kännykkäkameroineen miten tahansa. Tunneilla ei tietenkään saa käyttää kännykkää tai kameraa. Välituntikäytöllä on puolensa ja puolensa. Ajatellaanpa vaikka pikkuoppilasta, joka soittaa vanhemmilleen varmistaakseen hammaslääkäriaikansa.

Tässäkin asiassa yleinen järjenkäyttö ja harkinta lienee paikallaan. Koulu ei kuitenkaan ole vankila.

Rasistiopettajia?

Yle 27.8.

Suomessa kuusi vuotta asunut 22-vuotias Najma Abdirahman nyökkää heti, kun häneltä kysyy, onko suomalaisessa koulussa rasismia tai opettajilla ennakkoluuloja. Abdirahmanin mukaan esimerkiksi kiusaamistapauksissa opettajat usein syyttävät heti maahanmuuttajaa ja suomalainen kiusaaja pääsee pälkähästä.

Lisäksi opettajat usein vähättelevät eivätkä kannusta maahanmuuttajia.

- Joillekin lapsille opettaja on esimerkiksi sanonut, että heidän ei kannata haaveilla lääkärin urasta, sillä sinähän olet maahanmuuttaja. "Ei sinulla pitäisi olla sellaisia odotuksia tulevaisuudesta", opettaja saattaa sanoa, Abdirahman kertoo.

Uskon kyllä, että opettajakin voi harjoittaa tahatonta rasismia. Usein opettajan tarkoitus ei ole rasistinen, mutta oppilas voi kokea opettajan toiminnan rasistisena.

Otan esimerkin:

Opetan isossa koulussa Vantaalla. Koulussamme on monia somalialaisia oppilaita, useimmat heistä ovat jo syntyneet Suomessa. Välitunnilla he erottuvat paremmin kuin muut oppilaat, ja silloin tulee tarkemmin seurattua heidän toimintojaan. Olenko minä silloin rasisti?

Pääkaupunkiseudulla on jo totuttu ulkomaalaistaustaisiin oppilaisiin. Koulumme joka luokassa heitä on jo muutama, ja yhteiseloon ollaan jo totuttu.

Mutta maahanmuuttajalapsen, kuten muidenkaan, pääkoppaan on mahdotonta tunkeutua. Lapsen ja nuoren kokemusmaailma on aina erilainen. Koskaan ei voi olla aivan varma, mitä joku toinen ajattelee toisen sinänsä aivan harmittomista, jopa kannustavista sanomisista.

Ongelma on monien maahanmuuttajataustaisten lasten kielitaitokin. Suomea eivät kaikki hallitse riittävästi, ja helposti syntyy väärinkäsityksiä.

Suomalaisessa koululaitoksessa panostetaan voimakkaasti maahanmuutajataustaisiin oppilaisiin. He saavat paljon enemmän yksilöllistä tukea ja huomiota kuin muut lapset. Heitä kannustetaan enemmän kuin muita.

Esimerkiksi juuri somalialaiset saavat suomi kakkoskielenä opetusta, somalian kielen opetusta ja islamin opetusta, ja monelle annetaan vielä lisäksi tukitunteja. Asenne opettajilla on pikemminkin suojeleva kuin rasistinen.

Rasismi ja ennakkoluulot ovat kaksi eri asiaa. Ihmisten ennakkoluuloista on vaikea päästä eroon, opettajienkin. Opettajat onneksi pitävät ennakkoluulonsa päässään, kaikkea ei tarvitse tuoda julki.

Najma Abdirahmanin lääkäriesimerkkiä on vaikea uskoa. Opettajat saattavat sanoa mitä tahansa, eri asia on, onko niin oikeasti sanottu.

Kuinka leivotaan hyviä ylioppilaita?

HS 25.8.

Ylioppilaskirjoituksissa parhaiten menestyneet lukiot eivät olekaan niin hyviä, kun arvosanojen arvioinnissa otetaan huomioon oppilaan aiempi peruskoulumenestys ja perhetausta. Valtaosa parhaiten menestyneitä lukioista putoaa silloin keskinkertaisten joukkoon. Tämä käy ilmi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ekonomistin Tanja Kirjavaisen lukioiden tehokkuutta tarkastelevasta väitöskirjasta.

Tärkein yksittäinen tekijä, joka selittää opiskelijoiden menestystä ylioppilaskirjoituksissa, on väitöskirjan mukaan oppilaan peruskoulumenestys. Myös perhetaustalla ja vanhempien koulutuksella on voimakas vaikutus, mikä tuntuu aiemmassakin koulumenestyksessä.

Tanja Kirjavainen pääsi samaan loppupäätelmään, joka on aina kaikille opettajille ollut itsestään selvää.

Sykkeihin ja muihin ns. huippulukioihin pyritään korkeilla keskiarvoilla, ja oppilaat ovat huippumotivoituneita opiskelemaan. Tulos on silloin lähes aina jo etukäteen taattu.

Olen itse aina huumorimielessä sanonut, että ns. huippulukion opettaja vaikka "räkisi tunneilla ajankulukseen kattoon, eikä opettaisi juuri mitään, niin siinä sitä samalla laudatureja leivotaan".

Ne parhaat lukiot ovat aivan toisenlaisia. Vantaalta lopetettiin muutama vuosi sitten lukio, johon pääsi myös "alemman kerrroksen väkeä" eli oppilaita, joilla oli matala keskiarvo peruskoulun päästötodistuksessa. Heistä leivottiin kunnon ylioppilaita hyvillä arvosanoilla.

Tämä lukio ei heilunut rankinglistojen kärkipäässä, vaikka tehty tulos oli huippuluokkaa.

Koulujen vertailu ylipäätään on lähes turhaa. Oleellista on aina oppilaiden lähtötaso.

Kesätauko

Pidän kesätaukoa blogikirjoittelussani. Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!

Mikseivät vanhemmat herää jo?

STT 27.5.

Vanhempien pitäisi hakea vahingonkorvauksia lastensa saamatta jääneestä opetuksesta, kehottaa Opettaja-lehti. Lehden mukaan kunnat rikkovat lakia leikkaamalla opetuksen määrää samalla, kun opettajia lomautetaan. Lain mukaan korvausta voi vaatia, jos julkista tehtävää hoitavan henkilön toimet aiheuttavat vahinkoa.

Lehti laskee, että jos kunta leikkaa ensiluokkalaiselta yhden äidinkielen viikkotunnin, oppilas menettää 38 tuntia lukuvuodessa. Jos leikkaus on voimassa koko peruskouluajan, koulun päättäessään oppilas on saanut 342 tuntia vähemmän äidinkielen opetusta kuin naapurikunnan oppilas, jolta tunteja ei leikattu.

Olen ihmetellyt jo pitkään, miksi tiettyjen kuntien vanhemmat eivät herää. Heidän lapsiinsa ei satsata niin paljon kuin muihin.

Lapset saavat vähemmän opetusta kuin muut, huonompaa ruokaa kuin muut, vähemmän oppimateriaaleja kuin muut. Heitä ei tueta silloin, kun apua tarvitaan. He saavat opetusta selvästi isommissa ryhmissä kuin muut.

Oppilaskohtaisissa kustannuksissa on järkyttäviä eroja eri kuntien välillä. Suomen maassa ei voida enää puhua mistään koulutuksellisesta tasa-arvosta sanovat sitten opetusministerit tai joidenkin kuntien koulutoimenjohtajat mitä tahansa.

Asianhtuntijoita, opettajia, ei kuunnella. Ainoa keino erojen tasaamiseksi on vanhempien suora vaikuttaminen. On vaadittava, että se oma lapsi saa riittävän hyvää opetusta kotikunnassaan. Asiaan on puututtava niin kuntien kuin valtion tasolla. On oltava vihaisia - omista lapsista on kysymys.

On erittäin vaarallista, jos yleistä koulutusta ajetaan alas kuten Saksassa nyt tehdään. Saksaan nousee rikkaiden yksityiskouluja kuin sieniä sateella.

Suomalaista koulujärjestelmää, maailman parasta, ei saa tuhota.

Vatsa kurnii koulussa

Iltalehti 22.5.

Laki asettaa kouluruualle velvoitteen täysipainoisuudesta. Jos ravitsemusalan asiantuntijat perehtyisivät maan pienimmillä summilla toteutettuihin ruokalistoihin, he toteaisivat todennäköisesti, että kunnat rikkovat lakia, toteaa terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska Turun Sanomille.

Eipä juuri tarvita ravitsemusalan asiantuntijoita, jotta voi todeta, että ruokalistat eivät täytä niille asetettuja vaatimuksia. Kouluruokailun taso on romahtanut parin viime vuoden aikana.

Ällöttävintä asiassa on se, että niissä kunnissa, missä koulutuksen ylläpito on muutenkin vaikeaa, myös kouluruuasta pihistellään. Edes ruuan suhteen koululaiset eivät ole tasa-arvoisessa asemassa.

Taannoin amerikkalaiset tutkijat miettivät, miksi suomalainen yhteiskuntajärjestelmä on niin toimiva:

1. julkinen terveydenhoito
2. ilmainen ja hyvin järjestetty kouluruokailu!
3. kaikille yhtäläinen peruskoulu

Amerikkalaiset tutkijat rankkasivat kouluruokailun ällistyttävän korkealle. Toisaalta, nälkä haittaa opiskelua, yksi hampurilainen ei kesää tee.

Olisi hyvä, että vanhemmatkin vähitellen tiedostaisivat asian, Suomessa ei voida enää puhua koulutuksellisesta tasa-arvosta. Ihmettelen, miksi vanhemmat eivät ole vielä nousseet vastarintaan.

Hölmöläisten touhua

MTV 17.5.

Perusopetuksen ryhmäkot kasvavat, vaikka valtio on yrittänyt tukea rahallisesti ryhmien pienentämistä, MTV3 kertoo.

MTV3:n mukaan ryhmäkoot kasvavat ensi syksynä Vantaalla, Turussa, Oulussa ja Jyväskylässä sekä mahdollisesti Tampereella.

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok) paheksuu kuntien tapaa käyttää ryhmäkoon pienentämiseen tarkoitettua rahaa muihin tarkoituksiin.


Virkkunen ja maan hallitus eivät voi muuta kuin syyttää itseään. On aivan selvää, jos kunnille tulevia rahoja ei korvamerkitä, ne menevät muualle kuin tarkoitettuun kohteeseen.

Jossain Vantaalla ja Tampereella nauretaan luokkakokoihin suunnattujen rahojen pienuutta. Rahaa pitää tulla enemmän ja ne rahat pitää korvamerkitä.

Parasta olisi, että luokkakoille asetetaan realistinen lakisääteinen yläraja:

- 1.-3. luokat 20 oppilasta
- 4.-9. luokat 24 oppilasta

Jos luokkien kokoja ei säädellä millään tavalla, kuntien annetaan huseerata mielinmäärin. Koulutuksellinen tasa-arvo on taattava kaikille Suomen lapsille. 

Mitä järkeä siinä on, että joku vantaalainen lapsi saa vähemmän opetusta kuin muut?

EU-hedelmiä kouluihin

STT 11.5.

Maa- ja metsätalousministeriö hakee toteuttajaa hedelmien jakamiseksi kouluihin. EU on päättänyt, että lapsille jaetaan hedelmiä, marjoja ja vihanneksia välipaloiksi kouluissa ja päiväkodeissa.

Tavoitteena on edistää terveellisiä elämäntapoja. EU:ssa on arvioitu olevan noin 22 miljoonaa ylipainoista lasta.

EU:n kouluhedelmäjärjestelmän budjetti on vuosittain 90 miljoonaa euroa. Suomen osuus siitä on noin 900 000 euroa. Hankkeen rahoituksesta korkeintaan puolet voi tulla EU:lta.

Mielenkiintoinen uutinen. Haetaan toteuttajaa hedelmien jakamiseksi kouluihin?

Ajatus on mitä kannatettavin. Oppilaille hedelmien jakelu voidaan toteuttaa kolmella tapaa:

- aamupalana heti, kun tullaan kouluun
- jälkiruokana lounaan yhteydessä
- iltapäivävälipalana

Ainoa, mikä hankkeessa herättää kysymyksiä, on se toteuttajan rooli. Miksi Suomessa jakelijana ei voisi toimi kunnallinen ruokahuolto? Miksi jakelusta pitäisi tehdä liian monimutkainen?

Etelä- ja Keski-Euroopassa hedelmien jakelulla on todella suuri merkitys, koska kouluruokailua ei ole järjestetty kunnolla. Itse näkisin, että meillä hedelmien jakelu toimisi parhaiten joko aamu- tai iltapäiväpalana.

Jälleen ykkössija - nyt luonnontieteissä

STT 28.4.

Suomen koulut ovat maailman kärkeä luonnontieteiden opetuksessaan.

Tähän tulokseen on tullut Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD tuoreimmassa Pisa-tutkimuksessaan.

Onneksi olkoon suomalaiset opettajat ja suomalainen koulujärjestelmä!

Olemme hämmästyttävän tehokkaita silloinkin, kun koulujärjestelmämme natisee tai sitä ollaan natisuttamassa.

Yhtään muuta Pohjoismaata ei ollut edes parinkymmenen sakissa.

Ei kait tähän enää ole mitään lisättävää. Me taidamme olla parhaita kautta linjan.

Unta pollaan 2.

Yle 27.4.

Suomalaistutkimuksen mukaan lasten liian vähäinen yöuni ja unihäiriöt lisäävät ADHD-oireita eli impulsiivisuutta ja keskittymisvaikeuksia. Ennestään tiedetään, että ADHD-lapsilla on runsaasti unihäiriöitä, mutta uuden tutkimuksen perusteella myös pelkkä univaje näyttää aiheuttavan ADHD-tyyppistä oireilua.

- Tulokset viittaavat siihen, että käytöshäiriöiden ehkäisemisessä on tärkeää kiinnittää huomiota lasten nukkumiseen ja riittävään unensaantiin, sanoo lääketieteen lisensiaatti Juulia Paavonen.

Tutkimukseen osallistui 280 tervettä pääkaupunkiseudulla asuvaa 7 - 8-vuotiasta. Vähän nukkuviksi laskettiin lapset, jotka nukkuivat keskimäärin alle 7,7 tunnin yöunet.


Nyt se on oikein todistettu. Ainakin kokeneet opettajat ovat tienneet sen aina.

Sääli, että neuvolaverkostoa on Suomessa karsittu, sillä en tiedä parempaa paikkaa, missä valistaa vanhempia kädestä pitäen lasten hoitoon ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. Minulle on tullut sellainen kuva, että jotkut vanhemmat ovat aika kädettömiä lastensa kasvatuksessa, osa vanhemmista ei saa ajoissa lapsiaan nukkumaan. Edes tervettä järkeä ei käytetä.

Olen aivan varma, että lasten keskittymis- tai käyttäytymishäiriöihin vaikuttaa alituinen sähköisten välineiden käyttö, vrt. tietokone- tai konsolipelaaminen. Ylenmääräisellä pelaamisella täytyy olla jonkinlainen vaikutus.

Itse olen puhunut leikkimielisesti "aivosähköhäiriöistä".

Lapselle riittäneee sähköiseen pelaamiseen maksimissa tunti vuorokaudessa. Tietokoneita sun muita vastaavia vempaimia ei pidä sijoittaa lastenhuoneisiin, vaan aikuisten silmälläpidon alaisiksi.

Ja alakoululaiset nukkumaan viimeistään pääuutislähetyksen jälkeen.

Likaista peliä

Vantaalla on Suomen halvin oppilas jo ennestään, ja vielä kiristetään.

Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, opettajien virkoja vähennetään rutkasti. Kunta sanoo, ettei opettajia irtisanota. Todellisuudessa homma kävi niin, että kouluille annettiin niin ahdas budjetti, että rehtorit joutuvat tekemään likaisen työn.

Kun opetusryhmiä joudutaan yhdistelemään, niin joku opettaja jää ilman töitä. Samalla luokkakoot kasvavat järkyttävästi.

Esim. omassa koulussani yhdistettiin kakkos- ja kolmosluokka, yksi opettaja pois. Jouduttiin tekemään kolme isoa ekaluokkaa ( a' 26 oppilasta) neljän sijasta, toinen opettaja pois. Lähiyläkoulussa loppuu 8-9 opettajalta työt, ja luokkakoot nousevat samalla noin 26:een, mikä on varman Suomen ennätys sekin.

Olisi kiva tietää kunnan todelliset opettajien vähennysluvut, mutta eihän täällä Vantaalla opettajia irtisanota, eihän? Kunnalle on palkattu oikein tiedottaja toitottamaan tätä ilosanomaa, ja häntä komppaa kaupunginjohtajamme, ja julkinen sana menee tähän halpaan.

Kysymys: Miksi valtio ei tee mitään? Miksi heikkoa kuntaa, joka on jo pohjalla, ei auteta?

Vantaa on itseasiassa maksumies, vaikka on samalla rutiköyhä. Täältä valuu verovaroja pohjoiseen, jotain on mätää silloin laskentamalleissa.

Tasa-arvoisesta opetuksesta Suomen maassa ei voi enää missään nimessä puhua.

Todellisuus Vantaalla on aivan erilainen kuin pääosassa Suomen kuntia. Luokkakoot ovat ylisuuret. Kun muun maan luokkakokojen keskiarvo on 19 oppilasta, minä alan opettaa ensi lukuvuonna vähintään 26 oppilaan ekaluokkaa! Joku voi vielä muuttaa lisää, ja aina joku oppilas jää ottamaan vauhtiakin eikä pääse toiselle luokalle. Luokka-avustajasta ei ole hajuakaan, koulussamme heitä ei riitä kuin erityisluokille.

Voi olla, että jako- tai tukitunteihin tullaan vielä puuttumaan. Kunnan kustantamista kerhoista tullaan varmaan luopumaan.

(pikkufinessi: koulussamme luokille 3.-6. riittää koulutarvikkeisiin rahaa noin 7 euroa / oppilas, esim. kelvolliset väriliidut maksavat suurinpiirtein saman verran / rasia)

Inferno.

Järjen sanaa

HS 14.4.

Oppimisen ongelmia pystytään ennakoimaan neuvolassa jo neljävuotiailla lapsilla. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan leikki-ikäisille tehty neurologinen Lene-arvio ennusti hyvin esimerkiksi lukemiseen, kirjoittamiseen ja matematiikkaan liittyviä oppimisvaikeuksia.

Tukea päästäisiin tarjoamaan sitä tarvitseville lapsille mahdollisimman varhain ja iänmukaisesti kehittyneiden määräaikaistarkastuksia voitaisiin puolestaan keventää neljännen ikävuoden jälkeen.

Taas tullaan samaan käsitteeseen, varhainen puuttuminen. Samalla, kun puhutaan lapsen edusta, puhutaan myös valtaisista säästöistä.

Lene-arvio on syytä tehdä kaikille lapsille, jotta heitä päästään auttamaaan mahdollisimman varhain esim. esikoulussa. Testi ei mittaa varsinaisia tarkkaavaisuuden häiriöitä, mikä ei ole ongelma. Ne häiriöt opettaja näkee heti.

Kuunnelkaa opettajia ja muita asiantuntitijoita, elämä helpottuu ja oikeaoppisia säästöjä tulee.