Tervetuloa kouluun

Iltalehti 4.8.

Jo neljäs kerta tälle kesälle - vandaalit iskivät rajusti kouluun

Pohjanlammen alakoulu Jyväskylässä on joutunut ilkivallan kohteeksi useaan otteeseen tänä kesänä.

Viime yönä Pohjanlammen koululle tehtiin poikkeuksellisen iso hyökkäys. Yhteensä 22 luokkahuoneen ikkunat rikottiin ja seiniä töhrittiin graffiteilla.

- Ikkunat oli lyöty voimalla rikki, sillä luokkahuoneet ovat aivan täynnä lasinsirpaleita. Aika karultahan tämä koulu nyt näyttää, kertoo koulun rehtori Petri Palve.

Myös rakennuksen ulkoseiniä sotkettiin spraymaalilla.

- Ne olivat lähinnä sellaisia isoja tageja. Tällä kertaa seiniä ei pahasti töhritty, mutta ikkunoita rikottiin paljon, Palve kertoo.

Pitää toivoa, että rikolliset saadaan kiinni. Toivottavasti Pohjanlammen koulu saadaan korjattua ennen koulun alkua.

Koulun rehtori sanoo, ettei tiedä syitä ilkivaltaan. Hän toteaa, että koulu on jonkinverran katveessa.

Tuttua puhetta. Oma kouluni, Pähkinärinteen koulu, on pariin otteeseen joutunut ilkivalta-aallon uhriksi. Vahingot olivat pienempiä kuin Pohjanlammen koulussa.

Koulustani löytyy myös katvealueita. Aina silloin tällöin nuoriso viettä viikonloppuisin aikaa koulun alueella. Katvealueille on asennettu turvakameroita, jotka ovat hillinneet ilkivaltaa merkittävästi.

Ensimmäinen ilkivalta-aalto kohdistui kouluumme, kun kunnan koulujen talonmiehet saivat kenkää. Sitä ennen kouluissa oli sekä talonmies että vahtimestari, nyt enää kouluisäntä. Talonmies asui koulullamme, mikä ehkäisi ilkivaltaa.

Muistan hyvin, kun talonmies ihmetteli, että "mitä ihmeen säästöä siitä syntyy, kun hän saa kenkää". Minäkin ihmettelin sitä. Talonmiehen palkka oli hyvin pieni, ja palkasta vähennettiin talonmiehen asunnon vuokra. Rahaa ei käteen paljon jäänyt.

Talonmies toi kouluun yhteisöllisyyttä. Talonmiehen sanaan oppilaat uskoivat. Nyt kouluissa hilppaa "kaikenmaailman ulkoistettuja ihmisiä", jotka eivät kiinnity enää kouluun.

Yhteisöllisyyden puute riivaa koko yhteiskuntaa. Kaikki eivät enää koe koulua "meidän koulunamme", oman kylän kouluna.

Vaikea Pohjanlammen koululla tapahtunutta ilkivaltaa on selittää. Oman koulun järjetön tuhoaminen lisää oppilaissa turvattomuuden tunnetta. Terve koululainen kiinnittyy kouluunsa ja pitää koulustaan.

Hyvää kesää!

Enkeliporsas toivottaa kaikille lukijoille hyvää kesää! Palaan asiaan elokuussa.

Koulukurin kehitysmaa

HS 24.5.

Suomalaisteinit koulukuritutkimuksen häntäpäässä

Suomalaiskoululaisten hyvä koulumenestys Pisa-tutkimuksessa ei rauhoita maan luokkahuoneita. 15-vuotiaiden koululaisten käyttäytymistä selvittänyt tutkimus nimittäin sijoitti suomalaisoppilaat häntäpäähän 38 maan koulukurivertailussa. Suomalaisteinejä enemmän häiriöitä oppitunneilla aiheuttivat ainoastaan argentiinalais- ja kreikkalaisnuoret, kertoo BBC.

Teollisuusmaiden järjestö OECD selvitti tutkimuksessaan sitä, miten kauan opettajilta kuluu luokassa aikaa 15-vuotiaiden oppilaiden rauhoittamiseen.

Parhaiten oppitunneilla käyttäytyvät tutkimuksen mukaan Aasian maiden oppilaat. Kärkisijalla komeilee Japani. Myös Kiinan Shanghain ja Hong Kongin koulujärjestelmät saivat kiitosta oppilaiden käytöksestä. Kärkikymmenikköön nousivat Euroopasta ainoastaan Romania ja Venäjä.

OECD:n selvitys tyrmää yleisen käsityksen siitä, että uudet sukupolvet käyttäytyvät aina aiempia huonommin. Koulukuri nimittäin parani useimmissa maissa vuosien 2000 ja 2009 välillä.

Pakko ottaa kantaa, vaikka ollaan jo puoliksi kesälaitumilla.

Tämä uutinen ei yllätä ammattilaisia.

Oppilaat osaavat käyttäytyä suhteellisen asiallisesti vielä alakoulussa. Mitä pilteille tapahtuu yläkoulussa? Annammeko teineillemme liikaa vapauksia myös kotona? Joskus minusta tuntuu, että annamme heille yksinkertaisesti - vain periksi.

Selvää on, että aasialaiset pärjäävät tässä sarjassa hyvin. Heille on opetettu itsekuria pienestä pitäen. Mikään ihme ei ole, että koulukurivertailussa entisen Itäblokin maat ovat kärjessä. Itäblokkia pidettiin kurissa voimalla.

Voidaan myös kysyä oikeutetusti, onko meidän yläkoulujärjestelmässämme vikaa? Onko mitään järkeä "kurssittaa" oppilaiden päät sekaisin? Olisiko järkevää palata "vanhaan selkeään lukujärjestykseen".

Pitää ottaa huomioon, että yläkoulujen luokkakoot ovat olleet pieniä. Muistan hyvin, kun opetin 30:n oppilaan 5.-6. luokkia aivan yksin, luokanopettajana, ja silti luokissa säilyi tyydyttävä järjestys.

Miksi yläkoulujen pieniä luokkia ei saada järjestykseen? Murrosikä ei ole mikään selitys.

Kerron yhden tapauksen tosikouluelämästä. Olin leirikoulussa, oli lounashetki. Luokkani söi rauhallisesti. Samaan tilaan pölähti yllättäen yläkoulun luokka syömään. Pojilla oli hatut päässä ja oppilaat mölysivät. Yläkoulun opettaja istui ja hymyili vain mielistelevästi, ei tehnyt yhtään mitään. Menin poikien luo ja sanoin, että "eiköhän oteta pojat hatut pois päästä". Pojat ottivat hattunsa pois ja alkoivat syödä asiallisesti.

Olemmeko antaneet teineillemme periksi?

Hylätyt lapset

tricitypsychology.com

Vantaan Sanomat 4.5.

Osa uusperheistä hylkää omat biologiset lapsensa

Entisessä avioliitossa syntynyt lapsi ja uusi kumppani eivät aina sovi saman katon alle. Osa uusperheiden vanhemmista on antanut lapsiaan huostaan uuden rakkauden syttyessä.

Vantaalla on muutaman vuoden aikana ilmennyt useita kymmeniä tämäntyyppisiä tapauksia, kertoo lastensuojelun avopalveluiden palvelupäällikkö Jaana Vilpas.

– Toki voi olla, että perheissä on ollut muitakin pulmia, mutta joillakin tilanne on vain se, että vanhan liiton lapset eivät yksinkertaisesti mahdu uuteen perhekuvioon ja kumpikaan biologisista vanhemmista ei ole halukas heitä pitämään.

Vilpas sanoo seuranneensa ilmiötä muutaman vuoden, mutta sen tarkempaa laajuutta on vaikea arvioida, koska tilastoissa ei näy huostaanottotapausten taustatekijät.

Karmea uutinen.

Voi kuvitella, miltä lapsesta tuntuu, kun sekä äiti että isä hylkäävät hänet. Tulee mieleen jollakin tavalla Dickensin orporomaanit ja Pietarin katulapset.

Millaisia ovat ihmiset, jotka hylkäävät omat lapsensa? Mitä on tapahtumassa?

Olen sanaton.

Vihreitä harhanäkyjä - Kangasalalla myrkytetään lapsia

Iltalehti - Aamulehti 28.4.

Kuntapäättäjä kielsi lastaan syömästä kouluruokaa

Kangasalan kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen Juha Köppä (vihr) kieltää lastansa syömästä kouluruokaa, kertoo Aamulehti.

- Koulussa, jossa lapseni Kangasalla käy, on valitettavasti vaiettava ja syötävä "myrkytettyä" ruokaa. Tällä ruoalla tarkoitan kemikalisoitua, geenimanipuloitua, prosessoitua, köyhdytettyä, säteilytettyä ravintoa tai torjunta-, lannoite-, hormoni- ja lääkeainejäämiä sisältävää teollista tuotetta tai näillä keinoin tuotettua kasvia tai eläintä.

Köppä kertoo kirjoituksessaan kieltävänsä lapseltaan jatkossa kunnan tarjoaman kouluruokailun.

- Laitan evästä leipälaukkuun. Tähän haastan muidenkin lasten vanhemmat, jotka ovat tietoisia ja huolissaan lapsillemme tarjottavan ruoan alkuperästä ja laadusta.


Toistaiseksi kukaan ei ole kuollut kouluruokamyrkytykseen. En usko, että koulut myrkyttävät lapsia Kangasalalla.

Yksilöllisyydellä on hyvät puolensa, mutta yksilöllisyyden suhteen taitaa olla niin, että nyky-yhteiskuntamme on heilahtanut äärilaitaan. Mä ja mä - mun lapsi ja mun lapsi. Kohta kukaan ei enää puhu meistä ja yhteisvastuusta, saatika meidän lapsistamme.

Yltiöyksilöllisyys on äärimmäisen itsekästä. En ihmettele yhtään, kun nirppanokkapuolue Vihreät kärsi rökäletappion Eduskuntavaaleissa. Eilisessä A-studiossa puoluejohtaja Anni Sinnemäki yritti parhaansa mukaan selitellä vaalitappion syitä siinä onnistumatta.

Vihreiden tappioon on kaksi perussyytä:

1. Harhaisuus - nähdään asioita, joita ei ole olemassa.

2. Ylimielisyys - noustaan muiden ihmisten ajatusten yläpuolelle.

Ei ole mikään ihme, että vihreiden kannatusjoukoista oli siirtymää persujen suuntaan. Vihreiden olisi syytä alkaa ajaa peruspolitiikkaa malliin Soininvaara - Haavisto. Pilvissä leijumalla ei saada mitään aikaan. Vihreät eivät ole puhuneet uskottavasti kansan kahtiajaosta tai syrjäytymisestä.

Tutkimusten mukaan ilmainen kouluruokailu on yksi suomalaisen tasa-arvon perustekijöitä. Tyhjällä vatsalla ei jaksa opiskella - ja Juha Köppä kehottaa muita vanhempia kouluruokailukapinaan.

Juha Köpälle tiedoksi:

Suomessa on rakenteellista köyhyyttä. Osa lapsista ei saa riittävästi ravintoa kotoa. Kouluruokailu tasaa, mikä näkyy esim. maanantaisin, jolloin ruoan on oltava tukevaa. Maanantaisin kouluruokaa syödään enemmän kuin muina koulupäivinä.

Juha Köppä, herää todellisuuteen. Olisi syytä miettiä pikemminkin, miksi kouluruokaan satsataan eri summilla Suomen eri kunnissa. Edes kouluruoan suhteen lapset eivät ole tasa-arvoisia.

Opettajat rekisteriin

OAJ Tiedote 12.4.

OAJ jätti ehdotuksensa opettajan ammattinimikkeen suojaamisesta

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ esittää säädettäväksi lakia opettajana toimivan henkilön velvollisuudesta rekisteröityä opettajarekisteriin. Ammattinimike tulisi OAJ:n mielestä suojata koko opetus- ja kasvatusalalla päiväkodista yliopistoon. Rekisteröityminen antaisi oikeuden toimia ja esiintyä alan ammattilaisena.

- Opettajarekisteri olisi yksi keino taata, että opettajien osaaminen sekä opetuspalvelujen laatu pysyvät korkeatasoisina myös tulevaisuudessa. Rekisteri lisäisi myös avoimuutta. Esimerkiksi vanhemmat ja opiskelijat voisivat siitä helposti tarkistaa, onko opettajana toimivalla henkilöllä tehtävään edellytetty koulutus. Rekisteröinti helpottaisi myös opettajankoulutustarpeen ennakointia. Se auttaisi osaltaan myös työnantajaa rekrytoinnissa, puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

Näin on.

Tähän minulla ei ole mitään lisättävää. Toivottavasti tähän täkyyn tartutaan.

Ruotsalaiset syventävät kuilua

Yle 4.4.

Ruotsi aloittaa eliittikoulukokeilun Ruotsin liberaalien hellimä ajatus eliittikouluista ottaa askelen eteenpäin, kun maassa voidaan syyslukukaudella 2012 aloittaa yläasteen huippuluokkakokeilu.

Kolmena kokeiluvuotena voi kunakin käynnistyä korkeintaan kymmenen erityiskoulutusta. Oppilaat huippuluokille valitaan testien perusteella. Ruotsin hallitus on päättänyt myöntää luvan yläasteen eliittikoulutuskokeilun aloittamiseen syyslukukaudesta 2012 alkaen, kertoo Svenska Dagbladet verkkosivuillaan.

Keskustelu eliittikoulutuksesta on Ruotsissa vahvasti politisoitunutta. Ideaa on hellinyt erityisesti liberaalinen Folkpartiet, kun taas sosiaalidemokraatit vastustavat sitä voimakkaasti.

Kokeilussa valitaan korkeintaan kymmenen kuntaa ja yksityiskoulua, jotka saavat kolmen lukuvuoden aikana syksystä 2012 aloittaa seitsemännen luokan erityiskoulutuksen. Oppilaat huippuluokille valitaan testien perusteella. Kullakin vuosikurssilla voi olla korkeintaan 30 oppilasta.

Kansankodista kajahtaa taas. Alkaa tulla ikävä 60-70-lukua ja Tage Erlanderia ja Olof Palmea.

Ruotsissa koululaisten oppimistulokset ovat heikentyneet ja erot hyvien ja huonojen koulujen välillä ovat kasvaneet.

Suosittelen Ruotsin opetusministeri Jan Björklundille visiittiä Ruotsin entiseen itäiseen maakuntaan, Suomeen. Peruskoulumme tulokset ovat aivan eri luokkaa kuin Ruotsissa.

Ruotsiin on muodostumassa kolmen kerroksen kouluja:

- eliittikoulut

- yksityiset koulut

- koulut köyhille ja maahanmuuttajien lapsille

Koulutuksellisesta tasa-arvosta ei ole enää puhettakaan. Kansaa hajotetaan ja eriarvoistetaan kovaa vauhtia.

Uusliberalistinen tsunami pyyhkii Ruotsin yli.

Facebook voi tappaa

Iltasanomat 1.4.

Opettajan Facebook-kommentit olivat liikaa vanhemmille

Ensimmäisen luokan opettaja pidätettiin virantoimituksesta Facebook-kommenttiensa vuoksi Yhdysvalloissa.

Newjerseyläinen opettaja oli muun muassa verrannut koulutyötään vanginvartijan ammattiin. Hän oli myös luonnehtinut pikkuisia oppilaitaan tuleviksi rikollisiksi.

Useat vanhemmat ottivat yhteyttä kouluun nähtyään kommentit ja vaativat lapsensa siirtämistä toisen opettajan luokkaan. Tapaus ei ole ainut laatuaan viime aikoina rapakon takana.

Opettajat ja Facebook - teemasta käydään jatkuvaa rajanvetokeskustelua. Mikä on sallittua? Voiko oppilaita ottaa FB-kavereiksi? Voiko oppilaiden vanhempia ottaa FB-kavereiksi?

Minulla on rajattu FB-tili vain ystäviäni ja kavereitani ja tuttujani varten. En ota oppilaitani tai heidän vanhempiaan FB-kavereikseni lainkaan. Koulussani on yhteisesti sovittu, että opettajat toimivat suurinpiirtein samalla tavoin.

Opettajien käyttäytymistä myös netissä ohjaavat opettajien ammattietiikka ja eettiset arvot.

Vaikka opettajatkin ovat ihmisiä siinä kuin muutkin, meille on osoitettu melkoinen vastuu, opetamme ja kasvatamme muiden lapsia. Ammattimme on puolijulkinen ammatti.

Vaikka joskus on vaikeaa, ei opettaja voi ruveta julkisesti paukuttamaan ja parjaamaan omia oppilaitaan tai luokkaansa. Amerikkalaisten opettajien ammattitaito ei ole koskaan vakuuttanut minua. Toisaalta Yhdysvallat on iso maa, opettajienkin joukkoon mahtuu kaikenlaisia opettajia.

Joskus netti voi karata käsistä. Muutamia vuosia sitten Vantaan Seutulan asukasyhdistyksen keskustelupalstalla harrastettiin julkista opettajan inkvisitiota, kun opettaja oli tuonut Virosta mäyräkourallisen vodkaa isälleen.

Opettajan ja kaikkien muidenkin ihmisten kannattaa silloin tällöin googlata omalla nimellään ja katsoa, missä yhteyksissä nimi mainitaan. Koin kerran yllätyksen, Demi-lehden palstoilla oli kirjoitus, jossa todettiin, että Lundell on tikkutärkeä paska. Jollain sairaalla tavalla olin ylpeä kuvauksesta, mutta pyysin silti Demi-lehden toimitusta poistamaan ko. kuvauksen, minkä he tekivätkin.

Joskus tekisi perjantaisin kouluviikon jälkeen mennä Pähkinärinteen lähiökapakkaan ottamaan opettajakavereitteni kanssa pari oluttuopillista ja jutella niitä näitä, ehkä purkaa vähän työasioitakin. Emme ole koskaan tehneet niin. Varmuuden vuoksi.

Vodkatamponeja

Iltasanomat 31.3.

Poliisi varoittaa uudesta villityksestä: viinassa liotettuja tamponeja

The Local -nettilehden mukaan myös pojat ovat kokeilleet viinassa liotettuja tamponeja uutena humaltumiskeinona. Etelä-Saksan poliisi varoittaa teinejä ns. vodkatamponin käytöstä.

Saksalaisteinit ovat keksineet uuden tavan käyttää alkoholia, jotta humaltuminen olisi nopeaa, eikä alkoholia pystyisi haistamaan hengityksestä.

Poliisi varoittaa, että viinassa liotetut tamponit ovat kuitenkin terveysriski. Baden-Württemburgin poliisin mukaan nopea humaltuminen ei ole edes taattua. Sen sijaan tytöt altistavat alapäänsä tulehduksille sekä muille vaurioille.


Arvostan kovasti, että nuorilla on mielikuvitusta kunhan se kohdistuu oikeisiin asioihin.

Vodkatamponien käyttö on oksettavaa ja terveydelle vaarallista. Idea viinatamponien käytössä on selvä, alkoholi imeytyy vereen nopeasti ja tehokkaasti. Ei tarvitse kitata viinaa ylenmäärin humaltuakseen. Tamponien käyttö on halpaa, jo kertakostutuksella ilo irtoaa.

Suomessa jotkut nuoret ovat kokeilleet vastaavaa plurauttamalla olutta tai siideriä suoraan peräaukosta peräsuoleen. Idea on sama, mutta ei niin siisti kuin tehokkaiden saksalaisnuorten tamponiviritelmä.

Kaipaan kansalaistaitoa oppiaineena takaisin.

Kansalaistaidossa käsiteltiin kerran viikossa ihmiselle tärkeitä elämäntaitoja. Annettiin perinpohjaista päihdekasvatusta.

Nyt elämisen taidon opit ovat jääneet biologian, maantiedon, fysiikan ja kemian varjoon. Oliko sittenkin virhe siirtää osa fysiikan ja kemian oppiaineksesta yläkoulusta alakoulun 5. ja 6. luokalle?

Paras kohta päihdekasvatukselle on alakoulun kaksi viimeistä luokkaa. Silloin suurin osa lapsista ei ole vielä polttanut tupakkaa, juonut alkoholia tai käyttänyt huumeita.

Kasvatuksessakin on taottava silloin, kun rauta on kuumaa.

Toivottavasti tämä vodkatamponi-iljetys ei leviä Suomeen. Suomessa on alkoholisteja riittävästi omasta takaa.

Englannissa vitonen

HS 30.3.

Suomalaiset maailman viidenneksi parhaita englannin osaajia

Suomalaiset aikuiset ovat viidenneksi parhaita ulkomaalaisia englannin kielen osaajia maissa, joissa englanti ei ole äidinkieli.

Suomen sijoitus käy ilmi maailman ensimmäisestä englannin kielitaidon indeksistä, jonka on kehittänyt maailman suurin yksityinen kielikouluttaja EF, Education First.

Parhaiten englantia osaavat norjalaiset. Muut listan kärjessä ovat Alankomaat, Tanska, Ruotsi ja Suomi. Kärkiviisikon maat ovat ainoita, joissa aikuiset osaavat englantia todella hyvin.

Kaikki ovat varakkaita ja pieniä maita, joiden omaa kieltä puhutaan maailmassa vain vähän. Hyvä kielitaito korreloi koulutuksen tason ja viennin vahvuuden kanssa.

Sijoitus on hämmästyttävän hyvä.

Neljän suomalaisia edellä olevien maiden kansalaiset puhuvat äidinkielenään englannin sukulaiskieltä, suomalaiset puhuvat aivan omiaan. Neljän kärkimaan omat kielet kuuluvat germaaniseen kielialueeseen kuten englantikin.

Kun ajatellaan, että tutkimus on tehty aikuisten kesken, tulos on vielä hämmästyttävämpi. Tulos todennäköisesti paranee, mitä nuorempia ikäluokkia pääsee tutkimukseen mukaan. Suomalaiset nuoret hallitsevat englannin hyvin.

Tutkimus osoittaa jollakin tavalla, että pienten maitten on ponnisteltava. Massaa, josta valita, on vähän. Materiaalietua ei ole.

Pisa-tutkimusten tulokset eivät suomalaiselle opettajakunnalle olleet järisyttävän suuria yllätyksiä. Mutta, kun suomalais-ugrilaiselta kielialueelta ponnistetaan englannin kielen taidossa viitoseksi, tulosta voidaan pitää suurena yllätyksenä.

Taakse jäivät Saksa ja Ranska ja Italia ja Espanja ja moni muu. Luulisi saksalaisia hävettävän.

Pakkoruotsin viivytystaistelu

Suomen Kuvalehti

Hesarin paperiversiosta:

Ehdokkailta vahvaa tukea ruotsin opintojen vapaaehtoisuudelle

Toisen kotimaisen kielen opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi peruskoulussa saa kannatusta kansanedustajaehdokkailta.

Kaikkien muiden eduskuntapuolueiden kuin RKP:n ehdokkaista yli puolet muuttaisi ruotsin vapaaehtoiseksi. Yhteensä kannattajia löytyy 62,5 prosenttia.


Ruotsin kielen vapaaehtoisuus peruskouluun kannattaa ajaa hallitusti. Ikäluokat nuorenevat ja samalla ruotsin kielen pakollisuuden kannatus peruskoulussa vähenee selvästi.

Jutta Urpilainen toteaa, että Suomi on kaksikielinen maa. Tosiasiassa Suomi alkaa olla monikielinen. Tarvitaan vaihtoehtoja. Kielivalikoimaa pitää monipuolistaa.

Paavo Arhinmäki sanoo, että kysymys on koulutuksellisesta tasa-arvosta, koulutuksellisia umpiperiä ei saa olla, ainevalinnoilla ei saa sulkea tulevaisuuden työ- tai opiskelumahdollisuuksia.

Kun siirrytään vapaaehtoiseen ruotsin kielen opiskeluun, umpiperät pitää purkaa.

Olen aikaisemmin kirjoittanut:

Pakkoruotsista luopuminen olisi järkevää suorittaa hallitusti. Itse pidän suurena virheenä, että yo-kirjoituksissa ruotsista on tehty vapaaehtoinen. Osassa lukioita vain joka viides enää kirjoittaa ruotsin.

Kannatan jakoa pitkään ja lyhyeen ruotsiin. Jos lukioon menevä oppilas ei olisi valinnut pitkää ruotsia peruskoulun seiskalla, hän joutuisi ottamaan ja myöhemmin kirjoittamaan lyhyen ruotsin.

Näin taattaisiin suomenruotsalaisille tulevaisuudessakin riittävät palvelut. Ne ihmiset, jotka hakeutuvat sellaisiin ammatteihin, joissa ruotsia todella tarvitaan, opiskelevat sitä taatusti myöhemminkin. Elämää on peruskoulun ja lukion jälkeenkin.

Samalla motivaatio ruotsin kielen opiskeluun kasvaisi, kun vastarannankiisket ovat ryhmistä poissa. Olettaisin, että tämän mallin mukaan noin 70 prosenttia oppilaista lukisi joko pitkää ruotsia tai lukion lyhyttä ruotsia.

On aivan järjetöntä, että joidenkin oppilaiden opiskelumotivaatio vedetään alas pakollisella ruotsin kielen opiskelulla. Kukaan ei opi mitään kieltä yläkoulun kolmessa vuodessa.

Kaikkein karmeinta on, että ruotsin kielen pakollinen opiskelu jatkuu ammattikouluissakin, mikä aiheuttaa monia keskeyttämisiä.

Jos nyt yli 60 prosenttia kansanedustajaehdokkaista kannattaa vapaaehtoista ruotsin opiskelua peruskoulussa, mikä onkaan tilanne vaikka parin vaalikauden jälkeen?

Ja pitää muistaa, että kansanedustajaehdokkaat eivät ole koko Suomen kansa. Todellinen "vapaaehtoisuusprosentti" on suurempi. 

Eduskunnan olisi syytä kuunnella kansaa.

Koululaisille irtolomaviikko syysloman sijaan

HS - STT 25.3.

Seuraava pikku-uutinen löytyi Hesarin paperiversiosta:

Koululaisten lomat voisivat joustaa matkailun tarpeisiin

Koululaisten talvilomat voivat vastedes jakautua nykyistä pidemmälle ajalle. Myös kesälomia ehkä rukataan keskieurooppalaisempaan suuntaan.

Hallituksen eilen tekemässä periaatepäätöksessä Suomen matkailupolitiikasta koulujen lomien porrastaminen nostetaan esiin yhtenä keinona edistää matkailun ympärivuotisuutta. Samalla se parantaisi perheiden yhtäläisiä lomamahdollisuuksia.


Säännöllisin väliajoin koululaisten lomaporrastus nostetaan esiin.

Suomi ei ole Keski-Eurooppaa. Suomen lämmin kesä on lyhyt. Juuri kukaan ei halua siirtää kesälomaansa aikaiseen loskakevääseen tai myöhäiseen sadesyksyyn.

Antaa lasten nauttia pitkästä ja vapaasta, lämpimästä kesästä. Haalikoon matkailuteollisuus muualta asiakkaansa. Koululaiset ja heidän vanhempansa eivät ole matkailuteollisuuden uhrilampaita.

Talvilomien porrastus on sen sijaan kannatettavaa.

Opettajille putoilee loma-anomuksia harva se viikko. Koskaan en ole paluttanut anomusta kielteisellä bumerangilla. Matkailu avartaa ja on käytännön maantiedon harjoittamista.

Olen joskus miettinyt, että olisi hyvä, että kaikilla oppilailla olisi yksi "irtolomaviikko".

Nyt sitä ylimääräistä lomaa hakevat vain ne vanhemmat, joilla on varaa viedä perheensä etelän lämpöön.

Irtolomaviikon luulisi sopivan myös suomalaiselle matkailuteolllisuudelle. Irtolomaviikko voisi korvata pakollisen syysloman, joka osuu monelle perheelle pahaan aikaan. Miksi vanhemmat eivät voisi itse päättää, milloin sen viikon lomansa perheensä kanssa viettää?

Loppujen lopuksi oppilas ei jää viikossa niin paljon jälkeen opinnoissa kuin luullaan. Osan viikon sisällöistä oppilas voisi opiskella etukäteen, osan sitten irtoviikon jälkeen.

Monelle tavalliselle perheelle on lähes mahdotonta ostaa lomamatkoja joulu- tai hiihtoloman aikaan, hinnat ovat niin korkeita. Irtoviikko tasoittaa.

Suomen kesä on meidän kesämme. Pitäkööt keskieuroopalaiset kolme lukukauttaan.

Enbusken radio-ohjelman jälkitunnelmia

Tuomas Enbuske: Yksityiskouluja vai ei?

Olin aamulla Enbusken radio-ohjelmassa. Mukana olivat opetusministeri Henna Virkkunen ja Suomen yksityiskoulujen liiton puheenjohtaja, Munkkiniemen yhteiskoulun rehtori Aki Holopainen. Aiheena oli yksityiset koulut Suomessa.

Radiossa on paljon hauskempaa kuin televisiossa. Ei ole niin kuuma, kun ei ole niitä hirveitä lamppuja hiostamassa. Radiossa saa olla muutenkin luonnollisemmin, kun televisiokamera ei ole dokumentoimassa jokaista "nenänkaivuuta".

Enbuske, Virkkunen ja Holopainen olivat miellyttäviä persoonia.

Enbuske vei keskustelua vahvasti kymyksillään. Joskus puheenvuoro piti ottaa. Enbuske oikeastaan johdatteli keskustelun suunnan yleiseen koulutuspolitiikkaan. Puolustin mielestäni vahvasti suomalaisen peruskoulun oikeutusta.

Suuria erimielisyyksiä ja kiistoja ei välillemme tullut, koska kaikki kolme pitivät koulujärjestelmäämme hyvänä. Suomalaiset yksityiskoulut eivät ole yksityisyrityksiä, vaan säätiöiden tai yhdistysten tai vastaavien ylläpitämiä. Rahoitus tulee valtiolta, koulut eivät saa tuottaa varsinaista voittoa. Omilla koulun sisäisillä järjestelyillä voidaan ohjata koulun varoja tarpeellisiin kohteisiin.

6,7 % suomalaisista lapsista tai nuorista käy yksityiskoulua, peruskouluikäisistä lapsista 2 %.

Holopainen piti hyvänä yksityiskoulujen autonomisuutta. Totesin siihen, että loppujen lopuksi suomalaiset peruskoulutkin ovat hyvin autonomisia. Koulu vastaa budjetistaan samalla tavalla kuin yksityiskoulutkin. Suomalaisella opettajalla on pedagoginen vapaus, ja peruskoulutkin voivat halutessaan profiloitua.

Huonoa ohjelmassa oli, että Enbuske antoi noin kymmenen minuutin mainospätkän Tutor House-yritykselle puhelinhaastatteluna. Tutor House antaa maksullisia tukiopetuspalveluja. Tutor Housen toimitusjohtaja Pekka Impiö ruinasi verovähennysoikeutta niille, joiden lapset yrityksen palveluja käyttävät. Ilmaisin vahvasti mielipiteeni, Tutor Houselle ja muille yksityisille opetusfirmoille ei tule suunnata verovähennysoikeutta. Mieluummin on lisättävä varoja peruskoulujen tuki- ja erityistunteihin.

Raha ei saa määrätä, keille tukipalvelut suunnataan. Köyhällä kolmen lapsen yksinhuoltajaäidillä ei ole rahaa kymmenien eurojen yksityisten tukituntien maksamiseen.

Painotin koko ajan koulutuksellisen tasa-arvon merkitystä. Lopussa sain esitettyä opetusmisterille kuningasajatukseni:

Miksei peruskoulun rahoitus voisi olla kokonaisuudessaan valtion harteilla?

Nyt lapset ovat opetuksen suhteen eriarvoisessa asemassa, opetuksen laatu ja tukipalvelut riippuvat siitä, missä lapsi asuu. Näin ei saa olla.

Samalla verotuksen painopistettä voitaisiin hilata kunnallisverotuksesta valtion tuloverotuksen suuntaan, mikä olisi yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisempaa.

Jos rahoitus siirtyisi valtiolle, silloin on ehdottomasti pidettävä huolta siitä, ettei byrokratia lisäänny. Kunnilla ei ole kiinnostusta hoitaa kiinteistöjään, päästäisiin homeongelmistakin eroon.

Keinotekoinen erityisopettajapula

Savon Sanomat

Kaikki tietävät, että erityisopettajista on huutava pula. Miksi ei tehdä mitään? Ihmetellään ja levitellään käsiä ja koulut joutuvat palkkaamaan epäpäteviä ihmisiä erityisopettajiksi.

Tilanne on jatkunut jo pitkään. Voidaan sanoa, että tila on suorastaan krooninen.

Olen sitä mieltä, että erityisopettajapula on tahallaan aiheutettu. On aivan selvää, jos pula on tiedostettu, vastuullisten päättäjien olisi pitänyt toimia ajat sitten. Ilmeisesti erityisopetuksesta ei välitetä tai säästetään rahaa palkkaamalla epäpäteviä erityisopettajia.

Erityisopettajia koulutetaan pääasiassa jo valmiista opettajista, esim. luokanopettajista. Valmis opettaja on useinmiten perheellinen ja asuntovelallinen. Harva ihminen on niin hyväsydäminen, että kouluttautuu erityisopettajaksi ilman palkkaa. Kukaan ei halua, että omat lapset näkevät nälkää.

Oma ratkaisumallini on selkeä:

1. Lisätään erityisopettajiksi opiskelevien aloituspaikkoja.

2. Valmis opettaja, joka opiskelee erityisopettajaksi, saa opiskeluajaltaan koko palkan.

Erityisoppilaiden määrä on kasvanut koko ajan. Kaikki selittely erityisopettajapulasta on vastuun pakoilua.

Taidetta kouluihin!

Edutopia

HS 15.3.

Oppilaat hallitsevat taitoaineet vain tyydyttävästi

Musiikin, kuvataiteen ja käsityön osaaminen peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten keskuudessa on keskimäärin välttävää tai enintään tyydyttävää, kertoo Opetushallituksen tekemä arvio.

Arviointi kohdistui ensimmäistä kertaa taide- ja taitoaineisiin.

Tietoja ja vähän itse taitojakin mitanneet testit tehtiin viime keväänä 152 koulussa, ja niihin osallistui liki viisi tuhatta oppilasta.

Kaikissa kolmessa oppiaineessa osaamisessa oli tuntuvia eroja oppilaiden välillä. Erot johtuivat pitkälti siitä, että vain osa oli opiskellut näitä aineita valinnaisina myös ylimmillä luokilla.

Opettajat ja rehtorit valittivat, että opetusaikaa taitoaineisiin on aivan liian vähän, ja toisinaan kyseisiä tunteja saatetaan käyttää jopa muiden aineiden kokeisiin.

Tulos oli aivan odotettu.

En ole koskaan ymmärtänyt, että oppilaat pistetään yläkoulussa valitsemaan esim. musiikin ja kuvataiteen väliltä. Kaikki tarvitsevat sekä musiikkia että kuvataidetta. Taiteet ovat yksi ihmisyyden perusta.

Alakoulun tuntimäärät taito- ja taitoaineiden suhteen ovat riittävät liikuntaa lukuunottamatta. Liikuntaa on vain kaksi viikkotuntia, käsittämättömän vähän. Liikunnan määrä tulisi tuplata.

Oikeat viikkotuntimäärät kaikille oppilaille läpi peruskoulun pitäisi olla:

- liikunta 4 vt

- musiikki 2 vt

- kuvataide 2 vt

- käsityö 2 vt

Joskus tuntuu, että koulu on oppilaille liian teoriapainoitteinen, ei ole tilaa hengittää. Oppiminen vaatii ilmaa, aikaa, opittua pitää sulatella. Lapsi ei voi olla mikään tietolikasanko, joka tuupataan ääriään myöten täyteen.

On totta, että taitoaineita käytetään surutta muiden oppiaineiden tarpeisiin. Alakoulussa ei ole oppiainetta nimeltä tietotekniikka. Kuuden vuoden ajan opettajat taiteilevat minkä oppiaineiden tunneille tietotekniikan opetus tungetaan. Olen tänä lukuvuonna opettanut tietotekniikkaa toisella kuvataiteen tunnilla.

Monet opettajat pitävät kuvista jonkinlaisena muiden oppiaineiden apuaineena, kuvistunneilla tehdään ties minkälaisia biologian, maantiedon tai historian projekteja. Kyllä kuvataide on kuvataidetta omine oppisisältöineen ja tavoitteineen.

Olen aivan varma, että tulevaisuudessa tarvitaan muutakin kuin "insinöörivetoista" suunnittelua. Hyvä esimerkki löytyy älypuhelimista, Apple vetoaa ihmisiin aivan eri tavalla kuin teknisesti monipuolisempi Nokia. Muotoilulla ja mielikuvilla on kovassa kilpailussa sijansa, tarvitaan eri alojen ristivetoa.

Tietotekniikan periferia

HS 10.1.

Alle puolella opettajista oma tietokone työpaikalla

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok) ja Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen huolestuivat torstaina tuoreen selvityksen tiedoista, joiden mukaan perusopetuksessa alle puolella opettajista on henkilökohtaisessa käytössään tietokone.

Opetushallitus julkaisi torstaina Opettajat Suomessa 2010 -raportin, johon Tilastokeskus keräsi tiedot viime keväänä.

Kahden vuoden välein tehtävässä kyselyssä kerättiin ensimmäistä kertaa tiedot myös työvälineistä kuten tietotekniikasta.

Virkkusen ja Luukkaisen mukaan opettajien työvälineet pitäisi saada nyt rivakasti kuntoon. Erot koulujen välillä ovat myös liian suuret. Osassa kouluja oppilaillakin on omat kannettavat, kun taas osassa opettajat jonottavat välitunnilla opettajanhuoneen muutamalle koneelle.

Kaikenmaailman suomi-tietoyhteiskunta-pulinaa on riittänyt. Totuus on karu, alle puolella opettajista on henkilökohtaisessa käytössään tietokone! Lukema on pöyristyttävä!

On aivan turha olettaa, että tietotekniikan opetus etenee, jos kunnon välineitä ei ole.

Joka luokassa on oltava kiinteä kone opettajan pöydällä, heittimet ja älytaulu. Suomesta ei tehdä tietoyhteiskuntaa jonottamalla opettajienhuoneen ainoalle koneelle.

Tietotekniikan suhteen puheiden ja tekojen välinen ristiriita on järkyttävä.

Otetaan esimerkki. Oma kouluni on hyvin varustettu. Koulussamme on ajanmukainen tietokoneluokka. Luokissa on kone opettajien pöydällä, heittimet ja älytaulu.

Silti koen riittämättömyyttä. Koska koulumme on suuri, siihen ainoaan hyvinvarustettuun tietokoneluokkaan pääsen luokkani kanssa vain yhdeksi oppitunniksi viikossa.

Aamuhesarissa joku kirjoitti yleisönosastossa, että lapsille pitäisi opettaa kymmensormijärjestelmää. Olisi hyvä, että heille opetettaisiin tietokoneen peruskäyttö ja heidät perehdytettäisiin perusohjelmiin kuten Office-pakettiin ja kuvankäsittelyohjelmiin. Verkko-oppimista pitäisi kehittää mm. Fronterin avulla. Jossain Lapin perukoilla ja lukioissa puhutaan etäopettamisesta ja -oppimisesta. Pilviteknologiakin koputtaa jo ovella.

Hello, hello, hello! Hurskaat on toiveet.

Kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut, homma alkaa edetä, kun oppilaat saavat ne henkilökohtaiset koneensa, olivatpa ne sitten miniläppäreitä tai tablettikoneita.

Mutta se aivan ensimmäinen asia on, että joka maikan pöydälle asennetaan opettajalle henkilökohtainen tietokone. Eipä olisi hassumpaa, jos kunta kustantaisi lisäksi omat kannettavatkin.

Kemikaalikoululaisia

Taloussanomat 9.3.

Syötetäänkö lapsellesi koulussa roskaa?

Monta vanhempaa mietityttää, millaista keskuskeittiöissä valmistettua ruokaa kouluissa todellisuudessa syödään.

Vilkaisu Helsingin koulujen ruokalistoihin osoittaa, että tälläkin viikolla kouluissa nautitaan tutuilta vaikuttavia herkkuja:

♦ Maanantai: Jauhelihakastiketta
♦ Tiistai: Saaristolaiskeittoa kirjolohesta
♦ Keskiviikko: Pinaattiohukaisia
♦ Torstai: Kebabkiusausta
♦ Perjantai: Kermaporsasta

Ruokien tuotetietoihin tutustuminen paljastaa kuitenkin yllättäviä asioita perinteisiltä kuulostavista ruokalajeista. Esimerkiksi maanantaina tarjolla ollut jauhelihakastike sisälsi ainoastaan 35 prosenttia lihaa ja keskiviikon Pinaattiohukaisissa pinaattia on 16 prosenttia.

Onneksi omassa koulussani ruoka valmistetaan koulun omassa keittiössä. On selvää, mitä suurempi keittiö on, sitä teollisempaa on ruuanlaitto. Viimeisetkin ruuanlaiton persoonalliset rippeet häipyvät suurissa keskuskeittiöissä.

Hiukset nousivat pystyyn tuoteselosteita lukiessa. Nämä ruoat ovat melkoisia kemikaalicocktaileja, toteaa lääkäri Antti Heikkilä perehdyttyään viikon ruokalistan ainesosiin. Heikkilän mielestä jokaisen olisi syytä pohtia sitä, millaista ruokaa lapsille tarjotaan.

Kun tiedetään, että moni koti arkipäivinä on einesvetoinen, lasten päivittäinen kemikaaliannos on melkoinen.

Kouluateria on monelle lapselle päivän pääateria. On törkeää, että kaikenmaailman keskuskeittiöistä lapsille syötetään arveluttavaa ruokaa.

Tehokkuusajattelu on mennyt liian pitkälle. Ennen koulun keittiö oli koulun sydän, nyt se on mielettömän teollisen ketjun päätepiste. Kaipaan vanhan ajan osaavia ja tomeria emäntiä.

Sivistysvaliokunta vaatii parempaa kouluruokaa (HS - STT 1.12.2010)

Niin minäkin. Säästämisessä on menty liian pitkälle. Kouluruokailu on tasa-arvoa.

Uutta uljasta koulurakentamista

Vihreä lanka

HS 7.3.

Koululaiset koekaniineina

Helsingin Viikissä sijaitsevan Latokartanon peruskoulun rakennusvirheet ja niiden aiheuttamat ongelmat ovat nostaneet taas kerran esiin suomalaisen rakentamisen tason (HS 3. 3.).

Vuonna 2009 valmistuneen uuden peruskoulun piti olla Helsingin opetusviraston ylpeys ja esimerkki tulevaisuuden koulusta. Pian kuitenkin paljastui, että rakennusvaiheessa oli tehty virheitä, joiden vuoksi ainakin viisitoista opettajaa sairastui.

Koulun opetusohjelma kärsi, kun oppilaille jouduttiin haalimaan sijaisia sairastuneiden opettajien tilalle ja osa koulun tiloista oli käyttökelvottomia.

Rakentamisen aikana tehtiin muun muassa sellainen virhe, että muovipinnoite liimattiin vielä kostealle betonipinnalle. Sen seurauksena ilmaan purkautui haitallisia kemiallisia aineita.

Kyllä on löperöä rakentamista rakennusvalvonnasta puhumattakaan. Kukaan normaaliälyinen ihminen ei liimaile kostealle betonipinnotteelle muoveja.

Hesarin asiantuntijan mukaan olisi hyvä, että rakennusalalla yritettäisiin ottaa systemaattisesti oppia virheistä. Nykymeno rakennusalalla on sellaista, että asiantuntijan esittämään toiveeseen ei usko kukaan. Nyt huijataan systemaattisesti ketjuttamalla urakoita ja palkkaamalla alipalkattuja ulkomaalaisia kielitaidottomia työntekijöitä.

Latokartanon koulunkin tapauksessa lopullinen vastuu on Helsingin kaupungin. Kaupunkilaiset maksavat.

Korjausrakentaminen on aina kallista, eikä silloinkaan ole mitään takeita kunnon lopputuloksesta. Tiedän tapauksia, joissa terve koulu on pilattu tavallisen perusremontin yhteydessä. Koulut on jouduttu korjaamaan heti perään uudelleen homeen takia. Hometta ei ennen remontteja ollut.

Jos johonkin kuntien kannattaisi satsata, niin tehokkaaseen rakennusvalvontaan. Urakoiden ketjutusta aliurakoitsijoille ja alialiurakoitsijoille ja alialialiurakoitsijoille ei tulisi sallia ollenkaan.

Miksi kuntien rakentamisesta päättäviä ihmisiä ei pistetä koskaan vastuuseen? Lehdissä revitään isoja otsikoita Helsingin sosiaalijohtajan designkalustehankinnoista, mutta lasten ja koulujen henkilökuntien terveydestä ei välitetä hevonheinää.

Miksi rakennusalan huijaamisen ei haluta puuttua?

Kaupunki tekee Latokartanon oppilaista liimanhaistajia. Melkoista kansalaistaidon kasvatusta.

Otetaan kerrankin Ruotsista mallia

Oranssi

OAJ:n sivut 2.3.

Opettajan ammattinimike suojattava myös Suomessa

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n mielestä Suomen pitää suojata opettajan ammattinimike, kuten Ruotsi teki keskiviikkona 2.3. Opetuksen laadusta ja ammatin arvostuksesta huolissaan ollut Ruotsin valtiopäivät päätti alkuillasta lakimuutoksista, joiden mukaan opettajan tai lastentarhanopettajan pysyvään työsuhteeseen voidaan valita vain laillistettuja eli kelpoisuuden omaavia opettajia ja lastentarhanopettajia.

Opettajarekisteri helpottaisi myös työnantajaa esimerkiksi rekrytointitilanteessa. Rekisteristä voisi heti tarkistaa kelpoisuuden. Rekisteri helpottaisi myös opettajatarpeen ennakointia ja auttaisi koulutustarpeen arvioinnissa, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.

Jossakin asiassa ruotsalaiset ovat meitä edellä. On mallioppimisen ja -päätöksenteon paikka.

Kuten lukijani muistavat, olen ollut huolissani kaikenkarvaisten opettaja-nimikkeiden käytöstä. Nimikkeen käyttö pitää sitoa koulutukseen, vain pätevä, kelpoisuuden omaava opettaja saa käyttöönsä opettaja-ammattinimikkeen.

Ruotsin valtionpäivien päättämät lakimuutokset astuvat voimaan ensi kesänä ja niitä toteutetaan kaikilta osin 1.7.2012 alkaen. Laillistetun opettajan todistuksesta käy ilmi, missä aineessa ja millä tasolla hänellä on kelpoisuus toimia opettajana. Jos laillistettua opettajaa ei ole saatavana, vuoden määräajaksi voidaan valita muukin henkilö.

Lakimuutos on selkeä. Kuka tahansa voi opettajarekisteristä tarkistaa opettajan pätevyyden. Lakimuutos kannustaa rehtoreita palkkaamaan päteviä opettajia epäpätevien sijaan, loppuu frendipeli.

Koulunkäyntiavustajat väkivallan kohteena

Näin sen pitäisi olla.

HS-STT 28.2.

Kysely: Moni koulunkäyntiavustaja kohtaa työssään väkivaltaa

Nettikyselyyn vastasi viime syksynä 624 JHL:ään (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) kuuluvaa koulunkäyntiavustajaa ja koulunkäynnin ohjaajaa. Heistä lähes joka kolmas oli joutunut väkivallan kohteeksi vähintään kerran kuukaudessa. 40 prosenttia oli kokenut väkivaltaa sitä harvemmin ja kolmannes ei lainkaan.

Vastaajista 16 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa ja 17 prosenttia henkistä. 35 prosenttia oli kokenut molempia. Fyysinen väkivalta oli tavallisimmin potkimista, lyömistä, sylkemistä, läpsimistä ja raapimista. Henkinen väkivalta oli yleisimmin nimittelyä, valehtelua ja haukkumista.

Tämä tulos tuskin yllätti ketään. Kyselyissä näkyy jäävuoren huippu, kaikki koulussa tapahtuva väkivalta ei koskaan tilastoidu.

En aivan muista, millaiset lukemat on opettajilla. Muistaakseni alaluokkien opettajat kohtaavat väkivaltaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin koulunkäyntiavustajat.

Olen pitkään miettinyt, kuinka koulunkäyntiavustajat jaksavat. Työolot eivät ole parhaat mahdolliset. He toimivat sellaisissa luokissa, joissa oppilailla voi olla koulunkäyntiä haittaavia ongelmia. Työ on raskasta.

En löydä mitään reseptiä työolojen parantamiseksi. Väkivalta koulujen henkilökuntaa kohtaan näyttää pikemminkin olevan lisääntymään päin. Mistä se kertoo?

Olen ihmetellyt koulunkäyntiavustajien työaikoja. Heidän työrytminsä ei kulje opettajien vuosittaisen rytmin mukaan, vaan esim. kesäisin heitä sijoitetaan muihin hommiin. He, jotka eivät jaksa, jäävät kesätyöttömiksi.

Palautumisaika ei ole riittävä.

Koulunkäyntiavustajien vuosittaisen työrytmin pitäisi olla sama kuin opettajilla. Heidän palkkauksensakaan ei ole häävi, kipurahat jäävät turhan pieniksi.

Avustajien pitäisi joukolla siirtyä Opettajien ammattijärjestöön, jotta ammatin statusta saataisiin nostettua. OAJ:lla on enemmän voimaa ajaa koulunkäyntiavustajien asemaa kuin JHL:lla.

Suurin osa oman kouluni koulunkäyntiavustajista on jo liittynyt Opettajien ammattijärjestöön. Pitää muistaa, että koulunkäyntiavustaja on monen maikan läheisin työtoveri, se luokan toinen aikuinen.

Aseet kampuksille

HS 21.2.

Texas aikoo sallia käsiaseet yliopistoissa

Texasin osavaltio on antamassa opiskelijoille ja yliopistojen henkilökunnalle oikeuden kantaa asetta kampuksilla. Valmisteilla olevaa lakiuudistusta tukee yli puolet osavaltion edustajainhuoneen jäsenistä.

Lakialoitteen kannattajien mukaan aseenkantooikeus antaa opiskelijoille parhaan suojan kouluammuskelijoita vastaan. Kannattajien mukaan tämä kävi ilmi muun muassa Virginian ja Pohjois-Illinoisin kouluammuskeluista vuosina 2007 ja 2008.

"Kyse on ainoastaan itsepuolustuksesta", korosti republikaanisenaattori Jeff Wentworth.

"En halua, että Texasin ylipistoissa sattuu samanlaisia ammuskeluja kuin Virginia Tech -yliopistossa, jossa tärähtänyt, itsemurhaan taipuvainen hullu käveli sisään rakennukseen ja ampui oppilaita kuin maalitauluja."

Pakko tätä on kommentoida, vaikka uutinen ei koskea Suomea tai peruskoulua lainkaan.

Hullu maailma! Ajatelkaa, kouluammuskelua ehkäistään lisäämällä arsenaalia!

Kyse on aivan kummallisesta järjenjuoksusta. Yhdysvaltalaiset yliopistot ovat suuria, niin suuria, että yliopistoihin kaiken todennäköisyyden mukaan mahtuu monia hulluja. Ei riitä, että yksi hullu kanniskelee asetta, vaan kaikki hullut varustetaan aseilla ja siinä ohessa ne normaalitkin opiskelijat.

Yliopiston opettajat ja professorit on ehdottomasti varustettava luodinkestävillä liiveillä ja käsikranaateilla. Talonmiehille on hankittava rynkyt, mieluummin konekiväärit.

Kaikille opiskelijoille on kyllä ensin opetettava aseidenkäyttöoppia, approbatur ko. aineessa on saatava heti pakolliseksi. Muutenhan ihmiset räiskivät toisiaan holtittomasti ja summittaisesti.

Joku järjestys se pitää olla kampuksellakin.

Yeah and yippee!

Opettajuuden elinkaari

Katariina Sternbergin haastattelu Hesarissa (ks. edellinen blogikirjoitus) sai minut pohtimaan opettajuuden elinkaarta.

Tämä lukuvuosi on juhlavuosi, sillä kouluni, Pähkinärinteen koulu, täyttää 30 vuotta. Oma opettajuuteni vetelee ajallisesti viimeisiään. 30 vuotta on mittarissa minullakin, eläke häämöttää viiden vuoden päässä, ellen sitten intoudu jatkamaan.

Oikeastaan opettajuuttakin voisi verrata perinteisesti oppipoika-kisälli-mestari kaarella. Aloitin työni Hiekkaharjun koulussa v. 1980. Pääni olin täynnä idealismia kuten nuorella ihmisellä pitääkin olla. Osa idealismista karisi vauhdilla, sillä ensimmäinen luokkani oli erittäin haastava. Ensimmäinen vuoteni meni luokan käytöshäiriöiden kanssa painiskellessa, mutta kiva oli huomata, kun lähetin luokkani vuotta myöhemmin Simonkylän yläkouluun, olin saanut jotain aikaankin.

Hiekkiksen lähtökevätkahveilla rehtorini kiitti minua ja sanoi, että kisällityösi on nyt tehty. Hieman oli hövelisti sanottu, sanoisin, että oppipoikatyöni oli silloin tehty.

Sain viran Pähkinärinteen koulusta vuonna 1982 ja muutin Länsi-Vantaalle, joka alueena oli minulle aivan uusi. Pähkis on selkeä lähiö, mitä Hiekkaharju ja Tikkurila eivät ole.

Kisällivaiheeni kesti varmaan sellaisen kahden luokallisen ajan, seitsemän vuotta. Käsittääkseni olin hyvin aikaansaapa, osallistuin vahvasti myös koulun kehittämiseen ja kaikenlaiseen toimintaan mitä nyt koulussa ylipäätään voi olla.

Toisen Pähkiksen luokkani muistan aina, opetin sitä neljä vuotta yläkouluun asti. Luokka oli täynnä erilaisia lahjakkuuksia, joiden kanssa oli hauska tehdä mitä vain. Kiva oli tavata oppilaat luokkakokouksessa joskus 90-luvulla.

Varmaan tämän nykyisen luokkani tulen muistamaan, sillä opetan sitä alusta loppuun, täydet kuusi vuotta, mukava on luokka.

Mestariksi ei opettaja tule, sillä opettaja ei tule koskaan valmiiksi.

Maailma muuttuu vauhdilla, ja opettajan on pysyttävä vauhdissa mukana. Koko ajan tulee uutta opittavaa. Kyse on elinikäisestä oppimisesta.

Joku muutos on aina käynnissä ja meitä koulutetaan ja koulutetaan. Joskus tuntuu, että meidät on suorastaan ylikoulutettu. Hyvä esimerkki oli suuri veso-koulutus, joka pidettiin muutama viikko sitten Länsi-Vantaan opettajille Pasilan Messukeskuksessa. Nyt meitä koulutettiin valmistautumaan uuden erityisopetuslain vaatimiin muutoksiin.

Tuntui hölmöltä istua penkissä ja kuunnella. Koko ajan tuli palautumia jostain menneestä. Huomasin, että kaikki on jo kuultu ennenkin, en oppinut oikeastaan mitään uutta. Toisaalta kertaushan on opintojen äiti. Mutta onko meitä koulutettu niin paljon, että tieto valuu päästä läpi kuin vesi hanhen selästä?

Suurin muutos on tapahtunut luokkahuoneessa - oppilaissa - yhteiskunnan muutosten takia. Kaikkeen on vain sopeuduttava. On muovailuvahamainen olo.

Hauska on seurata, kun viimeistä vuotta töitä tekevä opettaja opiskelee tosissaan jotain fronteria tai valmistautuu uuteen erityisopetuslakiin, vaikka puolen vuoden päästä ollaan jo eläkkeellä. Sitkeää porukkaa.

Hoploppia, hoploppia!

Dan Earle: The Laugh of a Clown

HS 17.2.

Paperiversiosta:

Opettajan ei tarvitse olla pelle

Suuttumuksesta se lähti, nimittäin Katariina Stenbergin itsetutkiskelu. Hän oli aina halunnut olla se opettaja, jonka tunneilla on hauskaa ja joka mainitaan ensimmäisenä, kun kysytään kivointa opea.

"Peilasin omaa makeuttani oppilaiden kautta. Samalla levitin väärää mallia: eihän elämä ole muutenkaan yhtä Linnanmäkeä.

Nuorilla opettajilla ei ole kokemusta siitä, mikä on olennaista ja mikä ei. Niinpä he laittavat sata prosenttia kaikkeen, oli sitten kyse tuntisuunnittelusta tai äitienpäiväkorteista."

Katariina Stenberg: Riittävän hyvä opettaja (PS-kustannus)

Itse olen opetuksen ja kasvatuksen suhteen käyttänyt lausetta "Elämä ei ole yhtä hoploppia". Mottoni (joita on varmaan kaksi sataa eri elämänalueille) idea on varmaan sama kuin Sternbergin Linnanmäki-vertauksella.

Opiskelu ei ole pelkkää leikkiä tai hauskanpitoa. Joskus pitää koulussa leikkiäkin olla, mutta opiskelu on lapsen ja nuoren työtä.

Nuori opettaja on aina idealisti, mikä on hienoa. Erittäin hienoa on, jos vanhetessaan opettaja säilyttää edes rahtusen nuoruutensa idealismista. Kyynisellä opettajalla ei tee mitään. Pitää uskoa, mitä tekee.

Opettajan pitää uskoa omaan persoonallisuuteensa, omaan tapaansa opettaa ja kasvattaa. Oppilas kouluaikansa aikana näkee monia eri opettajapersoonallisuuksia ja tapoja opettaa. Samalla jokainen oppilas löytää oman tapansa oppia. Oppilas oppii monista kohtaamistaan opettajapersoonallisuuksista jotain ihmisyydestäkin.

Opettaminen sata lasissa vie työuupumukseen tai burn outiin. Silloin leikki ja hoplopit ovat kaukana. Itse teen työtä 50-60 prosentin teholla. Jos opettaisin luokkaani sata lasissa, oppilaani tulisivat hulluiksi.

Koulussani pidetään kehityskeskusteluja vuosittain opettajien ja rehtorin kanssa. Kerran omalla keskusteluvuorollani rehtorini kysyi minulta, että millä teholla opetan. Vastasin, että "tehot on viiskyt prossaa". Vastaukseni oli ikävän itseriittoinen ja ylimielinen, sillä se sisälsi ajatuksen, että "mun viiskytprossaa vastaa jonkun muun yhdeksääkymmentä prossaa".

Opettajat ovat aivan liian pedantteja ihmisiä pyrkiessään täydellisyyteen täydellisine tuntisuunnitelmineen. Luokassa ja koulupäivässä on niin monta muuttujaa, että täydellisellä suunnittelulla ei pitkälle pötkitä. Pitkällä aikavälillä opettaja turhautuu, kun mikään ei suju niin kuin itse on suunnitellut. Suunnittelussa pitää olla väljyyttä. Liian tiukalla tahdilla oppilaat ahdistuvat.

Sternberg on asian ytimessä todetessaan, että oleellisen löytäminen on oleellista.

Kaikkea ei voi opettaa, eikä kukaan ihminen ole täydellinen. On hyvä, että opettaja silloin tällöin vilkuilee opettajanoppaita ja opetussuunnitelmia, ettei opettamisenpolku karkaa aivan ihmeelliseen ja omaperäiseen maastoon. Toisaalta kaikkea opetussuunnitelmissa olevaa ei kukaan opettaja voi tunkea joka oppilaansa päänuppiin.

Opettaminen on jollakin tavalla harhaista. Opettajuuteen kuuluu huono omatunto. Kaikki opettajat kysyvät itseltään joskus, olenko opettanut riittävän hyvin, olenko tehnyt parhaani?

Usein, kun oppilas epäonnistuu, opettajakin tuntee epäonnistuneensa.

Useinmiten opettaja opettaa samassa koulussa ja omassa luokassa. Luokassa opettaja on tavallaan yksin. Helposti ihminen voi alkaa ajatella, että oma opetus ei ole riittävän korkeatasoista. Isoissa kouluissa opettajat onneksi säilyttävät suhteellisuustajunsa mm. jatkuvan keskustelun ja opettajainhuonekontaktien kautta.

Suomessa opettajat karsitaan opettajienkoulutukseen melkoisen valintaruljanssin kautta. Opettajan ammatilla on vetoa. Siksi suomalainen opettajisto on tasalaatuisen hyvää, mikä on taannut hyvät sijoitukset esim. PISA-tuloksissa.

Ja se mieliskely - kun opettaja mieliskelee oppilaitaan, on karmeinta, mitä tiedän.

Voihan qwerty sentään!

HS 11.2

Tutkimus paljastaa kuntien osaamiserot tietotekniikan opetuksessa

Suomen kouluista puuttuu järjestelmällinen tietotekniikan opetus ja siihen liittyvä osaaminen. Kunnat investoivat laitteistoihin ja opetukseen erisuuruisia summia, ja koska osaamisen taso vaihtelee, toisten kuntien opetustoimet pystyvät hankkimaan laskennallisesti yhtä suurilla summilla kaksi kertaa enemmän laitteita ja opetusta kuin toisten.

"Yhteisöllinen sisällöntuottaminen innostaa oppilaita suunnittelemaan, näyttelemään, kuvaamaan ja editoimaan". kertoivat johtaja Kari Kumpulainen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta ja tutkija Laura Palmgren-Neuvonen Oulun yliopistosta.

"Lapset pääsevät kehittämään uuden ajan kansalaistaitojaan, esimerkiksi tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja sekä medialukutaitoa."

On aivan naurettavaa puhua järjestelmällisestä tietotekniikan opetuksesta. Eväitä ei ole.

Alakouluissa ei ole edes oppiainetta tietotekniikan opetukseen, vaan opetus on nivottava muun opetuksen yhteyteen. Opettajat sähläävät tietokoneiden parissa milloin minkäkin oppiaineen tunnilla.

Koneet on tungettu yhteen tietokoneluokkaan, johon pääsee yhdeksi tunniksi viikossa! Joka koulussa ei ole edes tietokoneluokkaa.

Ennen kuin aletaan puhua yhteisöllisestä sisällöntuotannosta, kuvaamisesta, editoimisesta, uuden ajan kansalaistaidoista, tiimityöskentelyistä, vuorovaikutustaidoista, medialukutaidosta tai pilviteknologiasta, on:

1. Joka koulu on varustettava tehokkaalla langattomalla verkolla.

2. Joka oppilaalle on hankittava kevyt minikannettava tietokone.

3. Alakouluun on perustettava luokille 3.-6. uusi oppiaine, tietotekniikka, kaksi oppituntia viikossa.

Kun kolme perusasiaa on kunnossa, voidaan vasta puhua tietotekniikan opettamisesta saati sitten tietotekniikan opetuksen kehittämisestä.

Leikkipuheet ovat leikkipuheita. Tietotekniikan opetuksessa on vihdoinkin siirryttävä tyhjästä sanahelinästä tekoihin.

Ei riitä, että todetaan, että koulujen, kouluasteiden ja alueiden välillä on tietotekniikan käytössä ja opetuksessa yhä suuria eroja. Toteamiseen kykenee kuka tahansa.

Sähläämistä ja tunarointia.

Kuka kiusaa ja ketä?

essdack.org

HS 8.2.

Tutkimus: Suositut lapset pahimpia koulukiusaajia

Koulukiusaaminen voi olla lapsille keino nousta sosiaalisella arvoasteikolla ylöspäin. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kaikista suosituimmat lapset eivät kiusaa, mutta toiseksi suosituimmat ovat pahimpia kiusanhenkiä.

Tutkimus muuttaa käsityksiä, jonka mukaan koulukiusaajat olisivat aina syrjäytyneitä ja huonosti voivia lapsia.

Kalifornian yliopiston tutkijat perustavat päätelmänsä The Context of Adolescent Substance Use -pitkittäistutkimukseen, jossa on seurattu opiskelijoita 19 koulussa Pohjois-Carolinan osavaltiossa.

Tutkijoiden aineistossa oli 3 700 yläasteikäistä koululaista, joita seurattiin kolmen kuukauden ajan.

Tutkimuksia tulee ja menee, mutta tämän tutkimuksen tulos tukee arkihavaintojani.

On loogista, että kaikista suosituimmat eivät kiusaa. Kaikista suosituin tarkoittaa, että kaikki tai suurin osa pitävät ko. oppilaasta. Kiusaamalla ei pääse suosituimmuuslistan kärkeen.

Koulussamme kuudennella luokalla jaetaan Hymypatsaat. Oppilaat äänestävät luokan Hymytytön ja -pojan. Opettajana on aina äärimmäisen mielenkiintoista nähdä äänestyksen tulos. Vain kerran urani aikana olen joutunut käyttämään veto-oikeuttani ja olen joutunut patsaan jaossa käyttämään omaa harkintaani.

Hymypatsasta ei voi saada oppilas, joka kiusaa toisia. On hienoa nähdä, kuinka oppilaat äänestäessään tajuavat sen. Lapset ovat hyvin herkkiä aistimaan epäoikeudenmukaisuudet.

Lohdullisinta tutkimuksessa professori Robert Farisin mukaan on, että kiusaaminen ei lisää kiusaajan suosiota, mikä on järkeenkäypää.

Olen huomannut, että pitkällisissä kiusaamistapauksissa "hengarit tai hyväksyjät" ovat avainasemassa. Kun he lopettavat tuen tai hiljaisen hyväksynnän kiusaajalle, kiusaaminen tyrehtyy pikkuhiljaa.

Harva lapsi on yksinäinen sadisti. Ikävä kyllä urani aikana olen nähnyt pari sellaistakin lasta.

Kiusaamiseen on puututtava varhain. Minulla on viisi lasta. Olen istunut yleisissä leikkipuistoissa ja hiekkalaatikoiden reunilla aivan riittävästi. Leikkipuistot ovat karmeita paikkoja.

Minua järkytti nuorena isänä joidenkin vanhempien väliinpitämättömyys. Kun lapsi heitti hiekkaa toisen päälle tai töni tai hakkasi hiekkalapiolla, jotkut vanhemmat eivät puuttuneet asiaan millään tavalla. He reagoivat vasta, kun oma lapsi joutui hiekanheiton kohteeksi. Auta armias niitä isän tai äidin ilmeitä silloin.

Tajusin, että jotkut tietoisesti tai tahtomattaan kasvattivat lapsistaan tulevia koulukiusaajia.

Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku, tap, tap, tap.

Isot luokat vihdoinkin historiaan

Opettaja 1.2.

Ryhmäkoosta tarvitaan säädöskirjaus
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan alakoulujen opetusryhmät ovat pienentyneet valtionavustusten seurauksena laskennallisesti puolella oppilaalla. Selvitys kertoo kuitenkin vain ryhmäkokojen keskiarvoista. Esimerkiksi yli neljäsosa kuudesluokkalaisista opiskelee yli 25 oppilaan ryhmissä. Yli 30 oppilaan ryhmiä on 1,7 prosenttia. Mukana on myös 36 oppilaan mammuttiryhmiä.

Ongelmana eivät ole ryhmien keskimääräiset koot vaan jättiryhmät. Niistä ei päästä eroon pelkästään kuntien hyvään tahtoon luottaen. Siksi ryhmien enimmäiskoosta tarvitaan kirjaus joko peruskoululakiin tai -asetukseen silläkin uhalla, että niistä voi samalla tulla minimejä. Ryhmäkoko on tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymys.

Peruskoulun alaluokkien ryhmäkoko pitäisi rajata 18:aan ja yläluokkien 20 oppilaaseen.

Juuri tästä on kyse.

Luokkakokojen keskiarvoilla ei ole hevonhännän merkitystä. Oleellista on opetettavan ryhmän koko. Opettajaa ja oppilaita ei sitten yhtään lohduta tieto, että ryhmäkokojen keskiarvo on kohtuullinen, kun omassa luokassa häärii 30 oppilasta.

Ilman muuta ryhmäkoot on rajattava lailla. "Minimistä tulee maksimi"- selitykset on naivia harhautusta. Pääkaupunkiseudun opettajat kautta linjan ottaisivat mieluusti niitä "Minimistä tulee maksimi"- luokkia, jos ryhmäkoot olisivat lähelläkään yllä esitetyn kokoisia.

Jotkut rehtorit ovat ryhmäkokojen rajausta vastaan, mikä tuntuu todelta oudolta. He pistävät hallinnon oppilaan edun edelle.

He perustelevat asiaansa näin. Kuvitellaan, että maksimikoko olisi 20. Luokkatasolla oppilaita olisi 61, mikä tarkottaisi uuden luokan perustamista ja uuden opettajan palkkaamista. Vanhan malliin mukaan luokat jaettaisiin malliin 21+20+20, uuden mallin mukaan 16+15+15+15.

Ratkaisu olisi ylimenovaiheen korvaus opettajalle ja luokalle enemmän jakotunteja. Opettajalle maksettaisiin "ylimääräisistä oppilaista" yksi palkkaluokka lisää per oppilas.

Tällä mallilla ryhmäkokosäädöksestä ei tulisi orjallisen hirttävä.

Ryhmäkoko on todellakin tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymys. Itse olen johdonmukaisesti käyttänyt termiä koulutuksellinen tasa-arvo.
Näyttää vahvasti siltä, että tulevaisuudessa integroitavien oppilaiden määrä on kasvussa, samoin maahanmuutto. Emme elä enää 1950-luvun sodanjälkeisissä homogeenisissa poteroissa, suurten luokkien aika on kertakaikkiaan ohi. Yhtenäiskulttuurin aika on mennyt. Yksittäinen oppilas vaatii enemmän aikaa kuin ennen.

Suomen tulevaisuuden menestys tulee olemaan myös yksilöiden menestystä. Suuret innovaatiot syntyvät sittenkin useinmiten yksilön päässä. Pienellä kansalla ei ole montaa toimivaa sielua varaa hukata.

1. Peruskoulutus on siirrettävä kunnilta valtion hoteisiin. 

Silloin kunnan kantokyvyllä ei ole enää merkitystä, vaan kaikki saavat hyvää opetusta ympäri maan, tasa-arvoisesti.

2. Perusopetusryhmien koot on rajattava lailla.

Olen tulkinnut niin, että peruskoulutuksen tärkeys on yleisesti tunnustettu tosiasia. Nyt on ryhdyttävä tositoimiin, että peruskoulu kestää myös tulevaisuudessa. OAJ:n on laitettava ryhmäkoon rajaus toiminnan kärkeen opettajien palkkauksen kehittämisen rinnalle.

Power to the people!

Tein kuvarinnastuksen.

Vasemmalla on Meksikon olympiakisojen 200 metrin palkintojen jako. Voittaja Tommie Smith ja pronssimitalisti John Carlos protestoivat mustien aseman puolesta Yhdysvalloissa, Black Power. Kakkonen Australian Peter Norman on hengessä mukana. Joillekin happening oli järkytys, minulle Smith ja Carlos olivat sankareita.

Muistan hyvin tapahtuman, olin silloin 12-vuotias. Hengitykseni salpautui, kun nuoret mustat atleetit päät kyyryssä nousivat palkintokorokkeelle. Tilanteessa olin tuntevinani historian havinaa.

Oikealla on oma käteni. Oli pakko ottaa kuva siitä. Tämä on samalla kannanotto demokratian ja Egyptin kansan puolesta.

Tänään minulle tapahtui työtapaturma.

Kuten valistuneet lukijani muistavat, olin ennen joulua sairauslomalla noin puolitoista kuukautta. Kaaduin vasemman käteni päälle tennistä pelatessani ja kyynärluu murtui ja meni kasaan aivan ranteen kohdalta.

Tänään mennessäni pihavalvontaan ruokalassa eteeni singahti pieni ja nopea ihmisohjus, törmäsimme, minä lensin lapsen yli ja rojahdin vasemman käteni päälle, sen saman käden päälle. Kuului rasahdus ja kipu oli kova. Lapsi säikähti.

Sain oikeaoppisen ensiavun työtoveriltani Katjalta, kiitos siitä. Sen jälkeen menin opettajienhuoneeseen ja potkaisin roskiksen mäjähtäen ilmaan muutaman voimasanan kera. Pikkupäässäni ajattelin joutuvani pitkälle sairauslomalle, minua otti siis päähän. Roskiksen pahoinpitely auttoi minut tasapainoon.

Kouluisäntä Janne vei minut Myyrmäen lääkäriasemalle. Röntgenkuvat otettiin, ihme ja kumma, ei murtumia. Sain ranteeseeni hienon mustan tuen.

Rannetuki tuo mieleen lomautusvuoden juuri ennen vuosituhannen vaihdetta. Ammattiyhdistys piti hätäkokouksen Puistokulmassa Hiekkaharjussa. Yhtenä käsiteltävänä asiana oli äänestys, jäsenille oli tarjolla kaksi lappua, joiden molempien sisältö oli onnettoman huono opettajia ajatellen. Jotkut lukijani varmaan muistavat tarinani.

En hyväksynyt koko järjetöntä äänestystä. Olin valmistautunut hyvin tilaisuuteen. Koska Puistokulman tausta on vasemmistolainen, olin pukeutunut asiallisesti punaiseen paitaan. Taskussani oli musta hanska.

Istuin taktisesti aivan takana. Kun äänestystä esiteltiin, nousin ylös, ja aloin kävellä keskikäytävää eteenpäin niska kyyryssä ja oikea käsi koholla, musta hanska päällä. Mielessäni oli idolini Tommie Smith, ei muuta.

Menin silloisen puheenjohtajan luo ja otin molemmat laput hänen kädestään ja revin ja heitin ne lattialle ja karjahdin, että "tätähän äänestystä ei pidetä". Ei sitä sitten pidetty. Kaupunki otti vastuun tulevasta lomautuksesta.

Minä menin oikeastaan samalta istumalta puhelinkoppiin ja ilmoittauduin opettajaksi Helsingin Malminkartanon kouluun, jossa opetin kaksi vuotta. Kokemus oli avartava, koska muuten olen opettanut ainoastaan Vantaalla.

Ensimmäisessä Malminkartanon koulun syksyn suunittelukokouksessa esittelin itseni taloudellisena pakolaisena pohjoisesta rajan takaa.

Kymmenen viisasta ja yksi opettaja

Taloussanomat 1.2.

Katso miten muut arvostavat työtäsi

1. Lääkärit 8
1. Opettajat 8
3. Sairaanhoitajat 5
3. Päiväkotien työntekijät 5
3. Tutkijat 5
6. Yrittäjät 4
6. Toimitusjohtajat, yritysjohtajat 4
6. Poliisit 4
9. Kirjailijat 3
9. Julkisen liikenteen työntekijät 3

Taloussanomat kysyi asiaa kymmenen viisaan muodostamalta raadilta.

"Anna arvo toisillekin" sananlasku on tärkeä muistaa näitä listoja luettaessa, vaikka varmaan lääkäreiden ja opettajien mieltä yllä oleva lista lämmittää. Kaikki ammatit ovat tärkeitä.

Nopea yleishavainto on, että kuusi kymmenestä ammatista on selkeitä palvelualojen ammatteja, lääkäri, sairaanhoitaja, opettaja, päiväkodin työntekijä, poliisi, julkisen liikenteen työntekijä. Ylätason ammatit on pudotettu korokkeelta, arjen palvelijat ovat nousseet.

Amerikkalaisten viljelemä sanonta "Ne, jotka eivät osaa, opettavat" (jotenkin noin se meni) kuvaa opettajan ammattin arvostuksen ääripäätä. Yhdysvaltalaisen peruskoulutuksen taso on arvostuksen mukainen eli huono. Lukutaidottomien määrä Yhdysvalloissa on järkyttävää luokkaa.

Opettajana tietenkin toivoisi, että arvostus näkyisi vähitellen palkkauksessakin. Kympin sakissa on muitakin alipalkattuja ammattiryhmiä.

Voi olla, että PISA-tutkimukset ovat jonkinverran nostaneet opettaja-ammatin rankingia.

Opettajan on tavallaan joka päivä ansaittava arvostuksensa, mikä voi olla raskasta. Yksi paha sana muistetaan aina paremmin kuin kymmenen hyvää. Kaltoin ei lasta saa kohdella.

Opettaminen ja kasvattaminen on monimutkaisempaa kuin vaikkapa auton kasaaminen. Robotti ei koskaan korvaa opettajaa.

Pietarsaaren kaupunki vei kaverini Kela-rahat

Soitin ajankulukseni kaverilleni, joka on opettaja ja sairauslomalla kuten minäkin. Hän on töissä Pietarsaaren kaupungissa. Hänet lomautettiin viime syysloman ajaksi kesken sairauslomansa.

Lomautus pohjustettiin pelotetaktiikalla edellisenä keväänä. Koulutoimenjohtaja tuli opettajien luo henkilökohtaisesti yksi kerrallaan ja toi eteen lapun, jossa pyydettiin suostumusta lomautukseen. Sattuneesta syystä kaikki allekirjoittivat suostumuksen.

Kesälomalla opettajia ei saa lomauttaa. Syysloman pituus ja ajankohta ovat kunnan omassa harkinnassa. Pietarsaaressa päädyttiin nyt pitkään syyslomaan, ti - su, kuuden päivän syysloma, johon kuuluu kaksi viikonlopun päivää. Päädyttiin kuuden päivän lomalomautukseen.

Kaverini on pitkällä sairauslomalla, joka alkoi selvästi ennen syyslomaa. Kaupunki saa "palkkarahan" silloin Kelalta. Kaverini lomautettiin syysloman ajaksi keskellä sairauslomaa! Kaupunki pidätti Kela-rahan syysloman ajalta!

En ole moista härskiyttä ennen nähnyt. Pietarsaaren kaupunki siis varasti kaverini Kela-rahan noin vain! Tässä on oiva rikollinen säästövinkki kaikille Suomen kunnille: Pöllikää kaikilta pitkäaikaissairailta, jotka ovat kunnalla töissä, heidän kelarahansa lomauttamalla ko. henkilöt koko sairausloman ajaksi!

On todella outoa, että pikkukunnissa ja -kaupungeissa saa huseerata miten vain. Kukaan ei puutu. Pikkukunnissa kaikki tuntevat toisensa, on helppo pelotella työntekijät virtsavaivaisiksi.

Joskus minusta tuntuu, että OAJ:n pitäisi panna koko Suomi kiinni jonkun Pietarsaaren takia. Noin härskiä toimintaa ei kertakaikkiaan sallittaisi Pääkaupunkiseudulla, asiat tulisivat välittömästi ilmi ja julkiseen jakoon ruodittavaksi.

Olisi kiva tietää, mitä kaikkea Suomen kunnissa oikein tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa. On aika harkita peruskoulutuksen valtiollistamista. Nykytilanne on absurdi, oppilaat ja opettajat eri puolella Suomea ovat eriarvoisessa asemassa.

Yksin jäin poloinen

huffingtonpost.com

HS 28.1.

Harva opettaja ehtii ohjata oppilaita yksilöllisesti

Opettajilla on huonosti aikaa antaa oppilailleen henkilökohtaista ohjausta tai tukea. Mediakonserni Sanoman teettämässä tutkimuksessa yli 60 prosenttia peruskoulun opettajista sanoo, ettei heillä ole aikaa yksilölliseen ohjaamiseen.

Tuen antamista vaikeuttavat muun muassa isot opetusryhmät. Noin 65 prosentissa kouluista on ryhmiä, joissa on yli 21 oppilasta.

Kyselyyn vastasi lähes tuhat opettajaa.

Opettajille kyselyn tulos ei ole yllättävä.

Paine suuriin luokkiin, varsinkin maaseutukunnissa, on kova. On ollut surullista seurata pienten kyläkoulujen päätöntä lahtaamista. Kyläkoulut pienine luokkineen ovat aina olleet yksilöllisen opetuksen kehtoja.

Yksilöllinen opetus ja eriyttäminen kolkuttavat jokaisen suurta luokkaa opettavan opettajan omantunnon pimeintä sopukkaa.

Tämä vuosi on oman opettanurani juhlavuosi, 30 vuotta maikkana tulee täyteen. Vantaalla silloin opettaja saa henkilökunnan kevätkahvien yhteydessä hienon Kuntaliiton mitalin rintaansa.

Tyypillinen luokkakoko luokissani ollut 26-28 oppilasta, aivan viime vuosina luokkakokoa on vasta alennettu. Olen opettanut myös 30 oppilaan luokkia. Isojen luokkien opettamisessa jako- ja tukitunnit ovat olleet elintärkeitä yksilöllistämisen suhteen.

Itse olen viitos-kuutosluokilla antanut oppilaille eriyttäviä tehtäviä reaalioppiaineissa, mikä toimii isossakin luokassa hyvin. Käytän ko. oppiaineissa työvihkoja työkirjojen sijaan.

Äidinkielessä kirjoitelmien palautus on tehokasta, kun palautan kirjoitelmat henkilökohtaisesti, ohjaan oppilasta suullisesti, jopa sormella näyttäen. Kun jotkut vielä painivat lauserakenteen kanssa, osalle on jo opetettava tyylioppia. Matematiikan kokeet palautan yleensä oppilas kerrallaan sormi ja kynä ja puhe metodilla.

On oppiaineita, jotka ovat yhtä yksilöllistämistä koko ajan, esim. kuvataide ja käsityö.

Inhoan sanoja massa tai oppilasmateria, kun puhutaan lapsista. En tiedä mitään ällöttävämpää. Kaikki muistavat kouluajoiltaan opettajia, jotka huomasivat tai kannustivat oppilaitaan. Olit olemassa.

Ei kait se sen kummempaa ole isossakaan ryhmässä. Pitää muistaa ohjata ja kannustaa lasta eteenpäin. Pitää nipistää korvastani, että muistan.

Kontaktimuovilla peitetty pieni muistilappunen opettajanpöydällä olisi hyvästä: Oppilaskin on ihminen. (Lähtökohta tälle neroudelle on, että ihmiset ovat sittenkin yksilöitä.)

Yksilöllistämisen sankariopettajia ovat erityisopettajat. Minulle tekee joskus vaikeaa tukiopetuskin. Ei ole ihme, että erityisopettajista on huutava pula.

Yksilöllistämisen aatelia ovat alkuopettajat. Ihmetellen ja osin kateellisena olen huomannut, kuinka taitavat ja kokeneet alkuopettajat joka loveen löytävät hetken lapsen luettamiseen tai johonkin muuhun oppilas-opettaja hetkeen. Selkä vääränä he opettavat oppilaitaan, ja nöyränä. Alkuopettajat ovat läsnä joka lapselle koko ajan.