Englannissa vitonen

HS 30.3.

Suomalaiset maailman viidenneksi parhaita englannin osaajia

Suomalaiset aikuiset ovat viidenneksi parhaita ulkomaalaisia englannin kielen osaajia maissa, joissa englanti ei ole äidinkieli.

Suomen sijoitus käy ilmi maailman ensimmäisestä englannin kielitaidon indeksistä, jonka on kehittänyt maailman suurin yksityinen kielikouluttaja EF, Education First.

Parhaiten englantia osaavat norjalaiset. Muut listan kärjessä ovat Alankomaat, Tanska, Ruotsi ja Suomi. Kärkiviisikon maat ovat ainoita, joissa aikuiset osaavat englantia todella hyvin.

Kaikki ovat varakkaita ja pieniä maita, joiden omaa kieltä puhutaan maailmassa vain vähän. Hyvä kielitaito korreloi koulutuksen tason ja viennin vahvuuden kanssa.

Sijoitus on hämmästyttävän hyvä.

Neljän suomalaisia edellä olevien maiden kansalaiset puhuvat äidinkielenään englannin sukulaiskieltä, suomalaiset puhuvat aivan omiaan. Neljän kärkimaan omat kielet kuuluvat germaaniseen kielialueeseen kuten englantikin.

Kun ajatellaan, että tutkimus on tehty aikuisten kesken, tulos on vielä hämmästyttävämpi. Tulos todennäköisesti paranee, mitä nuorempia ikäluokkia pääsee tutkimukseen mukaan. Suomalaiset nuoret hallitsevat englannin hyvin.

Tutkimus osoittaa jollakin tavalla, että pienten maitten on ponnisteltava. Massaa, josta valita, on vähän. Materiaalietua ei ole.

Pisa-tutkimusten tulokset eivät suomalaiselle opettajakunnalle olleet järisyttävän suuria yllätyksiä. Mutta, kun suomalais-ugrilaiselta kielialueelta ponnistetaan englannin kielen taidossa viitoseksi, tulosta voidaan pitää suurena yllätyksenä.

Taakse jäivät Saksa ja Ranska ja Italia ja Espanja ja moni muu. Luulisi saksalaisia hävettävän.

Pakkoruotsin viivytystaistelu

Suomen Kuvalehti

Hesarin paperiversiosta:

Ehdokkailta vahvaa tukea ruotsin opintojen vapaaehtoisuudelle

Toisen kotimaisen kielen opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi peruskoulussa saa kannatusta kansanedustajaehdokkailta.

Kaikkien muiden eduskuntapuolueiden kuin RKP:n ehdokkaista yli puolet muuttaisi ruotsin vapaaehtoiseksi. Yhteensä kannattajia löytyy 62,5 prosenttia.


Ruotsin kielen vapaaehtoisuus peruskouluun kannattaa ajaa hallitusti. Ikäluokat nuorenevat ja samalla ruotsin kielen pakollisuuden kannatus peruskoulussa vähenee selvästi.

Jutta Urpilainen toteaa, että Suomi on kaksikielinen maa. Tosiasiassa Suomi alkaa olla monikielinen. Tarvitaan vaihtoehtoja. Kielivalikoimaa pitää monipuolistaa.

Paavo Arhinmäki sanoo, että kysymys on koulutuksellisesta tasa-arvosta, koulutuksellisia umpiperiä ei saa olla, ainevalinnoilla ei saa sulkea tulevaisuuden työ- tai opiskelumahdollisuuksia.

Kun siirrytään vapaaehtoiseen ruotsin kielen opiskeluun, umpiperät pitää purkaa.

Olen aikaisemmin kirjoittanut:

Pakkoruotsista luopuminen olisi järkevää suorittaa hallitusti. Itse pidän suurena virheenä, että yo-kirjoituksissa ruotsista on tehty vapaaehtoinen. Osassa lukioita vain joka viides enää kirjoittaa ruotsin.

Kannatan jakoa pitkään ja lyhyeen ruotsiin. Jos lukioon menevä oppilas ei olisi valinnut pitkää ruotsia peruskoulun seiskalla, hän joutuisi ottamaan ja myöhemmin kirjoittamaan lyhyen ruotsin.

Näin taattaisiin suomenruotsalaisille tulevaisuudessakin riittävät palvelut. Ne ihmiset, jotka hakeutuvat sellaisiin ammatteihin, joissa ruotsia todella tarvitaan, opiskelevat sitä taatusti myöhemminkin. Elämää on peruskoulun ja lukion jälkeenkin.

Samalla motivaatio ruotsin kielen opiskeluun kasvaisi, kun vastarannankiisket ovat ryhmistä poissa. Olettaisin, että tämän mallin mukaan noin 70 prosenttia oppilaista lukisi joko pitkää ruotsia tai lukion lyhyttä ruotsia.

On aivan järjetöntä, että joidenkin oppilaiden opiskelumotivaatio vedetään alas pakollisella ruotsin kielen opiskelulla. Kukaan ei opi mitään kieltä yläkoulun kolmessa vuodessa.

Kaikkein karmeinta on, että ruotsin kielen pakollinen opiskelu jatkuu ammattikouluissakin, mikä aiheuttaa monia keskeyttämisiä.

Jos nyt yli 60 prosenttia kansanedustajaehdokkaista kannattaa vapaaehtoista ruotsin opiskelua peruskoulussa, mikä onkaan tilanne vaikka parin vaalikauden jälkeen?

Ja pitää muistaa, että kansanedustajaehdokkaat eivät ole koko Suomen kansa. Todellinen "vapaaehtoisuusprosentti" on suurempi. 

Eduskunnan olisi syytä kuunnella kansaa.

Koululaisille irtolomaviikko syysloman sijaan

HS - STT 25.3.

Seuraava pikku-uutinen löytyi Hesarin paperiversiosta:

Koululaisten lomat voisivat joustaa matkailun tarpeisiin

Koululaisten talvilomat voivat vastedes jakautua nykyistä pidemmälle ajalle. Myös kesälomia ehkä rukataan keskieurooppalaisempaan suuntaan.

Hallituksen eilen tekemässä periaatepäätöksessä Suomen matkailupolitiikasta koulujen lomien porrastaminen nostetaan esiin yhtenä keinona edistää matkailun ympärivuotisuutta. Samalla se parantaisi perheiden yhtäläisiä lomamahdollisuuksia.


Säännöllisin väliajoin koululaisten lomaporrastus nostetaan esiin.

Suomi ei ole Keski-Eurooppaa. Suomen lämmin kesä on lyhyt. Juuri kukaan ei halua siirtää kesälomaansa aikaiseen loskakevääseen tai myöhäiseen sadesyksyyn.

Antaa lasten nauttia pitkästä ja vapaasta, lämpimästä kesästä. Haalikoon matkailuteollisuus muualta asiakkaansa. Koululaiset ja heidän vanhempansa eivät ole matkailuteollisuuden uhrilampaita.

Talvilomien porrastus on sen sijaan kannatettavaa.

Opettajille putoilee loma-anomuksia harva se viikko. Koskaan en ole paluttanut anomusta kielteisellä bumerangilla. Matkailu avartaa ja on käytännön maantiedon harjoittamista.

Olen joskus miettinyt, että olisi hyvä, että kaikilla oppilailla olisi yksi "irtolomaviikko".

Nyt sitä ylimääräistä lomaa hakevat vain ne vanhemmat, joilla on varaa viedä perheensä etelän lämpöön.

Irtolomaviikon luulisi sopivan myös suomalaiselle matkailuteolllisuudelle. Irtolomaviikko voisi korvata pakollisen syysloman, joka osuu monelle perheelle pahaan aikaan. Miksi vanhemmat eivät voisi itse päättää, milloin sen viikon lomansa perheensä kanssa viettää?

Loppujen lopuksi oppilas ei jää viikossa niin paljon jälkeen opinnoissa kuin luullaan. Osan viikon sisällöistä oppilas voisi opiskella etukäteen, osan sitten irtoviikon jälkeen.

Monelle tavalliselle perheelle on lähes mahdotonta ostaa lomamatkoja joulu- tai hiihtoloman aikaan, hinnat ovat niin korkeita. Irtoviikko tasoittaa.

Suomen kesä on meidän kesämme. Pitäkööt keskieuroopalaiset kolme lukukauttaan.

Enbusken radio-ohjelman jälkitunnelmia

Tuomas Enbuske: Yksityiskouluja vai ei?

Olin aamulla Enbusken radio-ohjelmassa. Mukana olivat opetusministeri Henna Virkkunen ja Suomen yksityiskoulujen liiton puheenjohtaja, Munkkiniemen yhteiskoulun rehtori Aki Holopainen. Aiheena oli yksityiset koulut Suomessa.

Radiossa on paljon hauskempaa kuin televisiossa. Ei ole niin kuuma, kun ei ole niitä hirveitä lamppuja hiostamassa. Radiossa saa olla muutenkin luonnollisemmin, kun televisiokamera ei ole dokumentoimassa jokaista "nenänkaivuuta".

Enbuske, Virkkunen ja Holopainen olivat miellyttäviä persoonia.

Enbuske vei keskustelua vahvasti kymyksillään. Joskus puheenvuoro piti ottaa. Enbuske oikeastaan johdatteli keskustelun suunnan yleiseen koulutuspolitiikkaan. Puolustin mielestäni vahvasti suomalaisen peruskoulun oikeutusta.

Suuria erimielisyyksiä ja kiistoja ei välillemme tullut, koska kaikki kolme pitivät koulujärjestelmäämme hyvänä. Suomalaiset yksityiskoulut eivät ole yksityisyrityksiä, vaan säätiöiden tai yhdistysten tai vastaavien ylläpitämiä. Rahoitus tulee valtiolta, koulut eivät saa tuottaa varsinaista voittoa. Omilla koulun sisäisillä järjestelyillä voidaan ohjata koulun varoja tarpeellisiin kohteisiin.

6,7 % suomalaisista lapsista tai nuorista käy yksityiskoulua, peruskouluikäisistä lapsista 2 %.

Holopainen piti hyvänä yksityiskoulujen autonomisuutta. Totesin siihen, että loppujen lopuksi suomalaiset peruskoulutkin ovat hyvin autonomisia. Koulu vastaa budjetistaan samalla tavalla kuin yksityiskoulutkin. Suomalaisella opettajalla on pedagoginen vapaus, ja peruskoulutkin voivat halutessaan profiloitua.

Huonoa ohjelmassa oli, että Enbuske antoi noin kymmenen minuutin mainospätkän Tutor House-yritykselle puhelinhaastatteluna. Tutor House antaa maksullisia tukiopetuspalveluja. Tutor Housen toimitusjohtaja Pekka Impiö ruinasi verovähennysoikeutta niille, joiden lapset yrityksen palveluja käyttävät. Ilmaisin vahvasti mielipiteeni, Tutor Houselle ja muille yksityisille opetusfirmoille ei tule suunnata verovähennysoikeutta. Mieluummin on lisättävä varoja peruskoulujen tuki- ja erityistunteihin.

Raha ei saa määrätä, keille tukipalvelut suunnataan. Köyhällä kolmen lapsen yksinhuoltajaäidillä ei ole rahaa kymmenien eurojen yksityisten tukituntien maksamiseen.

Painotin koko ajan koulutuksellisen tasa-arvon merkitystä. Lopussa sain esitettyä opetusmisterille kuningasajatukseni:

Miksei peruskoulun rahoitus voisi olla kokonaisuudessaan valtion harteilla?

Nyt lapset ovat opetuksen suhteen eriarvoisessa asemassa, opetuksen laatu ja tukipalvelut riippuvat siitä, missä lapsi asuu. Näin ei saa olla.

Samalla verotuksen painopistettä voitaisiin hilata kunnallisverotuksesta valtion tuloverotuksen suuntaan, mikä olisi yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisempaa.

Jos rahoitus siirtyisi valtiolle, silloin on ehdottomasti pidettävä huolta siitä, ettei byrokratia lisäänny. Kunnilla ei ole kiinnostusta hoitaa kiinteistöjään, päästäisiin homeongelmistakin eroon.

Keinotekoinen erityisopettajapula

Savon Sanomat

Kaikki tietävät, että erityisopettajista on huutava pula. Miksi ei tehdä mitään? Ihmetellään ja levitellään käsiä ja koulut joutuvat palkkaamaan epäpäteviä ihmisiä erityisopettajiksi.

Tilanne on jatkunut jo pitkään. Voidaan sanoa, että tila on suorastaan krooninen.

Olen sitä mieltä, että erityisopettajapula on tahallaan aiheutettu. On aivan selvää, jos pula on tiedostettu, vastuullisten päättäjien olisi pitänyt toimia ajat sitten. Ilmeisesti erityisopetuksesta ei välitetä tai säästetään rahaa palkkaamalla epäpäteviä erityisopettajia.

Erityisopettajia koulutetaan pääasiassa jo valmiista opettajista, esim. luokanopettajista. Valmis opettaja on useinmiten perheellinen ja asuntovelallinen. Harva ihminen on niin hyväsydäminen, että kouluttautuu erityisopettajaksi ilman palkkaa. Kukaan ei halua, että omat lapset näkevät nälkää.

Oma ratkaisumallini on selkeä:

1. Lisätään erityisopettajiksi opiskelevien aloituspaikkoja.

2. Valmis opettaja, joka opiskelee erityisopettajaksi, saa opiskeluajaltaan koko palkan.

Erityisoppilaiden määrä on kasvanut koko ajan. Kaikki selittely erityisopettajapulasta on vastuun pakoilua.

Taidetta kouluihin!

Edutopia

HS 15.3.

Oppilaat hallitsevat taitoaineet vain tyydyttävästi

Musiikin, kuvataiteen ja käsityön osaaminen peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten keskuudessa on keskimäärin välttävää tai enintään tyydyttävää, kertoo Opetushallituksen tekemä arvio.

Arviointi kohdistui ensimmäistä kertaa taide- ja taitoaineisiin.

Tietoja ja vähän itse taitojakin mitanneet testit tehtiin viime keväänä 152 koulussa, ja niihin osallistui liki viisi tuhatta oppilasta.

Kaikissa kolmessa oppiaineessa osaamisessa oli tuntuvia eroja oppilaiden välillä. Erot johtuivat pitkälti siitä, että vain osa oli opiskellut näitä aineita valinnaisina myös ylimmillä luokilla.

Opettajat ja rehtorit valittivat, että opetusaikaa taitoaineisiin on aivan liian vähän, ja toisinaan kyseisiä tunteja saatetaan käyttää jopa muiden aineiden kokeisiin.

Tulos oli aivan odotettu.

En ole koskaan ymmärtänyt, että oppilaat pistetään yläkoulussa valitsemaan esim. musiikin ja kuvataiteen väliltä. Kaikki tarvitsevat sekä musiikkia että kuvataidetta. Taiteet ovat yksi ihmisyyden perusta.

Alakoulun tuntimäärät taito- ja taitoaineiden suhteen ovat riittävät liikuntaa lukuunottamatta. Liikuntaa on vain kaksi viikkotuntia, käsittämättömän vähän. Liikunnan määrä tulisi tuplata.

Oikeat viikkotuntimäärät kaikille oppilaille läpi peruskoulun pitäisi olla:

- liikunta 4 vt

- musiikki 2 vt

- kuvataide 2 vt

- käsityö 2 vt

Joskus tuntuu, että koulu on oppilaille liian teoriapainoitteinen, ei ole tilaa hengittää. Oppiminen vaatii ilmaa, aikaa, opittua pitää sulatella. Lapsi ei voi olla mikään tietolikasanko, joka tuupataan ääriään myöten täyteen.

On totta, että taitoaineita käytetään surutta muiden oppiaineiden tarpeisiin. Alakoulussa ei ole oppiainetta nimeltä tietotekniikka. Kuuden vuoden ajan opettajat taiteilevat minkä oppiaineiden tunneille tietotekniikan opetus tungetaan. Olen tänä lukuvuonna opettanut tietotekniikkaa toisella kuvataiteen tunnilla.

Monet opettajat pitävät kuvista jonkinlaisena muiden oppiaineiden apuaineena, kuvistunneilla tehdään ties minkälaisia biologian, maantiedon tai historian projekteja. Kyllä kuvataide on kuvataidetta omine oppisisältöineen ja tavoitteineen.

Olen aivan varma, että tulevaisuudessa tarvitaan muutakin kuin "insinöörivetoista" suunnittelua. Hyvä esimerkki löytyy älypuhelimista, Apple vetoaa ihmisiin aivan eri tavalla kuin teknisesti monipuolisempi Nokia. Muotoilulla ja mielikuvilla on kovassa kilpailussa sijansa, tarvitaan eri alojen ristivetoa.

Tietotekniikan periferia

HS 10.1.

Alle puolella opettajista oma tietokone työpaikalla

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok) ja Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen huolestuivat torstaina tuoreen selvityksen tiedoista, joiden mukaan perusopetuksessa alle puolella opettajista on henkilökohtaisessa käytössään tietokone.

Opetushallitus julkaisi torstaina Opettajat Suomessa 2010 -raportin, johon Tilastokeskus keräsi tiedot viime keväänä.

Kahden vuoden välein tehtävässä kyselyssä kerättiin ensimmäistä kertaa tiedot myös työvälineistä kuten tietotekniikasta.

Virkkusen ja Luukkaisen mukaan opettajien työvälineet pitäisi saada nyt rivakasti kuntoon. Erot koulujen välillä ovat myös liian suuret. Osassa kouluja oppilaillakin on omat kannettavat, kun taas osassa opettajat jonottavat välitunnilla opettajanhuoneen muutamalle koneelle.

Kaikenmaailman suomi-tietoyhteiskunta-pulinaa on riittänyt. Totuus on karu, alle puolella opettajista on henkilökohtaisessa käytössään tietokone! Lukema on pöyristyttävä!

On aivan turha olettaa, että tietotekniikan opetus etenee, jos kunnon välineitä ei ole.

Joka luokassa on oltava kiinteä kone opettajan pöydällä, heittimet ja älytaulu. Suomesta ei tehdä tietoyhteiskuntaa jonottamalla opettajienhuoneen ainoalle koneelle.

Tietotekniikan suhteen puheiden ja tekojen välinen ristiriita on järkyttävä.

Otetaan esimerkki. Oma kouluni on hyvin varustettu. Koulussamme on ajanmukainen tietokoneluokka. Luokissa on kone opettajien pöydällä, heittimet ja älytaulu.

Silti koen riittämättömyyttä. Koska koulumme on suuri, siihen ainoaan hyvinvarustettuun tietokoneluokkaan pääsen luokkani kanssa vain yhdeksi oppitunniksi viikossa.

Aamuhesarissa joku kirjoitti yleisönosastossa, että lapsille pitäisi opettaa kymmensormijärjestelmää. Olisi hyvä, että heille opetettaisiin tietokoneen peruskäyttö ja heidät perehdytettäisiin perusohjelmiin kuten Office-pakettiin ja kuvankäsittelyohjelmiin. Verkko-oppimista pitäisi kehittää mm. Fronterin avulla. Jossain Lapin perukoilla ja lukioissa puhutaan etäopettamisesta ja -oppimisesta. Pilviteknologiakin koputtaa jo ovella.

Hello, hello, hello! Hurskaat on toiveet.

Kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut, homma alkaa edetä, kun oppilaat saavat ne henkilökohtaiset koneensa, olivatpa ne sitten miniläppäreitä tai tablettikoneita.

Mutta se aivan ensimmäinen asia on, että joka maikan pöydälle asennetaan opettajalle henkilökohtainen tietokone. Eipä olisi hassumpaa, jos kunta kustantaisi lisäksi omat kannettavatkin.

Kemikaalikoululaisia

Taloussanomat 9.3.

Syötetäänkö lapsellesi koulussa roskaa?

Monta vanhempaa mietityttää, millaista keskuskeittiöissä valmistettua ruokaa kouluissa todellisuudessa syödään.

Vilkaisu Helsingin koulujen ruokalistoihin osoittaa, että tälläkin viikolla kouluissa nautitaan tutuilta vaikuttavia herkkuja:

♦ Maanantai: Jauhelihakastiketta
♦ Tiistai: Saaristolaiskeittoa kirjolohesta
♦ Keskiviikko: Pinaattiohukaisia
♦ Torstai: Kebabkiusausta
♦ Perjantai: Kermaporsasta

Ruokien tuotetietoihin tutustuminen paljastaa kuitenkin yllättäviä asioita perinteisiltä kuulostavista ruokalajeista. Esimerkiksi maanantaina tarjolla ollut jauhelihakastike sisälsi ainoastaan 35 prosenttia lihaa ja keskiviikon Pinaattiohukaisissa pinaattia on 16 prosenttia.

Onneksi omassa koulussani ruoka valmistetaan koulun omassa keittiössä. On selvää, mitä suurempi keittiö on, sitä teollisempaa on ruuanlaitto. Viimeisetkin ruuanlaiton persoonalliset rippeet häipyvät suurissa keskuskeittiöissä.

Hiukset nousivat pystyyn tuoteselosteita lukiessa. Nämä ruoat ovat melkoisia kemikaalicocktaileja, toteaa lääkäri Antti Heikkilä perehdyttyään viikon ruokalistan ainesosiin. Heikkilän mielestä jokaisen olisi syytä pohtia sitä, millaista ruokaa lapsille tarjotaan.

Kun tiedetään, että moni koti arkipäivinä on einesvetoinen, lasten päivittäinen kemikaaliannos on melkoinen.

Kouluateria on monelle lapselle päivän pääateria. On törkeää, että kaikenmaailman keskuskeittiöistä lapsille syötetään arveluttavaa ruokaa.

Tehokkuusajattelu on mennyt liian pitkälle. Ennen koulun keittiö oli koulun sydän, nyt se on mielettömän teollisen ketjun päätepiste. Kaipaan vanhan ajan osaavia ja tomeria emäntiä.

Sivistysvaliokunta vaatii parempaa kouluruokaa (HS - STT 1.12.2010)

Niin minäkin. Säästämisessä on menty liian pitkälle. Kouluruokailu on tasa-arvoa.

Uutta uljasta koulurakentamista

Vihreä lanka

HS 7.3.

Koululaiset koekaniineina

Helsingin Viikissä sijaitsevan Latokartanon peruskoulun rakennusvirheet ja niiden aiheuttamat ongelmat ovat nostaneet taas kerran esiin suomalaisen rakentamisen tason (HS 3. 3.).

Vuonna 2009 valmistuneen uuden peruskoulun piti olla Helsingin opetusviraston ylpeys ja esimerkki tulevaisuuden koulusta. Pian kuitenkin paljastui, että rakennusvaiheessa oli tehty virheitä, joiden vuoksi ainakin viisitoista opettajaa sairastui.

Koulun opetusohjelma kärsi, kun oppilaille jouduttiin haalimaan sijaisia sairastuneiden opettajien tilalle ja osa koulun tiloista oli käyttökelvottomia.

Rakentamisen aikana tehtiin muun muassa sellainen virhe, että muovipinnoite liimattiin vielä kostealle betonipinnalle. Sen seurauksena ilmaan purkautui haitallisia kemiallisia aineita.

Kyllä on löperöä rakentamista rakennusvalvonnasta puhumattakaan. Kukaan normaaliälyinen ihminen ei liimaile kostealle betonipinnotteelle muoveja.

Hesarin asiantuntijan mukaan olisi hyvä, että rakennusalalla yritettäisiin ottaa systemaattisesti oppia virheistä. Nykymeno rakennusalalla on sellaista, että asiantuntijan esittämään toiveeseen ei usko kukaan. Nyt huijataan systemaattisesti ketjuttamalla urakoita ja palkkaamalla alipalkattuja ulkomaalaisia kielitaidottomia työntekijöitä.

Latokartanon koulunkin tapauksessa lopullinen vastuu on Helsingin kaupungin. Kaupunkilaiset maksavat.

Korjausrakentaminen on aina kallista, eikä silloinkaan ole mitään takeita kunnon lopputuloksesta. Tiedän tapauksia, joissa terve koulu on pilattu tavallisen perusremontin yhteydessä. Koulut on jouduttu korjaamaan heti perään uudelleen homeen takia. Hometta ei ennen remontteja ollut.

Jos johonkin kuntien kannattaisi satsata, niin tehokkaaseen rakennusvalvontaan. Urakoiden ketjutusta aliurakoitsijoille ja alialiurakoitsijoille ja alialialiurakoitsijoille ei tulisi sallia ollenkaan.

Miksi kuntien rakentamisesta päättäviä ihmisiä ei pistetä koskaan vastuuseen? Lehdissä revitään isoja otsikoita Helsingin sosiaalijohtajan designkalustehankinnoista, mutta lasten ja koulujen henkilökuntien terveydestä ei välitetä hevonheinää.

Miksi rakennusalan huijaamisen ei haluta puuttua?

Kaupunki tekee Latokartanon oppilaista liimanhaistajia. Melkoista kansalaistaidon kasvatusta.

Otetaan kerrankin Ruotsista mallia

Oranssi

OAJ:n sivut 2.3.

Opettajan ammattinimike suojattava myös Suomessa

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n mielestä Suomen pitää suojata opettajan ammattinimike, kuten Ruotsi teki keskiviikkona 2.3. Opetuksen laadusta ja ammatin arvostuksesta huolissaan ollut Ruotsin valtiopäivät päätti alkuillasta lakimuutoksista, joiden mukaan opettajan tai lastentarhanopettajan pysyvään työsuhteeseen voidaan valita vain laillistettuja eli kelpoisuuden omaavia opettajia ja lastentarhanopettajia.

Opettajarekisteri helpottaisi myös työnantajaa esimerkiksi rekrytointitilanteessa. Rekisteristä voisi heti tarkistaa kelpoisuuden. Rekisteri helpottaisi myös opettajatarpeen ennakointia ja auttaisi koulutustarpeen arvioinnissa, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.

Jossakin asiassa ruotsalaiset ovat meitä edellä. On mallioppimisen ja -päätöksenteon paikka.

Kuten lukijani muistavat, olen ollut huolissani kaikenkarvaisten opettaja-nimikkeiden käytöstä. Nimikkeen käyttö pitää sitoa koulutukseen, vain pätevä, kelpoisuuden omaava opettaja saa käyttöönsä opettaja-ammattinimikkeen.

Ruotsin valtionpäivien päättämät lakimuutokset astuvat voimaan ensi kesänä ja niitä toteutetaan kaikilta osin 1.7.2012 alkaen. Laillistetun opettajan todistuksesta käy ilmi, missä aineessa ja millä tasolla hänellä on kelpoisuus toimia opettajana. Jos laillistettua opettajaa ei ole saatavana, vuoden määräajaksi voidaan valita muukin henkilö.

Lakimuutos on selkeä. Kuka tahansa voi opettajarekisteristä tarkistaa opettajan pätevyyden. Lakimuutos kannustaa rehtoreita palkkaamaan päteviä opettajia epäpätevien sijaan, loppuu frendipeli.

Koulunkäyntiavustajat väkivallan kohteena

Näin sen pitäisi olla.

HS-STT 28.2.

Kysely: Moni koulunkäyntiavustaja kohtaa työssään väkivaltaa

Nettikyselyyn vastasi viime syksynä 624 JHL:ään (Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) kuuluvaa koulunkäyntiavustajaa ja koulunkäynnin ohjaajaa. Heistä lähes joka kolmas oli joutunut väkivallan kohteeksi vähintään kerran kuukaudessa. 40 prosenttia oli kokenut väkivaltaa sitä harvemmin ja kolmannes ei lainkaan.

Vastaajista 16 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa ja 17 prosenttia henkistä. 35 prosenttia oli kokenut molempia. Fyysinen väkivalta oli tavallisimmin potkimista, lyömistä, sylkemistä, läpsimistä ja raapimista. Henkinen väkivalta oli yleisimmin nimittelyä, valehtelua ja haukkumista.

Tämä tulos tuskin yllätti ketään. Kyselyissä näkyy jäävuoren huippu, kaikki koulussa tapahtuva väkivalta ei koskaan tilastoidu.

En aivan muista, millaiset lukemat on opettajilla. Muistaakseni alaluokkien opettajat kohtaavat väkivaltaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin koulunkäyntiavustajat.

Olen pitkään miettinyt, kuinka koulunkäyntiavustajat jaksavat. Työolot eivät ole parhaat mahdolliset. He toimivat sellaisissa luokissa, joissa oppilailla voi olla koulunkäyntiä haittaavia ongelmia. Työ on raskasta.

En löydä mitään reseptiä työolojen parantamiseksi. Väkivalta koulujen henkilökuntaa kohtaan näyttää pikemminkin olevan lisääntymään päin. Mistä se kertoo?

Olen ihmetellyt koulunkäyntiavustajien työaikoja. Heidän työrytminsä ei kulje opettajien vuosittaisen rytmin mukaan, vaan esim. kesäisin heitä sijoitetaan muihin hommiin. He, jotka eivät jaksa, jäävät kesätyöttömiksi.

Palautumisaika ei ole riittävä.

Koulunkäyntiavustajien vuosittaisen työrytmin pitäisi olla sama kuin opettajilla. Heidän palkkauksensakaan ei ole häävi, kipurahat jäävät turhan pieniksi.

Avustajien pitäisi joukolla siirtyä Opettajien ammattijärjestöön, jotta ammatin statusta saataisiin nostettua. OAJ:lla on enemmän voimaa ajaa koulunkäyntiavustajien asemaa kuin JHL:lla.

Suurin osa oman kouluni koulunkäyntiavustajista on jo liittynyt Opettajien ammattijärjestöön. Pitää muistaa, että koulunkäyntiavustaja on monen maikan läheisin työtoveri, se luokan toinen aikuinen.

Aseet kampuksille

HS 21.2.

Texas aikoo sallia käsiaseet yliopistoissa

Texasin osavaltio on antamassa opiskelijoille ja yliopistojen henkilökunnalle oikeuden kantaa asetta kampuksilla. Valmisteilla olevaa lakiuudistusta tukee yli puolet osavaltion edustajainhuoneen jäsenistä.

Lakialoitteen kannattajien mukaan aseenkantooikeus antaa opiskelijoille parhaan suojan kouluammuskelijoita vastaan. Kannattajien mukaan tämä kävi ilmi muun muassa Virginian ja Pohjois-Illinoisin kouluammuskeluista vuosina 2007 ja 2008.

"Kyse on ainoastaan itsepuolustuksesta", korosti republikaanisenaattori Jeff Wentworth.

"En halua, että Texasin ylipistoissa sattuu samanlaisia ammuskeluja kuin Virginia Tech -yliopistossa, jossa tärähtänyt, itsemurhaan taipuvainen hullu käveli sisään rakennukseen ja ampui oppilaita kuin maalitauluja."

Pakko tätä on kommentoida, vaikka uutinen ei koskea Suomea tai peruskoulua lainkaan.

Hullu maailma! Ajatelkaa, kouluammuskelua ehkäistään lisäämällä arsenaalia!

Kyse on aivan kummallisesta järjenjuoksusta. Yhdysvaltalaiset yliopistot ovat suuria, niin suuria, että yliopistoihin kaiken todennäköisyyden mukaan mahtuu monia hulluja. Ei riitä, että yksi hullu kanniskelee asetta, vaan kaikki hullut varustetaan aseilla ja siinä ohessa ne normaalitkin opiskelijat.

Yliopiston opettajat ja professorit on ehdottomasti varustettava luodinkestävillä liiveillä ja käsikranaateilla. Talonmiehille on hankittava rynkyt, mieluummin konekiväärit.

Kaikille opiskelijoille on kyllä ensin opetettava aseidenkäyttöoppia, approbatur ko. aineessa on saatava heti pakolliseksi. Muutenhan ihmiset räiskivät toisiaan holtittomasti ja summittaisesti.

Joku järjestys se pitää olla kampuksellakin.

Yeah and yippee!

Opettajuuden elinkaari

Katariina Sternbergin haastattelu Hesarissa (ks. edellinen blogikirjoitus) sai minut pohtimaan opettajuuden elinkaarta.

Tämä lukuvuosi on juhlavuosi, sillä kouluni, Pähkinärinteen koulu, täyttää 30 vuotta. Oma opettajuuteni vetelee ajallisesti viimeisiään. 30 vuotta on mittarissa minullakin, eläke häämöttää viiden vuoden päässä, ellen sitten intoudu jatkamaan.

Oikeastaan opettajuuttakin voisi verrata perinteisesti oppipoika-kisälli-mestari kaarella. Aloitin työni Hiekkaharjun koulussa v. 1980. Pääni olin täynnä idealismia kuten nuorella ihmisellä pitääkin olla. Osa idealismista karisi vauhdilla, sillä ensimmäinen luokkani oli erittäin haastava. Ensimmäinen vuoteni meni luokan käytöshäiriöiden kanssa painiskellessa, mutta kiva oli huomata, kun lähetin luokkani vuotta myöhemmin Simonkylän yläkouluun, olin saanut jotain aikaankin.

Hiekkiksen lähtökevätkahveilla rehtorini kiitti minua ja sanoi, että kisällityösi on nyt tehty. Hieman oli hövelisti sanottu, sanoisin, että oppipoikatyöni oli silloin tehty.

Sain viran Pähkinärinteen koulusta vuonna 1982 ja muutin Länsi-Vantaalle, joka alueena oli minulle aivan uusi. Pähkis on selkeä lähiö, mitä Hiekkaharju ja Tikkurila eivät ole.

Kisällivaiheeni kesti varmaan sellaisen kahden luokallisen ajan, seitsemän vuotta. Käsittääkseni olin hyvin aikaansaapa, osallistuin vahvasti myös koulun kehittämiseen ja kaikenlaiseen toimintaan mitä nyt koulussa ylipäätään voi olla.

Toisen Pähkiksen luokkani muistan aina, opetin sitä neljä vuotta yläkouluun asti. Luokka oli täynnä erilaisia lahjakkuuksia, joiden kanssa oli hauska tehdä mitä vain. Kiva oli tavata oppilaat luokkakokouksessa joskus 90-luvulla.

Varmaan tämän nykyisen luokkani tulen muistamaan, sillä opetan sitä alusta loppuun, täydet kuusi vuotta, mukava on luokka.

Mestariksi ei opettaja tule, sillä opettaja ei tule koskaan valmiiksi.

Maailma muuttuu vauhdilla, ja opettajan on pysyttävä vauhdissa mukana. Koko ajan tulee uutta opittavaa. Kyse on elinikäisestä oppimisesta.

Joku muutos on aina käynnissä ja meitä koulutetaan ja koulutetaan. Joskus tuntuu, että meidät on suorastaan ylikoulutettu. Hyvä esimerkki oli suuri veso-koulutus, joka pidettiin muutama viikko sitten Länsi-Vantaan opettajille Pasilan Messukeskuksessa. Nyt meitä koulutettiin valmistautumaan uuden erityisopetuslain vaatimiin muutoksiin.

Tuntui hölmöltä istua penkissä ja kuunnella. Koko ajan tuli palautumia jostain menneestä. Huomasin, että kaikki on jo kuultu ennenkin, en oppinut oikeastaan mitään uutta. Toisaalta kertaushan on opintojen äiti. Mutta onko meitä koulutettu niin paljon, että tieto valuu päästä läpi kuin vesi hanhen selästä?

Suurin muutos on tapahtunut luokkahuoneessa - oppilaissa - yhteiskunnan muutosten takia. Kaikkeen on vain sopeuduttava. On muovailuvahamainen olo.

Hauska on seurata, kun viimeistä vuotta töitä tekevä opettaja opiskelee tosissaan jotain fronteria tai valmistautuu uuteen erityisopetuslakiin, vaikka puolen vuoden päästä ollaan jo eläkkeellä. Sitkeää porukkaa.

Hoploppia, hoploppia!

Dan Earle: The Laugh of a Clown

HS 17.2.

Paperiversiosta:

Opettajan ei tarvitse olla pelle

Suuttumuksesta se lähti, nimittäin Katariina Stenbergin itsetutkiskelu. Hän oli aina halunnut olla se opettaja, jonka tunneilla on hauskaa ja joka mainitaan ensimmäisenä, kun kysytään kivointa opea.

"Peilasin omaa makeuttani oppilaiden kautta. Samalla levitin väärää mallia: eihän elämä ole muutenkaan yhtä Linnanmäkeä.

Nuorilla opettajilla ei ole kokemusta siitä, mikä on olennaista ja mikä ei. Niinpä he laittavat sata prosenttia kaikkeen, oli sitten kyse tuntisuunnittelusta tai äitienpäiväkorteista."

Katariina Stenberg: Riittävän hyvä opettaja (PS-kustannus)

Itse olen opetuksen ja kasvatuksen suhteen käyttänyt lausetta "Elämä ei ole yhtä hoploppia". Mottoni (joita on varmaan kaksi sataa eri elämänalueille) idea on varmaan sama kuin Sternbergin Linnanmäki-vertauksella.

Opiskelu ei ole pelkkää leikkiä tai hauskanpitoa. Joskus pitää koulussa leikkiäkin olla, mutta opiskelu on lapsen ja nuoren työtä.

Nuori opettaja on aina idealisti, mikä on hienoa. Erittäin hienoa on, jos vanhetessaan opettaja säilyttää edes rahtusen nuoruutensa idealismista. Kyynisellä opettajalla ei tee mitään. Pitää uskoa, mitä tekee.

Opettajan pitää uskoa omaan persoonallisuuteensa, omaan tapaansa opettaa ja kasvattaa. Oppilas kouluaikansa aikana näkee monia eri opettajapersoonallisuuksia ja tapoja opettaa. Samalla jokainen oppilas löytää oman tapansa oppia. Oppilas oppii monista kohtaamistaan opettajapersoonallisuuksista jotain ihmisyydestäkin.

Opettaminen sata lasissa vie työuupumukseen tai burn outiin. Silloin leikki ja hoplopit ovat kaukana. Itse teen työtä 50-60 prosentin teholla. Jos opettaisin luokkaani sata lasissa, oppilaani tulisivat hulluiksi.

Koulussani pidetään kehityskeskusteluja vuosittain opettajien ja rehtorin kanssa. Kerran omalla keskusteluvuorollani rehtorini kysyi minulta, että millä teholla opetan. Vastasin, että "tehot on viiskyt prossaa". Vastaukseni oli ikävän itseriittoinen ja ylimielinen, sillä se sisälsi ajatuksen, että "mun viiskytprossaa vastaa jonkun muun yhdeksääkymmentä prossaa".

Opettajat ovat aivan liian pedantteja ihmisiä pyrkiessään täydellisyyteen täydellisine tuntisuunnitelmineen. Luokassa ja koulupäivässä on niin monta muuttujaa, että täydellisellä suunnittelulla ei pitkälle pötkitä. Pitkällä aikavälillä opettaja turhautuu, kun mikään ei suju niin kuin itse on suunnitellut. Suunnittelussa pitää olla väljyyttä. Liian tiukalla tahdilla oppilaat ahdistuvat.

Sternberg on asian ytimessä todetessaan, että oleellisen löytäminen on oleellista.

Kaikkea ei voi opettaa, eikä kukaan ihminen ole täydellinen. On hyvä, että opettaja silloin tällöin vilkuilee opettajanoppaita ja opetussuunnitelmia, ettei opettamisenpolku karkaa aivan ihmeelliseen ja omaperäiseen maastoon. Toisaalta kaikkea opetussuunnitelmissa olevaa ei kukaan opettaja voi tunkea joka oppilaansa päänuppiin.

Opettaminen on jollakin tavalla harhaista. Opettajuuteen kuuluu huono omatunto. Kaikki opettajat kysyvät itseltään joskus, olenko opettanut riittävän hyvin, olenko tehnyt parhaani?

Usein, kun oppilas epäonnistuu, opettajakin tuntee epäonnistuneensa.

Useinmiten opettaja opettaa samassa koulussa ja omassa luokassa. Luokassa opettaja on tavallaan yksin. Helposti ihminen voi alkaa ajatella, että oma opetus ei ole riittävän korkeatasoista. Isoissa kouluissa opettajat onneksi säilyttävät suhteellisuustajunsa mm. jatkuvan keskustelun ja opettajainhuonekontaktien kautta.

Suomessa opettajat karsitaan opettajienkoulutukseen melkoisen valintaruljanssin kautta. Opettajan ammatilla on vetoa. Siksi suomalainen opettajisto on tasalaatuisen hyvää, mikä on taannut hyvät sijoitukset esim. PISA-tuloksissa.

Ja se mieliskely - kun opettaja mieliskelee oppilaitaan, on karmeinta, mitä tiedän.

Voihan qwerty sentään!

HS 11.2

Tutkimus paljastaa kuntien osaamiserot tietotekniikan opetuksessa

Suomen kouluista puuttuu järjestelmällinen tietotekniikan opetus ja siihen liittyvä osaaminen. Kunnat investoivat laitteistoihin ja opetukseen erisuuruisia summia, ja koska osaamisen taso vaihtelee, toisten kuntien opetustoimet pystyvät hankkimaan laskennallisesti yhtä suurilla summilla kaksi kertaa enemmän laitteita ja opetusta kuin toisten.

"Yhteisöllinen sisällöntuottaminen innostaa oppilaita suunnittelemaan, näyttelemään, kuvaamaan ja editoimaan". kertoivat johtaja Kari Kumpulainen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta ja tutkija Laura Palmgren-Neuvonen Oulun yliopistosta.

"Lapset pääsevät kehittämään uuden ajan kansalaistaitojaan, esimerkiksi tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja sekä medialukutaitoa."

On aivan naurettavaa puhua järjestelmällisestä tietotekniikan opetuksesta. Eväitä ei ole.

Alakouluissa ei ole edes oppiainetta tietotekniikan opetukseen, vaan opetus on nivottava muun opetuksen yhteyteen. Opettajat sähläävät tietokoneiden parissa milloin minkäkin oppiaineen tunnilla.

Koneet on tungettu yhteen tietokoneluokkaan, johon pääsee yhdeksi tunniksi viikossa! Joka koulussa ei ole edes tietokoneluokkaa.

Ennen kuin aletaan puhua yhteisöllisestä sisällöntuotannosta, kuvaamisesta, editoimisesta, uuden ajan kansalaistaidoista, tiimityöskentelyistä, vuorovaikutustaidoista, medialukutaidosta tai pilviteknologiasta, on:

1. Joka koulu on varustettava tehokkaalla langattomalla verkolla.

2. Joka oppilaalle on hankittava kevyt minikannettava tietokone.

3. Alakouluun on perustettava luokille 3.-6. uusi oppiaine, tietotekniikka, kaksi oppituntia viikossa.

Kun kolme perusasiaa on kunnossa, voidaan vasta puhua tietotekniikan opettamisesta saati sitten tietotekniikan opetuksen kehittämisestä.

Leikkipuheet ovat leikkipuheita. Tietotekniikan opetuksessa on vihdoinkin siirryttävä tyhjästä sanahelinästä tekoihin.

Ei riitä, että todetaan, että koulujen, kouluasteiden ja alueiden välillä on tietotekniikan käytössä ja opetuksessa yhä suuria eroja. Toteamiseen kykenee kuka tahansa.

Sähläämistä ja tunarointia.

Kuka kiusaa ja ketä?

essdack.org

HS 8.2.

Tutkimus: Suositut lapset pahimpia koulukiusaajia

Koulukiusaaminen voi olla lapsille keino nousta sosiaalisella arvoasteikolla ylöspäin. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kaikista suosituimmat lapset eivät kiusaa, mutta toiseksi suosituimmat ovat pahimpia kiusanhenkiä.

Tutkimus muuttaa käsityksiä, jonka mukaan koulukiusaajat olisivat aina syrjäytyneitä ja huonosti voivia lapsia.

Kalifornian yliopiston tutkijat perustavat päätelmänsä The Context of Adolescent Substance Use -pitkittäistutkimukseen, jossa on seurattu opiskelijoita 19 koulussa Pohjois-Carolinan osavaltiossa.

Tutkijoiden aineistossa oli 3 700 yläasteikäistä koululaista, joita seurattiin kolmen kuukauden ajan.

Tutkimuksia tulee ja menee, mutta tämän tutkimuksen tulos tukee arkihavaintojani.

On loogista, että kaikista suosituimmat eivät kiusaa. Kaikista suosituin tarkoittaa, että kaikki tai suurin osa pitävät ko. oppilaasta. Kiusaamalla ei pääse suosituimmuuslistan kärkeen.

Koulussamme kuudennella luokalla jaetaan Hymypatsaat. Oppilaat äänestävät luokan Hymytytön ja -pojan. Opettajana on aina äärimmäisen mielenkiintoista nähdä äänestyksen tulos. Vain kerran urani aikana olen joutunut käyttämään veto-oikeuttani ja olen joutunut patsaan jaossa käyttämään omaa harkintaani.

Hymypatsasta ei voi saada oppilas, joka kiusaa toisia. On hienoa nähdä, kuinka oppilaat äänestäessään tajuavat sen. Lapset ovat hyvin herkkiä aistimaan epäoikeudenmukaisuudet.

Lohdullisinta tutkimuksessa professori Robert Farisin mukaan on, että kiusaaminen ei lisää kiusaajan suosiota, mikä on järkeenkäypää.

Olen huomannut, että pitkällisissä kiusaamistapauksissa "hengarit tai hyväksyjät" ovat avainasemassa. Kun he lopettavat tuen tai hiljaisen hyväksynnän kiusaajalle, kiusaaminen tyrehtyy pikkuhiljaa.

Harva lapsi on yksinäinen sadisti. Ikävä kyllä urani aikana olen nähnyt pari sellaistakin lasta.

Kiusaamiseen on puututtava varhain. Minulla on viisi lasta. Olen istunut yleisissä leikkipuistoissa ja hiekkalaatikoiden reunilla aivan riittävästi. Leikkipuistot ovat karmeita paikkoja.

Minua järkytti nuorena isänä joidenkin vanhempien väliinpitämättömyys. Kun lapsi heitti hiekkaa toisen päälle tai töni tai hakkasi hiekkalapiolla, jotkut vanhemmat eivät puuttuneet asiaan millään tavalla. He reagoivat vasta, kun oma lapsi joutui hiekanheiton kohteeksi. Auta armias niitä isän tai äidin ilmeitä silloin.

Tajusin, että jotkut tietoisesti tai tahtomattaan kasvattivat lapsistaan tulevia koulukiusaajia.

Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku, tap, tap, tap.

Isot luokat vihdoinkin historiaan

Opettaja 1.2.

Ryhmäkoosta tarvitaan säädöskirjaus
Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan alakoulujen opetusryhmät ovat pienentyneet valtionavustusten seurauksena laskennallisesti puolella oppilaalla. Selvitys kertoo kuitenkin vain ryhmäkokojen keskiarvoista. Esimerkiksi yli neljäsosa kuudesluokkalaisista opiskelee yli 25 oppilaan ryhmissä. Yli 30 oppilaan ryhmiä on 1,7 prosenttia. Mukana on myös 36 oppilaan mammuttiryhmiä.

Ongelmana eivät ole ryhmien keskimääräiset koot vaan jättiryhmät. Niistä ei päästä eroon pelkästään kuntien hyvään tahtoon luottaen. Siksi ryhmien enimmäiskoosta tarvitaan kirjaus joko peruskoululakiin tai -asetukseen silläkin uhalla, että niistä voi samalla tulla minimejä. Ryhmäkoko on tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymys.

Peruskoulun alaluokkien ryhmäkoko pitäisi rajata 18:aan ja yläluokkien 20 oppilaaseen.

Juuri tästä on kyse.

Luokkakokojen keskiarvoilla ei ole hevonhännän merkitystä. Oleellista on opetettavan ryhmän koko. Opettajaa ja oppilaita ei sitten yhtään lohduta tieto, että ryhmäkokojen keskiarvo on kohtuullinen, kun omassa luokassa häärii 30 oppilasta.

Ilman muuta ryhmäkoot on rajattava lailla. "Minimistä tulee maksimi"- selitykset on naivia harhautusta. Pääkaupunkiseudun opettajat kautta linjan ottaisivat mieluusti niitä "Minimistä tulee maksimi"- luokkia, jos ryhmäkoot olisivat lähelläkään yllä esitetyn kokoisia.

Jotkut rehtorit ovat ryhmäkokojen rajausta vastaan, mikä tuntuu todelta oudolta. He pistävät hallinnon oppilaan edun edelle.

He perustelevat asiaansa näin. Kuvitellaan, että maksimikoko olisi 20. Luokkatasolla oppilaita olisi 61, mikä tarkottaisi uuden luokan perustamista ja uuden opettajan palkkaamista. Vanhan malliin mukaan luokat jaettaisiin malliin 21+20+20, uuden mallin mukaan 16+15+15+15.

Ratkaisu olisi ylimenovaiheen korvaus opettajalle ja luokalle enemmän jakotunteja. Opettajalle maksettaisiin "ylimääräisistä oppilaista" yksi palkkaluokka lisää per oppilas.

Tällä mallilla ryhmäkokosäädöksestä ei tulisi orjallisen hirttävä.

Ryhmäkoko on todellakin tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymys. Itse olen johdonmukaisesti käyttänyt termiä koulutuksellinen tasa-arvo.
Näyttää vahvasti siltä, että tulevaisuudessa integroitavien oppilaiden määrä on kasvussa, samoin maahanmuutto. Emme elä enää 1950-luvun sodanjälkeisissä homogeenisissa poteroissa, suurten luokkien aika on kertakaikkiaan ohi. Yhtenäiskulttuurin aika on mennyt. Yksittäinen oppilas vaatii enemmän aikaa kuin ennen.

Suomen tulevaisuuden menestys tulee olemaan myös yksilöiden menestystä. Suuret innovaatiot syntyvät sittenkin useinmiten yksilön päässä. Pienellä kansalla ei ole montaa toimivaa sielua varaa hukata.

1. Peruskoulutus on siirrettävä kunnilta valtion hoteisiin. 

Silloin kunnan kantokyvyllä ei ole enää merkitystä, vaan kaikki saavat hyvää opetusta ympäri maan, tasa-arvoisesti.

2. Perusopetusryhmien koot on rajattava lailla.

Olen tulkinnut niin, että peruskoulutuksen tärkeys on yleisesti tunnustettu tosiasia. Nyt on ryhdyttävä tositoimiin, että peruskoulu kestää myös tulevaisuudessa. OAJ:n on laitettava ryhmäkoon rajaus toiminnan kärkeen opettajien palkkauksen kehittämisen rinnalle.

Power to the people!

Tein kuvarinnastuksen.

Vasemmalla on Meksikon olympiakisojen 200 metrin palkintojen jako. Voittaja Tommie Smith ja pronssimitalisti John Carlos protestoivat mustien aseman puolesta Yhdysvalloissa, Black Power. Kakkonen Australian Peter Norman on hengessä mukana. Joillekin happening oli järkytys, minulle Smith ja Carlos olivat sankareita.

Muistan hyvin tapahtuman, olin silloin 12-vuotias. Hengitykseni salpautui, kun nuoret mustat atleetit päät kyyryssä nousivat palkintokorokkeelle. Tilanteessa olin tuntevinani historian havinaa.

Oikealla on oma käteni. Oli pakko ottaa kuva siitä. Tämä on samalla kannanotto demokratian ja Egyptin kansan puolesta.

Tänään minulle tapahtui työtapaturma.

Kuten valistuneet lukijani muistavat, olin ennen joulua sairauslomalla noin puolitoista kuukautta. Kaaduin vasemman käteni päälle tennistä pelatessani ja kyynärluu murtui ja meni kasaan aivan ranteen kohdalta.

Tänään mennessäni pihavalvontaan ruokalassa eteeni singahti pieni ja nopea ihmisohjus, törmäsimme, minä lensin lapsen yli ja rojahdin vasemman käteni päälle, sen saman käden päälle. Kuului rasahdus ja kipu oli kova. Lapsi säikähti.

Sain oikeaoppisen ensiavun työtoveriltani Katjalta, kiitos siitä. Sen jälkeen menin opettajienhuoneeseen ja potkaisin roskiksen mäjähtäen ilmaan muutaman voimasanan kera. Pikkupäässäni ajattelin joutuvani pitkälle sairauslomalle, minua otti siis päähän. Roskiksen pahoinpitely auttoi minut tasapainoon.

Kouluisäntä Janne vei minut Myyrmäen lääkäriasemalle. Röntgenkuvat otettiin, ihme ja kumma, ei murtumia. Sain ranteeseeni hienon mustan tuen.

Rannetuki tuo mieleen lomautusvuoden juuri ennen vuosituhannen vaihdetta. Ammattiyhdistys piti hätäkokouksen Puistokulmassa Hiekkaharjussa. Yhtenä käsiteltävänä asiana oli äänestys, jäsenille oli tarjolla kaksi lappua, joiden molempien sisältö oli onnettoman huono opettajia ajatellen. Jotkut lukijani varmaan muistavat tarinani.

En hyväksynyt koko järjetöntä äänestystä. Olin valmistautunut hyvin tilaisuuteen. Koska Puistokulman tausta on vasemmistolainen, olin pukeutunut asiallisesti punaiseen paitaan. Taskussani oli musta hanska.

Istuin taktisesti aivan takana. Kun äänestystä esiteltiin, nousin ylös, ja aloin kävellä keskikäytävää eteenpäin niska kyyryssä ja oikea käsi koholla, musta hanska päällä. Mielessäni oli idolini Tommie Smith, ei muuta.

Menin silloisen puheenjohtajan luo ja otin molemmat laput hänen kädestään ja revin ja heitin ne lattialle ja karjahdin, että "tätähän äänestystä ei pidetä". Ei sitä sitten pidetty. Kaupunki otti vastuun tulevasta lomautuksesta.

Minä menin oikeastaan samalta istumalta puhelinkoppiin ja ilmoittauduin opettajaksi Helsingin Malminkartanon kouluun, jossa opetin kaksi vuotta. Kokemus oli avartava, koska muuten olen opettanut ainoastaan Vantaalla.

Ensimmäisessä Malminkartanon koulun syksyn suunittelukokouksessa esittelin itseni taloudellisena pakolaisena pohjoisesta rajan takaa.

Kymmenen viisasta ja yksi opettaja

Taloussanomat 1.2.

Katso miten muut arvostavat työtäsi

1. Lääkärit 8
1. Opettajat 8
3. Sairaanhoitajat 5
3. Päiväkotien työntekijät 5
3. Tutkijat 5
6. Yrittäjät 4
6. Toimitusjohtajat, yritysjohtajat 4
6. Poliisit 4
9. Kirjailijat 3
9. Julkisen liikenteen työntekijät 3

Taloussanomat kysyi asiaa kymmenen viisaan muodostamalta raadilta.

"Anna arvo toisillekin" sananlasku on tärkeä muistaa näitä listoja luettaessa, vaikka varmaan lääkäreiden ja opettajien mieltä yllä oleva lista lämmittää. Kaikki ammatit ovat tärkeitä.

Nopea yleishavainto on, että kuusi kymmenestä ammatista on selkeitä palvelualojen ammatteja, lääkäri, sairaanhoitaja, opettaja, päiväkodin työntekijä, poliisi, julkisen liikenteen työntekijä. Ylätason ammatit on pudotettu korokkeelta, arjen palvelijat ovat nousseet.

Amerikkalaisten viljelemä sanonta "Ne, jotka eivät osaa, opettavat" (jotenkin noin se meni) kuvaa opettajan ammattin arvostuksen ääripäätä. Yhdysvaltalaisen peruskoulutuksen taso on arvostuksen mukainen eli huono. Lukutaidottomien määrä Yhdysvalloissa on järkyttävää luokkaa.

Opettajana tietenkin toivoisi, että arvostus näkyisi vähitellen palkkauksessakin. Kympin sakissa on muitakin alipalkattuja ammattiryhmiä.

Voi olla, että PISA-tutkimukset ovat jonkinverran nostaneet opettaja-ammatin rankingia.

Opettajan on tavallaan joka päivä ansaittava arvostuksensa, mikä voi olla raskasta. Yksi paha sana muistetaan aina paremmin kuin kymmenen hyvää. Kaltoin ei lasta saa kohdella.

Opettaminen ja kasvattaminen on monimutkaisempaa kuin vaikkapa auton kasaaminen. Robotti ei koskaan korvaa opettajaa.

Pietarsaaren kaupunki vei kaverini Kela-rahat

Soitin ajankulukseni kaverilleni, joka on opettaja ja sairauslomalla kuten minäkin. Hän on töissä Pietarsaaren kaupungissa. Hänet lomautettiin viime syysloman ajaksi kesken sairauslomansa.

Lomautus pohjustettiin pelotetaktiikalla edellisenä keväänä. Koulutoimenjohtaja tuli opettajien luo henkilökohtaisesti yksi kerrallaan ja toi eteen lapun, jossa pyydettiin suostumusta lomautukseen. Sattuneesta syystä kaikki allekirjoittivat suostumuksen.

Kesälomalla opettajia ei saa lomauttaa. Syysloman pituus ja ajankohta ovat kunnan omassa harkinnassa. Pietarsaaressa päädyttiin nyt pitkään syyslomaan, ti - su, kuuden päivän syysloma, johon kuuluu kaksi viikonlopun päivää. Päädyttiin kuuden päivän lomalomautukseen.

Kaverini on pitkällä sairauslomalla, joka alkoi selvästi ennen syyslomaa. Kaupunki saa "palkkarahan" silloin Kelalta. Kaverini lomautettiin syysloman ajaksi keskellä sairauslomaa! Kaupunki pidätti Kela-rahan syysloman ajalta!

En ole moista härskiyttä ennen nähnyt. Pietarsaaren kaupunki siis varasti kaverini Kela-rahan noin vain! Tässä on oiva rikollinen säästövinkki kaikille Suomen kunnille: Pöllikää kaikilta pitkäaikaissairailta, jotka ovat kunnalla töissä, heidän kelarahansa lomauttamalla ko. henkilöt koko sairausloman ajaksi!

On todella outoa, että pikkukunnissa ja -kaupungeissa saa huseerata miten vain. Kukaan ei puutu. Pikkukunnissa kaikki tuntevat toisensa, on helppo pelotella työntekijät virtsavaivaisiksi.

Joskus minusta tuntuu, että OAJ:n pitäisi panna koko Suomi kiinni jonkun Pietarsaaren takia. Noin härskiä toimintaa ei kertakaikkiaan sallittaisi Pääkaupunkiseudulla, asiat tulisivat välittömästi ilmi ja julkiseen jakoon ruodittavaksi.

Olisi kiva tietää, mitä kaikkea Suomen kunnissa oikein tapahtuu kaikessa hiljaisuudessa. On aika harkita peruskoulutuksen valtiollistamista. Nykytilanne on absurdi, oppilaat ja opettajat eri puolella Suomea ovat eriarvoisessa asemassa.

Yksin jäin poloinen

huffingtonpost.com

HS 28.1.

Harva opettaja ehtii ohjata oppilaita yksilöllisesti

Opettajilla on huonosti aikaa antaa oppilailleen henkilökohtaista ohjausta tai tukea. Mediakonserni Sanoman teettämässä tutkimuksessa yli 60 prosenttia peruskoulun opettajista sanoo, ettei heillä ole aikaa yksilölliseen ohjaamiseen.

Tuen antamista vaikeuttavat muun muassa isot opetusryhmät. Noin 65 prosentissa kouluista on ryhmiä, joissa on yli 21 oppilasta.

Kyselyyn vastasi lähes tuhat opettajaa.

Opettajille kyselyn tulos ei ole yllättävä.

Paine suuriin luokkiin, varsinkin maaseutukunnissa, on kova. On ollut surullista seurata pienten kyläkoulujen päätöntä lahtaamista. Kyläkoulut pienine luokkineen ovat aina olleet yksilöllisen opetuksen kehtoja.

Yksilöllinen opetus ja eriyttäminen kolkuttavat jokaisen suurta luokkaa opettavan opettajan omantunnon pimeintä sopukkaa.

Tämä vuosi on oman opettanurani juhlavuosi, 30 vuotta maikkana tulee täyteen. Vantaalla silloin opettaja saa henkilökunnan kevätkahvien yhteydessä hienon Kuntaliiton mitalin rintaansa.

Tyypillinen luokkakoko luokissani ollut 26-28 oppilasta, aivan viime vuosina luokkakokoa on vasta alennettu. Olen opettanut myös 30 oppilaan luokkia. Isojen luokkien opettamisessa jako- ja tukitunnit ovat olleet elintärkeitä yksilöllistämisen suhteen.

Itse olen viitos-kuutosluokilla antanut oppilaille eriyttäviä tehtäviä reaalioppiaineissa, mikä toimii isossakin luokassa hyvin. Käytän ko. oppiaineissa työvihkoja työkirjojen sijaan.

Äidinkielessä kirjoitelmien palautus on tehokasta, kun palautan kirjoitelmat henkilökohtaisesti, ohjaan oppilasta suullisesti, jopa sormella näyttäen. Kun jotkut vielä painivat lauserakenteen kanssa, osalle on jo opetettava tyylioppia. Matematiikan kokeet palautan yleensä oppilas kerrallaan sormi ja kynä ja puhe metodilla.

On oppiaineita, jotka ovat yhtä yksilöllistämistä koko ajan, esim. kuvataide ja käsityö.

Inhoan sanoja massa tai oppilasmateria, kun puhutaan lapsista. En tiedä mitään ällöttävämpää. Kaikki muistavat kouluajoiltaan opettajia, jotka huomasivat tai kannustivat oppilaitaan. Olit olemassa.

Ei kait se sen kummempaa ole isossakaan ryhmässä. Pitää muistaa ohjata ja kannustaa lasta eteenpäin. Pitää nipistää korvastani, että muistan.

Kontaktimuovilla peitetty pieni muistilappunen opettajanpöydällä olisi hyvästä: Oppilaskin on ihminen. (Lähtökohta tälle neroudelle on, että ihmiset ovat sittenkin yksilöitä.)

Yksilöllistämisen sankariopettajia ovat erityisopettajat. Minulle tekee joskus vaikeaa tukiopetuskin. Ei ole ihme, että erityisopettajista on huutava pula.

Yksilöllistämisen aatelia ovat alkuopettajat. Ihmetellen ja osin kateellisena olen huomannut, kuinka taitavat ja kokeneet alkuopettajat joka loveen löytävät hetken lapsen luettamiseen tai johonkin muuhun oppilas-opettaja hetkeen. Selkä vääränä he opettavat oppilaitaan, ja nöyränä. Alkuopettajat ovat läsnä joka lapselle koko ajan.

Sakkorangaistus tupakoinnista

cigarettesflavours.com

Viisi koululaista sai Liedossa sakkoja tupakoinnista

Kaarinan poliisi on antanut sakkoja Liedossa viidelle koululaiselle tupakoinnista koulun alueella.

Neljä 15–16 -vuotiasta yläasteikäistä poikaa sai kuusi päiväsakkoa tupakointilakiin liittyvästä tupakointirikkomuksesta ja yksi kahdeksan päiväsakkoa, koska hän oli välittänyt myös nuuskaa kavereilleen.

Pojat eivät päässeet lievemmällä rikesakolla, vaan saivat oikeita sakkoja, koska opettajat olivat jo aikaisemmin huomautelleet ja kieltäneet poikia tupakoimasta, mutta se ei ollut tehonnut.

Kuumetaudissa, makoilin hikilammikossa aamusta neljään. Buranan voimin kirjoitellaan.

Pidän Kaarinan tapausta merkittävänä. Olen ihmetellyt kovasti, miksi oppilailla on eri säännöt tupakoinnin suhteen kuin koulun henkilökunnalla. On järjetöntä, että opettaja tai laitoshuoltaja luikkii korvat luimussa tupakalle naapurikiinteistön roskakatoksen taakse, kun samaan aikaan oppilaat röyhyttelevät koulun nurkilla.

Sakkorangaistus pitäisi laajentaa myös törkeään ja toistuvaan kiusaamiseen. Kiusaamisen jäljet kiusatulle voivat jäädä pysyviksi, loppuelämän harmiksi.

Toivottavasti Kaarinassa pojat joutuvat pulittamaan sakkorahat viikkorahoistaan. Ettei vaan isäukko tule taas apuun?

Säännöt on tehty siksi, että niitä noudatetaan, koulussakin.

Koulushakin teemavuosi

Koulushakkivuoden teemanumero

Vuosi 2011 on koulushakin teemavuosi, jonka kunniaksi on julkaistu oma lehti. Lehdestä saa hyviä vinkkejä shakkikerhon perustamiseen. Säännöt on esitetty lapsille sopivassa muodossa. Lehdestä löytyy myös lapsille sopivia pikkupähkinöitä.

Minua haastatteli aktiivipelaaja Tuomo Halmeenmäki. Haastattelu löytyy aukeamalta s. 38-39. Lehti on luettavissa pdf-muodossa.

Shakki ja matti!

Pidän Pähkinärinteen koulun shakkikerhoa koulumme ruokalalassa, mikä on oikein inspiroiva pelipaikka shakinpeluulle. Taustalla näkyy Pähkinärinnettä kuvaava seinämaalaus, joka erehdyttävästi muistuttaa shakkilautaa!

Suomen Keskusshakkiliitto

Vuosi 2011 on koulushakin teemavuosi.

Tavoitteena on innostaa koululaisia shakin pariin, korostaa shakin myönteisiä vaikutuksia oppimiselle sekä kannustaa kouluja ja shakkikerho-ja nuorisoshakin edistämiseen. Teemavuoden aikana tuodaan shakkia ja sen myönteisiä vaikutuksia tunnetuksi koululaisille ja heidän vanhemmilleen. Toisaalta edistetään shakkiseurojen koululaistoimintaa ja elvytetään koulujen shakkikerhoja. Toimintaa varten palkataan projektityöntekijä.

Perustaisitko koulushakkikerhon? Suosittelen.

Olen koulukerhoaatteen vahva kannattaja. Olen pitänyt vuosien varrella urheilu-, atk-ja kuviskerhoja. Säännöllisimmin olen pitänyt shakkikerhoa.

Pidän shakkikerhoa ylivoimaisesti parhaana kerhona. Kerhossa voivat pelata niin tytöt kuin pojatkin ikään katsomatta, pelaaminen yhdistää. Isommat oppilaat opettavat pienempiä. Shakissa lapsi oppii kunnioittamaan vastustajaansa, voittamaaan ja häviämään.

Shakissa lapsi oppii laskemaan monia siirtoja eteenpäin, mikä kehittää ajattelua. Pelatessa pitää olla luova, koska ottelut eivät ole samanlaisia. Pelatessa saa kamppailla ja hakea rajojaan. On mahtavaa päästä pulpetin äärestä kunnan kisoihin kisaamaan. Joskus ollaan lennetty aina Ouluun asti Koulujoukkueiden SM-kisoihin Koulun Suurjuhlille.

Nykylapset viettävät valtaisasti aikaa sähköisten vempaiden kanssa, telkkarin tai tietokoneen ääressä tai konsolipelejä pelatessa. Shakissa lapsi kohtaa toisen lapsen ja oppii keskittymään.

Kerhonvetäjän osana on motivointi ja ohjaaminen, kaikille lapsille on löydettävä sopivantasoinen pelikaveri. Alakoulun kerhon pitäminen ei vaadi syvällistä shakin tuntemusta. Alkuun pääsee shakin alkeisoppaaseen tutustumalla.

Kerhoon pitää hankkia kunnolliset laudat ja nappulat ja muutama shakkikello. Itse olen hankkinut kouluun muutamia shakkioppaita, joita olen lainaillut oppilaille.

Kerhoa kannattaa pitää kaksi tuntia kerrallaan kerran viikossa. Yhtenä lukuvuonna minulla oli kolme kahden tunnin kerhoa, ti, ke ja to klo 14.00-16.00, niin paljon halukkaita pelaajia oli! Kerhon pitäminen koulupäivien jälkeen kävi silloin vähän liian rankaksi.

Kunnon koulussa pitää olla kerhoja laidasta laitaan. Pähkiksessä on shakkikerhoni lisäksi bändi- ja kuorokerhot, atk- ja kokkikerhot sekä liikuntakerhoja.

Koulushakin teemavuoden sivusto

Kerhokeskus

Kerhonetti

ShakkiNet

Kymppi käytöksestä

HS 10.1.

Hyvä käytös oppiaineeksi

Opettaja-lehden pääkirjoituksessa vaaditaan käytösnumeron palauttamista peruskoulun päättötodistukseen.

Käyttäytymisen ja hyvien käytöstapojen perusteet opitaan kotona. Lapset osaavat käyttäytyä kauniisti jo ennen kouluun menoa, jos heitä ohjataan ja kannustetaan siihen. Käytöstavat riippuvat paljon siitä, millainen käyttäytymisen malli lapsille kotona annetaan.

Vaikka perusasiat opitaan kotona, sekä varhaiskasvatuksella että koululla on tärkeä tehtävä käyttäytymisen ohjaamisessa. Suuri merkitys tässä työssä on opettajan asenteella ja auktoriteetilla.

Kaikki ikäihmiset muistavat, mikä käytösnumeron merkitys oli ennen vanhaan. Numeron piti olla aina kymppi. Käytöksenalennus oli katastrofi ja suuri häpeä koko perheelle. Oppikoulusta saattoi saada "potkut", jos numeroa ei saatu hilattua takaisin kymppiin.

Vanha tapa arvioida käytöstä oli jotensakin älytön, niitä kymppejä putoili hyvin erilailla käyttäytyville oppilaille.

Myöhemmin käytösnumeroiden kriteerit järkeistettiin. Kymppi piti ansaita eikä se tullut kuin manulle illallinen. Suurin osa oppilaista sai ysejä ja kaseja. Seiskan saadakseen oppilaalla oli jo käytösongelmia. Jos tuli kutonen, piti harkita tarkkissiirtoa.

Ihmettelin, kun peruskoulun päättötodistuksesta v. 1994 poistettiin käytösnumero, vaikka muissa todistuksissa se säilytettiin. Numero poistettiin, koska pelättiin käytösnumeron leimaavuutta.

Hesarin pääkirjoituksen otsikko on hölmö. Kuinka käytös voisi olla oppiaine? Parempi olisi, jos kansalaistaito palautettaisiin oppiaineeksi. Kansalaistaito oli hieno oppiaine, jossa opetettiin monia elämäntaitoja.

Joskus tuntuu, että sallivuus kouluissa on mennyt liian pitkälle. Olen nähnyt lehdissä valokuvia, joissa oppilaat istuvat luokassa pipo päässään tai röhnöttävät jalat pulpetin päällä.

Kyllä meidän opettajienkin pitää katsoa peiliin, aivan kaikkea emme voi sysätä kotikasvatuksen piikkiin. Ei ole vaikea sanoa "pipo pois päästä" tai "jalat pois pulpetilta".

"Olen nipo, ja ylpeä siitä", on kokeeneen kollegani lempilauseita. Hän perusteli asiaa viisaasti toteamalla, jos hän ei taistelisi pipoista, niin hänen pitäisi painia todellisten käytösongelmien kanssa.

Johonkin on vedettävä raja.

Niin, ja opettajien on vedettävä koulussa yhtä köyttä kuten vanhempien on tehtävä kotona. Kasvatusristiriita on vahingollista lapsen kehitykselle.

Gallup-rasismia

Kuva löytyi Taloussanomien sivuilta, palikkaleikkiä kerrakseeen.

HS 10.1.

Joka kolmas uusmaalainen kannattaa kouluihin maahanmuuttajille kiintiöitä

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden keskittyminen tiettyihin kouluihin on yleistynyt etenkin Espoossa ja Helsingissä.

Joissakin kouluissa maahanmuuttajataustaisia lapsia on jo yli puolet oppilaista. Toisissa oppilaina ei ole lainkaan maahanmuuttajia.

"Koulupaikan osoittaminen on kuntien vallassa", muistuttaa opetusneuvos Leena Nissilä.

Kaikenmaailman galluppeja sitä tehdään. Aiheet näyttää olevan vähissä, kun väkisin yritetään löytää jutun juurta.

Pitäisikö maahanmuuttajalapset tunkea takseihin ja pikkubusseihin ja rahdata heidät tasaisesti kouluihin ympäri kaupunkia? Kalkulaattorilla laskettaisiin koulujen maahanmuuttajaprosentteja.

Lapsilla on oltava oikeus käydä koulua lähikoulussaan. Espoon opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen painottaa, että maahanmuuttajaoppilaalla on oltava oikeus lähikouluun samoilla kriteereillä kuin muillakin.

Opetushallituksen Leena Nissilä toteaa, että koulupaikan osoittaminen on kuntien vallassa. Mitä Nissilä tarkoittaa? Enten tenten teelikamenten? Joskus toivoisi Opetushallituksesta selkeätä tekstiä eikä pallottelua.

Vantaan Opetuspäällikkö Eero Väätäinen sanoo, että asia ei ole millään tasolla tullut esille, mikä varmaan pitää paikkansa.

Asialla on kaksi puolta. Kouluissa, joissa on paljon maahanmuuttajia, keskittyy myös osaaminen. Tiedetään, kuinka toimitaan. Opetus on tehokasta. Joidenkin koulujen lähettyville muuttaa maahanmuuttajaperheitä toimivan koulun takia.

Toisaalta kotoutuminen on vaikeaa, jos luokassa ja koulussa on paljon maahanmuuttajia. Välitunneilla mennään omiin porukoihin ja suomenkielen oppiminen hidastuu.

Leena Nissilä on oikeassa siinä, että asia tulisi huomioida asuntopolitiikassa ja rakentamisessa. Suuret vuokrakasarmialueet tuottavat aina yhteiskunnallisia ongelmia, esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea.

Maahanmuuttajat, jotka Suomeen otetaan, on kotoutetteva ja koulutettava kunnolla. Jos siihen ei pystytä, pitää miettiä, kuinka paljon esim. pakolaisia maahan voidaan ottaa.

Sylttytehdas EK

Aamuhesarin paperiversiossa EK (Elinkeinoelämän keskusliitto) esitti toiveensa tulevaan hallitusohjelmaan. Oleellista on huomata, että nousukiitoinen "hymypoikapuolueemme" on noudattanut lähes identtisesti EK:n marssiaskeleita. Äänet haalitaan keskiluokalta työväenluokka- tai hyvinvointivaltioteemoin. Kun on päätöksenteon aika, Etelärannasta tuulee.

EK:n toimitusjohtaja Mikko Pulkkisen mielestä tärkeintä on ulottaa kustannusvertailu ennen kaikkea sosiaali-, terveys- ja opetustoimeen, koska ne vievät niin suuren osan kuntien menoista.

Kunnissa ajatellaan, että velvoitteet ovat lakisääteisiä ja että ne on hoidettava kaikissa olosuhteissa. Pitäisi miettiä, mitkä ovat käytettävissä olevat resurssit ja elää sen mukaan.

Tarkoituksena ei ole yksityistää palveluja yksityistämisen vuoksi, vaan selvittää, miten ne saataisiin tehtyä edullisimmalla tavalla. (HS 9.1.)

Pulkkisen lausunto kuntien lakisääteisistä velvoitteista on eriskummallinen, kehottaako EK laittomuuksiin, kuntia kiertämään lakia? Lausunnossa ei ole ihmettelemistä, niin massiivista on veronkierto ja talousrikollisuus esim. rakennusteollisuudessa.

Miksi Pulkkinen ei puhu harmaan talouden torjunnasta? Talousrikollisuus maksaa yhteiskunnallemme valtaisasti.

EK ei halua nähdä, että esim. suomalainen perusopetus on äärimmäisen kustannustehokasta. Taloudellisen panostuksen suhde tuloksiin on maailman huippuluokkaa kuten PISA-tulokset ovat osoittaneet. Kustannustehokkuutta on haettu 90-luvun alkuvuosista lähtien, lähes joka vuosi lisää kiristäen. Hengiltä ei hyvää kannattaa hirttää.

On selvää, että EK ei tarkoita pelkästään opetustoimen tukitoimia, vrt. ruoka- ja siivouspalvelut, esittäessään , että kilpailu on ulotettava opetukseen. Olin viitisentoista vuotta sitten koulutustilaisuudessa, jossa EK:n edeltäjän Seppo Riski totesi, että heidän kannaltaan peruskoulu ei ole hyvästä. Nyt muurinsärkijäksi on ilmoittautunut ruotsalainen Wallenberg-vetoinen Kunsskapskolan.

Sosiaali- ja terveystointa ajatellen julkista sektoria täydentävä rinnakkaistoiminta on järkevää, mikäli taataan julkisen toiminnan tason riittävyys. Sellaisia toimintoja ovat esim. vanhusten kotipalveluyritykset ja yksityiset lääkärikeskukset.

Perusopetukseen ei saa kajota, koska silloin horjutetaan pahasti tasa-arvoisen ja tehokkaan koulujärjestelmämme rakenteita.

Suomi on pärjännyt mainiosti maitten välistä kilpailukykyä vertailevissa raporteissa. Merkittävä Suomen kilpailukykyä lisäävä voima on kustannustehokas ja kaikille tasa-arvoinen koulutus esikoulusta yliopistoihin. Innovatiivisuus ja hyvä koulutus kulkevat käsi kädessä.

Todenteolla EK aloittaa lobbaamisensa myöhemmin tammikuussa, kun se julkistaa omat verolinjauksensa. (HS 9.1.) Elinkeinoelämän keskusliittoa voimakkaampaa lobbaajaa Suomessa ei ole.

Ruotsalaisia käenpoikakouluja Suomeen?

http://www.kunskapsskolan.se/

HS-STT 8.1.

Ruotsalainen kouluyritys haluaa perustaa yksityiskoulun Suomeen

Kunskapsskolan-yritys on kiinnostunut Suomesta hyvien Pisa-koulutusvertailutulostemme vuoksi. Se uskoo, että koulun pyörittäminen Suomessa kasvattaisi sen suosiota Ruotsissa. Yrityksen kouluilla on nimittäin käytössään toistensa opetusmateriaalit, ja suomalaisopettajien laatimat materiaalit olisivat haluttua tavaraa myös naapurissa.

"Suomalaisella koululla ja opettajakunnalla on erittäin hyvä maine. Siksi Ruotsissa herättäisi suurta huomiota, jos meillä olisi mahdollisuus kehittää ruotsalaista opetusta yhteistyössä suomalaisopettajien kanssa", sanoo Kunskapsskolanin toimitusjohtaja Per Ledin.


Yrityksen perimmäinen tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen.

Ruotsalaiset yksityiset koulut ovat kummallinen sekoitus yritteliäisyyttä ja kansankotia. Perinteisesti yksityiskoulut on rahoitettu lukukausimaksuilla tai muulla yksityisellä rahalla, vrt. Yhdysvallat.

Ruotsissa yksityiset koulut rahoittavat toimintansa julkisen sektorin tuilla eli verorahoilla, mutta voitot menevät yksityisiin taskuihin. Käenpoika pyörii pesässään ja nauraa.

Suomessa on noin 85 yksityiskoulua, jotka toimivat lähinnä aatteellisella pohjalla. Kouluja pyörittävät voittoa tavoittelemattomat säätiöt tai yhdistykset. Joukkoon kuuluu Steiner- ja Freinet-kouluja, uskonnollisia- ja kansainvälisiä kouluja sekä yhteiskouluja.


Opetusneuvos Jari Rajanen opetusministeriöstä kertoo, että muutkin kuin ruotsalaiset ovat olleet alustavasti kiinnostuneita yksityiskoulun perustamisesta Suomeen. Alustavia kyselyitä on viime vuosina tullut useilta eurooppalaisilta koulutuksen järjestäjiltä.

"Perusopetuslaissa on säännös, joka estää opetuksen järjestämisen taloudellisen edun tavoittelemiseksi. Jos Kunskapsskolan hakee lupaa, tämäkin asia tulee arvioitavaksi", Rajanen sanoo. (HS 8.1.)


Suomalaisen tehokkaan ja tasa-arvoisen koulujärjestelmän nakertajille on sanottava jyrkkä ei.

Ihmettelen kovasti Jari Rajasen lausuntoa, "Jos Kunskapsskolan hakee lupaa, tämäkin asia tulee arvioitavaksi". Miksi juuri Kunsskapskolanin hakemuksen takia aletaan arvioida voidaanko Suomeen perustaa voittoa tavoittelevia yksityisiä kouluja? Kunsskapsskolanin taustoilla häärii mm. Wallenbergien teollisuussuku.

Wallenbergien takiako aletaan rukata Suomen perusopetuslakia?

Selkeä ei koulujen yksityistämiselle

Keskisuomalainen 7.1.

Kiviniemi ei lämpene koulujen yksityistämiselle

Suomi ei aio Ruotsin tavoin sallia yksityisiä peruskouluja ja lukioita. Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) sanoo, että muutoin hyvinvointipalveluiden kehittämisessä haetaan avoimesti ideoita muista Pohjoismaista.

Koulussa ei ole mitään yksityistettävää. Jokaiselle suomalaiselle taustasta ja varallisuudesta huolimatta on pystyttävä tarjoamaan koulutus ja toimeentulo, Kiviniemi sanoo.

Näin se on. ihmettelen kovasti, mikä taho ylipäätään pitää yllä tätä koulujen yksityistämiskeskustelua.

Suomalainen peruskoulutusmalli on osoittautunut toimivaksi puutteistaan huolimatta. Hesarin aamun pääkirjoitus liippasi hyvin vahvasti asiaa:

Tuorein, kanadalaisten tekemä vertailu osoittaa, että suomalaisnuorilla on maailman tasa-arvoisimmat mahdollisuudet opiskeluun. Perhetausta, kodin varallisuus ja sukupuoli eivät rajoita pääsyä korkeakoulutukseen. Opiskelijoiden sosiaaliset etuudet ovat kaikkien saatavilla. (HS 7.1.)

Tähän oikeastaan ei ole mitään lisättävää. Ruotsin malli ei ainakaan Pisa-tulosten mukaan ole tuottanut hyviä tuloksia, mutasarjaa. Vielä heikommin asiat ovat Yhdysvalloissa, jossa lukutaidottomuus rehottaa.

Ääriyksityistämistä kannattaa Suomessa hyvin pieni osa kansasta, mutta voimaltaan se osa on suuri. EK (Elinkeinoelämän keskusliitto) on voimakas lobbaaja. Mielenkiintoista on, että suomalainen yleissivistävä koulutus on hyvin kustannustehokas. Yksityistämishalut eivät perustu esim. säästämiseen, vaan kyseessä on aivan puhdas ideologia.

Suomen voima nyt ja tulevaisuudessa on vahvassa koulutuksessa, joka luo osaamista. Koneet ja Nokiat eivät ole syntyneet "pyhällä hengellä", vaan osaamisella ja tiukalla yrittämisellä.

Sinivalkoisuus on rehabilitoitava

HS 5.1.

Johanna Korhonen kirjoitti Hesarin kolumnissaan Haluan sanani takaisin sanoista "suomalainen ja sinivalkoinen".

Olin kirjoittamassa jotain tekstiä, kun tunnistin itsessäni kumman pelkotilan. En uskaltanut käyttää sanaa "suomalainen". Olin kirjoittanut sen sijaan "Suomessa asuva", vaikka se kuulosti kankealta ja oli väärin. Tarkoitus oli puhua kaikista suomalaisista, myös muualla kuin Suomessa asuvista.

Huonosti on käynyt myös "sinivalkoiselle". Se on alkanut merkitä lähinnä rasistista, parhaassakin tapauksessa nurkkakuntaista ja sulkeutunutta asennoitumista. Sääli kauniinväristä adjektiivia.

Korhosen perussanoma on, että tietyt ryhmät ovat omineet ko. sanat. Samoin on käynyt Suomen Leijona-vaakunalle. Kun näkee jonkun kaulassa hopeisen Leijona-riipuksen tai hauikseen tatuoidun Leijona-vaakunan, herää rasistisia epäilyjä.

Itse olen kokenut outoja katseita ja kommentteja Suomen jalkapallomaajoukkueen otteluiden yhteydessä, ennen ja jälkeen maaottelua kokoonnumme veljeni ja muutaman muun kanssa kaupungilla. Kelistä riippuen puen päälleeni Huuhkajien joko sinivalkoisen fanipaidan tai kaulaliinan, mikä ei miellytä kaikkia ihmisiä. Olen huomannut, että erityisen epäilyttäviä katseita silloin saan koulutettujen naisten taholta.

Vastaavasti kaikenmaailman futisjoukkueiden paitoihin pukeutuminen ei aiheuta mitään reaktioita. Moni taplailee Helsingin kaduilla Brasilian tai Espanjan, Manchester Unitedin tai FC Barcelonan fanipaita päällään eikä hävetä yhtään. Italian maajoukkueen paitaa pidetään jopa muodikkaana. Erityisen muodikkaita ovat Adidaksen retropaidat.

Miksi minä koen häpeää Suomi-paita päälläni? Suomalaisissa jalkapallokatsomoissa ei esiinny jalkapalloväkivaltaa.

Koulussamme vietetään kolmea vakiojuhlaa, Joulu-, Itsenäisyys- ja Kevätjuhlia. Itsenäisyysjuhlamme kaava on ollut selkeä vuodesta toiseen, alussa lippuvartio sisään ja "Siniristilippumme", puhe ja oppilaiden esittämiä ohjelmia, lopussa "Maamme" ja lippuvartio ulos.

Sinivalkoisuus ja Leijona-vaakuna kuuluvat kaikille suomalaisille.