Olli Luukkaisen avaus

Kuva: Yle

Iltalehti 8.8.

Vanhempainliitto kummastelee Opetusalan ammattijärjestön puheita vanhempien ärhäkkyydestä
Voisiko opettaja huolehtia lapsen peseytymisestä? Mitä tehdä, kun lapsi ei suostu laittamaan reppua selkäänsä? Kuinka kertoa lapselle ikävästä asiasta?

Kouluvuotta aloittelevat opettajat joutuvat varautumaan paitsi hämmentyneisiin ekaluokkalaisiin, myös yhä erikoisempia vaatimuksia esittäviin vanhempiin. Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan raja koulun ja kodin velvollisuuksien välillä on hukassa yhä useammalta vanhemmalta.

- Edellä mainitut esimerkit saattavat kuulostaa vitsiltä, mutta ne on poimittu tosielämästä. Vanhemmat odottavat koululta välillä niin valtavasti, että vaatimuksissa mennään yli.

Luukkainen selittää kehitystä yhteiskunnan yksilöllistymisellä. Jos lapsi saa kotona tahtonsa poikkeuksetta läpi, koulumaailmassa syntyy väistämättä yhteentörmäyksiä.

Luukkaisen mukaan opettajat joutuvat yhä useammin tarkistamaan OAJ:n juristeilta, mikä kuuluu koulun ja mikä kodin vastuulle. Vaikka varsinaisia oikeusprosesseja ei ole käyty, mutta jotkut vanhemmat uhkailevat niillä.

Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö Vanhempainliittoa Luukkaisen näkemys kummastuttaa. Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilan mukaan ei ole minkäänlaista näyttöä siitä, että vanhemmat kovistelisivat opettajia juristeilla. Kurttila pitää mahdollisia tapauksia marginaalisina.

OAJ:n uuden puheenjohtajan ensimmäinen "suuri julkinen avaus" kohdistuu mielenkiintoiseen suuntaan, vanhempiin. Itse odotin perinteistä edunvalvonta-avausta, joka olisi liittynyt opettajien palkkaukseen.

Totta on, että nykyvanhemmat ovat vaativampia kuin ennen, mikä on oikein. Lasten koulutus kustannetaan julkisin verovaroin, on oikein valvoa, miten niitä rahoja käytetään. Pidän hyvin positiivisena, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä. Koulut ja opettajat ovat suorastaan aktivoineet vanhempia pidennetyillä vanhempienvarteilla, johtokunnilla ja luokkatoimikunnilla, Wilmoilla ja koulun kotisivuilla ja tiedotuslehtisillä.

Terve aktiivisuus vanhempien taholta on mitä tervetulleinta. Yhteistyö auttaa lasta ja ehkäisee monia väärinkäsityksiä.

Olen Luukkaisen kanssa samaa mieltä yhteiskunnan yltiöyksilöllistymisestä, mikä koulussakin on johtanut Luukkaisen kuvailemiin ylilyönteihin. Minulla on sellainen kuva, että mitä koulutetumpi huoltaja on, sitä helpommin kouluun "hyökätään". Vantaalla on siinä mielessä helpompi olla opettajana kuin Espoossa.

Koulu on oiva paikka turhautuneelle isälle tai äidille purkaa paineita tai huonoa omatuntoa. Opettaja on melko puolustuskyvytön tällaisissa tapauksissa. On epäsoveliasta räyhätä takaisin. Opettajienkoulutuksessa ei juuri opeteta, kuinka vanhempien kanssa toimitaan.

Ikävää on, että joissakin tapauksissa ei noudateta sovittua "marssijärjestystä", ensin opettaja, sitten rehtori, vaan soitellaan suoraan koulutoimenjohtajille ja opetushallituksiin. Juristeilla uhkailua tapahtuu jo. Minua ei kolmenkymmenen vuoden aikana ole kertaakaan uhattu lakimiehellä, mutta ymmärrän, millaista ahdistusta sellainen saa aikaan yksittäisessä opettajassa.

Olen urani alkutaipaleella saanut kyllä yhden tappouhkauksen. Ei se kivalta tuntunut. Kun pidin liikuntatunteja urheilukentällä, oli pakko kahden vuoden ajan tiirailla lähikerrostalojen parvekkeita, jospa aseen piippu sieltä vilahtaisi. Minua ei ammuttu.

Kaikinpuolinen uhkailu on pahasta.

Sekin on totta, että varsinkin alakoulunopettajat joutuvat antamaan selkeitä ohjeita joillekin vanhemmille, kun he apua pyytävät. En ole koskaan pitänyt sitä ongelmana. Annan aina neuvoja, jos joku neuvojani kaipaa.

Vanhemmat ovat opettajien tärkein yhteistyökumppani. Sekä vanhemmat että opettajat tähtäävät samaan päämäärään, lapsen hyvään.

Yltiöyksilöllisyyden ylistys

HS 6.8.

Hallituksen tehtävä ei ole päättää oppiaineista

Professori Jouni Välijärven mielestä on täysin vanhakantaista ja koulunkäyntiä jäykistävää, että eduskunta ja hallitus päättävät vielä uusista oppiaineista ja tuntijaosta. Niiden tulisi tyytyä luomaan suuria koulutuksen linjauksia ja jättää tarkempi opetuksen sisältöjen määrittely koulujen tehtäväksi.

"Eivät ihmiset opi 45 minuutin pätkissä. Opettajien palkkaukseen sidotuista oppitunneista pitäisikin päästä eroon", hän esitti Jyväskylässä kasvatusalan kongressissa torstaina.

Kiinteät opetusryhmät ja vuosiluokka-ajattelu eivät anna tarpeeksi sijaa yksilölliselle etenemiselle.

Elämme yltiöyksilöllistä aikaa, mikä heijastuu vääjäämättä myös koulutukseen. Joskus tuntuu siltä, että koko yhteiskunta pyörii "mä ja mä, mulle kaikki ja heti" - ajattelulle.

Välijärvi ehdottaa kiinteistä vuosiluokista luopumista jo peruskoulussa. Peruskoulu ei ole lukio, kaikki nykylukiolaisetkaan eivät pysty suunnittelemaan opiskeluaan järkevästi, vaikka lukio on yksilöllistetty kurssittamalla. Moni putoaa kärryiltä.

Peruskoululaiset ovat vielä lapsia. Kun peruskoulu alkaa, oppilas on vielä pieni lapsi, joka kaipaa turvallista ryhmää, johon samaistua. Oppilas kaipaa turvallista ryhmää vielä yläkoulussakin.

Yksilöllistäminen ja eriyttäminen maksavat enemmän kuin perinteinen ryhmäopetus, koska tarvitaan enemmän työvoimaa, opettajia. Yhdelle opettajalle täydellinen eriyttäminen, jollaisena yksilöllistä etenemistä pidän, on nykykoulun luokkakokojen vallitessa mahdotonta. Samassa luokassa on noin 25 oppilasta, joista osa voi olla maahanmuuttajia, erityisoppilaita ja joku voi olla huippulahjakaskin. Ja koko puuroa voi hämmentää pari-kolme ylivilkasta lasta. Melkoista neljän viljan puuroa yhden opettajan hämmennettäväksi.

Ennen kuin yltiöyksillöllistämiseen opetuksessa siirryttäisiin, pitäisi luokkakokoja pienentää oleellisesti. Opettajia pitäisi palkata lisää. Löytyykö Suomesta yhtään kuntaa, joka on valmis moiseen lisäsatsaukseen?

Jotenkin suomalaisessa koulutuspolitiikassa on jäännyt huomaamatta, että on sitä koulua peruskoulun jälkeenkin. Peruskoulun jälkeen oppilaat saavat valita yksilöllisesti, mitä opiskelevat. Lukio etenee jo nyt yksilöllisesti, on ammatti- ja ammattikorkeakoulua. Peruskoulun tehtävä on antaa kunnolliset valmiudet mm. jatko-opiskeluun.

Välijärvi romuttaisi muutenkin suomalaiskoulun vanhentuneita ja jäykkiä rakenteita, vaikka sen maailmanmaine onkin mainio.

Niin, ovatko nykyperuskoulun rakenteet sittenkään niin vanhentuneita ja jäykkiä kuin Välijärvi antaa ymmärtää? Minä en lähtisi romuttamaan nykyperuskoulua.

Lähtisin liikkeelle realistisemmin ja hienovaraisemmin. Oma kouluni on iso peruskoulu. Minulle riittäisi, että kouluun palkattaisiin pari erityis- ja resurssiopettajaa lisää, jotta samanaikaisopetusta ja yksilöllistämistä voitaisiin oikeasti tehdä. Oikein mukavaa olisi saada luokkaani kokoaikainen koulunkäyntiavustaja, jollaista minulla ei ole koskaan ollut, vaikka tarvetta olisi ollut.

Välijärvi ehdottaa, että opetuksen sisältöjen määrittely jäisi koulujen tehtäväksi. Selkokielellä se tarkoittaa, että koulujen opettajat tekisivät sen työn varsinaisen opetus- ja suunnittelutyön lisäksi kouluajan ulkopuolella. Opetuksen yksilöllistäminen tekisi ko. suunnittelyön moninkertaiseksi.

On huomiotava, että samaan aikaan puhutaan erityisopetuksen integraatiosta ja maahanmuuttajien opetuksesta.

Kaikki toiminta jäisi käytännössä yksittäisten koulujen ja luokissa yksittäisten opettajien harteille. Saahan sitä kaikkea ehdotella, mutta toivon, että kun näitä kauniita tulevaisuuden visioita hahmotellaan, esitettäisiin samalla, mistä rahat hankitaan kaikkeen eriyttämiseen ja yksilöllistämiseen ja moninkertaiseen suunnitteluun, puhumattakaan luokkakokojen pienentämisistä.

On puhuttava myös peruskoulun opettajien jaksamisesta.

Kesätauko

Enkeliporsas ja properuskoulu.net siirtyvät kesälaitumille. Palaan asiaan elokuussa.

Aurinkoista ja mukavaa kesää kaikille!

Helsingin tuntikehysleikkuri

HS 4.5.

Peruskoulun opetuksen tuntikehyksiin suunnitellaan leikkauksia syksyllä 2011. Vähennykset kohdennettaisiin siten, että ala-asteen opetusta leikattaisiin prosentilla ja yläasteen kahdella prosentillla.

Käytännössä vähennykset voivat tarkoittaa esimerkiksi suurempia opetusryhmiä.

Suomenkielisen jaoston puheenjohtaja Pia Pakarinen korostaa, etteivät säästöt tarkoita sijaiskieltoja tai opettajien lomautuksia.

Helsinkiläiset päättäjät Jussi Pajunen etunenässä voisivat tehdä toivioretken pohjoisrajansa tuolle puolen, Vantaalle. Muutamia vuosia sitten Vantaan koululaitos säästettiin lähes henkihieveriin. Kaikki mahdolliset keinot käytettiin. Vantaa oli koulusäästöjen edelläjäkävijä.

Nyt Vantaalaisia lapsia ei enää kuriteta, koska tiedetään, mihin ylenmääräinen "säästäminen" johtaa. Kustannukset kasvavat lumipallovyöryn lailla muiden kunnan toimialojen maksettaviksi. Ennaltaehkäisy on lähes aina halvempaa kuin jälkihoito.

Nyt Vantaalla on kohtuullinen tuntikehys jakotunteineen, tukitunteja on ja kerhotunteja saa pitää. Luokkakoot pidetään kohtuullisina. Kerran näinkin päin.

En ymmärrä millään, miksi helsinkiläisten pitää puskea samaa kivistä tietä, kun kokemusperäistä tietoa on aivan lähettyviltä annettavissa. Helsingistä on lyhyt matka Tikkurilaan, poikkesihan Pajunen vähän aikaa sitten ihmettelemässä Jumboa ja Kehä kolmosta ja vantaalaista yhteiskuntasuunnittelua. Käytännössä Pajunen torppasi Helsingin ja Vantaan yhdistymishaaveet siihen.

Ei ole mitään järkeä toistaa samoja, muiden tekemiä virheitä. Viisas ottaa muiden virheistä opiksi.

Wilmuilua

Hurrikaani Wilma

Hesarissa oli pari päivää sitten juttu Wilmasta. Kerrottakoon niille, jotka eivät koulumaailmaa tunne, Wilma on sähköinen yhteydenpitoväline kodin ja koulun välillä. Ennen soitettiin ja kuljetettiin reppuvihkoa eestaas.

Hesarin jutussa kerrottiin, että opettajat ja vanhemmat pitävät Wilmasta. Yläkoulun oppilaat pääosin eivät pidä Wilmasta, koska se koetaan kyyläysvälineenä. Wilmalla yläkoulun opettajat ilmoittavat oppilaiden poissaolot ja myöhästymiset sekä laiminlyönnit ja unohtamiset, mistä murrosikäiset eivät tietenkään pidä. Vanhemmat näkevät myös kurssit ja koekalenterit, mikä helpottaa patistamista.

Minäkin tietämättönä aluksi pidin Wilmaa jonkinlaisena orwellimaisena ilmentymänä, mutta olen alkanut pikkuhiljaa arvostaa Wilman ominaisuuksia. Kuten jo aikaisemmin olen todennut, opetan pitkästä aikaa ekaa luokkaa. Viimeeksi, kun opetin ekaluokkalaisia käytin julmetusti reppuvihkoa ja jouduin vastailemaan puheluihin hyvin paljon. En ole hylännyt kumpaakaan välinettä täysin. Reppuvihkoa tarvitaan pikkulappusia varten, esim. retkilappuset, kun halutaan huoltajien allekirjoitukset retkiä varten. Tekstareita vastaanotan jonkinverran ja joskus "hätätapauksissa" on soitettavakin.

En juurikaan lähettele Wilmalla tietoja oppilaiden unohduksista, paitsi jos ne ovat riistäytyneet käsistä. Mutta yleisten tiedotteiden suhteen Wilma on ylivoimainen. Ilmoitan sillä koepäivät ja kaikki tavallisesta poikkeavat yleiset asiat. Yhdellä napin painalluksella lähetän viestin kaikille vanhemmille kerralla. Ei tarvita monistuskonetta, saksia ja liimaa.

Jotta vanhemmatkin käyttävät Wilmaa, on opettajan viestitettävä sillä säännöllisesti. Wilmassa on hieno ominaisuus, voin tarkkailla, ketkä ovat minkäkin viestin lukeneet. Yllätys oli suuri, kun huomasin, että lähes kaikki lukevat Wilmaa säännöllisesti. Pari huoltajaa, joilla ei ole konetta kotona, lukevat Wilmaa harvemmin, kirjastossa tai työpaikalla.

Tuntuu siltä, että nykyajan vanhemmille Wilma on luonteva tapa toimia. Silti Wilmakaan ei poista kodin ja koulun välisen yhteistyön perinteisiä tapoja, vanhempainiltoja tai vanhempainvartteja. Ne vartit ovat kylläkin aikoja sitten venyneet jo puolituntisiksi.

Wilma on nopea täydentäjä. Luen Wilmaa aamulla ennen kouluun lähtöä, koulussa ja vielä kerran illalla.

Eriarvoista opetusta

HS 26.4.

Opetushallitus: Oppilaat eriarvoisia lomautusten takia

Lomautukset ja sijaiskiellot asettavat oppilaat eriarvoiseen asemaan, arvioi Opetushallituksen pääjohtajan Timo Lankinen. Näin käy, kun monissa kunnissa jo ennestään ylisuuret luokat yhdistetään yhden opettajan harteille. Asiasta kertoo Yle Uutiset.

"Nyt osa kunnista tarjoaa erittäin hyvää opetusta ja osassa, joissa on jo muutenkin vähän tunteja, annetaan vielä vähemmän opetusta", Ylen haastattelema Lankinen sanoo.

Kuntien satsaukset opetukseen vaihtelevat kunnittain paljon normaalioloissakin. Huvittavinta on, että vaikka luokkakokoihin on jollakin tavalla reagoitu jakamalla rahaa niihin kuntiin, joissa luokkakoot ovat isoja, niin uutisen mukaan luokkakoot ovat kasvaneet entisestään.

Olen jo hyvin pitkään ajatellut, että pitäisikö yleissivistävä opetus siirtää kokonaan kunnilta valtion haltuun, niin kykenemätöntä näyttää koulutoimen hoito joissakin kunnissa olevan. Isännät huseeraa, kouluja lopetellaan ja taksilupia lisäillään, säästöistä ei ole tietoakaan. Ei nähdä omaa nenää pidemmälle.

On erittäin kummallista, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa lapset ovat eriarvoisessa asemassa opetuksen suhteen. Ihme, että kukaan oikeusoppinut ei ole puuttunut asiaan.

Vantaalla, lomautusten edelläkävijäkunnalla, ajatellaan nyt valtavirrasta poiketen toisin. Vaikka kunnan kassassa ei raha pullistele, on opetukseen parin viime vuoden aikana satsattu kiitettävästi. Tukitunteja annetaan ja kerhoja pidetään ja luokkakokojakin on pienennetty.

On otettu opiksi. Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin jälkihoito.

Ihmetystä herättää myös, miksei esim. Kuntaliitossa jaeta lomautuskokemuksia. Esim. vantaalaiset olisivat aivan hyvin joillekin jälkijunakuopiolaisille tai -porvoolaisille kertoa, mihin lomautukset tai koulutoimen yleinen kurjistaminen johtavat. Virheistä pitää ottaa oppia.

Kuusivuotiaana kouluun?

Pienen tarkoituksellisen tauon jälkeen blogataan taas:

HS 20.4.

STTK:n ehdotus kouluiän alentamisesta kuohuttaa tunteita

Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan ehdotus kouluiän alentamisesta sai poliitikkojen ja nettikeskustelijoiden tunteet kuohumaan.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää pohti maanantain Turun Sanomissa ratkaisuja työurien pidentämiseen ja esitti, että lapset voisivat aloittaa koulun jo kuusivuotiaana.

Tähän ei voi muuta sanoa kuin: suutari pysyköön lestissään.

Lapset käyvät jo nyt esikoulua kuusivuotiaana ja valmistautuvat koulutaipaleilleen. Keski-Euroopasta ja Britanniasta löytyy huonoja esimerkkejä liian varhaisesta koulun aloittamisesta. "Tehomyllyjen" tulokset ovat olleet heikkoja. Yksi suomalaisen "menestystarinan" syy on, että lapsille annetaan aikaa oppimiseen. Hosumalla ei pärjätä.

Lapsuutta ei saa lyhentää yhtään enempää. Suomalaisten lasten lapsuus loppuu liian aikaisin siitä toisesta päästä. Perheet luovuttavat liian helpolla, ja lapset joutuvat kokemaan tiettyjä asioita aivan liian aikaisin.

Parasta työurien pidentämistä on laittaa nuoret töihin tavalla tai toisella. Nuorten työtttömien miesten pidentyvä työttömyys on muhiva aikapommi. Töitä kyllä olisi. Työn jakaminen kuuluu työnantajille. Mäenpää voisi keskittyä olennaiseen, mitä hän osaa.

"Anna mulle euro ruokaan"

Ehdotan euroliikettä kouluruokailuun.

Minimihinta kouluruuan tarvikkeisiin olisi määriteltävä yhdeksi euroksi. Nyt ruokaa tehdään joissain kunnissa hieman yli puolella eurolla, noin kuudellakymmenellä sentillä.

Vertailun vuoksi:

Suomalaiset eivät ymmärrä mitään "Big Mac-indeksistä", mutta tuoppi-indeksin suuruuden jokapoika ja -tyttö tajuaa. Helsingin keskustassa oluttuoppi maksaa noin 5 euroa - suomalaista pikkukoululaista syötetään päivittäin noin kymmenesosalla.

Hävettää niin vietävästi.

"Jatkettua ruokaa"

Iltalehti 22.3.

Kouluruuasta vastaavat vaativat: Lapsille parempaa ruokaa!

Lihapyörykäksi saa kutsua pyörykkää, jossa on vajaat 40 prosenttia lihaa. Ja kalapuikoksi puikkoa, jonka painosta puolet on kalaa. Ja näitä tarjoillaan kouluissa niin kuin ne olisivat oikeata ruokaa. Lihapyörykäksi saa kutsua pyörykkää, jossa on vajaat 40 prosenttia lihaa. Ja kalapuikoksi puikkoa, jonka painosta puolet on kalaa. Ja näitä tarjoillaan kouluissa niin kuin ne olisivat oikeata ruokaa.

Koska ruokatarvikkeisiin on käytössä vähimmillään noin 60 senttiä per oppilas, keittiöiden tilauslistalle voi päätyä halvin markkinoilla oleva lihapyörykkä. Koululaisten lautaselta löytyy sen jälkeen pyöryköitä, joissa korppujauhoja ja perunaa on enemmän kuin lihaa.

Mieleeni tulee väkisin sota-aika, vaikka en silloin ollut olemassakaan. Pettua ja korviketta. Silloin "jatkaminen" oli ymmärrettävää, kun ruokaa ei ollut. Nyt Suomi ja suomalaiset voivat keskinmäärin ottaen taloudellisesti paremmin kuin koskaan ja lapsille tarjotaan kouluissa "jatkettu ruokaa".

Osalle oppilaista, joiden vanhemmat ovat pudonneet "jaettavan mammonan" kyydistä tai joiden vanhemmat eivät muiden syiden takia kykene tarjoamaan kunnollista päivittäistä ravintoa, kouluateria on päivän ainoaksi tarkoitettu kunnollinen ateria. Tai ainakin pitäisi olla.

Hävettää vietävästi.

Nyky-Suomessa lapsille tarjotaan "muodollista ruokaa", kuudella kymmenellä sentillä per päivä. Millä oikeutuksella näin tehdään? Olen aivan varma siitä, että suurin osa suomalaisista haluaa lapsille kunnollista ruokaa. Rahaa Suomessa on. Kyse on aina siitä, kuinka raha jaetaan.

Yksi pieni helpotus asiaan on tulossa, kun sosiaali- ja terveysministeriö julkaisee oppaan, jolla ravitsemuskriteereiden noudattamista terästetään.

Tämä on tyypillistä höpö-höpöä, koska kyseessä on vain suositus. Lait ovat sitä varten, että niitä noudatetaan.

Kouluruokailun ravitsemuskriteerit pitää kirjata lakiin.

Kahdeksan tunnin työpäivä

Yle 17.3.

Aineopettajat kaipaavat lisätunteja

Opetushallituksen pääjohtajan Timo Lankisen vetämä työryhmä valmistelee parhaillaan perusopetuksen tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista. YLE Uutiset kysyi aineiden opettajia edustavilta liitoilta, mikä olisi heistä riittävä tuntimäärä heidän omille oppiaineilleen. Esimerkiksi valittiin peruskoulun seitsemäs luokka.

Muutamien aineiden edustajat olivat nykyisiin tuntimääriin tyytyväisiä. Esimerkiksi matematiikan, fysiikan, kemian ja terveystiedon tuntimäärä seitsemännellä luokalla oli niitä edustavien opettajajärjestöjen mielestä riittävä. Valtaosa oppiaineiden edustajista kuitenkin kaipasi lisää viikkotunteja, yhtä tai jopa useampia. Ainoastaan biologian ja maantiedon opettajat eivät vastanneet, mutta hekin ovat ilmaisseet työryhmälle kaipaavansa lisää painoarvoa oppiaineilleen.

Yhteenlaskettuna toiveista tulisi 40 tunnin kouluviikko, eli päivän keskipituus olisi kahdeksan tuntia.

Niin odotettu "uutinen" kuin olla ja voi. Jokainen aineenopettaja arvostaa sen verran omaa oppiainettaan, että kyselyn tulos oli selvä.

Näyttää hyvin vahvasti siltä, että taito- ja taideaineineden määrää tullaan lisäämään.

Oma veikkaukseni on, että alakouluihin tulee lisää liikuntaa ja yläkouluihin tulee lisää musiikkia ja kuvataidetta. Olisi hyvä, että yläkouluissa luovuttaisiin valinnaisuudesta ko. aineiden suhteen. Musiikki ja kuvataide kuuluvat kaikille.

Tuskin oppilaitten kokonaistuntimäärää per viikko tullaan lisäämään kuin parilla tunnilla. Rahaa ei kertakaikkiaan löydy edempään. Lankisen mukaan muutokset tulevat olemaan suurempia kuin edellisessä tuntijakouudistuksessa.

Tuskinpa saan sitä toivomaani shakin paria viikkotuntia. Niin paljoa sentään ei tässä maassa kulttuuria arvosteta.

Tapainturmellus

STT-HS 10.3.

Häiriköinnistä on tullut arkipäivää yläkouluissa

Peruskoulun yläluokilla kännykän käyttö, kiroilu ja häiritsevä puhuminen tunneilla ovat arkipäivää. Tämä selviää MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman kyselystä opettajille. Peräti kolme neljästä opettajasta sanoi, että järjestyksen ylläpito vie aikaa ja voimia opetustyöstä.

Vastanneista lähes 60 prosenttia sanoi kännyköiden tai musiikkisoitinten haittaavan opetusta päivittäin. Kiroilua joutui joka päivä kuuntelemaan melkein 40 prosenttia.


Mielenkiintoista on, että alakoulun kilteistä kuutosluokkalaisista tulee moisia häiriköitä, vaikka monilla, varsinkin tytöillä, murrosiän kuohuntavaihe on aikaistunut. On oppilaita, joiden murrosikä "kuohuu pahimmillaan" alakoulun viimeisillä luokilla.

Miksi tapainturmellus hyväksytään yläkoulussa? Ollaanko siellä liian höveleitä? Minä en salli oppitunneillani missään nimessä kännyköiden tai musiikkisoitinten käyttöä haistattelusta puhumattakaan. On erittäin kummallista, kun alakouluisssa opetetaan oppilaat olemaan sisällä ilman pipoa tai olla pitämätttä jalkoja pulpetilla, niin joissain yläouluissa sallitaan moinen meno.

Kerron karmean esimerkin. Olin leirikoulussa oppilaitteni kanssa ruokailemassa, kun sisään ampaisi mölisevä yläkoulun poikaryhmä opettajansa kanssa. Ruokaillessa pojilla oli pipot päässä, kiroiltiin ja mölistiin, opettaja ei tehnyt elettäkään, omat oppilaani katsoivat ihmeissään.

Menin rauhallisesti poikien pöytien luo ja sanoin, että "eiköhän oteta pojat pipot pois päästä ja keskitytään ruokailuun". Pojat lopettivat kiroilun ja mölinän ja ottivat pipot pois päistään. Opettajaan en kehdannut vilkaistakaan, tilanne oli niin nolo.

Toisaalta olen ollut muutaman kerran shakkikisoissa korsolaisessa yläkoulussa, jossa ruokailu sujui kertakaikkiaan mallikelpoisesti. Siellä ei kiroiltu tai mölisty, eikä pidetty pipoja päässä. Ruokalassa on aina ollut ilo ruokailla, niin hyvä järjestys siellä on. On siis yläkouluja ja yläkouluja.

Liika sallivuus on nuorelle ihmiselle pahasta.

Joskus heille on sanottava ei, noin ei saa tehdä. Kuka muukaan niin koulussa sanoo, jos ei sitten oma opettaja? Yläkouluissa opettajat eivät saa paeta oman aineensa taakse. Uusimmat aineenopettajasukupolvet ovat onneksi oivaltaneet opettajuuteen kuuluvan kasvatustehtävän. Olen hämmästynyt, mikä muutos myönteiseen suuntaan on tapahtunut, kun oman alueeni yläkouluihin on tullut niitä nuoria aineenopettajia. Heillekin se oma oppiaine on edelleen tärkeä, mutta he näkevät koulunsa ja oppilaansa muutenkin kuin oman oppiaineensa siivilän läpi. He kasvattavat oppilaita.

Puolet opettajista on jättänyt puuttumatta oppituntiin kuulumattomaan keskusteluun luokassa. Joka kolmas taas on antanut käyttää puhelinta tai musiikkisoitinta. Joka viides on jättänyt kiroilun huomiotta.

Haloo! Juuri tästä on kyse. 

Väliinpitämättömyydestä tai heikkoudesta.

Ruotsi valinnaiseksi

HS 2.3.

EK:n johtaja tekisi ruotsista valinnaisen

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n koulutusjohtajan Markku Koposen mukaan olisi aika luopua pakollisesta ruotsista ja tehdä siitä valinnainen aine peruskoulussa.

Koposen mukaan ruotsista on tullut tulppa monipuolisemman kielitaidon hankkimiselle, sillä ani harva kykenee opiskelemaan peruskoulussa yhtä aikaa kolmea vierasta kieltä. Englannin laaja opiskelu taas on ymmärrettävää, koska siitä on tullut maailman kieli myös työelämässä.

Ennakkotiedot EK:n uudesta koulutus- ja henkilöstökyselystä kertovat, että etenkin venäjän kielen merkitys on kasvanut, mutta myös saksan, ranskan, espanjan ja kiinan osaajia tarvitaan yhä enemmän.

Tiedän, että tätä aihetta ei saisi sorkkia, mutta ... jag heter ju Lundell, men ... Koponen on oikeassa.

Ruotsin pakollinen opiskelu Suomessa on kummajainen. Suuri osa suomalaisista lapsista joutuu opiskelemaan vain kolme vuotta ruotsia yläkoulussa. Kuka oppii kielen kolmessa vuodessa? Samaan aikaan painotetaan valinnaisuutta, eikö olisi järkevämpää käyttää kolme vuotta muuhun kuin ruotsin kielen alkeiden pänttäämiseen?

Ruotsin kielen pakkopänttäämisellä on suuri merkitys monen oppilaan koulumotivaatioon. Pitäisin kuitenkin ruotsin kielen pakollisena lukiossa.

Suomalaisten kielitaito on viime vuosina kaventunut aivan valtavasti, kohta ei löydy nuoria saksan tai venäjän kielen taitajia ollenkaan. Espanjaa tai kiinaa tai japania puhuvia ihmisiä on puoli maailmaa pullollaan, ruotsin kieltä puhuvia ihmisiä on noin kymmenen miljoonaa.

On hyvä, että joku merkittävä yhteiskunnallinen henkilö nosti kissan pöydälle. Muuten tämä "suuri suomalainen kielikeskustelu" olisi jäänyt sasistelun tasolle.

"On maailmassa monta, ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa."

Koulutus, koulutus, koulutus

HS 1.3.
Etonissakin ihmetellään Suomen koululaitosta

15-vuotiaiden Pisa-tutkimuksessa Britannia saa saa länsimaisittain varsin keskinkertaisia tuloksia. Matematiikassa se on vasta 24. sijalla, eikä lukemisessakaan (17.) ja tieteessä (14.) ole hurraamista. Näin on siitä huolimatta, että koulunkäynti alkaa jo viisivuotiaana eli britit ehtivät päntätä kaksi vuotta pidempään kuin suomalaislapset.

Koulutus on useimmille brittivanhemmille jatkuva murheen aihe. Jos ei ole rahaa yksityiskouluihin, on pyrittävä muuttamaan alueelle, jolla on laadukas valtion koulu. Sekin voi tulla kalliiksi, sillä hyvä valtion koulu nostaa hintatasoa lähialueilla. Tasa-arvoiset mahdollisuudet ovat kaukainen unelma.

Suomen poikkeukselliset oppimistulokset ovat kiinnittäneet brittipoliitikkojen huomion. Hiljattain oppositiojohtaja David Cameron ehdotti opettajien koulutusvaatimusten tuntuvaa kiristämistä. Hän viittasi suoraan Suomeen, jossa opettajat ovat erittäin hyvin koulutettuja. Etonin käyneen Cameronin mielestä opettamisesta pitää tehdä Suomen mallin mukaan "häpeilemättömän elitistinen" ammatti.

Hesarissa oli hauska mielipidejuttu kakkossivulla. Lontoon kirjeenvaihtaja Anssi Miettinen oli vieraillut Etonissa, missä oli joukolla ihmetelty suomalaisen koululaitoksen tasoa.

Uskon vahvasti siihen, että Suomessa opettajan ammattti on vielä sen verran arvostettu, että ammatti vetää puoleensa myös lahjakkaita ihmisiä. David Cameron on aivan oikeassa siinä, että Iso-Britanniassa opettajien koulutusvaatimuksia on kiristettävä entisestä.

Iso-Britanniassa koulu aloitetaan jo viisivuotiaana. Ehkä järjestelmämme on parempi, koska meillä annetaan lasten olla lapsia kaksi vuotta pidempään.

Iso-Britanniassa on edelleen rinnakkaiskoulujärjestelmä, vaikka suuri idolini Tony Blair yrittti kaventaa yksityisten ja julkisten koulujen eroja. Peruskoulumme on tasa-arvoinen ja toimiva.

Hauskaksi Miettisen jutun tekee Cameronin lausahdus, että opettajan ammatista pitäisi tehdä Suomen mallin mukaan "häpeilemättömän elitistinen" ammatti. Suomessa opettajan työstä elitismi on kaukana, meillä ei ole Etoneja. Itseasiassa meillä ammatin status on vuosien mittaan selvästi proletarisoitunut, olemme ikään kuin pudonneet katedeereilta. Kun itse kävin koulua, opettajien kunnioitus oli suurta, miesopettajat käyskentelivät pitkin koulujen käytäviä puvut päällä ja krakat kaulassa.

Nykyopettajat tekevät haalarihommia.

Etonissa oltiin kiinnostuneita, miksi opettajan ammatti on Suomessa niin suosittu. "Maksetaanko opettajille paremmin?" kysyttiin. Ihmetys oli suuri, kun vastaus saatiin. Hämmästeltiin, miksi lahjakkaat ihmiset sitten valitsevat opettajan ammatin, jos ei sitten rahasta. (Muutama vuosi sitten brittimaikat tienasivat puolitoistakertaisesti suomalaisiin kollegoihinsa verrattuna.)

Vastaukseski tarjottiin "pitkiä lomia".

Täytyy myöntää, että "pitkillä lomilla" oli minullakin sijani ammatinvalintaani tehdessäni. Parasta kuitenkin oli, ettei tarvinnut lukea pääsykoekirjoja, vaan opettajaksi pääsi puhumalla, laulamalla ja piirtämällä eli klassisilla taidoilla. Itse ajattelin jo ennen pääsykoepäivää, että "olen saletissa".

Mutta loppujen lopuksi minäkin olen maikkana "aatteen vuoksi" kuten varmaan moni muukin opettaja. Jotkut kutsuvat "aatetta" kutsumukseksi.

Haalarihommissa.

0,67 euroa

Helsingin kaupunki uhraa päivittäiseen kouluruokaan 0,67 euroa päivässä. En muista, mikä on vantaalainen summa. Vähän on vähän.

Joka viides päivä helsinkiläiset lapset saavat nyt kasvisruokaa. Päätös tehtiin kaupunginvaltuustossa!

Aamun Hesarissa oli juttu Vallilan ammattikoulusta, jossa napistaan liiallisesta kasvisruuan tarjonnasta.

Kaupunginvaltuuston Vihreiden ajama päätös ajaa nuoret ruokatunneiksi lähialueiden ostareihin roskaruuan pariin.

Lapsista ei välitetä euron vertaa!

Kallista tanssia

HS 19.2.

Aamun Hesarissa oli juttu vanhojen tansseista otsikolla "Tuhannen euron tanssit". Hesarin verkkosivuilla juttua ei ollut, joten en saanut tänne siitä linkkiä.

Joillakin nuorilla tai heidän vanhemmillaan on rahaa upottaa tuhatkin euroa yhteen iltaan. Heillä on varaa laittaa yhteen iltaan pukuihin, koruihin, kampaajaan ja meikkeihin yli tuhat euroa.

Joillakin nuorilla ei ole varaa edes harrastaa. Tuhannella eurolla nuori voi saada pianonopetusta yli puoleksi vuodeksi viikottain. Suurinpiirtein saman verran menee yhden lapsen vuotuiseen korisharrastukseen.

Onko vanhojen tanssien traditio karannut jo lapasesta?

Tasan eivät ole käyneet onnen lahjat nyky-Suomessa. Onneksi on peruskoulu.

Syrjäytyviä lapsia

Yle 17.2.

Yhteisöllisyyden puute aiheuttaa lasten syrjäytymistä

Nuoret kokevat nykypäivänä epävarmuutta ja pelkoja, jotka saattavat purkautua huolestuttavana käytöksenä. Tampereella käynnistellään monitieteellistä suurtutkimusta, jonka näkökulmana on turvallisuus ja kouluhyvinvointi.

Pirjo Jukarainen kertoo, että valtaosa suomalaisista nuorista voi hyvin. Seassa on kuitenkin pieni joukko, joka on vaarassa syrjäytyä pysyvästi, ja syrjäytyminen lähtee liikkeelle yhä varhaisemmassa vaiheessa.

Yksi laaja ongelma kouluissamme on se, että ne keskittyvät yksilösuorituksiin. Koulut kasvattavat aika heikosti identiteettiä ja yhteisöllisyyden tunnetta, kuulumista maailmaan ja oman elämän hallinnan tunnetta. Nuoret ovat hukassa maailmassa. Lapset ja nuoret pelkäävät yhä enemmän yksinäisyyttä ja väärien valintojen tekemistä. Tämä kertoo siitä, että meiltä puuttuu kokemus yhteenkuuluvuudesta ja yhteisöllisyydestä.

On hyvin mielenkiintoista, kun yhteiskunnasta löytyy ongelmia, syitä tai ratkaisuja aletaan heti hakea koululaitoksesta. Joskus tuntuu siltä, että koko muu yhteiskunta on ongelmien edessä aivan kädetön.

Olen aivan varma siitä, että nuorten ovat hukassa olemiset eivät johdu koulusta. Peruskoulu on niitä harvoja yhteisöllisiä paikkoja, joihin lapset ja nuoret enää törmäävät. Kouluun tullaan melko erilaisin eväin ja perhetaustoin, koulussa lapset sosiaalistuvat tutustuessaan muihin lapsiin ja nuoriin ja aikuisiin. Melkoinen osa opetusajastamme kuluu sosiaaliseen kasvattamiseen ja oppilaiden erilaisten ristiriitojen ratkomiseen. Yleiseksi hyväksyttyjä käytöstapojakin pitää opettaa.

Pitäisi pikemminkin miettiä, kuinka yhteisöllisiä me suomalaiset ylipäätään olemme. Peruskoulussa lapsen syrjäytymisen vaara on helppo havaita, mutta millä eväillä se syrjätyminen voidaan koulusta käsin oikeasti estää?

Syrjäytyminen on laaja yhteiskunnallinen ongelma. Suomeen on muodostunut tai muodostumassa kolme selkeää yhteiskuntaluokkaa:

1. Rikkaat ja hyvinvoivat, joilla on kaikki mahdollisuudet satsata itseensä ja itsensä toteuttamiseen ja lastensa kouluttamiseen ja harrastuksiin.

2. Suppeneva keskiluokka, joka on ajettu ahtaalle.

3. Kasvava, suhteellisesti köyhä kansanosa, jonka lapset jäävät helposti ilman materiaalista hyvää, kehittäviä harrastuksia tai sitä penättyä yhteisöllistä tukiverkkoa. Suuri uhka on, että köyhyydestä tulee periytyvää.

Ne syrjäytyneet lapset ja nuoret tulevat yleensä kolmoskorista. Pahimmassa syrjäytymisvaarassa on osa nuorista miehistä, jotka keikkuvat työttömyyden ja tilapäistöiden välimaastossa. Nuorten miesten epävarmuus tulee yhteiskunnalle eritttäin kalliiksi jo työttömyyskulujen takia, mutta toimettomuus aiheuttaa helposti myös alkoholismia ja rikollisuutta. Yhdysvalloissa osa nuorista on ajautunut toivottomuuden tilaan, koska koetaan, että ei ole mahdollisuutta nousta pois "siitä periytyvästä köyhyyskierteestä". Tulee nuoria ja vihaisia ja väkivaltaisia miehiä.

Me olemme järjestelmällisesti rakentaneet "jokainen hoitakoon oman tonttinsa" - tyyppistä yhteiskuntaa ja pikkuhiljaa on luovuttu pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan kaikkivoipuudesta. Onneksi peruskoulu on, mutta hyvä ja tehokas terveydenhoitojärjestelmämme on jo pilkottu meiltä lupaa kysymättä kahtia. On rappeneva yhteiskunnan hoitama julkinen terveydenhoito ja hyvinvoivalle kansanosalle suunnattu julkisin varoin tuettu yksityinen rinnakkaisterveydenhoitojärjestelmä.

Pia Jukarainen, koulu on vain osa yhteiskuntaa. Jos peruskoululta aletaan vaatia syrjätymisen estämistä, on koululle annettava lääkkeet siihen. Kaikki tietävät, että sellaiset lääkkeet maksavat paljon, eikä juuri siksi mitään tule tapahtumaan.

Paras lääke on lopettaa älyttömät puheet ihmisten eläkeiän nostosta ja alkaa sen sijaan keskittyä ratkomaan nuorisotyöttömyyttä. Työ pitää ihmisen oikealla tiellä.

Yläkoulussa ja lukiossa on syytä miettiä, onko mitään järkeä tehokurssittaa lapsia ja nuoria ja hyppyyttää heitä ryhmästä ja opettajasta toiseen, eriyttää lapsia ja nuoria toisistaan.

Niin, ja yhteiskunnnan perusyksikkö on edelleen perhe. Syrjäytymisvaarassa olevia perheitä on tuettava eri keinoin ja kaikin keinoin. Köyhien perheiden lapsilla ei ole edes varaa harrastaa.

Kerron karmean esimerkin omasta elämästäni. Kaksi nuorinta lastani harrastaa pianonsoittoa. Lasteni pianonsoitonopetus maksaa minulle vuodessa 1600 euroa, joudun siis tekemään lähes kuukauden töitä heidän soittoharrastuksensa takia. Lisäksi he käyvät kuvataidekoulussa ja pelaavat hyvässsä seurassa ja hyvässä valmennuksessa korista. Lasten harrastaminen on nykyään on kallista touhua.

Kaikesta huolimatta - let's stick together!

Kankkulan kaivo

Angela J. Hill

HS 8.2.

Erityispedagogiigan professori Timo Saloviita esitteli aivan käsittämättömiä ajatuksia Hesarin mielipidesivulla. Saloviidan mielestä Suomessa luokkakoot ovat jo nyt tarpeeksi pieniä. Hän perustelee väittämäänsä peruskoulujen luokkien keskikoolla, joka on alle 20 oppilasta. Hän toteaa, että luokkakokojen pienentämisiin suunnatut rahat menevät Kankkulan kaivoon.

Saloviidan mukaan on turha suunnata rahoja luokkakokojen pienentämisiin. Hänen mielestään täksi vuodeksi annetut 30 miljoonaa euroa olisi syytä suunnata parempaan käyttöön, kohdetta hän ei kirjoituksessaan tarkemmin määritellyt.

Saloviita on käsitykseni mukaan erityisluokkien lopettamisen kannalla, http://www.nkl.fi/airut/airu0813/airu134.htm:

"Erityispedagogiikan professori Timo Saloviidan mukaan erityisoppilaat kuuluvat tavalliselle luokalle muiden ikäistensä seuraan. Kouluintegraatio on toteutunut vasta, kun erityisluokkia ei enää ole tai niitä on vain hyvin vähän, hän sanoo."

Kun Saloviidan ajatuksia karkeasti summaa yhteen, hän kannattaa samaan aikaan suurehkoja luokkia ja inkluusiota. Melkoinen on yhtälö.

Jotenkin minusta tuntuu, että professorismies on liikaa istuskellut kammiossaan ja eriytynyt vallitsevasta kasvatustodellisuudesta. Vantaa sai sitä luokkakokojen pienentämiseen suunnattua rahaa, ja täällä ollaan tyytyväisiä. Vantaalta saa etsiä niitä Saloviidan esittämiä selvästi alle 20 oppilaan peruskoululuokkia luokkatasoilta 3.-6.

Saloviita mielipidekirjoituksessaan kumoaa lähes tyystin Duodecimin äsken lääketieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuvan yksimielisen suosituksen ryhmäkoosta, sen mukaan luokkakoko on keskeinen hyvinvoinnin elementti, ja koulumenestys turvataan enintään 20 oppilaan luokissa.

Saloviita kumoaa suosituksen toteamalla, että luokkakoon merkitys oppimistuloksiin on mitättömän vähäinen. Hän ei kirjoituksessaan pane mitään arvoa oppilaiden hyvinvoinnille, mikä tuntuu kummalliselta, onhan Saloviita perehtynyt erityispedagogiikkaan.

Suurissa yksiköissä, luokissa ja kouluissa, oppilas jää helposti ilman kaipaamansa huomiota ja tukea. Kolmenkymmenen oppilaan luokassa oppilas saa paljon vähemmän huomiota kuin kahdenkymmenen oppilaan luokassa, sen tiedän kolmenkymmenen vuoden opetuskokemuksella. Pystyn opettamaan isoa luokkaa kyllä tehokkaasti, mutta silloin uhraan jotain muuta.

Nykykoulu on paljon muutakin kuin oppimistuloksia. Oppilas, jolla on ongelmia, tarvitsee opettajan aikaa enemmän kuin muut.

Pieni on kaunista

HS-STT 3.2.

Pienet ja kiinteät luokat turvaavat parhaiten nuorten kehitystä

Nuoret pärjäävät tutkimusten sitä paremmin, mitä pienemmässä ja kiinteämmässä ryhmässä he voivat koulunsa käydä. Etenkin murrosikäisten poikien itsetunnolle ryhmäkoolla on suuri merkitys.

Suomen Akatemian ja Lääkäriseura Duodecimin konsensuskokous pitää murrosikäiselle sopivana ryhmäkokona alle 21 oppilasta.

"Nykyisin lapsia arvotaan uusiin ryhmiin ja pirstotaan erilaisiin projekteihin. Tutkimusten mukaan kuitenkin pysyvä ryhmä tukee vaihtuvia ryhmiä paremmin koulumenestystä, itsetuntoa ja oppimista", katsoo konsensuspaneelia johtanut lastenpsykiatri Matti Kaivosoja.

Tutkimus vahvistaa käytännön havaintoja.

Olen pitkään ihmetellyt, miksi yläkouluissa ja lukioissa kurssitetaan nuoret sekaisin. Koulu on lapsille ennenkaikkea sosiaalisen oppimisen ja kasvun aikaa. Koululuokkaa voi aivan hyvin verrata perheeseen, kiinteys on valttia. Nyt meillä on vallalla hyvin tietopainotteinen tehokkuuteen pyrkivä järjestelmä.

Tietoa ahdetaan päähän suurissa luokissa, kurssimuotoisessa opetuksessa sulatteluaikaa ei jää. Muistan hyvin, kun katselin ja ihmettelin vanhimpien lasteni kursseja. Lukuvuosi yläkoulussa oli jaettu viiteen jaksoon. Koko yläkoulun uskonto tai historia oli tungettu muutamaan jaksoon. Itselläni oli esim. historiaa pari tuntia viikossa koko oppikoulun ajan. Asioita tuli mietiskeltyä ikään kuin huomaamatta. Nuorten ja
nuorten aikuisten historian tuntemus keskinmääärin on ällistyttävän heikkoa.

Nyt, kun joku kurssi menee ohi murrosiän kuohunnan takia, mitään paikkopaikkaa ei enää ole. Entisen järjestelmän etu oli, että keskikoulun viimeisellä luokalla pystyi vielä kuromaan rakoa kiinni ja päästä lukioon. Kurssimuotoisessa koulussa se on lähes mahdotonta, vaikka viimeisiä kursseja arvioinnissa painotetaankin.

Kurssimuotoisessa koulussa oppilaat ja opettajat vaihtuvat koko ajan jaksojen mukaan. Tutkimuksessa todettiin, että koulussa pitäisi ottaa paremmin huomioon tyttöjen ja poikien väliset kehityserot. Poikien murrosiän pahimmat ajat osuvat juuri siihen pahimpaan saumaan, milloin tärkeät tulevaisuuden valinnat pitäisi tehdä.

Onneksi yläkouluissa ryhmäkoot eivät ole vielä niin suuria kuin alakoulun 3.-6. luokilla ja lukioissa. Nykylukioista pyritään tekemään valtaisia oppilaitoksia, joihin reissataan pitkien matkojen takaa. Itse rakennuksiin uhrataan valtavia summia. Pienessä lukiossa kaikki tuntevat toisensa.

Rikasta ja rutiköyhää liikuntaa

HS-STT 28.1.

Rikkaan ja suositun on helpointa nauttia koululiikunnasta

Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan, osoittaa tällä viikolla tarkastettava sosiaalipsykologian väitöstutkimus.

Väittelijä Päivi Bergin mukaan koululiikunnassa menestyvät usein parhaiten ne, jotka harrastavat vapaa-ajalla urheilua jossakin urheiluseurassa. Se on kuitenkin kallista.

Ystävien merkitys puolestaan korostuu silloin, kun ryhmä jakaantuu joukkueisiin. Jako toteutetaan nykyäänkin usein niin, että opettaja nimeää oppilaiden joukosta kapteenit, jotka valitsevat vuorotellen joukkueeseensa pelaajia. Viimeiseksi jääminen voi olla suuri häpeä.

Koulukiusaaminen näkyy kapteenijaoissa niin, etteivät kapteenit halua valita kiusattua joukkueeseensa.

Arkikokemukseni on samansuuntainen. Liikunta maksaa lajista riippumatta, köyhän lapsella ei varaa liittyä urheiluseuroihin. Kaikilla ei ole varaa edes omiin luistimiin tai suksiin. Onneksi koulullamme on kunnolliset suksi- ja luistinlainaamot liikuntatunteja varten.

Yhteiskuntamme on jakautunut kolmeen selkeään yhteiskuntaluokkaan, rikkaita ja köyhiä on tullut lisää, keskiluokka on kaventunut. Tämä näkyy kaikessa, köyhien lapsetkin alkavat syrjäytyä. Taitaa olla niin, että on aivan sama, onko kyse liikunnasta tai muista taito- tai taideaineista, niin rikkaiden lapset pärjäävät paremmin. Aivan samalla tavalla pianotunnit tai kuvataidekoulut ovat kalliita kuten liikuntaseuroissa urheileminenkin.

Liikunnassa pärjäävät lapset ovat aina olleet suositumpia kuin muut etenkin poikien keskuudessa. Siinä ei ole mitään uutta. Raha on tuonut suosiota aina.

Tuohon en usko, että jako joukkueisiin toteuttaisiin enää yllä mainitulla tavalla. Opetan liikuntaa enkä varmasti jätä ketään yksin häpeämään. Usein tehdään jengit sattumanvaraisesti tyyliin "jako kuuteen". Yleisin tapa saada tasaväkiset joukkueet on, että laitan vaikka neljä parasta valitsemaan käänteisesti kukin yhden pelaajan jengiinsä, ja loput minä laitan joukkueisiin "jaolla neljään". Aina välillä vaihtelen kapteeneita, että muutkin pääsevät vastaavaan jakohommaan, ne heikot liikkujatkin.

On lajeja, vaikka koris, jossa on oikeastaan pakko tehdä tasojengejä, jotta treenatut pelaajat eivät dominoisi liikaa. Peluutan neljää yhteen koriin peliä kerrallaan kolme vastaan kolme peleinä. Kaikki saavat kontaktin palloon ja nauttivat pelistä. Yhden korin peleissä on katukorissäännöt, joten oppilaat tuomitsevat itse pelinsä. Ohjaan vuorotellen kutakin peliä, eniten sitä "heikointa".

Koululiikunnan pitäisi olla kaikille hauskaa, nöyryyttäminen ei kulu asiaan ollenkaan. Jos joku oppilas pilkkaa toista tai ei osaa muuten käyttäytyä, pistän oppilaan istumaan loppuajaksi penkille. Seuraavalla liikuntatunnilla peli taas maittaa.

Palloilupeleissä korostetaan jatkuvasti syöttelyn merkitystä ja toisten pelaajien huomioon ottamista. Oman kunnon ja suorituskyvyn kohottaminen on koko ajan keskeistä, vasta kuudennen luokan keväällä oppilaat saavat ensimmäiset liikunnan numerot.

Alaluokkien liikunnanopetukseen kuuluu myös ohjaaminen eri liikuntalajien pariin. Koulussamme vierailee joka vuosi urheiluseuroja esittäytymässä. Nyt meillä on vuorossa voimistelu- ja käsisseurat, syksyllä oli korisseura ja viime keväänä pesisseura. Esim. käsisseura pitää viikon ajan oppitunteja luokille yhdessä luokanopettajan kanssa. Urheiluseurojen opetus on ollut aina leikinomaista, ollaan tehty lajiharjoitteita ja hauskoja ja kaikkia motivoivia viitepelejä.

Koululiikunta ei ole alkuunkaan samanlaista kuin minun lapsuudessani. On aivan varmaa, että koululiikunta tasaa oppilaiden eroja kuten peruskoulu yleensäkin. Kuinka suuret eri oppilaiden erot olisivatkaan, jos koululiikuntaa ei olisi?

Erot ovat yhteiskunnallisista syistä johtuen kasvamaan päin, osa lapsistakin putoaa kyydistä pois. Nyky-yhteiskunnallinen kehitys ei ole ollut millään tavalla tasaavaa.

"Milloin me saadaan ruokaa?"

Iltalehti 26.1.

Oppilaat jäivät ilmaan ruokaa Riihimäellä

Kuudesluokkalaiset saivat lounaaksi vain näkkileipää ja omenapaloja riihimäkeläisellä ala-asteella.

Riihimäkeläisen Kati Ravanttin 12-vuotias tytär saapui tiistaina koulusta kotiin nälkäisenä. Äiti ihmetteli, eikö tytär ollut syönyt koulussa.

- Tytär kertoi, että ruoka oli loppunut kesken, hämmästynyt Ravantti kertoo.

Tyttären mukaan osa jonon viimeisenä olleista kuudesluokkalaisista oli jäänyt ilman lämmintä ruokaa. Heille tarjottiin vain näkkileipää, ruisleipää ja omenapaloja. Lounaana olisi pitänyt olla nakkikeittoa.

Riihimäen ruokapalvelupäällikkö Ritva Pitkänen myöntää, että osa Peltosaaren ala-asteen oppilasta jäi ilman lämmintä ruokaa. Hänen mukaansa tapaus on harvinainen.

- Ruuan menekkiä on vaikea arvioida. Johtuiko sitten pakkaspäivästä vai mistä, että moni kävi syömässä. Joka päivä ei ruoka tee yhtä hyvin kauppansa, Pitkänen sanoo.

Ilmainen ja monipuolinen kouluruokailu on meille itsestään selvyys. Silloin luonnollisesti nousee haloo, jos ruokaa ei jostain syystä saada tai, jos ruoka ei vastaa oppilaiden (tai opettajien) makutottumuksia. Pitää aina muistaa, että kouluruokailu ei ole pelkkää vatsantäytettä, vaan tavoitteena on kasvattaa lapset monipuolisiin ruokailutottumuksiin.

Hyvin harvoin lapset jäävät ilman ruokaa, Riihimäellä oli tapahtunut sekaannus ruuan määrän suhteen. Inhimillisiä erehdyksiä sattuu, kouluruokailunkin suhteen. Joskus on vaikea arvioida etukäteen ruuan menekkiä.

Minulle on jäänyt pysyvästi mieleen joku amerikkalainen tutkimus jostain 1990-luvun alusta, muistaakseni tutkittiin, miksi Suomessa ja Ruotsissa hyvinvointi on jakautunut lähes kaikille. (Pitää muistaa, että tutkimuksen ajankohta oli 1990-luvun alku, meilläkin tuloerot ovat kasvaneet ja joukossamme on monia oikeita köyhiä.)

Oleellista kuitenkin oli, muistan hyvin järjestyksen, että amerikkalaisten kolmen kärki oli seuraava:

1. Kouluruokailu
2. Julkinen terveydenhoito
3. Peruskoulu

Silloin ajattelin, että siitä puhe, mistä puute. Nuo asiat eivät nyt Yhdysvalloissa mallillaan ole, Obama yrittää kovasti saada kuntoon kohta kakkosen.

Yllätys minulle oli, että kouluruokailu oli ykkönen. Amerikkalaiset perustelivat kärkisijaa loogisesti, että tyhjällä vatsalla ihminen ei jaksa käydä koulua. Minua jurppi peruskoulun kolmossija.

Suomessa kouluruokailuun kiinnitettiin huomio jo 1900-luvun alkupuolella, kun haluttiin parannusta koululaisten ravitsemisessa. Perustettiin Koulukeitttoyhdistys ry, joka lakkautettiin myöhemmin, kun koulutoimi siirtyi valtiolle ja kunnille, ja alettiin järjestää kouluruokailua kaikille.

Aina aika ajoin julkisuuteen pulpahtelee liberalistisia ehdotuksia, että kouluruokailusta luovuttaisiin. Lapset toisivat eväänsä kouluun tai kouluruokailu olisi maksullista tai sitten pidettäisiin taukoa, jolloin lapset menisivät kotiin syömään. Ruokailu jäisi kokonaan perheiden vastuulle.

Käytännön kouluihmiset tietävät, että ehdotukset ovat järjettömiä. Eväiden kanssa ei pitkälle pötkitä, kaikille ei riitä rahaa maksulliseen ruokailuun ja eipä juuri niitä vanhempia kotona keskellä päivää näy.

Olen huomannut, että oppilaat alkavat yleensä puhua ruuasta jo noin kymmenen jälkeen. "Hei, ope, milloin me saadaan ruokaa?" Omat ekaluokkalaiseni syövät yhtenä päivänä viikossa klo 10.45 ja neljänä klo 11.45. Kaikki koulun pikkuoppilaat eivät mahtuneet ykkösvuoroon, joten halusin oman luokkani ruuhkattomampaan ja rauhallisempaan ajankohtaan. Toisaalta jokut luokkani ryhmät tulevat kouluun parina päivänä kymmeneksi, joten myöhäisempi ajankohta on perusteltu.

Vantaalla kouluruokailun kustannuksia on alennettu vuosien mittaan, aterian yksikköhinta on Suomen halvimpia. Mielestäni laatu ei ole silti laskenut, usein isolla rahalla hankitaan höttöä. Saamme ravitsevaa ja hyvää ruokaa päivittäin. Perusruoka on poikaa, lihakeitot ja pastaruuat, kyllä toimii. Mehukeittopäivät harmittaa, ne taitavat olla niitä "säästöpäiviä", samoin hernekeitttopäivät.

Lapset lähes poikkeuksetta sanovat, että koulusta saa parempaa ruokaa kuin kotona, sitä se nykykiire teettää. Mummot kuulemma tekevät sitä parasta apetta.

Perhetyöntekijöitä kouluihin

HS-STT 20.1.

Kouluihin tarvittaisiin perhetyöntekijöitä, sanoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Perhetyöntekijät auttaisivat sekä oppilaita että vanhempia saamaan keskinäiset suhteensa raiteilleen.

Aulan mielestä vanhemmat jäävät liian usein yksin silloin, kun he eivät pärjää lapsensa kanssa.

Vanhemmilla pitäisi olla myös velvoitteita kodin ja koulun tiiviimpään yhteistyöhön.
Aulan mukaan kodin ja koulun yhteydenpito on Suomessa erittäin vähäistä verrattuna muihin Euroopan maihin.

Kyllähän sitä kaikkea kivaa aina ehdotella saa. Aulan ehdotus on mitä kannatettavin.

Mutta...se iso MUTTA.

Kertaan ties monenneko kerran: Suomessa kunnat maksavat pääosin peruskoulun. Kunnat ovat kuralla, rahaa ei ylimääräsitä heru. Opettajia lomautellaan pitkin Suomea ja pikkukouluja lopetellaan ja isoissa kunnissa "säästellään seinistä".

Samaan aikaan opetusministeri puhuu aivan vakavalla naamalla, että oppilaiden koulupäivää pitäisi pidentää kahdella tunnilla. Erityisopettajia ja -kouluja kaivataan lisää. Sairaalakoulupaikoista on kliininen pula. Ampumistapausten vuoksi kouluihin huudetaan psykologien ja kuraattorien ja lääkärien lisävirkoja. Kouluavustajia on liian vähän. Luokkakoot ovat joissakin kunnissa järisyttävän ylisuuria. Homekoulujakin pitäisi korjata.

Kun kaikkien ehdotusten kustannukset lasketaan yhteen, saadaan aikaan ällistyttäviä rahasummia.

No money, no honey.

Joskus sitä toivoisi, että kouluasioista päättävät viranomaiset istuisivat kaikki isoon pyöreään pöytään ja miettisivät vähän sitä priorisointia, saataisin aikaan looginen marssijärjestys. Olisi kiva, jos sen pöydän ääressä oli joku ihminen maksajapuoleltakin eli kunnista.

Se ostaa, jolla on rahaa.

Turvaa kameroista

Iltasanomat 19.1.

Työryhmä: Kouluihin valvontakamera

Muun muassa tällaisia ehdotuksia on turvallisuustyöryhmällä, jonka raportti julkistettiin tänään.

Turvasuunnitelmien tulisi pohjautua riskiarviointiin, joka tehdään koulukohtaisesti koulun ja viranomaisten yhteistyönä. Lisäksi kouluilla tulisi säännöllisesti harjoitella toimintaa erilaisissa vaaratilanteissa.

Työryhmän mukaan myös opettajakoulutuksessa pitäisi lisätä turvallisuuskoulutusta.

Kouluni sijaitsee keskellä lähiötä. Iltaisin ja viikonloppuisin osa nuorista kokoontuu koulun pihalla. Ei siinä mitään, jos paikkoja ei sotketa tai särjetä. Onpa pihalla katukoriskentätkin. Nyt tilanne näyttää olevan hallinnassa.

Aina ei näin ole ollut. Oli aika, jolloin kouluissa oli vielä talonmiehiä. Meilläkin oli, hänellä oli asunto koululla. Nyt asunto toimii iltapäiväkerhon tilana.

Talonmies piti "iltatoimintaa" omalla läsnäolollaan jollakin tavalla kurissa. Kun kunta yhdisti vahtimestarin ja talonmiehet toimet, toinen sai lähteä, ja vahtimestarista tuli kouluisäntä. Koulu jäi ilman valvontaa iltaisin tai viikonloppuisin.

(Tähän lisäys: Talonmiehen palkka oli todella pieni. Ja kun hän asui koulun asunnossa, vuokra vielä vähennettiin palkasta pois. Käytännössä ei mitään säästöä syntynyt, kun talonmiehen toimi lopetettiin. Olen aina ihmetellyt, miksi aivan ne pienpalkkaisimmat työntekijät potkitaan säästösyistä ensin pois. Pienpalkkainen kunnan työntekijä tulee halvemmaksi kunnalle kuin yksi työtön. Hän sentään tekee työtä ja maksaa veroa ja on muutenkin hyödyksi. Ihmeellistä on yhteiskuntapolitiikka joskus.)

Seuraukset olivat selvät. Ilkivalta lisääntyi, viikonloppuisin nuoria kokoontui juomaan pihalle olutta ja sotkemaan, lapsia juoksenteli koulun katolla.

Oli pakko hankkia turvakamerat. Maanantaiaamun ensimmäisiä tehtäviä kouluisännällä on valvontakameroiden kuvien tutkiminen. Viime aikoina ei kuvista ole löytynyt ihmeellisiä asioita. Kamerat auttoivat.

Nykymaailmassa on erittäin tärkeätä, että kamerat seuraavat arkipäivien kulunvalvontaa. Pidämme oppituntien aikana vain yhtä ulko-ovea auki. Apulaisrehtorin työhuone on samassa solussa ja hänen ovensa on jatkuvasti auki soluun. Käytössä on siis inhimillisetkin silmät.

Vantaalla on ajanmukainen turvallisuusohjelma. Kouluvirastoon on palkattu turvallisuusasiantuntijakin.

Suomalaista kouluvientiä

Yle 18.1.

Suomalainen peruskoulumalli viedään Abu Dhabiin

Suomen kiitettyä koulujärjestelmää viedään arabimaihin. Arabiemiraateissa sijaitseva Abu Dhabi ryhtyy nimittäin kehittämään opetusjärjestelmäänsä suomalaisopein.

Maahan aiotaan perustaa kaksi suomalaisen mallin mukaista peruskoulun ala-astetta. Suomalaisille opettajille tarjoutuu mielenkiintoisia työmahdollisuuksia, jos koulutusvientihanke etenee toivotusti. Suomesta on tarkoitus rekrytoida 18 opettajaa, kaksi rehtoria sekä muutamia erityisopettajia.

Hanketta vetää Jyväskylän yliopiston omistama konsulttiyritys, jonka johtaja neuvottelee parhaillaan Abu Dhabissa.

Koulujärjestelmää ei voida viedä maasta toiseen. Muutaman suomalaisen opettajan vieminen ei kesää tee. Jotenkin ymmärtäisin vielä sen, että suomalaiset lähtisivät kehittämään opettajien koulutusta soveltaen paikallisiin olosuhteisiin.

Koulutus jos jokin, on erittäin kulttuurisidonnaista. Valmis suomalainen malli sellaisenaan ei voi toimia muualla kuin meillä. Suomalainen koulumalli on vuosisataisen kehityksen tulos. Lisäksi jos Abu Dhabia ajatellaan, niin pitäisi tehdä melkoinen "oikaiseva aikahyppy". Ja kuinka ihmeessä esim. suomalaisen opettajan selkärankaa voidaan siirtää muualle?

Iltauutisissa sanottiin, että Abu Dhabiin mennään opettamaan neljää oppiainetta. Aika irralliselta tuntuu.

Paljon parempi olisi, että myytäisiin opettajien koulutusta. Joko Muhammed menee vuoren luo tai päinvastoin. Rahdattaisiin opiskelijoita suomalaisiin yliopistoihin ja perittäisiin opiskelusta mojova maksu. Toisaalta voitaisiin alkaa kouluttaa opettajienkouluttajia viennin tarpeisiin.

En nyt tätä hanketta tuomitse, vaikka olenkin skeptinen. Kaikenlainen vientivetoinen yritystoiminta on aina suotavaa.

Riskibisnestä

Korson koulu silloin, kun se vielä oli yhteiskoulu.

HS 16.1.

Jääkiekko-ottelu koulun liikuntatunnilla Vantaan Korsossa muuttui perjantaina niin väkivaltaiseksi, että tapahtumat päätyivät poliisin selviteltäviksi.

Laitakahinan päätteeksi yhdeksäsluokkalainen oppilas löi toista oppilasta mailalla kasvoihin. Lyöjän mukaan tuomari ei ollut puuttunut aiempaan kampitustilanteeseen, jonka jälkeen oppilas oli menettänyt hermonsa.

Rehtori Timo Rönnqvist kertoo, että nyrkkitappelut pyritään selvittämään koulun sisällä, mutta vakavammat teot siirretään virkavallan tutkittaviksi. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

Rehtorin mukaan lyönti ei ilmeisesti aiheuttanut vakavia vammoja.

Olen opettanut liikuntaa koko opettajanurani aikana. Liikunnanopetus on melkoista riskibisnestä, tunneilla voi tapahtua mitä vain.

Kerron pahimman tapauksen, mitä minulle on tapahtunut. Olin ensimmäistä tai toista vuotta opettajana Pähkinärinteen koulusssa joskus 1980-luvun alussa. Pidin sisäliikuntatuntia, pelattiin kait koripalloa ja tuomitsin peliä. Vaihtojoukkue istui penkillä, kun kuulin ylhäältä hirmuista ruminaa. Salin katossa oleva paksu rautainen näyttämölaittteen lukitus petti ja koko rotiska rämähti alas. Sen poikkiraudat kosahtivat istuvien poikien väliin ja koko höskä jäi siihen vapisemaan vaijereiden varaan. Poikkiraudat ovat aikuisen miehen ranteen paksuisia. Painoa höskällä on useita satoja kiloja.

Meillä ei ole oikeata näyttämöä, vaan siirrettävä iso rumilus, jota kouluisäntä ja miesopettajat joutuvat rahtamaan ennen ja jälkeen juhlien. Sen siirrettävän lavan kokoaminen ja purkaminen sinänsä on iso turvallisuusriski. Monta kertaa jonkun maikan käsi on ollut lähellä jäädä lavan puristuksiin.

Se putoava laite on noin seitsemän-kahdeksan metrin korkeudessa. Laite toimii näyttämöverhojen kiskona. (Kyllä joka koulussa pitäisi olla kunnon näyttämö juhlia varten. Koulu on kulttuurilaitos. Kaikki siirrettävät tai lattiasta nousevat näyttämöt ovat epäkäytännöllisiä joka suhteessa.)

En minä, eikä kukaan pojista, ollut koskenut laitteen lukituslaitteeseen, se petti itsestään. Lukituslaite oli epäkelpo.

Pojat vähän pelästyivät, mutta eivät tajunneet, kuinka lähellä heidän hengenlähtönsä oli. Minä pelästyin julmetusti, ja juoksin suoraan reksin huoneeseen ja huusin hänelle, että liikunnanopetusta ei salissa harrasteta ennen kuin näyttämölaitteen lukitus saadaan kuntoon. Se laitettiinkin kuntoon heti seuraavana päivänä.

Jos pojat olisivat istuneet vaikka puolimetriä jompaan kumpaan suuntaan, laitteen sivuraudat olisivat tappaneet neljä poikaa. Asiaa olisi alettu puida eri oikeusasteissa, ja tulos olisi ollut selvä. Minä olisin ollut pääsyyllinen tapahtumaan, koska en ollut tarkistanut liikuntasalin kuntoa.

Naamani olisi takuulla revitty iltalehtien kanteen. Uutinen olisi ollut viikon pääuutinen. Kaksimetrinen tappajaopettaja. Olisin lopettanut maikan hommat siihen.

Jääpelit ovat riskirankingissa liikunnanopetuksen kärkeä. Pojat ovat eritasoisia, ja paljon tapahtuu tahattomia yhteentörmäyksiä. Luistin voi leikata kaatumatilanteessa kurkun. Kaikki laitatörmäykset ja -kaatumiset ovat vaarallisia.

Nykyään Korson tapaiset "kuumenemiset" ovat jostain syystä lisääntyneet, ja ne tilanteet tulevat aivan puskista. Opettaja ei kerkiä tehdä yhtään mitään.

Itse en peluuta jääkiekkoa enää ollenkaan, koska lajin luonteeseen kuuluu taklaukset ja lämärit. Laji vaati myös suojuksia. Peluutan kaukalopalloa sovelletuin salibandysäännöin. Koulussa on kaukismailoja ja kypäriä lainattaviksi, pallona käytän tennispalloa. Mailaa ei saa kohottaa polven yläpuolelle ollenkaan ja taklaukset on ehdottomasti kielletty. Jos mailalla huitoo tai kampittaa toistuvasti (tai kiroilee tai haukkuu toisia), oppilas saa istua lopputunnin lumipenkassa.

Tähdennän aina herrasmiespeliä, ja homma yleensä toimii. Yritän kaikin tavoin pitää pelin kaikille hauskana leikkinä, jolloin ne hyvät kiekkopojatkin syöttelevät heikoimmilleen. Tasoitan peliä olemalla heikomman joukkueen puolustajana, mikä edistää joidenkin poikien hermohallintaa. On poikia, jotka eivät kestä tappiota ollenkaan.

Mutta vaikka kuinka sitä liiikunnanopettaja ottaisi huomioon kaikki mahdolliset turvatekijät ja opettaisi oppilaat herrasmiespeliin, Korson tapaisia ikäviä kuumenemisia ei voi täysin estää. Liikunnanopettajakaan ei pääse joka oppilaan pään sisään. Oman luokan oppilaantuntemus on aina huippuluokkaa, mutta vieraista opetettavista ryhmistä voi tulla niitä "jokereita". Yläkoulun liikunnanopettaja opettaa yleensä koko koulun poikia, kukaan ei voi tuntea kaikkia.

Olen ollut monta kertaa Korson koulussa pelaamassa koulujoukkueeni kanssa shakin Vantaan mestaruuksista. Turnaus oli aina ruokalassa. Korsolaisten yläkoululaisten ruokailukäyttäytyminen on aina ollut moitteettoman esimerkillistä, kukaan ei mölyä tai istu ruokalassa hattu päässä, astiat palautetaan asiallisesti ja kaikkialla on siistiä. Moni muu yläkoulu olisi kateellinen moiselle.

Opettajakunnan hyvästä työstä huolimatta aina silti voi tapahtua jotakin ja koulu pääsee valtakunnan ykkösmediaan. Tällaisia hermonsa menettäneitä oppilaita kouluissa on valitettavasti yhä enemmän. Usein opettajat tunnistavat oireet jo alaluokilla, mutta apua ei aina pyynnöistä huolimatta saada.

Sitäpaitsi aivan normaali ihminenkin voi menettää joskus hermonsa ja saada pultin. Ihmisiä me kaikki olemme.

Hyviä ja motivoituneita opettajia

En halua mitenkään enää kaivaa verta nenästäni, mutta laitan tähän Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksolan kirjoituksen, mikä sivuaa tätä ankaraa "miesopettajakysymystä". Muistakaa viides käsky.

Opettaja 12.1.

Koulu tarvitsee miehiä, eikä vain miehenmalliksi vaan myös monen käytännön syyn vuoksi. Kiintiöt eivät kuitenkaan ole oikea ratkaisu houkutella miehiä alalle.

Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia. Parhaiten tähän päästään parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia.

Kiintiöt johtaisivat pahimmillaan väärään suuntaan: alalle hakeutuisi niitä, joita opettaminen ja kasvattaminen ei kiinnosta eli eräänlaisia leipäpappeja, sekä niitä, joille opettajakoulutus olisi vain hätävara.

Opettaja-lehti on opetusalan järjestö- ja ammattilehti. Päätoimittaja Laaksola ei voi kirjoitella lehteen mitä sattuu, vaan pääkirjoitusten täytyy edustaa OAJ:n kantaa.

Kirjoituksen ydin löytyy lauseesta: "Koulu tarvitsee hyviä ja motivoituneita, molempia sukupuolia olevia opettajia."

Tähän ei voi muuta kuin yhtyä. Enkä hyvyydellä tarkoita pelkkää hyvää ammattitaitoa, vaan sitä alkuperäistä hyvyyttä, sellaista, mitä entisajan isoäideiltä löytyi.

Outoa minusta on "marssijärjestys", millä tähän hienoon tavoitteeseen Laaksolan mukaan päästäisiin: "parantamalla ammatin arvostusta, tekemällä palkasta kilpailukykyinen ja luomalla urakehitysmahdollisuuksia".

Jotta motivoineita opettajia saadaan alalle, palkkauksen kohottaminen on luonnollinen ykkönen.

Paljon puhutaan ja lätistäään ammatin arvostuksesta, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? Suomessakin arvostusta mitataan palkkapussin ominaispainolla. Ihminen nykymaailmassa ei elä pelkällä arvostuksella, ikävä kyllä. Niistä hyvistä ja motivoituneista työntekijöistä taistelevat muutkin kuin opetusala.

Ja mitä ihmettä Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksilla? Minä olen luokanopettaja ja sillä siisti. Tästä ei yletä enää minnekään, minulla ei ole yhtään alaista, pysyn pahnan pohjilla ikuisesti. Rehtori on jo hallintoihminen.

Opettaja on opettaja.

Jos Laaksola tarkoittaa urakehitysmahdollisuuksillaan sitä, että aletaan leipoa opettajienhuoneisiin keinotekoisesti eriarvoisia opettajia, hän on täysin hakotiellä. Jos sinä Laaksola nyt satut lukemaan blogikirjoitustani, niin vastaa ihmeessä, mitä tarkoitat tällä urakehitysmahdollisuudella? Jonkinlaisia yliopettajia vai mistä on kysymys?

Juuri mikään ammatti ei ole niin tasa-arvoinen kuin opettajan työ, ja se on hienoa.

Laaksola, pappien moittiminen leipäpapeiksi ei ole oikein korrektia, eikä vihjaaminen, että joidenkin ikäluokkien opettajat olisivat valinneet ammattinsa hätävarana. Minulla on ollut monia seminaari- ja opettajakorkeakoulujen kollegoita, joille opettajuus oli sydämenasia ja he osasivat työnsä mallikelpoisesti. Heiltä minäkin nuorempana ammensin tiettyä oppia samaan aikaan, kun piti tavallaan "unohtaa" tiettyjä opiskeluajan juuri opittuja asioita, joilla ei oikeastaan ollutkaan mitään virkaa. Yliopistokaan ei tee autuaaksi.

Opettajatkin ovat aikansa tuotteita.

Opettajan ammatti on aina ollut jostain syystä houkutteleva, on melkein aivan sama, millä järjestelmällä hakijoista karsitaan parhaat opettajankoulutukseen. Vetoa on riittämättömästä palkkauksesta huolimatta. Opettajana oleminen on melko suhdannevarmaa siinä mielessä, että lapsia riittää nyt ja tulevaisuudessa.

Niin, ja siihen alkuperäiseen aiheeseen, mitä tehdään silloin, kun arvostus ja palkka eivät nouse, eikä mitään urakehitystä ole ja miehiä ei opettajiksi tule?

Toiveajattelua?

Taisto Martiskaisen aikoinaan paljonkin keskustelua herättänyt veistos "Kiikkujat tai Välitunti" (1964) on pystytetty Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevan Porolahden peruskoulun ala-asteen viereiselle nurmikolle.

Yle-Aamulehti 13.11.

Koulupäivä saattaa pidentyä

Lasten ja nuorten koulupäivät saattavat pidentyä nykyisestä. Savon Sanomien mukaan opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) on valmis lisäämään perusopetuksen tuntimäärää. Aamulehden mukaan perusopetuksen uutta tuntijakoa valmisteleva työryhmä ottanee toukokuussa kantaa oppituntien lisäämiseen.

Opetusministeri Virkkusen ja Opetushallituksen pääjohtajan Timo Lankisen mukaan oppituntien määrää on syytä lisätä, sillä Suomen peruskoululaisilla on vähemmän oppitunteja kuin muissa OECD-maissa keskimäärin. Tämä taas antaa liikaa tasoitusta muille maille.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtajan Erkki Kangasniemen mukaan viikossa pitäisi olla 2 -3 oppituntia enemmän, jotta OECD-maiden keskiarvo saavutettaisiin.

Yksi vaihtoehto voisi olla aamu- ja iltapäivätoiminnan muuttaminen osaksi opetusta. Jos tuntimäärää kasvatetaan, lisätään todennäköisimmin liikunnan sekä taito- ja taideaineiden määrää.
- Lisätunteja on saatava erityisesti taito- ja taideaineisiin, Virkkunen sanoo.

Otin tähän asiaan kantaa blogissani jo marraskuussa ja varmaan monta kertaa aikaisemminkin: Koulupäivät pidemmiksi.

Yhdyn täydellisesti ajatukseen siitä, että koulupäiviä pitää pidentää kahdella tunnilla per päivä.

Virkkunen haluaa lisää taito- ja taideaineita. Alakoulussa ko. tuntien asema liikuntaa lukuunottamatta on hyvä, mutta yläkoulussa ei. Joku oppilas voi seilata yläkoulun melko lailla "taidevapaasti", koska usein taideaineet on pistetty siihen "valinnaispottiin".

Jos jaettavaa olisi vain kaksi viikkotuntia, sijoittaisin molemmat lisätunnit liikuntaan. Näin liikuntaa olisi yhteensä neljä tuntia viikossa koko peruskoulun ajan. Osa nuoristamme on nyt rapakunnossa.

Suuri ongelma on, mikä taho rahoittaisi tulevat lisätunnit. Oppitunnit maksavat. Opettajat eivät tee työtään ilmaiseksi pyhällä hengellä, vaikka moni meistä kuten minäkin, tekee opetustyötä kutsumuksesta, aatteen vuoksi.

Opetushallituksesta käsin on äärimmäisen helppo esittää vaikka minkälaisia toiveita, koska koulut ovat kuntien vastuulla.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kuluvasta rahoituksesta ei saada kasaan kuin pikkupennosia. Tähän toimintaan osallistuu vain pikkuisia alakoululaisia. Peruskoulu on yhdeksänvuotinen. Kahdenkin viiikkotunnin lisäys merkitsee monen opettajan palkkaamista Suomen maahan ja monelle opettajalle lisätunteja.

Alakoulussa olisi nostettava kahdella tunnilla opettajien opetusvelvollisuutta. Yläkouluun olisi palkattava lisää opettajia. Kerhotoiminnastakaan ei voi tinkiä.

Opetus maksaa. Mistä rahat?

Suomalaisten lasten oppituntien määrä on kansallinen häpeä.

Lisäys Hesarin sivuilta:

Virkkusen mukaan tuntien lisäämisestä aiheutuvia kuluja ei voida sälyttää talousvaikeuksissa painiville kunnille.

"Jos lisäykseen päädytään, olisi rahoitus valtiovetoinen", Virkkunen sanoo.

Joululahja

Minulla on opettajienhuoneen seinällä oma kahvikuppiteline. Olen suunnitellut sen itse, sahasin valmiiseen kehykseen sopivan vaneripalan ja porasin reiän tappia varten, ja teline seinälle.

Teline oli alunperin suunniteltu Kai Franckin Kilta-kupille, mutta omani luonnollisesti putosi lattialle ja särkyi. Olen opettajanurani aikan särkenyt kaksi Kilta-kuppia, niistä muistot olen liimannut telineen yläkehykseen. Kilta-kuppeja ei tahdo enää mistään saada, joten olen siirtynyt Kaj Franckin Teema-sarjaan, jonka Franck kehitti Kilta-sarjan pohjalta. Kilta oli tavallista posliinia, Teema on kivitavaraa. Kilta on kauniimpi sarja, mutta ei se ei sopinut enää nykyajan teolliseen tuotantoon.

Kilta oli halpa jokaperheen kuppi, Teema ylellisyystavaraa. Kilta sopi paremmin omaan maailmankatsomukseeni.

Sain upean joululahjan opettajatoveriltani Mikolta, enkeliporsaan. Laitoin sen välittömästi roikkumaan tappiin. Nyt se roikkuu jo samassa nuppineulassa kuin pikkuiset pikkuhousut.

Ihmettelette varmaan telineen koristeita. Ne ovat vääräleukaisten kollegoitteni lisäyksiä telineeseen: kolme lehtileikettä ja pikkuhousut.

Korpaalin natsat sain kaveriltani viime vuonna. Olin armeijassa RUK:n toisen komppanian kirjuri, ainoa RUK:n kirjureista, joka ei saanut korpraalin jämiä. Kaverini siis lohdutti minua yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Kahvikuppitelineeni on kaunis kokonaisuus. Kun lähden eläkkeelle, otan sen mukaani ja proppaan sen keittiön seinään. En henno luopua siitä, koska olen jo kiintynyt siihen.

Kahvinjuontikulttuuri kuuluu olennaisena osana opettajienhuoneiden kulttuuriin. Eri kouluissa on erilaisia ratkaisumalleja, meillä kahvi porisee joka välitunti. Itse olen siirtynyt kokokupillisista pohjallisiin.

Kahvinjuonnin takia syön jatkuvasti sisuja, minkä oppilaani ovat aina panneet merkille. Parempi heille kumminkin on, että hengitykseni tuoksuu sisulle kuin haisee jatkuvasti vanhalle kahville. Sitä paitsi, sisut on tarkoitettu puhujille ja laulajille ainakin sisuaskin kannen mukaan. Minä ja kaikki opettajat olemme melkoisia runonlaulajia.

Muut kuin opettajat eivät tajua välituntien merkitystä meille. Ne hetket ovat melkein ainoat päivän aikana olevat aikuiskontaktit. Välitunneilla maikkojenhuoneessa huumori kukkii joka tasolla.

Iso ongelma joka opettajanhuoneessa on tiskaaminen ja keittiönurkkauksen siivoaminen. Joissain kouluissa on astianpesukone, mutta ei se auta, jonkun on tungettava ne astiat koneeseen ja pöräytettävä se käyntiin. Meillä homma hoidetaan taiteellisesti ilman astianpesukonetta eli vähän miten sattuu.

Tein kuppitelineen siksi, että pesisin itse oman kuppini ja löytäisin sen aina tapista. Kumpikaan toive ei kuitenkaan toteutunut, koska etsin kuppia milloin mistäkin, monistushuoneesta, opettajienhuoneen lokeriston päältä, jääkaapin tai tiskipöydän päältä, tietokoneen vierestä. Pöytiäkin opettajienhuoneessamme on aika liuta. Sitäpaitsi iso ongelma on, että muut opettajienhuoneen ns. viralliset kupit ovat mustia, oma pikkusiniseni hukkuu helposti massaan. Moni opettaja on ratkaissut ongelman tuomalla täysin yksilöllisen kuppinsa. Pari maikkaa on muovaillut kuppinsa itse savesta.

Työnantaja ei kustanna kahvejamme. Meillä tuodaan kahvipaketteja vuorotellen omantunnon ja kahvinjuonnin määrän mukaan. Yleensä homma on toiminut hyvin, mutta joskus on jonkun juostava lähikaupassa hakemassa täydennystä.

Joissain kouluissa kerätään rahaa kahvia varten, ja opettajat merkkaavat juomansa kupilliset erilliseen listaan. Sellainen toiminta mielestäni on stasitoimintaa. Mitä se kenellekään kuuluu, kuinka paljon juon kahvia.

Miehiä kouluihin

6.1. STT-HS

Mieskiintiöiden kannatus opettajankoulutuksessa näyttää jakavan kansan. Suomalaisista 47 prosenttia kannattaa mieskiintiöiden ottamista käyttöön opettajankoulutuksessa, ja sama määrä vastustaa ajatusta, käy ilmi Kalevan ja viiden muun maakuntalehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
Naisista 55 prosenttia ottaisi kiintiöt käyttöön, miehistä vain 39 prosenttia. Yli 70 prosenttia peruskoulunopettajista on naisia.

Vuonna 1989 tasa-arvolain vastaisina poistetut kiintiöt takasivat miehille 40 prosenttia alan aloituspaikoista.


Vielä nyt sinnitellään, mutta suurten ikäluokkien opettajien ajolähtö on jo alkanut. Samalla miesten määrä vähenee entisestään.

Kaikki tämä on tiedetty jo silloin, kun aloitin opiskelut vuonna 1977.

Kohta tulee kylmät. 

Kyllä lapset miesopettajiakin tarvitsevat. Lapset tarvitsevat koulussa miehen mallia ja miesten tapaa käsitellä asioita. Ja ketkä kohta opettavat poikien liikuntaa ja teknistä käsityötä?

Toinen, vähemmälle jäänyt asia on, että koulut työyhteisöinä naisistuvat tykkänään. Naisten kanssa on oikein mukava tehdä työtä, mutta harva mies sitä aivan yksinään nauttii työstään jossain ison koulun naisistuneessa opettajistossa.

Olen itse ajatellut, että vähintään kolmannes peruskoulunopettajista pitäisi olla miehiä.

Paras ase miesten saamiseksi peruskouluun on palkkauksen selkeä nostaminen.

Saksassa opettajien palkka on hyvä, mikä takaa riittävän miesopettajien määrän.

Jos oikein hätä tulee, on pakko turvautua kiintiöihin. Monissa yhteyksissä käytetään jo naiskiintiöitä. Ainoa mieskiintiö taitaa olla varusmiespalvelus Suomen Puolustusvoimissa.