Mun kersa on parempi kuin sun kersa

Yle 20.9.

Koulujen tukiopetuksen määrät romahtivat

Koululaisten ja lukiolaisten tukiopetuksen määrä väheni viime lukuvuonna neljänneksellä. Tukiopetusvajetta paikkaamaan on alkanut syntyä yksityisiä tukiopetusta tarjoavia yrityksiä. Opettajien ammattijärjestö OAJ pelkää kehityksen rapauttavan suomalaisen koulutuksen tasa-arvoa.

Jokaisella koululaisella on tarvittaessa oikeus tukiopetukseen. Rahapulassa painivat kunnat vähensivät tukiopetuksen määrää viime lukuvuonna rajusti.

OAJ:n laskelmien mukaan vähennys on 24 prosenttia.

Taas heikkoa lyödään.

Neljännes vuodessa on huima pudotus, lähes vapaata pudotusta. Ja pitää ottaa huomioon, että edellisvuosina on tukitunteja vähennetty myös.

Omassa koulussani on tukiopetusta varattu yksi viikkotunti per opettaja, yksi tunti luokkaa kohden on minimi. Lisäksi erityisopettaja tarjoaa apuaan pari-kolme tuntia viikossa äidinkielessä ja matematiikassa luokkaa kohden.

Jotain on pahasti pielessä koulutuksen rahoituksessa. Kuntien kantokyky ei näytä riittävän, kunnallisveroa ei tahdota nostaa edes rikkaissa kunnissa kuten Espoossa. Samaan aikaan valtion verotusta kevennetään hallitus hallitukselta.

Halutaan rapauttaa kunnallisia peruspalveluja, vaikka kansalaiset eivät sitä kyselyjen mukaan halua. Koulutusta ja terveydenhoitoa pidetään kuntien ydinpalveluina.

Rikkaat vanhemmat ostavat jo lapsilleen tukiopetuspalveluja, köyhien kersoille ei kohta tarjota tukiopetusta ollenkaan.

Tätä rataa tietyt tahot alkavat huutaa, että kunnalliset koulutuspalvelut eivät toimi, aletaan vaatia yksityiskouluja. Käytetty taktiikka on aivan selvä, rahoitusta kiristämällä kuristetaan koulutuspalvelut ensin henkihieveriin. Sen on jälkeen helppo huudella rinnakkaiskoulupalvelujen perään. Näin on jo tapahtunut Ruotsissa, yks kaks luotiin kuntien rahoittama rinnakkainen yksityiskoulujärjestelmä.

Hyvintoimeentulevien lapsille yksityiskoulut ja köyhät ja maahanmuuttajat tungetaan ghettokouluihin kuten on Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Köyhyys ja syrjäytyminen alkaa periytyä.

Suomalainen koulujärjestelmä on taannut kaikille mahdollisuuden vanhempien tulo- ja varallisuustasosta huolimatta. Peruskoulussa on ideaa.

Milloin ihmiset heräävät? Vanhempien tulee vaatia lapsilleen parasta. Koulutuksen järjestäjän, kunnan, on tarjottava tukiopetusta sitä tarvitsevalle.

Mihin niitä verorahoja oikein kerätään, jos ei lasten koulutukseen? Henkisesti on se köyhä yhteiskunta, joka ei satsaa tulevaisuuteen ja kouluta lapsiaan kunnolla.

Mitä köyhät ensin, sitä rikkaat perässä

scientificamerican.com

HS 20.9.

Espoo aikoo leikata koulujen opetuksesta

Espoon virkamiehet esittävät 3,8 miljoonan euron säästöjä suomenkieliseen perusopetukseen.

Mikäli säästöt päätetään toteuttaa, ensi lukuvuonna kouluissa on vähemmän opettajia ja iltapäiväkerhoja, luokkakoot kasvavat ja pienryhmäopetusta on tarjolla yhä harvemmin.

HS 18.9.

Opetuksessa suuret hintaerot

Halvinta on Keravalla: Yksi keravalaisoppilas maksaa vuodessa 5370 euroa, kun taas espoolaiskoululaisen hinta on lähes kaksi tuhatta euroa kalliimpi, 7250 euroa vuodessa.

Jotkut kunnat satsaavat pienempiin luokkakokoihin, mikä maksaa. Opettajan palkka on sama oli luokassa sitten 20 tai 30 oppilasta.

Vantaalainen oppilas ei enää ole Suomen halvin, oppilas maksaa hieman yli 6000 euroa vuodessa. Kerava on pieni ja kompakti kunta, koulut ovat suuria ja tehokkaita. Toisaalta Vantaalla tiedetään, mihin äärimmäinen säästökuuri johtaa, Vantaalla on otettu opiksi.

Keravalaisten puolustelu lehdessä oli säälittävää, sanottiin, että "hinta ei takaa sitä, mikä on oppilaan arki". Minä sanon siihen, että hinta varmasti vaikuttaa, on aivan eri asia opettaa 20 kuin 30 oppilaan luokkaa. Raju säästöpolitiikka vaikuttaa aina ryhmäkokoon. Isossa luokassa opettajalla on vähemmän aikaa oppilaalle kuin pienessä luokassa. Heikko oppilas kärsii, kun säästetään.

Toinen keravalaisten selitys, jota aina käytetään, "täällä on kuitenkin hyvä henki ja opettajat ammattitaitoisia", on tyypillinen. Kun selitys käännetään selkokielelle, se tarkoittaa, että opettajista revitään kaikki mahdollinen irti.

Koulutuksellisen tasaarvon kannalta on järkyttävää huomata, että niin lähellä olevien kuntien, Espoon ja Keravan, välillä on noin suuri ero. Peruskoululainen maksaa Keravalla noin 2000 euroa vähemmän kuin Espoossa!

Asia on tietenkin huomattu. Ei ole puhettakaan siitä, että Keravalla nostettaisiin oppilaan yksikköhinta siedettävälle tasolle, vaan Espoon yksikköhintaa pienennetään!

Äärimmäisen mielenkiintoista on, että entinen vantaalainen sivistystoimen kaksikko, Aulis Pitkälä ja Kaisu Toivonen, on nyt Espoon sivistystoimen kärkipari. Vantaa on koulutehokkuuden edelläkävijä, nyt Espoossakin säästetään todenteolla.

Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon rahaa ja varallisuutta kuin nyt, ja silti hyvää koulujärjestelmäämme rapautetaan. Mihin tällä pyritään?

Kokoomuksen puolueen poliittinen suunnittelija Jukka Manninen totesi Opettaja-lehden artikkelissa, että "tiukkaa ryhmäkokoa on syytä välttää". Ymmärrän.

Ryhmäkokogallup

Opettaja-lehti tänään: Puolueet tahtovat pienentää ryhmäkokoja

Poliittisia puolueita alkaa kuumottaa, koska eduskuntavaalit lähestyvät pikkuhiljaa. Opettaja-lehti kyseli puolueiden halut määritellä perusopetuksen ryhmäkoot.

Keskusta – maksimista voi tulla minimi

Puolueen poliittinen sihteeri Helena Pakarinen: Keskusta ei ole halukas määrittelemään ryhmäkokoja lailla. Puolueella on tavoite 20-25 oppilaan ryhmäkoosta. Keskustan mielestä tarkan ryhmäkoon miettimisen ohella on syytä kiinnittää huomiota oppilasainekseen.

Enkeliporsas: Hyvin on epämääräistä. Mitä ihmettä Keskusta tarkoittaa huomion kiinnittämisellä oppilasainekseen? Olen käsittänyt niin, että opettaja hallitsee ”oppilasaineksen” paremmin, jos luokka on pieni. Sana oppilasaines on fasistinen, on vain erilaisia ihmisiä. Ihmiset eivät ole saippuaa. En varmasti äänestä Keskustaa.

Kokoomus – tiukkaa lakia vältettävä
Puolueen poliittinen suunnittelija Jukka Manninen: Tiukkaa ryhmäkokoa on syytä välttää. Laatukriteerit ovat samat kuin Keskustalla, 20-25 oppilasta. Pelätään myös, että maksimista tulee minimi.

Enkeliporsas: Samanlaista epämääräistä hurskastelua kuin Keskustalla. Manninen toteaa, että opettajalla on oltava aikaa jokaiselle oppilaalle. Minä totean Manniselle, kun minulla on luokassa 18 oppilasta 30 oppilaan sijaan, aikaa on. Minulle kelpaa aivan hyvin joku 20 oppilaan maksimi alakoulun yläluokilla, alaluokkien 16 oppilaasta puhumattakaan. En varmasti äänestä Kokoomusta.

SDP – suositukset eivät riitä

Puolueen poliittisen osaston päällikkö Esa Suominen: Ryhmäkoot tulee määritellä laissa. Ryhmäkoon ylärajaksi on asetettava kahdella ensimmäisellä luokalla 16 oppilasta, muilla alakoulun luokilla 20 oppilasta ja yläkoulun luokilla 25 oppilasta.

Enkeliporsas: Olen täysin samaa mieltä. SDP:n vastaus on yksiselitteisen selkeä. Harkitsen vakavasti antamaan ääneni SDP:lle.

Vasemmistoliitto – säädöksin pienemmiksi

Puoluesihteeri Sirpa Puhakka: Opetusryhmien enimmäiskoon tulee olla 20 oppilasta. Luokkakoko tulee säätää mieluummin lailla, koska vapaaehtoisesti luokkakokoja ei pienennetä. Puhakka toteaa, että asiaa on tutkittu paljon maailmalla, pieni luokkakoko korreloi positiivisesti koulumenestykseen.

Enkeliporsas: Vasemmistoliiton ryhmäkokoesitys perustuu keskiarvoon. Esityksessä ei oteta huomioon ikätekijöitä, mikä on vasemmistoliiton esityksen heikkous. Mitä pienempi oppilas on, sitä enemmän hän tarvitsee henkilökohtaista tukea ja kannustusta. Tuskin äänestän Vasemmistoliittoa.

Vihreä liitto – enimmäiskoko lakiin

Poliittinen sihteeri Jouni Vauhkonen: Peruskouluissa erityistä tukea tarvitseville oppilaille on järjestettävä mahdollisuus osallistua samaan opiskeluun muiden kanssa erillisen erityisopetuksen sijasta. Vihreä liitto pelkää myös, että maksimista tulee minimi.

Enkeliporsas: Vihreiden ajatuksista ei ota kukaan selvää. Kannatetaan enimmäiskokoja, mutta samaan aikaan pelätään sitä samaa mantraa, jota Keskusta ja Kokoomus hokevat, minimistä maksimiin höpötystä. Vaikuttaa siltä, että vihreät pyrkivät epämääräisellä selittelyllään miellyttämään kaikkia. En varmasti äänestä Vihreää liittoa.

RKP – pienten ryhmien puolesta

Puolueden tiedotuspäällikkö Marcus Hagström: RKP on pitkään ollut pienten ryhmien puolestapuhuja, mutta puolue ei ole ottanut kantaa, pitäisikö ryhmäkoot määritellä asetuksessa.

Enkeliporsas: Vaikuttaa siltä, että ryhmäkoolla ei ole hölkäyksen pöläyksen merkitystä RKP:lle, niin lyhyt ja epämääräinen vastaus oli. RKP:lle ruotsin kielen aseman turvaaminen Suomessa on tärkeämpää kuin yleinen koulutuspolitiikka. En varmasti äänestä RKP:ta.

Kristillisdemokraatit – laki turvaisi tasa-arvon

Kansanedustajat Sari Palm ja Leena Rauhala: Samat rajat kuin SDP:llä, ryhmäkoot tulee määritellä laissa. Ryhmäkoon ylärajaksi on asetettava kahdella ensimmäisellä luokalla 16 oppilasta, muilla alakoulun luokilla 20 oppilasta ja yläkoulun luokilla 25 oppilasta. Ryhmäkokoja pienentämällä voidaan parantaa opetustilanteiden työskentelyrauhaa ja yksilön kohtaamista opetuksessa sekä kodin ja koulun yhteistyömahdollisuuksia.

Enkeliporsas: Olen täysin samaa mieltä. Kristillisten vastaus oli yksiselitteisen selkeä. En kuitenkaan äänestä kristillisdemokraatteja, koska en pidä siitä ollenkaan, että he ovat omineet itselleen kaikille yhteiset suomalaiset kristilliset arvot.

Perussuomalaiset – ryhmäkoot asetukseen

Apulaispuoluesihteeri Vesa-Matti Saarakkala: Tarvitaan tarkempia laadullisia määritelmiä asetukseen, alaluokille, yhdysluokille, ja ryhmille, joissa on käytöshäiriöisiä, pitää määrittää omat ryhmäkokomaksimit.

Enkeliporsas: Vastaus on epäselvä, tulkitsen, että ryhmäkoot halutaan lakiin.

Enkeliporsaan yhteenveto

Gallupit ja yhteiskunnallinen ilmapiiri viittaavat siihen, että Kokoomus ja Keskusta tulevat mälläämään seuraavissa vaaleissa. Molempien puolueiden vastaukset olivat lähes identtiset ikään kuin puolueet valmistautuisivat jo uuteen yhteiseen hallituskauteen. Varmaan siksi Vihreän liiton vastaus oli noin epämääräinen, pyritään siipiveikkona taas mukaan. RKP pyrkii mukaan aina hinnalla millä tahansa.

Seuraavallakaan hallituskaudella ei ryhmäkokoja tulla säätelemään asetuksilla tai laeilla.

"Maksimista minimi" - mantran hokeminen on ällöttävää poliittista liturgiaa. 

Artesaanitaito

Harry Blinco

(Kuva löytyi hakusanoilla "old carpenter tools". Lähes kaikki miehet rakastavat vanhoja työkaluja ja -kaappeja. Niin minäkin. Kaunis järjestys hivelee silmää.

Kun otat käteesi vanhan taltan, mielikuvitus alkaa lentää. Mitä kaikkea sillä taltalla on tehty? Kuinka moni hikinen käsi on sitä pidellyt ajan saatossa? Kuvan työkalukaappi on monen miehen märkä uni.)

Kun opiskelin opettajaksi piti erikoistua kolmeen aineeseen. Toinen lukuvuosi oli opiskeluvuosistani hienoin, koska sai opiskella oikeastaan mitä halusi, niin laaja tarjotin Jyväskylässä oli.

Valitsin kotimaisen kirjallisuuden (äidinkieli), kuvaamataidon ja teknisen käsityön. Oli kertakaikkiaan mahtavaa kuunnella kirjallisuuden laitoksen laadukkaita luentoja kansanrunoudesta Joel Lehtoseen. Lukupaketti oli mahtava kattaen sekä yleisen että kotimaisen kirjallisuuden klassikot. Tuskin muuten silloin olisin tarttunut Shakespeareen, Runebergiin tai Cervantesiin.

Kuvaamataidon (nyk. kuvataide) sai piirtää ja maalata sydämensä kyllyydestä ja tutustua muihinkin kuvataiteen ilmaisumuotoihin.

Valitsin kolmanneksi aineeksi teknisen käsityön, koska siihen erikoistumalla oli helppo saada töitä. Ja olin varsin keskinkertainen kädentaidoissa, ajattelin parantaa osaamistani.

Siihen aikaan tekninen käsityö jakautui oikeastaan kahteen osaan, puu- ja metallitöihin. Alakouluissa ei juuri metallityön luokkia ole, joten metallitöitä tehdään vähän. Saunakauhan kaikki teettävät tietenkin.

Tekninen käsityö alkaa kolmannella luokalla. Kolmannella ja neljännellä on puoli vuotta teknistä ja puoli vuotta tekstiilikäsityötä. Neljännellä saa valita, mutta siitä huolimatta oppilaiden pitää viidennellä ja kuudennella opiskella neljännesvuosi sitä toista käsityötä, mikä minusta tuntuu oudolta. Miksi oppilaan valintaa ei kunnioiteta?

Mielenkiintoista valinnoissa on, että hyvin harva poika valitsee tekstiilin. Vastaavasti aika moni tyttö valitsee teknisen.

Oppilaat yleisesti pitävät teknisestä. Omat tokaluokkalaiseni tärisivät innosta, kun vein heidät puutyöluokkaan ja teimme kudontalaudat. Nyt kudomme villalangasta värikkäitä pikkumattoja, joista teemme kattoon mobileja. Oppilaat tekevät todellista fuusiokäsityötä, ensin väsätään puusta ja sitten tekstiilistä.

Jostain syystä oppilaiden teknisen käsityön valmiudet ovat heikentyneet parissa vuosikymmenessä. Viivoittimien käyttö, jopa kulmaviivaimen, on monille vaikeata. Sahataan miten sattuu. Viimeistelyä, esim. kunnollista hiontaa, ei malteta aina tehdä. Tehtävään keskittyminen on ylipäätään vaikeutunut.

Pitää vaatia.

Mittaamista ja viivoittimien käyttöä pitää harjoitella paljon geometrian ja kuvaamataidon tunneilla. Teetän paljon viivoitus-, ruudutus- ja suurennostehtäviä. Sarjakuvien ruutujen väsääminen opettaa myös viivoittimien käyttöä.

Valintamahdollisuus on johtanut siihen, että kaikkea ei enää ehdi tehdä. Olen jättänyt elektroniikan ja muovityöt pois. Tehtaat syytävät kaikenmaailman krääsää yllinkyllin.

Yhä enemmän oma opetukseni on taidekäsityötä, pyrimme kauniisiin puukäsitöihin. Toisaalta puutyöt ovat terapiaa, oppilaat nauttivat silminnähden puusta materiaalina, sen työstämisestä ja sen tuoksusta. Muovi materiaalina puuhun verrattuna ei ole yhtään mitään.

Olen joskus puuhiomahöyryissäni ajatellut, että pitäisikö teknisen käsityön nimi muuttaa joksikin muuksi, vaikkapa artesaanitaidoksi, mikä korostaisi käsityön taide- ja miksei terapiapuoltakin teknisyyden sijaan.

Joka tapauksessa tulevaisuudessa kädentaitajien arvo tulee kohoamaan. He tekevät aina yksilöllisiä tuotteita, jotka erottuvat massasta. Eihän kukaan halua olla massaa?

Tekninen käsityö on lempiaineeni opettaa. Jokaisessa meistä asuu pieni Kain Tapper.

Muutosvimmaa

teppohudson.wordpress.com

Taloussanomat 15.9.

Otteita Risto Pennasen kolumnista:

Lisää vastuuta ekaluokkalaisille

- Opetusministeri Henna Virkkunen toivoo, että oppilaat profiloituvat nykyistä enemmän jo ala-asteella. Ministerin luottamus nenäänsä kaivavien natiaisten kykyyn tehdä elämäänsä koskevia valintoja on uskomaton. Miten ihmeessä lapset voisivat arvioida vähääkään järkevästi omia koulutustarpeitaan vaiheessa, jossa useimmat kuvittelevat tulevansa ammattilaisjalkapalloilijoiksi, prinsessoiksi tai avaruusraketin kuljettajiksi?

- Suomessa on erikoinen vimma myllertää nykyinen koulutusjärjestelmä, joka on todettu erinomaiseksi kaikissa kansainvälisissä vertailuissa.

- Ministeriön toiveena on, että myös koulut profiloituisivat nykyistä enemmän. Erikoistuneiden koulujen ongelman voi kuitenkin olla, että perusaineet jäävät erikoisaineiden jalkoihin.

- Jotenkin toivoisin, että tulevaisuudessakin jokin koulu voisi profiloitua ihan vain lasten kasvattamiseen.

Isot pisteet Pennaselle!

Taloussanomat luopui jokunen aika sitten paperiversiosta, mikä oli viisas veto. Talous on hektistä ja koko ajan muuttuvaa, verkkolehti toimii nopeammin. Taloussanomien verkkolehti on hyvin toimitettu ja se on netin lehtitarjonnan vakiolukemistoani.

Pennanen kirjoittaa täyttä asiaa. Maalaisjärjellä ajateltuna on todella ihmeellistä, mikä vimma on muuttaa maailman parhaaksi rankattua koulutusjärjestelmää näin rajusti? Eikö hienovaraisemmat liikkeet riitä?

Pennanen pelkää, että profiloituessa perusaineet jäävät jalkoihin. Minä pelkään samaa. On ihmeellistä, että yläkoulukäinen murkku voi valita itsensä ulos musiikista tai kuvataiteesta. Taideaineet kuuluvat kaikille. Mikä onkaan parempaa kuin "taiteellinen insinööri"? Viime aikoina on kohkattu Nokian ja Applen taistosta, Nokia on jäänyt iPhonen jälkeen juuri muotoilultaan ja käyttömukavuudeltaan, pelkkä hyvä tekniikka ei olekaan enää ratkaisevaa.

Pennasen toteamus siitä, että olisi kiva, että joku koulu tulevaisuudessakin voisi profiloitua ihan vain lasten kasvatukseen, on arkipäivän neroutta.

Pysähtyä ei saa, mutta liialliset muutokset voivat järisyttää perusteita. Pyramidin huipustakin kärki voi leikkautua pois.

Isi, pelaa mun kaa...

healingstory.org

(Kuva on kertakaikkiaan viehättävä. Isä opastaa tytärtään ja on innostunut. Aina ei tarvita linnanmäkiä tai elämysmaailmoja. Yhteinen aika ja tähtitaivas riittää.)

HS-STT 15.9.

Kysely: Nuoret haluavat lisää aikaa isän kanssa

Nuorista 70 prosenttia ei saa mielestään viettää riittävästi aikaa aikuisten kanssa, ilmenee Nuorten Akatemian kyselystä.

Valtaosa vastanneista haluaisi enemmän aikaa jonkun lähipiirinsä aikuisen kanssa. Eniten lisäaikaa haluttaisiin omilta vanhemmilta ja erityisesti isältä. Vastaajat mainitsivat myös tädit ja sedät sekä isovanhemmat.

Hoplaa...viiden lapsen isänä tunnen piston sydämessäni. Niin monta kertaa on minua kysytty pelaamaan vaikkapa shakkia, ja niin monta kertaa olen keksinyt jonkin verukkeen, jotta ei tarvitsisi. Aika usein röhnin miniläppärini kanssa ja sanon vain, että myöhemmin.

Lapset kasvavat nopeasti, jossain vaiheessa he eivät enää kysy isiään tai äitejään leikkeihin mukaan.

Myöhemmin, myöhemmin...

Vanhemmuus on viitseliäisyyttä ja vastuun ottamista.

Joskus tuntuu siltä, että itsenäistämme lapsemme liian varhain. Kyllä se isän syli kelpaa vielä kymmenvuotiaallekin lapselle, jos se syli on vain saatavilla.

Nuoret ovat monelle vain välttämätön paha. On aikuisia, jotka karttavat tai pelkäävät nuoria. Nuoriin on helppo kohdentaa vihansa.

Nuoretkin ovat joidenkin lapsia, jotka kaipaavat aikuista.

Niin OECD:n keskiarvoa, että...

Googlailin sanaparilla "oecd:n keskiarvo". Hyvin nappasi. Aika moni hakutulos kosketti koulutusta.

- Vuonna 2008 yhteensä 43 prosenttia 20-29-vuotiaista suomalaisista oli tutkintoon johtavassa koulutuksessa. OECD:n keskiarvo oli 25 prosenttia.

- Lääkekustannusten osuus kansantuotteesta oli vuonna 2007 OECD-maissa keskimäärin 1,5 prosenttia, kun se Suomessa on 1,2 prosenttia.

- Suomalaisten perusopetuksen päättövaiheessa olevien 15 -vuotiaiden nuorten matematiikan osaaminen on OECD-maiden parasta.

- Suomalaisnuorten lukutaito on OECD-maiden paras. Myös matematiikan sekä luonnontieteiden taidot ovat kansainvälistä huippua.

- Korkeakoulutuksesta suomalainen yhteiskunta hyötyy OECD:n keskiarvoa enemmän eli 84 400 euroa (miehet), kun OECD:n vastaava summa on 67 800 euroa. Naisten korkeakoulutuksessa Suomi (32 700 euroa) jää jopa alle OECD:n keskiarvon (41 200 euroa).

- Suomen bruttokansantuote asukasta kohti on seitsemän prosenttia OECD-maiden keskiarvoa korkeampi. Sen sijaan todellinen yksilöllinen kulutus jäi Suomessa seitsemän prosenttia alhaisemmaksi kuin OECD-maissa keskimäärin.

- Suomen terveydenhuollon laatu on monilla mittareilla mitattuna OECD-maiden keskiarvoa parempi. Erikoissairaanhoito on tehokasta ja rintasyöpien seulontaohjelma sekä pienten lasten rokotekattavuus on huippuluokkaa.

- Bruttokorvaustaso on viimeisen työansion ja vanhuuseläkkeen suhdeluku. Suomen bruttokorvaustaso on OECD:n laskelmien mukaan 56,2 % joka on hieman vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin (59,0 %).

- Suomalaisten osaaminen oli PISA 2003 -tutkimuksen huipputasoa kaikilla tutkituilla alueilla eli matematiikassa, lukutaidossa, luonnontieteissä ja ongelmanratkaisussa. Huipputulos perustui erityisesti suomalaisten heikoimpien ja keskitason oppilaiden erittäin hyviin suorituksiin.

OECD:n keskiarvoilla pelataan kovaa peliä. Tyypillisiä pelureita ovat EK ja Veronmaksajien Keskusliitto. OECD:n tilastoja luetaan kuin piru raamattua ja hyvin tarkoitushakuisesti.

Koulutusjärjestelmien tehoa mittaavissa PISA-tutkimuksissa suomalaiset peruskoululaiset ovat pärjänneet niin ylimaallisesen hyvin, ettei asiaa ole täällä kotosuomessa kaikissa piireissä hyväksytty tai asiaa on vähätelty.

OECD:n perustajamaat (1961):
Belgia
Espanja
Alankomaat
Irlanti
Itävalta
Islanti
Yhdistynyt kuningaskunta
Italia
Kanada
Kreikka
Luxemburg
Norja
Portugali
Ranska
Ruotsi
Saksa
Sveitsi
Tanska
Turkki
Yhdysvallat

Myöhemmin liittyneet maat:
Japani (1964)
Suomi (1969)
Australia (1971)
Uusi-Seelanti (1973)
Meksiko (1994)
Tšekin tasavalta (1995)
Unkari (1995)
Puola (1995)
Etelä-Korea (1996)
Slovakia (2000)
Chile (2010)
Slovenia (2010)
Israel (2010)

OECD-maissa on muutamia mielenkiintoisia maita kuten Kreikka, Portugali, Turkki, Meksiko, Slovakia ja Chile.

Perusväittämäni on: OECD:n keskiarvo ei ole yhtään mitään. Suomen viiteryhmä on Pohjoismaat, Saksa, Itävalta, Sveitsi ja Alankomaat.

Meksikoon ja Turkkiin vertaaminen ei ole kovin tavoitehakuista. Ainoa oikea paikka Suomelle on kolmen parhaan sakki, mieluummin se kärkitila.

Opettajat rekisteriin

Omakuva

Yle 9.9.

Opettajillekin halutaan pätevyysrekisteri

Opettajille kaavaillaan pätevyysrekisteriä terveydenhuollon ammattilaisten tavoin. Opettajarekisteristä esimerkiksi vanhemmat pääsisivät katsomaan, onko lapsen opettaja pätevä työhönsä.

Kriitikoiden mielestä opettajarekisteriä ei tarvita, sillä opettajan työ ei ole yhtä vastuullinen työ kuin terveydenhuollon henkilöstön.


Ainakin vanhemmat voisivat tarkistaa, onko lapsen opettaja pätevä. Pikkuhiljaa päästäisiin tilanteeseen, että vanhemmat alkaisivat vaatia lapsilleen päteviä opettajia. Vanhemmat ovat veronmaksajia, joilla on oikeus saada lapsilleen pätevän ja koulutetun opettajan opetusta. Suomessa on maailman korkeatasoisin opettajienkoulutus.

Rekisteri tekisi hyvää niille melkein muodollisesti päteville opettajille, jotka ovat ajautuneet syystä tai toisesta töihin ennen kuin opettajapaperit on saatu käteen. Rekisteri olisi heille melkoinen keppi opiskelun viemiseksi loppuun.

Rekisteri estäisi ketkujen rehtoreiden ja kuntien intoa palkata epäpäteviä opettajia säästösyistä, mikä olisi oikein hyvä asia.

Opettajien ja lääkäreiden työn vastuullisuutta ei voi suoraan verrata toisiinsa. Kummassakin ammatissa voi tehdä kohtalokkaita virheitä. Vastuullisuuseroilla ei voi perustella, miksi rekisteriä ei tarvittaisi.


Elinkeinoelämän keskusliiton koulutusjohtaja Markku Koponen sanoo, että opettajarekisteri jäykistäisi työmarkkinoita, sillä epäpäteviäkin opettajia tarvitaan. Rekisteri voisi johtaa epäpätevien opettajien syrjimiseen. (Yle)


Epäpätevien opettajien syrjimiseen? 

Koposen ajattelumalli on aivan älytön ja nurinkurinen. Nythän voidaan syrjiä päteviä opettajia palkkaamalla sijaisuuksiin epäpäteviä opettajia pätevien sijaan. Silloin voidaan puhua syrjinnästä. Koposen mukaan rekisteri jäykistäisi työmarkkinoita. Niinpä.


Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen puolustaa myös opettajia: "Kyllä opettaja on vielä enemmän julkisessa tehtävässä kuin lääkäri, sillä jokainen opettaja kohtaa koko ikäluokan."(Yle)


Opettajat ovat täysin kyllästyneitä siihen, että kuka tahansa voi kutsua itseään opettajaksi. On aivan posketonta, että joku 18-vuotias ylioppilas palkataan säästösyistä pitkään sijaisuuteen ja häntä voidaan kutsua opettajaksi.

Olen jo aikaisemmin esittänyt blogissani, että opettaja-ammattinimike on suojattava lailla.

Sijaispulmaan voisi olla yksi ratkaisu. Koulutetaan vuoden koulutuksella sijaisopettajia, joita voitaisiin palkata lyhytaikaisiin työsuhteisiin aina tarpeen tullen. Jos jonossa olisi yksikin täysimittaisen koulutuksen saanut opettaja, hänellä olisi etusija.

Isossa koulussa voisi aivan hyvin olla vakituinen sijaisopettaja, niin paljon erilaisia opettajien poissaoloja kertyy sairauksien tai esim. koulutusten takia. Jos sijaisuuksia ei olisi, vakituinen sijaisopettaja voisi antaa samanaikaistukiopetusta tai toimia resurssiopettajana.

Golden sticks

crunchgear.com

Vantaalla, kuten muuallakin kunnissa ja valtiolla, kilpailutetaan tavaran toimittajat. Meillä toimittajana on Hansel, jonka moni vielä tuntee paremmin sen entisellä nimellä, Valtion Hankintakeskus.

Kouluun pitäisi saada joka maikalle muistitikut, koska kaikkea ei voida tietossuojasyistä enää tallettaa koulun tietokoneiden kovalevyille. Sellaista tietoa ovat mm. HOJKS:t eli henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevat suunnitelmat. (melkoinen sanahirviö muuten)

Kollegani olisi tilannut ne halvalla eräästä verkkokaupasta, oikein koulun logolla varustetut muistitikut muutaman euron kappalehintaan. Ihan noin vain ei enää kouluissakaan ostella. Kollegalleni lyötiin käteen Hanselin tuoteluettelo. Yhden muistitikun hinta luettelossa on yli 30 euroa, siis yli kuusinkertainen hinta!

Rasvainen on hinta, samanlaiselta vaikuttaa kilpailutuskin.

8019 euroa - 6962 euroa = 1057 euroa

(En löytänyt aiheeseen sopivaa kuvaa, joten laitoin viimevuotisen ekaluokkalaiseni kangasörkin kuvan. Örkki kaikessa runsaudessaan on riemastuttava, ja luokkani jokainen örkki kuvasti jollakin tavalla tekijänsä luonnetta. Ja oppilaat rakastivat niiden tekemistä.)

Aamuhesarissa pohdiskeltiin Helsingin ja Vantaan mahdollisen yhdistymisen etuja ja haittoja. Ihmeteltiin helsinkiläisen ja vantaalaisen peruskoululaisen vuosihinnan eroa.

Helsinkiläinen peruskoululainen maksaa 8019 euroa ja vantaalainen peruskoululainen 6952 euroa vuodessa. Eroa on yli tonni!

Mistä ero johtuu?

Vantaalla on suuremmat koulut. Helsingissä on enemmän maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Helsingissä on laajempi kielitarjotin. Helsingissä panostetaan enemmän oppilashuoltoon. Vantaan sivistysviraston henkilökuntaa on vähennetty.

Miten säästöt näkyvät oman kouluni arjessa?

Ei juuri mitenkään. Opetusryhmät ovat kohtuullisen kokoisia. On jakotunnit ja tukitunnit. Kerhoja saa pitää. Materiaalitilanne on kohtuullinen. Opetustiloja on ajanmukaistettu. Kouluani remontoidaan pikkuhiljaa.

Pakon edessä on Vantaalla onnistuttu järkeistämään toimintoja ja nyt keskitytään oleelliseen.

Ehkä asiat voidaan sittenkin tehdä toisin. Opettajia lomauttamalla ei pitkälle pötkitä, säästöä ei synnykään, se on nähty.

Jotain on siis opittu. Jotenkin tuntuu siltä, että on päästy pahimman yli.

Nykyajan Narkissokset

newscenter.sdsu.edu

HS 6.9.

Professori: Työelämä ylikorostaa sosiaalisuutta

Sosiaalisuuden arvostamisessa on menty liian pitkälle työelämässä, arvioi Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Siten suulas, itseään ja taitojaan korostava visionääri voi ohittaa maltillisen ja rauhallisen asiantuntijan työpaikan saannissa.

Professorin mielestä johtajien ja esimiesten pitäisi arvostaa paljon enemmän työntekijöiden näyttöjä ja asiaosaamista. Sosiaalisuuden korostamisen voisi jättää vähemmälle.

Vielä 1950-luvulla ihminen luokiteltiin narsistiksi, jos hän pyrki ihmissuhteissaan ennen kaikkea hyötymiseen.

Jollain tavalla Lisa Keltingangas-Järvisen arvio liippaa myös kouluelämää.

Opettajiksi pyrkivien pääsykokeissa on perinteisesti arvostettu sosiaalisuutta ja avointa mielenlaatua. Muistan hyvin ensimmäisen vuoteni Jyväskylän yliopiston Opettajienkoulutuslaitoksessa, minua järkytti valtaisa sosiaalisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Tilattiin kaikenmaailman kurssitakkeja ja vietettiin me-henkeä ylenmäärin korostavia illanviettoja. Toisena ja kolmantena lukuvuonna toimittiin jo normaalisti.

Yhdessä vaiheessa opettajien piti arvioida oppilaiden "tuntiaktiivisuutta". Helposti mentiin halpaan. Korkealle arvostettiin juuri luonteenlaadultaan sosiaalista oppilasta. Hiljaista, mutta aktiivisesti opetusta seuraavaa oppilasta ei juuri arvostettu. Arvioitiin siis oppilaan luonnetta.

Kun oppilas seuraa opetusta ja ajattelee, sen näkee hyvin oppilaiden silmistä, aktiivisen ja ajattelevan oppilaan ei tarvitse välttämättä edes viitata. On hyvä, että nykyään arvostetaan eri tavoin oppivia oppilaita.

Keltinkangas-Järvisen narsismi viittaus on osuva. Elämme "mä ja mä, mulle ja mulle ja heti" -aikakautta, mikä kuvastaa yleistä ahneuden ajattelua. Peruskoulu on viimeisiä linnakkeita, joissa välitetään myös ihmisistä, jotka eivät aina keiku kärjessä.

Peruskoulu tukee ja auttaa. Joidenkin ihmisten mielestä peruskoulu "tasaa". Näinhän ei ole. Nykykoulu antaa kaikille mahdollisuuden. Rinnakkaiskoulujärjestelmä jakaa jyviin ja akanoihin, oppikouluun kaikki eivät aikoinaan päässeet, vaikka kykyjä olisi ollut.

Ettei tule väärinkäsitystä, terve sosiaalisuus on hyvästä.

Vuoden 1918 museo Suomenlinnaan

Eetu Isto: "Hyökkäys" (1899)

Hesarissa Jaakko Numminen vaatii Suomeen historiallista museota, jossa historianopettaja voisi kertoa luokalleen Suomen kansakunnan ja sen valtion ja instituutioiden muodostumisesta.

Meillä on Suomen Kansallismuseo, käyn siellä aina kuudetta luokkaa opettaessani. Museossa saa kohtuullisen kuvan Nummisen esittämistä asioista, mutta jonkinlaiden multivisioesitystä itsenäisen Suomen ajasta olen aina kaivannut.

Vieressä on upea eduskuntatalo, jonka kierto antaa hyvän kuvan suomalaisesta edustuksellisesta demokratiasta. Eduskuntakierros on tehokas, se alkaa hyvällä videoelokuvalla, oppilaat viedään lehtereille ja valtiosaliin.

Suomenlinna on luokkaretkien ykköspaikka. Suomen historia on Viaporissa johdonmukaisessa pähkinänkuoressa. Yksi paikka sieltä puuttuu. Suomenlinna olisi loistava paikka vuoden 1918 museolle.

Sisällissodan tapahtumat ovat jo niin kaukana, että museon perustamista voitaisiin vakavasti alkaa pohtia. Museon nimeksi sopisi Suomen sisällissotamuseo. Suomenlinnan vankileiristä luulisi löytyvän paljon materiaalia.

Hyvällä on aina aikaa

Vesa Lauronen

Reaktor

Young professionals

Luin aamulla tuttuun tapaani kahvipöydässä Hesaria, aamuhesarin lukeminen on minulle suoranainen riitti ja päivän sininen hetki.

Lehteä lukiessani silmiini osui iso mainoskuva entisestä oppilaastani Vesa Laurosesta. Opetin Vesan luokkaa neljä vuotta, luokat 3-6. Luokka oli pullollaan lahjakkuuksia ja oli kiva opettaa ja tehdä oppilaiden kanssa lähes mitä vain. Kymmenisen vuotta sitten luokka kokoontui erääseen Töölöntorin reunalla olevaan italialaiseen ravintolaan. Lähes koko luokka oli koolla ja hauskaa oli, jatkoille en kehdannut mennä.

Olen aina miettinyt, miksi opettajat eivät saa järjestelmällistä palautetta oppilaistaan. Minäkin olen pitkän kasvatusketjun osanen, ketjun alkupään opettaja. Kiinnostaisi kovasti tietää, mitä oppilailleni on käynyt kaikkien koulujen ja opintojen jälkeen.

Yleensä opettaja muistaa poikkeavat oppilaat niin hyvässä kuin pahassa, lahjakkaat oppilaat muistetaan ja häiriköt jäävät mieleen aina.

Vesa Laurosen muistan erittäin hyvin. Laurosen motto näyttää olevan, että "Ihmiset ovat aina etusijalla". Samanlainen poika hän oli jo pienenä, silmistä loisti oppimisen ilo ja empaattisuus. Hän otti aina huomioon muut. Ja hän osasi innostaa muita. Ilmeisesti hän käyttää samoja avuja nyt johtamisessa.

Sen muistan, että Lauronen ajatteli aina hieman eri tavalla kuin muut, esim. aineet olivat kiinnostavia, ja hän oli luova monella tasolla, voittipa hän jonkun suuren kuvataidekilpailunkin. Ja hän oli loistava keskustelija, muut kuuntelivat Laurosta mielellään ja hän osasi kuunnella muita.

Kodin tuki on menestyksen avain. Laurosen kohdalla huomasin asian, kun menimme pokkaamaan sitä kuvataidepalkintoa, Laurosen äiti oli täysillä mukana ja kannusti poikaa. Äiti oli lämpivällä tavalla ylpeä pojastaan.

Kannattaa lukea Laurosen johtamisen ajatuksia ylläolevista linkeistä, ajattelu on aivan erilaista vaikkapa Stora Enson johtamisfilosofiaan verrattuna.

Opettajille pitäisi jostain lähettää jonkinlainen kolmikymppisraportti oppilaistaan. Silloin tiedettäisiin, mikä oppilaasta on tullut, onko kasvatus ja opetus tuottanut tulosta.

Linkkuveitsellä uhkailua

Wengerin todellinen monitoimilinkkari

(On toivottu, että laittaisin taas kuvia blogiini. On kuulemma hauska arvuutella kuvan ja tekstin yhteyksiä, miksi kirjoittaja on valinnut netin valtaisasta kuvatarjonnasta juuri tuon kuvan. Kuvista voi päätellä jotain kirjoittajan järjenjuoksusta.)

HS-STT 26.8.

Oppilas uhkasi opettajaa linkkuveitsellä Vantaalla

Opettaja joutui teräaseella uhkailun kohteeksi aamupäivällä Viertolan koulussa Vantaalla. Poliisin mukaan opettaja selvitteli oppilaan kanssa asioita ja tässä yhteydessä nuori suuttui. 12-vuotias oppilas otti linkkuveitsen esiin ja uhkasi samalla suullisesti opettajaa. Muut oppilaat oli ohjattu tässä vaiheessa jo sivuun paikalta.

Uhkaaja ehätti poistua ennen kuin poliisi ehti paikalle. Kukaan ei loukkaantunut välikohtauksessa.

Ikävää, että tällaista tapahtuu.

Tällaisia uutisia pulpahtelee aika ajoin. Minua häiritsee, että niitä ylipäätään pulpahtelee, mutta vielä enemmän, että tällaisia uutisia pulpahtelee juuri Vantaalta. Yksi syy tähän on, että Vantaa on lähellä valtakunnan päätiedotusvälineitä. Vantaa kuulostaa otsikoissa paremmalta kuin vaikkapa Oulainen.

Minua ei oppilaiden taholta ole koskaan uhkailtu minkäänlaisella aseella, kerran on kivitetty liikuntatunnilla. Silloin väistelin. En tiedä, kuinka toimisin, jos minua jonkinlaisella aseella uhattaisiin. Pitäisi ainakin olla rauhallinen, provosoida ei saisi.

Teräaseiden julkinen kanniskelu on kielletty. Kouluissa niitä silloin tällöin näkyy. Omassa koulussani on kirjoittamaton sääntö, että teräaseet takavarikoidaan ja viedään rehtorin kansliaan säilöön. Asiasta ilmoitetaan huoltajille, ja huoltajat saavat hakea ne pois, jos ilkeävät.

Itse en ole nähnyt koskaan minkäänlaisia ohjeita Kouluhallitukselta, miten takavarikot oikeaoppisesti tehdään. Tai en ainakaan muista nähneeni.

Jos joku tietää moisista ohjeista, olisi kiva saada tänne linkki niihin ohjeisiin.

Ruotsalaista vapaamatkustusta

Yle 23.8.

Yksityiskoulut lisääntyvät Ruotsissa

Ruotsissa yksityiskoulut lisääntyvät reipasta tahtia. Ruotsissa on jo toistatuhatta yksityistä lukiota ja yläastetta. Syyskuun valtiopäivävaalien alla kouluyritysten voitot ovat alkaneet kiinnostaa myös poliitikkoja vaikka harva kyseenalaistaa vapaakoulun nimellä kulkevan järjestelyn.

Yksityinen koulu ei rahasta oppilaitaan vaan saa kunnalta yhtä paljon rahaa oppilasta kohden kuin julkinen koulu. Säästämällä kustannuksista saadaan voittoa ja osa verokruunuista muuttuukin osingoiksi.

Katsellessani eilen Ylen pääuutisia, hieraisin silmiäni, en ollut uskoa korviani.

Huh huh, ruotsalaiset ovat keksineet erikoisen masiinan, yksityiset koulut, jotka kunta kustantaa, ja koulujen omistajat vetävät rahat välistä!

Säästöä syntyy, kun opettajia palkataan vähemmän, ryhmäkoot ovat silloin suuria ja yksittäisellä opettajalla on paljon opetustunteja. Kouluissa painotetaan yksilöllisyyttä eli itsenäistä opiskelua ja ryhmäopiskelua, koska opettajia on vähän.

Tilat ovat ahtaampia kuin kunnallisissa kouluissa, usein tilat eivät ole edes koulukiinteistöjä. Monista kouluista puuttuvat koulukirjastot, jopa voimistelusalit!

Mekanismi on järjetön, veronmaksajat maksavat viulut, ja omistajat keräävät voitot panostamatta itse taloudellisesti yhtiöönsä, koska pääoma tulee kunnilta. Tätähän voi kutsua todelliseksi kansan kapitalismiksi.

Ei tällaista voida keksiä kuin Ruotsissa. Keisarin uudet vaatteet.

Lomautukset ovat laittomia

Kuva: Aamulehti

HS 23.8.

Lapsen etu ei salli opettajan lomauttamista

Monet kunnat lomauttivat viime lukuvuoden aikana opettajia säästötarpeisiin vedoten. Oikeudellisesti tarkasteltuna opettajien lomautukset ovat kuitenkin ongelmallisia, sillä ne vaarantavat lapsen oikeuden opetukseen.

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen.

Lapsen oikeus opetukseen on turvattu myös kansainvälisin sopimuksin. Maat, jotka ovat hyväksyneet YK:n lasten oikeuksien yleissopimuksen, tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta. Oikeus on kirjattu myös YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan yleissopimukseen, Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjaan sekä EU:n perusoikeuskirjaan. (Elina Pirjatanniemi, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja ja kansainvälisen oikeuden professori)


On aivan käsittämätöntä, että jotkut kunnat voivat toimia Suomen perustuslakia tai muita yllä olevia kansainvälisiä sopimuksia vastaan.

Miksei mikään toimielin Suomessa valvo perustuslain loukkauksia? Kaikenmaailman EU-tarkastajat kyllä hilppaavat maatiloilla mittailemassa millimetrin viivaimella pilkun tarkkaan isäntien ja emäntien toimia, ja samaan aikaan sallitaan joidenkin kuntien räikeät ihmisoikeusloukkaukset.

Minkälaisia lapasia ovat Suomen valtiovallan edustajat, kun eivät puutu kuntien laittomuuksiin?

Sivistyneissä kunnissa ei lomauteta, koska opetus on kunnan perustoimintaa, siitä ei saa tinkiä. Kotikunnassani Vantaalla tämä on opittu kantapään kautta. Meillä ei enää lomauteta, koska täällä tiedetään lomautusten seuraukset. Lomautukset käyvät pitkän päälle kalliiksi, koska lomautusten jälkihoidon kustannukset lankeavat kunnan muiden toimialojen maksettaviksi.

Opettajiaan lomauttaville kunnille on annettava sellaiset sanktiot, että niiden kuntien päättäjien housut tutisevat: kaikki valtionavut pois ja sakkoa päälle. Päättäjät on vietävä laittomuuksista henkilökohtaiseen vastuuseen.

Rahakaan ei korvaa inhimillisiä menetyksiä. Lapset ja nuoret ovat kuin taimia, joita on hoidettava jatkuvasti, kasvatettava ja opetettava, ettei suotuisa kasvu tyrehdy.

Kauniisti sanottu

Kuva: Mikrosem

Luin Hesarista järkyttävän uutisen. Vuonna 2009 valmistuneessa Latokartanon koulussa on homeongelmia rakennusvirheiden takia. Kymmenien luokkien lattiat jouduttiin vaihtamaan liian kostean betonirakenteen takia. Myös kaikkien luokkien kiinnityspintataulut vaihdettiin.

Edes uusia kouluja ei enää osata kunnolla rakentaa. Koulu otettiin käyttöön vasta vuosi sitten, ja heti alettiin valittaa oireista, jotka olivat peräisin sisäilmasta!

Koulussa on 590 oppilasta ja paljon henkilökuntaa. Osa koulun hallintotiloista, koulun opetuskeittiö sekä teknisen käsityön tilat ovat yhä poissa pelistä. Koulun rehtori Satu Honkala toteaa Hesarin sivuilla: "Opetus sujuu normaalisti, mutta opettajien kannalta tämä aiheuttaa tietysti vähän hankaluuksia".

Päätön lausunto - vähän hankaluuksia opetuksessa? Kahden oppiaineen luokat ovat poissa käytöstä, ja on vain vähän hankaluuksia.

Olen aina ihmetellyt koulujen rehtoreiden julkisia lausuntoja, selitellään kauniisti tai peitellään. Oikeasti olisi pitänyt sanoa: "Kaikki on perseestä, kun ei edes uutta koulua ei enää osata rakentaa. On kauheata, kun jouduimme elämään kokonaisen lukuvuoden homeitiöiden seassa".

Sivistyneesti olisi voinut sanoa: "Olen hyvin pahoillani, että rakennusvirheiden takia koulunaloitus on häiriintynyt pahasti. Emme voi käyttää opetuskeittiötä ja teknisen käsityön luokkaa, mikä on oppilaiden kannalta kovin harmillista. Ihmetellä täytyy nykyrakentamisen tasoa."

102 pistettä

HS 19.8.

Paperiversiosta: Newsweek joutui selittelemään Suomen ykkössijaa vertailussaan

Suomi on yhä maailman paras maa, vaikka Sveitsi näyttikin saaneen enemmän pisteitä.

"Suomi on todellakin vertailun ykkönen", Newsweekin kasainvälisistä asioista vastaava päätoimittaja Rana Foroohar toteaa. "Emme halunneet rangaista Suomea ylivoimaisuudesta. Niinpä annoimme Suomen nousta koulujärjestelmän pisteytyksessä yli asteikon."

Newsweekin mukaan Suomi sai koulutusjärjestelmästä 102 pistettä sadan sijaan.

Kuolevan lehden, Newsweekin, maiden välinen rankkaus on aiheuttanut Suomessa melkoisen kohun. Missään muualla ei ole asian suhteen korvia lotkautettu. Rankingkakkosmaassa Sveitsissä koko asiaa ei ole noteerattu, mikä on terveen yhteiskunnan merkki.

Suomessa alkoi valtaisa kaunainen uutisointi ja keskustelu. Alettiin todistella ties millä perusteella, ettei näin voi olla, Suomi ei voi olla noin hyvä maa.

Newsweekin 102 pistettä ylivoimaisesta koulutusjärjestelmästä lämmittää mieltä. Edes 100 pistettä ei riittänyt, vaan piti lätkäistä kaksi pistettä lisää, niin ylivoimaisia ollaan.

Yhdeksältä oppilaat tulevat luokkaan sisään. Ei kai tässä muu auta kuin yrittää pitää tasoa yllä. Huipulta on vain yksi tie, kiikkerä ja tuulinen on paikka.

Lahjontaa?

Kuva: Transparency

HS-STT-Turun Sanomat 17.3.

Koulukuvausten kylkiäisten laillisuus aiotaan selvittää

Opetushallitus aikoo puuttua koulukuvausten järjestelyyn. Koulukuvausyritykset tarjoavat kouluille ja oppilaskunnille jopa tuhansien eurojen rahakorvauksia sopimusetuina, kertoo Turun Sanomat.

"Jos vähänkin suuremmasta summasta on kyse, se lähentelee lahjoman tarjoamista ja vastaanottamista", muistuttaa Opetushallituksen kouluneuvos Petri Heikkilä.

Lahjojen antaminen opettajille ja oppilaskunnille on ollut yleinen tapa jo vuosikymmeniä. Nyt opetushallitus harkitsee asian esille ottamista Kuntaliiton ja Kuluttajaviraston kanssa käytävissä keskusteluissa.

Opetushallituksen mukaan virkamiesten on erittäin kyseenalaista ottaa vastaan vastikkeettomia etuuksia.

Kouluissa tehdään paraikaa koulukuvaussopimuksia kiivaimmillaan.

Lahjojen antaminen opettajille? Ainakin minun koulussani itse koulu tekee sopimuksen. Voi olla, että koulu saa kylkiäiseksi kameroita tai jotain muuta, mutta kamerat jäävät koulun käyttöön. Provisiorahat käytetään vaikkapa oppilaiden harrastustoimintaan. Omassa koulussani rahoja on käytetty myös leikkitelineiden ostoon.

Kamerat tai provisiorahat eivät joudu yksittäisten opettajien käyttöön. Yksittäinen opettaja ei saa mitään taloudellista etua siitä, kun koulu saa kameroita tai provisorahaa koulun tilille.

Minulle on aivan sama, jos kylkiäisistä luovuttaisiin. Silloin kuvausfirmat alkaisivat tehdä tarjouskilpailuja kuten ainakin Vantaalla koulutarvikkeiden toimittajat tekevät. Kilpailutusta ei suoriteta koulun tasolla, vaan kunnan tasolla. Pikkukunnista en tiedä.

Jos kiinnostaa, niin katso Vantaan kaupunki, Hankintakeskus.

Joskus käy jopa niin, että saisimme halvalla jonkun tuotteen, mutta emme saa ostaa sitä, koska täytyy ostaa kunnan kilpailuttamia tuotteita.

Suomessa ei voi lahjoa opettajia kuten eräissä maissa tehdään aivan avoimesti opiskelupaikan takaamiseksi. Pikkuoppilaiden joulu- ja kevätlahjoissa kyse on antamisen ilosta, vaikea sellaista on kieltää.

On hyvä, että lahjonnan rajoja haetaan ja pelisäännöt saadaan selviksi koko yhteiskunnassa.

Mieleeni on joskus tullut, mitä jos koulu ottaisi valokuvat itse paljon halvemmalla ja rahat menisivät suoraan koulun kassaan ja saataisin rahaa oppilaiden harrastustoimintaan? Onko moinen sallittua?

Peruskoulu vs kotikoulu 6-0

Kuva: Kurvisen sukuyhdistys ry.

HS 15.8.

Kouluton yhteiskunta

Gaija on parinkymmenen hengen ekoyhteisö Ähtärissä. Entisen kunnalliskodin tiloihin perustetussa kommuunissa toimii luomutila, hevostalli ja hostelli. Yksi yhteisön asukkaista on neljän lapsen äiti Lotta Laaksonen, joka päätyi pitämään lapsilleen kotikoulua, kun hänen esikoisensa, nyt 10-vuotias Ruska, oli käynyt puoli vuotta tavallista koulua ja alkanut voida siellä huonosti. "Mielestäni koulu lokeroi liikaa: lapsen pitäisi mukamas olla aina motivoitunut juuri siihen, mitä milloinkin opetellaan. Se aiheutti Ruskassa vastentahtoisuutta. Paljon paremmin menee, kun lapsi saa itse päättää, milloin on aika opiskella."

Gaijalaisten kotikoulussa ei ole lukujärjestystä tai aikatauluja. Matikan sijasta lapset saavat leikkiä vaikka vapaasti legoilla, sillä se on Laaksosesta matemaattisesti paljon kehittävämpää kuin kirjoista opettelu. Englantia puolestaan opetellaan silloin, kun lapsi on "auki" sille.

Hesarin toimittaja Jukka Lyytinen kirjoitti ajatuksia herättävän kolumnin kotikoulusta. Koulu lokeroi liikaa? Mitä Lotta Laaksonen tarkoittaa lokeroinnilla?

Legoilla leikkiminen on matemaattisesti paljon kehittävämpää kuin kirjoista opettelu. Hmmm ... itse pidän suomalaisia matematiikan kirjoja korkeatasoisina. Kirjat ovat työkirjanomaisia, vaikea niistä on mitään opetella, jos ei tee kirjan tehtäviä, mikä on yksilöllistä toimintaa. Matematiikan kirjoissa on paljon eriyttäviä tehtäviä. Pelkillä legoleikeillä ei matematiikassa pitkälle pötkitä.

Peruskoulu on ainoa paikka ihmisen elämässä, missä kohdataan kaikenlaisia ihmisiä. Peruskoulun jälkeen ihmiset alkavat eriytyä lopullisesti toisistaan. Suomesta on pikkuhiljaa kehitetty luokkayhteiskunta, osa ihmisistä on pudotettu kyydistä lopullisesti.

Kun ollaan yhdessä, ei tarkoiteta sitä, että peruskoulu olisi joku putki, josta "pullautetaan ulos kuuliaisia PISA-sertifikoituja suorittajia" kuten Lyytinen kirjoittaa. Loppujen lopuksi lähes kaikki opiskelu peruskoulussakin on melko yksilöllistä, jopa matematiikassa oppilaat tekevät tehtäviä yksilöllisesti oman tasonsa mukaan. Opettajat antavat oppiaineessa kuin oppiaineessa tehtäviä, joita oppilaat ratkovat tai tekevät oman tasonsa mukaan.

Tämän päivän Hesarissa oli iso koko sivun kirjoitus "Tervetuloa opiskelemaan, mutta töitä ette saa". Vuonna 2008 12 prosenttia parikymppisistä aloitti taidealanopinnot kaikesta huolimatta. Mielestäni tämä osoittaa tavallaan melkoista yksilöllisyyttä, en puhuisi PISA-sertifikoiduista suorittajista, ei pidä aliarvioida nykynuorisoa. Ja pitää ottaa huomioon, vaikka suuri osa taidealan opiskelijoista ei sijoitukaan taidealoille tulevaisuudessa, opiskelusta on valtaisa hyöty muussa opiskelussa ja työelämässä sitten myöhemmin.

Ja mitä vikaa on sosiaalisessa oppimisessa ja yhteistyössä? Koko ihmiselämä on yhtä yhteistyötä ja kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Väitän, että juuri yltiöyksilöllisyys johtaa lokeroitumiseen, ihminen opiskelee kotonaan yksinään ilman ikätovereitaan, ja opetuksen laadusta ei ole mitään takeita. Ihminen eriytetään tällä tavalla muista, se on lokeroimista.

Nykyperuskoulu antaa yksilöllisyydelle tilaa paljon, on kerhoja ja oppilaat saavat valita valinnaiskursseja ja -tunteja. Jotkut kritisoivat uutta hahmoteltavaa tuntitarjotinta liiankin yksilölliseksi.

Hauskinta Lyytisen Lyytisen kolumnissa on hänen opettajatuttunsa mietelmä: PISA-peruskoulu on loogisin systeemi - ainakin, jos halutaan minimiresursseilla maksimaalisia tuloksia. Tähän yhdyn täysin rinnoin, näin se on. Saksalaiset ja yhdysvaltalaiset ja muut ovat hyvin kateellisia suomalaisesta tehokkuudesta, oli kyse sitten peruskoulusta tai julkisesta terveydenhoidosta. Mutta pitää muistaa, että suomalainen tehokkuusajattelu perustuu osin säästöihin, pitää olla koko ajan varuillaan, ettei suistuta tehokkuudesta kurjistumiseen.

Julkisuudessa puhutaan paljon PISA-peruskoulusta. Toimittajille ja kaikille muille ilmoitettakoon, ettei mitään PISA-koulua ole. PISA-tutkimukset eivät ohjaa peruskoulun arkityötä millään tavalla.

Niin, ja sopii etsiä maailmalta parempi peruskoulu kuin Suomessa on.

Holokausti opetussuunnitelmiin

HS 14.8.

Holokaustin opetuksesta tuli määräys opetussuunnitelmiin

Opetushallitus on lisännyt valtakunnallisiin opetussuunnitelmien perusteisiin määräykset holokaustin eli juutalaisten joukkotuhon opetuksesta. Uudet lisäykset koskevat peruskoulussa elämänkatsomustietoa ja historiaa, lukiossa myös filosofiaa.

"Eihän holokausti ole ainoa kansanmurha, mutta ihan varmasti jokainen historianopettaja siitä opettaa ilman valtakunnallisia määräyksiäkin", sanoo Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton puheenjohtaja Riitta Mikkola.

Mikkola muistuttaa, että Suomi ei ole kontrolliyhteiskunta, kuten monet muut maat, vaan opettajiin on totuttu pitkälti luottamaan.

Holokaustimääräysten taustalla onkin Suomen pyrkimys päästä jäseneksi Ruotsin ulkoministerin kymmenen vuotta sitten perustamaan Holocaust Task Force –järjestöön, joka edistää holokaustin muistamista ja opetusta kaikkialla maailmassa. Siinä on nyt 27 jäsenmaata.

Hesarin uutinen herättää ajatuksia.

Lehden paperiversiossa ulkoasiainneuvos Sauli Feodorow kertoo, että muut maat eivät usko, että Suomen kouluissa kerrotaan juutalaisten tuhosta. Hän sanoo, että muualla törmää usein käsityksiin, että Suomi osallistui holokaustiin, mikä on järjetöntä. Suomen juutalaiset taistelivat suomalaisten joukoissa saksalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan. Suomi oli Saksan rinnalla sotivista maista ainoa maa, joka ei lähettänyt juutalaisiaan Saksaan tuhottaviksi, vaikka Hitler sitä pyysi.

Kummallista on, että opetussuunnitelmiin tuli kesken kaiken lisäys ulkopuolisen painostuksen takia. Itselleni koulussa opetettiin holokausti riittävän perusteellisesti, ja suomalaisissa historian kirjoissa asiaa käsitellään riittävästi nytkin.

Niin, ja missä maissa uskotaan, ettei Suomen kouluissa kerrota holokaustista? Ruotsissa, Israelissa, Kiinassa? Mihin Feodorowin väite perustuu?

HYOL:n puheenjohtaja Riitta Mikkola muistuttaa Hesarissa hyvin viisaasti, että Suomi ei ole mikään kontrolliyhteiskunta kuten monet muut maat, vaan opettajiin on totuttu luottamaan. Näin on ja niin pitääkin olla.

Mikkola toteaa, että holokausti ei ole ainoa kansanmurha. Olisi kiva tietää, miten yläkoulun tai lukion historian oppikirjoissa käsitellään "kansanmurhien ranking ykköstä ja kakkosta" Maoa ja Stalinia. Miten käsitellään Armenian tai Kamputsean kansanmurhia?

Kun itse kävin koulua ko. kansanmurhia ei käsitelty, tosin Maon kulttuurivallankumous oli silloin vielä meneillään ja Kamputsean punakhmereistä ei vielä mitään tiedetty. Oleellista on se, että "isä aurinkoisen", Stalinin suorittamasta kansanmurhasta ei historian oppitunneilla puhuttu mitään. Järisyttävää oli, kun äidinkielentunneilla käsiteltiin Aleksandr Solženitsyniä ja "Ivan Denisovitsin päivää".

Käsittääkseni suomalainen historianopetus on korkeatasoista. Monessa maassa keskitytään vahvasti oman maan historiaan.

Itseäni järkytti kovasti, kun opiskeluaikoinani lensin New Yorkiin ja vieressäni istui tanskalainen opiskelijapoika. Keskustelimme maittemme menneisyydestä. Hän uskoi vuorenvarmasti, että vuonna 1977 Suomi oli vielä venäläisten miehittämä valtio. Pidin pientä luentoa Suomen osallisuudesta toiseen maailmansotaan ja sodan jälkeisestä ajasta. Kerroin hänelle, että Helsinki oli toiseen maailmansotaan osallistuvien eurooppalaisten maiden pääkaupungeista se kolmas Moskovan ja Lontoon lisäksi, jota ei miehitetty. Kerroin hänelle Mannerheimista ja Suomen juutalaisista.

Hän ei uskonut minua ollenkaan. Mikään ei auttanut.

Silloin aloin ajatella, mikä onkaan muiden maiden historian opetuksen taso. Tanska on sentään Pohjoismaa.

Joskus tuntuu, että olemme liian herkkänahkaisia ihmisiä ulkopuoliselle arvostelulle. Suomessa ei juuri ole holokaustin kieltäjiä, kiitos suomalaisen hyvän historian opetuksen ja tiedonvälityksen. Toisin on monissa maissa, viime aikoina suurta julkista hämmästystä ovat herättäneet Iranin ja Hamasin johtajien holokaustin kiistämispuheet.

Lisää väljyyttä opetukseen

HS-STT 9.8.

Peruskoulun tunteja lisättävä entisestään

Peruskouluun suunnitellut lisätuntimäärät ovat varsin vaatimattomia, arvioi Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen. Hänen mukaansa tunteja olisi lisättävä enemmän kuin uudistamistyöryhmä on esittänyt.

Iivosen mukaan opetukseen tarvitaan enemmän väljyyttä, jotta asioihin ehditään perehtyä kunnolla ja opettajalla on tarpeeksi aikaa jokaiselle oppilaalle.

Oppituntien määrästä ja sisällöstä voisi joidenkin näkemysten mukaan päättää kouluissa. Iivonen on jyrkästi ajatusta vastaan.

Asiantuntija huomauttaa, että monet kunnat tarjoavat jo nyt vain vähimmäismäärän tunteja. Iivosen mukaan yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kärsivät, jos tunneista ei päätetä valtakunnallisesti.

Esa Iivonen puhuu täyttä asiaa.

Professori Jouni Välijärvi esitti äskettäin, että oppituntien määrästä ja sisällöstä voitaisiin päättää kouluissa. Myös minä olen jyrkästi tällaista ajatusta vastaan.

Jo nyt oppilaiden koulutuksellinen tasa-arvo Suomessa ei ole taattu, jotkut kunnat satsaavat opetukseen enemmän kuin toiset. Kuvitella saattaa, mitä tapahtuisi, jos kunnat saisivat päättää tuntimääristä, rikkaiden kuntien lapset saisivat enemmän opetusta kuin köyhien kuntien lapset.

Oppituntien sisältöjen suhteen olen vieläkin pessimistisempi, yksittäisten koulujen todelliset resurssit sisältöjen määrittelyyn ovat täysin erilaiset. Kaikki suunnittelu tapahtuisi kouluajan ulkopuolella, palkatta, pienessä koulussa valtava suunnittelu-urakka jäisi parin-kolmen opettajan harteille.

Olen vahvasti valtakunnallisten opetussuunnitelmien ja tuntimäärien kannalla. Näin taataan koulutuksellinen tasa-arvo kaikkialla Suomessa. Jos valtakunnallista ohjausta ei olisi, suomalainen peruskoulu ajautuisi todennäköisesti melkoiseen sekasortoon, kaikenmaailman kyläpäälliköt jylläisivät ja jyräisivät.

Iivonen on oikeassa siinäkin, että opetukseen tarvitaan lisää väljyyttä, jotta asiat opitaan syvällisemmin kuin nyt. Ja muutkin oppilaat kuin erityis- ja maahanmuuttajaoppilaat tarvitsevat opettajien tukea ja huomiota. Joskus tuntuu, että hyvin käyttäytyvä ja opiskeluun vakavasti suhtautuva oppilas jää kuin oman onnensa varaan.

Kuinka niskoittelevat oppilaat saadaan kuriin Ruotsissa?

HS-STT-TT 9.8.

Vanhemmat halutaan luokkahuoneiden kurinpitäjiksi Ruotsissa

Marstrand. Ruotsin opetusministeri haluaa kurittomien oppilaiden vanhemmat mukaan oppitunneille. Kansanpuolueen johtaja ja opetusministeri Jan Björklund sanoi sunnuntaina uskovansa, että vanhempien läsnäolo pitäisi niskoittelevat oppilaat kurissa.

Ministerin mukaan kouluissa istuville vanhemmille maksettaisiin korvauksia menetetyistä palkkatuloista.

Ruotsin opetusjärjestöt suhtautuvat ehdotukseen nuivasti. Opettajayhdistyksen mukaan hankalilla oppilailla on usein vanhemmat, joita ei kiinnosta koulun ja kodin yhteistyö. Tällöin vanhempien läsnäolo saattaisi jopa pahentaa tilannetta.

Ruotsin koulumaailmasta kuuluu jälleen kummia. Viime keväänä koulussamme ihmeteltiin kovasti, kun Ruotsissa oppilasarvostelua ei peruskoulussa juuri ole, niin siellä alettiin vakavasti pohtia, pitäisikö oppilaiden alkaa arvioida opettajiaan. Opettajat saisivat oikein todistuksen oppilailtaan.

Nyt Ruotsin opetusministeri huutaa vanhempia apuun, kun levottomia oppilaita ei saada järjestykseen.

Käytännön opettajajärjellä varustettuna yhdyn Ruotsin opetusjärjestöjen kantaan siinä, että hankalien oppilaiden vanhempia tuskin kiinnostaa tulla kouluun kurinpitäjiksi. Kyllä pitäisin parempana perinteisiä koulun ja kodin yhteistyömuotoja.

En ole koskaan ollut Ruotsissa opettajana, olisi pitänyt kyllä mennä, harkitsin asiaa vakavasti vastavalmistuunena opettajana. Jos olisin mennyt, tietäisin jotain ruotsalaisesta koulumaailmasta.

Kun ajattelee uutisointia ruotsalaisesta koulusta, tulee aina kummallinen olo. Onkohan siellä kaikki kunnossa? Tuntuu siltä, että ruotsalaiset opettajat on jätetty jollakin tavalla yksin ongelmineen. Oppilaita ei saa rangaista ja heitä ei saa edes arvostella, ikään kuin ruotsalaisilta opettajilta olisi viety kaikki arvovalta pois. Ei ihme, jos silloin ei oppilaita saada luokissa järjestykseen.

Eipä tarvitse ihmetellä sitäkään, miksi ruotsalaisten PISA-tulokset eivät ole olleet järin häävejä.

Olli Luukkaisen avaus

Kuva: Yle

Iltalehti 8.8.

Vanhempainliitto kummastelee Opetusalan ammattijärjestön puheita vanhempien ärhäkkyydestä
Voisiko opettaja huolehtia lapsen peseytymisestä? Mitä tehdä, kun lapsi ei suostu laittamaan reppua selkäänsä? Kuinka kertoa lapselle ikävästä asiasta?

Kouluvuotta aloittelevat opettajat joutuvat varautumaan paitsi hämmentyneisiin ekaluokkalaisiin, myös yhä erikoisempia vaatimuksia esittäviin vanhempiin. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan raja koulun ja kodin velvollisuuksien välillä on hukassa yhä useammalta vanhemmalta.

- Edellä mainitut esimerkit saattavat kuulostaa vitsiltä, mutta ne on poimittu tosielämästä. Vanhemmat odottavat koululta välillä niin valtavasti, että vaatimuksissa mennään yli.

Luukkainen selittää kehitystä yhteiskunnan yksilöllistymisellä. Jos lapsi saa kotona tahtonsa poikkeuksetta läpi, koulumaailmassa syntyy väistämättä yhteentörmäyksiä.

Luukkaisen mukaan opettajat joutuvat yhä useammin tarkistamaan OAJ:n juristeilta, mikä kuuluu koulun ja mikä kodin vastuulle. Vaikka varsinaisia oikeusprosesseja ei ole käyty, mutta jotkut vanhemmat uhkailevat niillä.

Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö Vanhempainliittoa Luukkaisen näkemys kummastuttaa. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilan mukaan ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että vanhemmat kovistelisivat opettajia juristeilla. Kurttila pitää mahdollisia tapauksia marginaalisina.

OAJ:n uuden puheenjohtajan ensimmäinen "suuri julkinen avaus" kohdistuu mielenkiintoiseen suuntaan, vanhempiin. Itse odotin perinteistä edunvalvonta-avausta, joka olisi liittynyt opettajien palkkaukseen.

Totta on, että nykyvanhemmat ovat vaativampia kuin ennen, mikä on oikein. Lasten koulutus kustannetaan julkisin verovaroin, on oikein valvoa, miten niitä rahoja käytetään. Pidän hyvin positiivisena, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Koulut ja opettajat ovat suorastaan aktivoineet vanhempia pidennetyillä vanhempienvarteilla, johtokunnilla ja luokkatoimikunnilla, Wilmoilla ja koulun kotisivuilla ja tiedotuslehtisillä.

Terve aktiivisuus vanhempien taholta on mitä tervetulleinta. Yhteistyö auttaa lasta ja ehkäisee monia väärinkäsityksiä.

Olen Luukkaisen kanssa samaa mieltä yhteiskunnan yltiöyksilöllistymisestä, mikä koulussakin on johtanut Luukkaisen kuvailemiin ylilyönteihin. Minulla on sellainen kuva, että mitä koulutetumpi huoltaja on, sitä helpommin kouluun "hyökätään". Vantaalla on siinä mielessä helpompi olla opettajana kuin Espoossa.

Koulu on oiva paikka turhautuneelle isälle tai äidille purkaa paineita tai huonoa omatuntoa. Opettaja on melko puolustuskyvytön tällaisissa tapauksissa. On epäsoveliasta räyhätä takaisin. Opettajienkoulutuksessa ei juuri opeteta, kuinka vanhempien kanssa toimitaan.

Ikävää on, että joissakin tapauksissa ei noudateta sovittua "marssijärjestystä", ensin opettaja, sitten rehtori, vaan soitellaan suoraan koulutoimenjohtajille ja opetushallituksiin. Juristeilla uhkailua tapahtuu jo. Minua ei kolmenkymmenen vuoden aikana ole kertaakaan uhattu lakimiehellä, mutta ymmärrän, millaista ahdistusta sellainen saa aikaan yksittäisessä opettajassa.

Olen urani alkutaipaleella saanut kyllä yhden tappouhkauksen. Ei se kivalta tuntunut. Kun pidin liikuntatunteja urheilukentällä, oli pakko kahden vuoden ajan tiirailla lähikerrostalojen parvekkeita, jospa aseen piippu sieltä vilahtaisi. Minua ei ammuttu.

Kaikinpuolinen uhkailu on pahasta.

Sekin on totta, että varsinkin alakoulunopettajat joutuvat antamaan selkeitä ohjeita joillekin vanhemmille, kun he apua pyytävät. En ole koskaan pitänyt sitä ongelmana. Annan aina neuvoja, jos joku neuvojani kaipaa.

Vanhemmat ovat opettajien tärkein yhteistyökumppani. Sekä vanhemmat että opettajat tähtäävät samaan päämäärään, lapsen hyvään.

Yltiöyksilöllisyyden ylistys

HS 6.8.

Hallituksen tehtävä ei ole päättää oppiaineista

Professori Jouni Välijärven mielestä on täysin vanhakantaista ja koulunkäyntiä jäykistävää, että eduskunta ja hallitus päättävät vielä uusista oppiaineista ja tuntijaosta. Niiden tulisi tyytyä luomaan suuria koulutuksen linjauksia ja jättää tarkempi opetuksen sisältöjen määrittely koulujen tehtäväksi.

"Eivät ihmiset opi 45 minuutin pätkissä. Opettajien palkkaukseen sidotuista oppitunneista pitäisikin päästä eroon", hän esitti Jyväskylässä kasvatusalan kongressissa torstaina.

Kiinteät opetusryhmät ja vuosiluokka-ajattelu eivät anna tarpeeksi sijaa yksilölliselle etenemiselle.

Elämme yltiöyksilöllistä aikaa, mikä heijastuu vääjäämättä myös koulutukseen. Joskus tuntuu siltä, että koko yhteiskunta pyörii "mä ja mä, mulle kaikki ja heti" - ajattelulle.

Välijärvi ehdottaa kiinteistä vuosiluokista luopumista jo peruskoulussa. Peruskoulu ei ole lukio, kaikki nykylukiolaisetkaan eivät pysty suunnittelemaan opiskeluaan järkevästi, vaikka lukio on yksilöllistetty kurssittamalla. Moni putoaa kärryiltä.

Peruskoululaiset ovat vielä lapsia. Kun peruskoulu alkaa, oppilas on vielä pieni lapsi, joka kaipaa turvallista ryhmää, johon samaistua. Oppilas kaipaa turvallista ryhmää vielä yläkoulussakin.

Yksilöllistäminen ja eriyttäminen maksavat enemmän kuin perinteinen ryhmäopetus, koska tarvitaan enemmän työvoimaa, opettajia. Yhdelle opettajalle täydellinen eriyttäminen, jollaisena yksilöllistä etenemistä pidän, on nykykoulun luokkakokojen vallitessa mahdotonta. Samassa luokassa on noin 25 oppilasta, joista osa voi olla maahanmuuttajia, erityisoppilaita ja joku voi olla huippulahjakaskin. Ja koko puuroa voi hämmentää pari-kolme ylivilkasta lasta. Melkoista neljän viljan puuroa yhden opettajan hämmennettäväksi.

Ennen kuin yltiöyksillöllistämiseen opetuksessa siirryttäisiin, pitäisi luokkakokoja pienentää oleellisesti. Opettajia pitäisi palkata lisää. Löytyykö Suomesta yhtään kuntaa, joka on valmis moiseen lisäsatsaukseen?

Jotenkin suomalaisessa koulutuspolitiikassa on jäännyt huomaamatta, että on sitä koulua peruskoulun jälkeenkin. Peruskoulun jälkeen oppilaat saavat valita yksilöllisesti, mitä opiskelevat. Lukio etenee jo nyt yksilöllisesti, on ammatti- ja ammattikorkeakoulua. Peruskoulun tehtävä on antaa kunnolliset valmiudet mm. jatko-opiskeluun.

Välijärvi romuttaisi muutenkin suomalaiskoulun vanhentuneita ja jäykkiä rakenteita, vaikka sen maailmanmaine onkin mainio.

Niin, ovatko nykyperuskoulun rakenteet sittenkään niin vanhentuneita ja jäykkiä kuin Välijärvi antaa ymmärtää? Minä en lähtisi romuttamaan nykyperuskoulua.

Lähtisin liikkeelle realistisemmin ja hienovaraisemmin. Oma kouluni on iso peruskoulu. Minulle riittäisi, että kouluun palkattaisiin pari erityis- ja resurssiopettajaa lisää, jotta samanaikaisopetusta ja yksilöllistämistä voitaisiin oikeasti tehdä. Oikein mukavaa olisi saada luokkaani kokoaikainen koulunkäyntiavustaja, jollaista minulla ei ole koskaan ollut, vaikka tarvetta olisi ollut.

Välijärvi ehdottaa, että opetuksen sisältöjen määrittely jäisi koulujen tehtäväksi. Selkokielellä se tarkoittaa, että koulujen opettajat tekisivät sen työn varsinaisen opetus- ja suunnittelutyön lisäksi kouluajan ulkopuolella. Opetuksen yksilöllistäminen tekisi ko. suunnittelyön moninkertaiseksi.

On huomiotava, että samaan aikaan puhutaan erityisopetuksen integraatiosta ja maahanmuuttajien opetuksesta.

Kaikki toiminta jäisi käytännössä yksittäisten koulujen ja luokissa yksittäisten opettajien harteille. Saahan sitä kaikkea ehdotella, mutta toivon, että kun näitä kauniita tulevaisuuden visioita hahmotellaan, esitettäisiin samalla, mistä rahat hankitaan kaikkeen eriyttämiseen ja yksilöllistämiseen ja moninkertaiseen suunnitteluun, puhumattakaan luokkakokojen pienentämisistä.

On puhuttava myös peruskoulun opettajien jaksamisesta.

Kesätauko

Enkeliporsas ja properuskoulu.net siirtyvät kesälaitumille. Palaan asiaan elokuussa.

Aurinkoista ja mukavaa kesää kaikille!

Helsingin tuntikehysleikkuri

HS 4.5.

Peruskoulun opetuksen tuntikehyksiin suunnitellaan leikkauksia syksyllä 2011. Vähennykset kohdennettaisiin siten, että ala-asteen opetusta leikattaisiin prosentilla ja yläasteen kahdella prosentillla.

Käytännössä vähennykset voivat tarkoittaa esimerkiksi suurempia opetusryhmiä.

Suomenkielisen jaoston puheenjohtaja Pia Pakarinen korostaa, etteivät säästöt tarkoita sijaiskieltoja tai opettajien lomautuksia.

Helsinkiläiset päättäjät Jussi Pajunen etunenässä voisivat tehdä toivioretken pohjoisrajansa tuolle puolen, Vantaalle. Muutamia vuosia sitten Vantaan koululaitos säästettiin lähes henkihieveriin. Kaikki mahdolliset keinot käytettiin. Vantaa oli koulusäästöjen edelläjäkävijä.

Nyt Vantaalaisia lapsia ei enää kuriteta, koska tiedetään, mihin ylenmääräinen "säästäminen" johtaa. Kustannukset kasvavat lumipallovyöryn lailla muiden kunnan toimialojen maksettaviksi. Ennaltaehkäisy on lähes aina halvempaa kuin jälkihoito.

Nyt Vantaalla on kohtuullinen tuntikehys jakotunteineen, tukitunteja on ja kerhotunteja saa pitää. Luokkakoot pidetään kohtuullisina. Kerran näinkin päin.

En ymmärrä millään, miksi helsinkiläisten pitää puskea samaa kivistä tietä, kun kokemusperäistä tietoa on aivan lähettyviltä annettavissa. Helsingistä on lyhyt matka Tikkurilaan, poikkesihan Pajunen vähän aikaa sitten ihmettelemässä Jumboa ja Kehä kolmosta ja vantaalaista yhteiskuntasuunnittelua. Käytännössä Pajunen torppasi Helsingin ja Vantaan yhdistymishaaveet siihen.

Ei ole mitään järkeä toistaa samoja, muiden tekemiä virheitä. Viisas ottaa muiden virheistä opiksi.

Wilmuilua

Hurrikaani Wilma

Hesarissa oli pari päivää sitten juttu Wilmasta. Kerrottakoon niille, jotka eivät koulumaailmaa tunne, Wilma on sähköinen yhteydenpitoväline kodin ja koulun välillä. Ennen soitettiin ja kuljetettiin reppuvihkoa eestaas.

Hesarin jutussa kerrottiin, että opettajat ja vanhemmat pitävät Wilmasta. Yläkoulun oppilaat pääosin eivät pidä Wilmasta, koska se koetaan kyyläysvälineenä. Wilmalla yläkoulun opettajat ilmoittavat oppilaiden poissaolot ja myöhästymiset sekä laiminlyönnit ja unohtamiset, mistä murrosikäiset eivät tietenkään pidä. Vanhemmat näkevät myös kurssit ja koekalenterit, mikä helpottaa patistamista.

Minäkin tietämättönä aluksi pidin Wilmaa jonkinlaisena orwellimaisena ilmentymänä, mutta olen alkanut pikkuhiljaa arvostaa Wilman ominaisuuksia. Kuten jo aikaisemmin olen todennut, opetan pitkästä aikaa ekaa luokkaa. Viimeeksi, kun opetin ekaluokkalaisia käytin julmetusti reppuvihkoa ja jouduin vastailemaan puheluihin hyvin paljon. En ole hylännyt kumpaakaan välinettä täysin. Reppuvihkoa tarvitaan pikkulappusia varten, esim. retkilappuset, kun halutaan huoltajien allekirjoitukset retkiä varten. Tekstareita vastaanotan jonkinverran ja joskus "hätätapauksissa" on soitettavakin.

En juurikaan lähettele Wilmalla tietoja oppilaiden unohduksista, paitsi jos ne ovat riistäytyneet käsistä. Mutta yleisten tiedotteiden suhteen Wilma on ylivoimainen. Ilmoitan sillä koepäivät ja kaikki tavallisesta poikkeavat yleiset asiat. Yhdellä napin painalluksella lähetän viestin kaikille vanhemmille kerralla. Ei tarvita monistuskonetta, saksia ja liimaa.

Jotta vanhemmatkin käyttävät Wilmaa, on opettajan viestitettävä sillä säännöllisesti. Wilmassa on hieno ominaisuus, voin tarkkailla, ketkä ovat minkäkin viestin lukeneet. Yllätys oli suuri, kun huomasin, että lähes kaikki lukevat Wilmaa säännöllisesti. Pari huoltajaa, joilla ei ole konetta kotona, lukevat Wilmaa harvemmin, kirjastossa tai työpaikalla.

Tuntuu siltä, että nykyajan vanhemmille Wilma on luonteva tapa toimia. Silti Wilmakaan ei poista kodin ja koulun välisen yhteistyön perinteisiä tapoja, vanhempainiltoja tai vanhempainvartteja. Ne vartit ovat kylläkin aikoja sitten venyneet jo puolituntisiksi.

Wilma on nopea täydentäjä. Luen Wilmaa aamulla ennen kouluun lähtöä, koulussa ja vielä kerran illalla.

Eriarvoista opetusta

HS 26.4.

Opetushallitus: Oppilaat eriarvoisia lomautusten takia

Lomautukset ja sijaiskiellot asettavat oppilaat eriarvoiseen asemaan, arvioi Opetushallituksen pääjohtajan Timo Lankinen. Näin käy, kun monissa kunnissa jo ennestään ylisuuret luokat yhdistetään yhden opettajan harteille. Asiasta kertoo Yle Uutiset.

"Nyt osa kunnista tarjoaa erittäin hyvää opetusta ja osassa, joissa on jo muutenkin vähän tunteja, annetaan vielä vähemmän opetusta", Ylen haastattelema Lankinen sanoo.

Kuntien satsaukset opetukseen vaihtelevat kunnittain paljon normaalioloissakin. Huvittavinta on, että vaikka luokkakokoihin on jollakin tavalla reagoitu jakamalla rahaa niihin kuntiin, joissa luokkakoot ovat isoja, niin uutisen mukaan luokkakoot ovat kasvaneet entisestään.

Olen jo hyvin pitkään ajatellut, että pitäisikö yleissivistävä opetus siirtää kokonaan kunnilta valtion haltuun, niin kykenemätöntä näyttää koulutoimen hoito joissakin kunnissa olevan. Isännät huseeraa, kouluja lopetellaan ja taksilupia lisäillään, säästöistä ei ole tietoakaan. Ei nähdä omaa nenää pidemmälle.

On erittäin kummallista, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa lapset ovat eriarvoisessa asemassa opetuksen suhteen. Ihme, että kukaan oikeusoppinut ei ole puuttunut asiaan.

Vantaalla, lomautusten edelläkävijäkunnalla, ajatellaan nyt valtavirrasta poiketen toisin. Vaikka kunnan kassassa ei raha pullistele, on opetukseen parin viime vuoden aikana satsattu kiitettävästi. Tukitunteja annetaan ja kerhoja pidetään ja luokkakokojakin on pienennetty.

On otettu opiksi. Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin jälkihoito.

Ihmetystä herättää myös, miksei esim. Kuntaliitossa jaeta lomautuskokemuksia. Esim. vantaalaiset olisivat aivan hyvin joillekin jälkijunakuopiolaisille tai -porvoolaisille kertoa, mihin lomautukset tai koulutoimen yleinen kurjistaminen johtavat. Virheistä pitää ottaa oppia.

Kuusivuotiaana kouluun?

Pienen tarkoituksellisen tauon jälkeen blogataan taas:

HS 20.4.

STTK:n ehdotus kouluiän alentamisesta kuohuttaa tunteita

Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan ehdotus kouluiän alentamisesta sai poliitikkojen ja nettikeskustelijoiden tunteet kuohumaan.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää pohti maanantain Turun Sanomissa ratkaisuja työurien pidentämiseen ja esitti, että lapset voisivat aloittaa koulun jo kuusivuotiaana.

Tähän ei voi muuta sanoa kuin: suutari pysyköön lestissään.

Lapset käyvät jo nyt esikoulua kuusivuotiaana ja valmistautuvat koulutaipaleilleen. Keski-Euroopasta ja Britanniasta löytyy huonoja esimerkkejä liian varhaisesta koulun aloittamisesta. "Tehomyllyjen" tulokset ovat olleet heikkoja. Yksi suomalaisen "menestystarinan" syy on, että lapsille annetaan aikaa oppimiseen. Hosumalla ei pärjätä.

Lapsuutta ei saa lyhentää yhtään enempää. Suomalaisten lasten lapsuus loppuu liian aikaisin siitä toisesta päästä. Perheet luovuttavat liian helpolla, ja lapset joutuvat kokemaan tiettyjä asioita aivan liian aikaisin.

Parasta työurien pidentämistä on laittaa nuoret töihin tavalla tai toisella. Nuorten työtttömien miesten pidentyvä työttömyys on muhiva aikapommi. Töitä kyllä olisi. Työn jakaminen kuuluu työnantajille. Mäenpää voisi keskittyä olennaiseen, mitä hän osaa.